keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Vuosi kuvina - Heinäkuu 2020

28.7.2020

Eilen kävin taas taas kuvaamassa lammella. Oli aamupäivä ja maanantai, taivas pilvessä, eikä paikalla ollut ketään. Kuvata sai siis mielin määrin kaikessa rauhassa. Aikaisemmilla kuvauskerroilla toukokuussa ja kesäkuussa on lammen ympäri kävellyt lastenvaunujen työntelijöitä ja koiran kävellyttäjiä, ja penkeillä on istunut auringosta nauttivia lähiseudun kansalaisia.

Kesäkuun jälkeen maisema ei ole juuri muuttunut, ehkä tullut hieman vehreämmäksi. Alempi kuva on otettu vastarannalta, ja sillan kaidetta "koristaa" paikallisten (?) graffitintekijöiden taideteokset. Hämmästyksekseni sorsat loistavat poissaolollaan. Muistan aiemmilta kesiltä sorsakatraat, jotka uiskentelivat lammella ja suuntasivat tarmokkaasti veden partaalle pysähtynyttä oletettua ruoanheittäjää kohti. Ilmeisesti kieltokyltit ovat tehonneet - Riihimäen kaupunki käy rottasotaa, ja yksi taistelustrategia on lintujen ruokintakielto.

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Nainen Japanista: Tyttö ja teeseremonia

Kolmas naistenviikon kirjailija, Noriko Morishita, tulee Japanista, ja hänen kirjansa Tyttö ja teeseremonia : 15 oivallusta elämästä on mielestäni hyvin japanilaisenoloinen. Se on kirjailijan omaelämäkerrallinen kuvaus hänen vuosikymmeniä jatkuneesta teeseremonian opiskelustaan ja siitä, mitä se on hänelle opettanut.



Noriko Morishita on nuori opiskelija, kun hän äitinsä suosituksesta alkaa opiskella teeseremoniaa äitinsä tunteman opettajan, Tadeka-sensein, luona. Joka lauantai hän suuntaa tunneille ystävänsä Michikon kanssa. Oppiminen on toisenlaista kuin koulussa tai yliopistossa. Hänen ei tule järkeillä ja ajatella tai painaa mieleensä asioita muistiinpanojen tekemisestä puhumattakaan. Sen sijaan hän toistaa sensein ohjeiden mukaan samoja liikkeitä ja toimintoja, kerta toisensa jälkeen, kunnes hänen kätensä alkavat liikkua kuin itsestään, tottumuksesta.

Alussa parikymppiset Noriko ja Michiko pyörittelevät silmiään toisilleen, kun teeseremonian tehtävät on suoritettava niin pikkutarkasti ja aina samalla tavalla. Toistoja tarvitaan kymmeniä.
"Tuntui kuin minua olisi pakotettu Japanin inhottavien perinteiden muottiin, ja olin räjähtää halusta nousta vastarintaan."
Juuri kun tytöistä alkaa tuntua, että heidän kätensä liukuvat itsestään seuraavaan liikkeeseen, kaikki muuttuu. Talvella teetä tehdään eri tavalla kuin kesällä. Ohutta teetä tehdään eri välineillä kuin paksua teetä.

Noriko jatkaa opiskeluaan vuodesta toiseen - kirjaa kirjoittaessaan hän on jo yli neljänkymmenen ikäinen. Vähitellen hän alkaa oivaltaa ja aistia elämää uudella tavalla, herkemmin ja syvemmin. Kirjan 15 oivallusta näkyvät sen lukujen nimissä: Nykyhetkeen keskittyminen, Viidellä aistilla yhteydessä luontoon, Kuuntele tarkkaan sisintäsi, Kasvun odottaminen. Sensei kiteyttää teeseremonian opin:
"Ei minua haittaa, vaikka teetkin virheitä. mutta tee asiat tosissaan. Sydän pitää laittaa tosissaan mukaan jokaiseen pienimpäänkin liikkeeseen."
Pidin kirjan japanilaisesta tunnelmasta ja hetkeen pysähtymisestä, keskittymisestä. Luontokuvat olivat kauniita, kukkia ja kasveja oli jos jonkinlaisia, sateen ääntä monenlaista.  Kirja oli ihan miellyttävä ja rauhallinen luettava, juuri japanilaisuutensa takia, mutta ei sitten kuitenkaan jättänyt syvempää lukujälkeä. Melkein tuntuu siltä, että teeseremonia olisi nähtävä - ja maistettava - eikä luettava. Toki kirjailijalle seremonian opiskelussa oli kysymys perinteisen japanilaisen elämänfilosofian oppimisesta, joka tosiaan tuntuu vaativan eliniän.

        Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia : 15 oivallusta elämästä, 199 s.
        Kustantaja: Otava, 2019
        Alkuteos: Nichinichi kore kojitsu, 2002
        Suomentaja: Markus Mäkinen

KIRJA on kirjastosta. 

Osallistun sillä naistenviikkohaasteeseen., jossa olen lukenut tämän lisäksi kirjat 
Anni Saastamoinen: Sirkka
Elly Griffiths: Korppikuningas

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 29. Japaniin liittyvä kirja. Se sopii myös ainakin kohtiin 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja ja 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Nainen Englannista: Ruth Galloway ja Korppikuningas


Viidennessä Ruth Galloway -sarjan mysteerissä Korppikuningas kirjailija Elly Griffiths tarttuu kirjaimellisesti legendaariseen aiheeseen, kuningas Arturiin. Ruth, forensinen arkeologi, kuulee opiskelutoveriltaan, että yksi heidän joukostaan, Daniel, on kuollut talonsa palossa. Ruth ei ole pitänyt yhteyttä Daniin pitkään aikaan, joten hän hämmästyy, kun kuulee, että Dan, jo opiskelijana erinomainen arkeologi, oli päätynyt pieneen, tuntemattomaan yliopistoon arkeologian opettajaksi.

Pian kuolinviestin jälkeen Ruth saa Danilta kirjeen, jonka mies oli kirjoittanut vähän ennen kuolemaansa. Siinä hän kertoo löytäneensä jotain sensaatiomaisen merkittävää kaivauksilla Prestonissa ja haluaa Ruthin tutkimaan löytöä kanssaan. Hän myös kertoo pelkäävänsä. Sanomatta on selvää, että Ruth kiinnostuu Danin löydöstä ja haluaa nähdä sen. Pian hän saa myös Danin yliopistolta kutsun tulla tutkimaan hänen löytämiään luita, sillä heillä ei ole Dani jälkeen toista arkeologia tehtävään. Dan uskoi luiden liittyvän kuningas Arturiin. Ja millä tavalla!

Tehtävä vie Ruthin ja hänen pikkutyttärensä loman aikana Blackpooliin, kaupunkiin, jossa ei tulisi ilman luulöytöä lomailtua. Se on komisario Nelsonin kotikaupunki, ja sinne suuntaa Nelsonkin vaimoineen lomallaan, sillä hänen entinen työkaverinsa tutkii Danin kuolemaa, joka ei olekaan onnettomuus. Kuka halusi Danin kuolemaa? Liittyikö se hänen arkeologiseen löytöönsä ja kuningas Arturiin? Ruth ja Nelson tietysti kohtaavat, ja kun Nelsonin äiti kutsuu Ruthin kotiinsa aterialle, niin arkeologi kuin komisariokin ovat varuillaan ja vaivautuneita. Onneksi mukana on Ruthin tytön Katen hoitajana druidi Cathbad, sillä hän hurmaa Nelsonin äidin puheillaan ja irlantilaistaustallaan.

Nelson päätyy auttamaan Danin murhan tutkinnassa, kun pari muutakin yliopistoon ja kuningas Arturiin liittyvää hahmoa pääsee hengestään. Mukana häärii kuningas Arturin legendaa ja muistoa vaaliva seura, ufoihin hurahtaneita tutkijoita ja historioitsijoita. Jännitys kiihtyy huippuunsa, kun pikku Kate katoaa huvipuistossa, ja kaikki ovat varmoja, että murhaaja on kidnapannut hänet.

Elly Griffiths on luonut sarjansa päähenkilöstä Ruth Gallowaysta tavallisen ja siksi niin samaistuttavan naisen. Ruth on hyvin urasuuntautunut, forensinen arkeologia on hänen intohimonsa ja hän rakastaa yliopistossa opettamista. On puhdas sattuma, että hän asiantuntijuutensa takia ajautuu auttamaan poliisia vanhoihin henkirikoksiin littyvien luiden tutkinnassa. Kun Ruth yllättäen huomasi olevansa raskaana, hän oli vain iloinen, vaikka ei voinutkaan mennä naimisiin lapsen isän kanssa. Hän halusi lapsen ja hän halusi tulla äidiksi. Kate onkin hänelle tärkeintä maailmassa, vaikka hän monien uraäitien tapaan kokee olevansa huono äiti. Korppikuninkaassa Ruth viimein myöntää itselleen rakastavansa Katen isää.

Nyt taukoa, ja sitten sarjan seuraava kirja Kadonneet ja kuolleet lukuun.

Edelliset Ruth Galloway -mysteerit:
          #1: Risteyskohdat (2009, suomeksi 2017)
          #2: Januksen kivi (2010, suomeksi 2017)
          #3: Jyrkänteen reunalla (2011, suomeksi 2018)

          #4: Käärmeen kirous (2012, suomeksi 2018)

          Elly Griffiths: Korppikuningas, 372 s
          Kustantaja: Tammi 2019 
          Alkuperäinen: Dying Fall 
2013 
          Suomentaja: Anna Kangasmaa
          Kansi: Markko Taina

KIRJA on kirjastolaina. Osallistun sillä blogien naistenviikkoon, jossa tänä vuonna luen muutaman naiskirjailijan teoksen. Niiden päähenkilöt ovat naisia ja kukin eri maasta Aloitin Sirkalla.
HELMET-haaste: 34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana.

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Nainen Suomesta: Sirkka

Naistenviikko on taas täällä. Kirjoitan sen aikana blogiini parista, kolmesta naiskirjailijan  romaanista. Niistä jokaisessa päähenkilö on nainen, ja kirjailijat ovat eri maista. Aloitan supisuomalaisella Sirkalla, jonka kuuntelin jo keväällä äänikirjana.

Anni Saastamoisen Sirkka on mainio tapaus, hulvaton ja surumielinen samaan aikaan. Tämän sanon sekä kirjasta että sen nimihenkilöstä, Sirkasta.
"Sirkka on sirkoista sirkoin, statisteista paras, massaan katoava myyrä ja puutarhatonttu. Samalla joku mutta ei kuitenkaan kukaan. Sirkka on Sirkka."
Sirkka on yksin elävä sinkkunainen, jolle järjestelmällisyyys ja tehokkuus ovat tärkeitä. Työssään Sirkka on tarkka ja ahkera, ihmisistä Sirkka ei pidä, ja pyrkii elämään niin, että joutuu muiden kanssa tekemisiin mahdollisimman vähän. Töissä on tietysti käytävä ja kaupassa ja kirjastossa, mutta muuten kontaktit rajoittuvat taiteelliseen äitiin ja Nataliaan, johon Sirkka aikoinaan tutustui opiskeluaikana luennolla. Yhdessä vaiheessa oli Sauli, josta Sirkka kyllä piti, mutta Saulia ei ole enää. Saulista ei saa puhua, mutta kummasti hän nousee Sirkan ajatuksiin yhä uudestaan.

Äiti ja Natalia tekevät parhaansa tuodakseen Sirkan säntilliseen elämään väriä ja lämpöä. Äiti vie Sirkan verho-ostoksille, mutta Sirkka ei osta keltaisia verhoja, vaikka suostuu kyllä edellisiä verhoja vaaleampaan harmaaseen. Eräänä päivänä äiti odottaa Sirkan oven takana ja istuu kirkkaankeltaisessa keinutuolissa. Vanhanpiian varusteisiin kun kuulemma kuuluu keinutuoli, ja sellaisen äiti on nyt tyttärelleen hankkinut. Toinen tarpeellinen varuste on kissa, ja sellainenkin Sirkan kotiin päätyy kaikkien ihmeeksi. Ensin yksi ja sitten kohta perään toinen.

Sirkka on oivaltava ja humoristinen kirja. Se on hauska siksi, että se on hauskasti kirjoitettu,  ja haikea siksi, että jotenkin lukijanakin toivon, että Sirkan elämässä olisi enemmän väriä ja lämpöä. Mutta kirja puhuu vahvasti sen puolesta, että jokaisella on oikeus omanlaiseensa tapaan elää. Sellaiseen, mihin elämänrohkeus kunakin aikana riittää. Ei tarvitse taipua tapailemaan menninkäismäistä, brittiläisen poliisisarjan komisarion lailla hymyilevää Kaarlo Orakasta, vaikka kaikki kyselevätkin miesasioista, ellei mies loppujen lopuksi kiinnosta tarpeeksi. Kirja päättyy tyytyväisesti - ja (ainakin melkein) toiveikkaasti.

Kirja sopi mainiosti kuunneltavaksi äänikirjana ja Pirjo Heikkilä lukijaksi juuri tähän teokseen. Ei mikään ihme, että Sirkka voitti Storytel Award -palkinnon vuoden 2019 parhaana äänikirjana kaunokirjallisuuden sarjassa.

        Anni Saastamoinen: Sirkka, äänikirja
         Kustantaja: Kosmos 2019

         Lukija: Pirjo Heikkilä  4 t 5 min

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin kuuntelupalvelusta.

Osallistun kirjalla naistenviikkohaasteeseen, jota emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi. Linkin takaa löytyy lista osallistuvista blogeista.

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja, koska se sattuu juuri nyt olemaan lukuvinkkinä kotikaupunkini kirjaston nettisivulla.

torstai 9. heinäkuuta 2020

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Metro on 19-vuotias tyttö. Hän jakaa aamuöisin lehtiä kotkalaisiin koteihin ja maalaa sitä ennen yön pimeydessä graffiteja poikaystävänsä Rustin ja muutaman muun kanssa. Hän unelmoi taideopinnoista ja Helsinkiin muutosta, mutta Taikin pääsykokeissa hän ei selviytynyt ensimmäisestä vaiheesta jatkoon. 


Metrolle elämä on Rust ja graffitit. Erityisesti junavaunut vetävät Metroa puoleensa: monta kymmentä metriä tyhjää pintaa taideteoksiin! Junat tuovat mieleen kongolaisen isän, joka jätti Metron äidin kanssa kahden, kun Metro oli vielä pieni. Isä ei kestänyt enää suomalaisten rasistisia asenteita ja hyökkäyksiä, vaan muutti Berliiniin.

"Syyskuu oli täydellistä maalausaikaa, yöt olivat jo mustia ja pimeitä, eikä kukaan huomannut, kun liikuimme katuvalojen kehän ulkopuolella. Elokuussa ihmiset viettävät vielä aikaa terasseilla ja hortoilevat myöhään ulkona, ne koettavat kalastaa pakenevasta kesästä viimeiset sametinpehmeät yöt jaksaakseen kulman takana huohottavat koleat kuukaudet."
Metro ja Rust ovat maalaamassa satama-alueella seisovia tavarajunavaunuja. Kaikki valmistelut on tehty hyvin, mutta varovaisia heidän pitää olla, sillä kaikkialla vaanivat Rotat, turvallisuuspalvelun työmiehet, jotka kiinni saadessaan hakkaavat ja pahoinpitelevät graffitintekijät. Metro ja Rust eivät tiedä, että tänä syksyisenä yönä Rotat ovat virittäneet graffitintekijöille ansan. Tavallisen kahden sijaan vartijoita on kätkeytynyt alueelle toistakymmentä. VR ja turvallisuuspalvelu ovat kerta kaikkiaan päättäneet saada töhrijät kiinni ja edesvastuuseen.

Yksi Rotista on kätkeytynyt satamanosturiin tarkkailemaan aluetta ja ennen pitkää hän näkee Metron ja Rustin. Sitten on enää vain ajan - ja varovaisen hivuttautumisen - kysymys, milloin verkko on tarpeeksi kireällä kiinniottoa varten. Graffitintekijät ovat kuitenkin nopeita ja nokkelia ja tottuneet liikkumaan ratapihalla. Kumpikin heistä melkein pääsee pakoon. Melkein. 

Jari Järvelä alkaa esikoisjännärinsä Tyttö ja pommi keskeltä toimintaa. Graffitintekijöiden maailma on omanlaisensa, sitä sävyttää taiteentekemisen, maalaamisen, intohimo ja kapina rahan hallitsemaa arvomaailmaa vastaan. Vähitellen Järvelä lisää vauhtia ja jännitettä, ja tapahtumat kiihtyvät hätkähdyttävään lopputulokseen. Samaa voi sanoa viimeisen luvun poikkeuksellisesta miljööstä, mikä nostaa kiinnostuksen tietää Metron vastaisistakin vaiheista. Niitä riittää kahden kirjan verran, sillä Järvelä kirjoitti graffitintekijöistä trilogian. Tyttöä ja pommia seuraavat Tyttö ja rotta sekä Tyttö ja seinä, jotka menevät lukulistalle.

Tyttö ja pommi on hyvä, vaikuttava. Siinä on syvempiä tasoja kuin tavanomaisessa toimintajännärissä, yhteiskunnallinen ja psykologinen. Järvelä vaihtaa näkökulmaa ja kertojaa Metron ja Jeren, turvallisuuspalvelun työntekijän, välillä. Lukija seuraa mukana ja  antaa myötätuntonsa laskeutua milloin Metron ja Rustin, milloin Jeren puoleen. Kuka on syyllinen ja mihin? Ja mihin koston kierre voi ihmisen syöstä?

Jari Järvelä on taitava sanankäyttäjä. Suomen dekkariseura myönsi Tyttö ja pommi -jännärille Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan. Aikaisemmin olen lukenut Järvelän Finlandia-ehdokkaan Kosken kahta puolta, joka katsoo sisällissodan tapahtumia ja jakolinjoja aikalaisten lasten ja nykypojan silmin.

KIRJA on omasta hyllystä (ostos alelaarista).
MUUALLA: Kirsin kirjanurkka, Luettua elämää, Oksan hyllyltä

        Jari Järvelä: Tyttö ja pommi, 261 s
         Kustantaja: CrimeTime 2014
         Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen