Rikoksen jäljillä kootusti

MarikaOksa viritti blogissaan kesään sopivan Rikoksen jäljillä -lukuhaasteen, jossa on luettu fiktiota rikoksista ja niiden tutkimisesta, tutkijoista ja rikollisista. Kuva on haastesivulta Oksan hyllyltä -blogista.

Huomaan lukeneeni useita eri maihin sijoittuvia dekkareita, mitä en ollut erityisemmin suunnitellut. Nykyisin tartun useimmiten kotimaiseen kirjaan, mutta juuri haasteen alkaessa olin keskellä tutustumismatkaa jokaisen Pohjoismaan yhteen aikaisemmin lukemattomaan rikoskirjailijaan, joten kaiken kaikkiaan lukusaaliista tuli kansainvälisempi kuin lukupöytäni antaisi olettaa.

Luin kahdeksan dekkaria touko-syyskuussa, yhdeksäs jäi kesken. Tässä ne on listattu maantieteellisesti kirjojen tapahtumapaikkojen mukaan:

Suomessa rikosteltiin:

Helsingissä: Markus Ahonen: Jäljet (2014)
Helsingissä: Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa (2013)
Tampereella: Seppo Jokinen: Koskinen ja taikashow (1999) - ja oltiin siinä Ruotsin-laivalla ja Turussakin

Muissakin Pohjoismaissa tapahtui:

Norjassa (Oslo): Kjell Ola Dahl: Pieni kultainen sormus (2005/2010)
Tanskassa (Kööpenhamina): Sara Blædel: Nimimerkki Prinsessa (2013)
Ruotsissa (järven saari): Maria Lang: Murhaaja ei valehtele yksinään (1952)

samoin Keski- ja Etelä-Euroopassa: 

Ranskassa (Pariisi): Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies (2007)
Kreikassa (Rhodos): Seppo Jokinen: Koskinen ja kreikkalainen kolmio (2000)

Kesken jäänyt dekkari olisi täydentänyt viimeistä ryhmää Italialla, mutta se ei enää tähän matkaan ehtinyt.

Eniten taisin tykästyä Fred Vargasin kirjaan ja sen omalaatuiseen rikoskomisarioon, Jean-Baptiste Adamsbergiin, mutta viihdyin mainiosti myös muiden lukemieni rikosten maailmassa.

L niin kuin Limerikki -haasteen riimittelyt

Sain Limerikki-haasteen - kiitokset, Kaisa Reetta T! Vähän ensin hirvitti, mutta sen verran vähän, ettei se estänyt runoilua, kun siihen puuhaan sain ryhdytyksi. Alunperin haaste lähti liikkeelle Opuscolo-blogista.

Haasteaikaa on enää huominen, joten en haasta ketään muuta mukaan muuten kuin kokeilemaan vaikka itsekseen tai miksei blogissakin, miten riimit lähtevät rimmaamaan. Oman Limerikkini jälkeen löytyvät haasteen ohjeet.

Syysaurinko paistaa - aurinkoista syksyä kaikille!

On hokema: ruma kuin Riihimäki.

Sitä toistelee moninainen väki.

Vaan kuinka voi he sen tietää

Paikkakuntaa kun he sietää

Vain iltasen tullen, yösydännäki.

Kas, väki tuo aamuisin astuu junaan.

Kiskot vievät päivätyöhön ja puuhaan.

Vasta illalla he kotiin palajaa,

Vaan pimeässä eivät enää huomaa:

Kaupungin saa puutarhuri kukkimaan.

Riihimäen kaupungin kylvämä kukkapelto radan varressa

Hei kaikille runon ystäville!

Innostuin kehittelemään syksyn iloksi syyssunnuntai-illan hämärissä iloksemme pienoisen kiertohaasteen. Idean äitinä on toiminut Anneli Kannon tuore runokirja, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä, josta kirjoitin  viime viikolla.

L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin: 

1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:"Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA
(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen.(Huom! Ilman linkitystä et voi osallistu haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä)

4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi. 

Aikaa haasteeseen on syyskuun loppuun saakka - siihen saakka annetaan runosuonen virrata!

Kuukauden Tiina - Tiina seikkailee

Tiinalla on jälleen kesäloma, ja häntä odottaa melkoinen seikkailu parhaan kaverinsa Juhan kanssa.

Kaikki saa alkunsa siitä, kun Juhalle ostetaan teltta. Sitä pitää tietysti päästä käyttämään yöretkellä, ja kukapa sopisi paremmin matkaseuraksi kuin Tiina. Asian toteutumista varjostaa kuitenkin monta mutkaa: Lainaisiko Veli Tiinalle pyöräänsä? Antaisiko Tiinan äiti luvan lähteä? Isän luvasta tytöllä ei ollut epäilyksiä, niin monta kertaa tämä oli muistellut omia poika-aikojensa yöretkiä metsissä. Ja isoimpana: kuka aikuinen lähtisi heidän kanssaan, sillä keskenään Tiina ja Juha eivät varmsti pääsisi matkaan?

Asioilla on tapana järjestyä, varsinkin seikkailuhenkisissä nuortenkirjoissa. Muutaman muun suunnitelman kariuduttua Juhan 18-vuotias Aune-serkku lupaa lähteä Tiinan ja Juhan kanssa telttaretkelle. Kovin monta kilometriä ei ole matkaa tehty, kun Aune keskeyttää polkemisen ja palaa poikaystävän kutsusta kotiinsa. Se ei kuitenkaan estä Tiinaa ja Juhaa jatkamasta matkaa. Yhdessä sovitaan, ettei kukaan kolmesta kerro vanhemmille mitään. Mitä nämä eivät tiedä, siitä he eivät osaa huolestua, ja yllättäen Tiinan omatuntokin sopeutuu tuumaan. Sopivin päivämatkoin poljettaisiin kohti Tiinan mummolaa, kaikkiaan 80 kilometriä, ja sieltä soitettaisiin kotiin. Aikaisemmin Tiina vietti kesälomaa mummolassaan kirjassa Tiina kesälaitumilla.

Uskomattomia kommelluksia ja kokemuksia retkeen sisältyykin. Tehdään läheistä tuttavuutta lehmien, oravan, sammakon, käärmeen ja muurahaisten kanssa. Öitä nukutaan teltassa järven rannalla, rantaan ankkuroidussa veneessä, kallion laella, ja viimein saunakamarissakin ennen pääsyä mummon pannukakkujen ja mansikkahillon ääreen. Eikä Tiina olisi Tiina, ellei saisi silmäänsä mustaksi puolustaessaan pikkulinnun poikasia ja estäessään niitä joutumasta tienoon poikakoplan saaliiksi ja sitä myöden Mirrin appeeksi.

Nimensä mukaisesti kirja kertoo seikkailuista, metsässä selviämisestä, partiotaidoista sekä tietysti ystävyydestä ja kiehtoo sellaisena sopivanikäisten mielikuvitusta. Aikaa kuvaa, että selvästi maalla oli totuttu kaikenlaisiin kulkevaisiin, joita autettiin, missä voitiin, ja aina oli kahvipöydässä paikka tuntemattomalle matkantekijälle. Kännykästä ei osattu vielä haaveillakaan. Mummo lähti kirkonkylään, kun soittaa piti, ja kun Tiinan kotona ei ollut puhelinta, mummo soitti Juhan kotiin ja pyysi viemään sanaa naapuriin.

KIRJAN lainasin kirjaston varastosta. Tämän vuoden Tiina-saalis saa tältä vuodelta jäädä kolmeen kirjaan, mutta ensi kesänä on tarkoitus jatkaa taas.

EDIT 1.10. Anni Polva asui lapsuudestaan aikuisikään Tampereella, joka ilmeisesti on myös fiktiivisen nuortenkirjasarjan päähenkilön, Tiinan, kotikaupunki. Osallistunkin kirjalla MarikaOksan alkamaan KKKK eli Kiekkokaupunkien kirjakierros kaudella 2014-2015 -lukuhaasteeseen.


Anni Polvan Tiina-sarja:
   1. Tiina, 1956
   2. Tiina aloittaa oppikoulun, 1957
   3. Tiina kesälaitumilla, 1958
   4. Tiina toimii, 1959
   5. Tiina ei pelkää, 1960
   6. Tiinalla on hyvä sydän, 1961
   7. Tiina epäilee Juhaa, 1962
   8. Tiina seikkailee, 1963


Anni Polva: Tiina seikkailee, 144 s.
Kustantaja: Karisto 1991, 12. painos (1. painos 1963)
Kansikuva: Maija Karma

Andreï Makine: Vera

On 70-luvun puoliväli. Vera asuu syrjäisessä vienalaisessa kylässä muutaman vanhan naisen kanssa, opettaa koululapsia järven toisella puolella ja odottaa haaveksiva ilme silmissään omassa siistissä izbassaan. Veran tarinan kertoo nuori runoilija ja kansanperinteen tutkija, joka tulee Vienaan keräämään runoja ja vanhaa perinnettä.

Nuori miesopiskelija näkee Verassa itseään parikymmentä vuotta vanhemman naisen, joka alkaa kiehtoa häntä. Tai tarkemmin: Veran kasvot ja vartalo alkavat kiinnostaa, kiehtoa ja kiihottaa poikaa, eikä hän voi ymmärtää, miten kaunis, rakastamaan luotu nainen on voinut odottaa 30 vuotta keväällä 1945 sotaan lähtenyttä rakastettuaan. Kaikki kylän naisvanhukset menettivät miehiään, isiään ja poikiaan sodalle ja asuvat nyt kylää naisvoimin, mutta Vera oli vain 16-vuotias mielitiettynsä lähtiessä.

Vähitellen perinteenkerääjä saa kuulla Veran tarinan, joka osoittautuukin monisyisemmäksi kuin hän oli osannut odottaa omissa varsin yksioikoisissa kuvitelmissaan. Kertomuksessa Vera odottaa mennyttä palaavaksi, on varma, että sulhanen elää ja vielä kerran ilmestyy izban ikkunasta näkyvälle tielle. Samalla Vera elää nykyhetkeä vahvasti: opettaa päivät ja hoitaa ja hautaa kylän vanhenevat naiset. Se odotettu menneisyyskin välähtää näkyviin, ennen kuin kirja päättyy. 

Andreï Makine on venäläissyntyinen kirjailija, joka kirjoittaa ranskaksi. Hän syntyi Siperiassa vuonna 1957 ja oppi ranskan kielen jo lapsena ranskalaissyntyiseltä isoäidiltään. Hän opiskeli kirjallisuutta ja sai tohtorin arvon Moskovan valtionyliopistossa. Vuonna 1987 vieraillessaan Ranskassa hän anoi sieltä turvapaikkaa, joka hänelle myönnettiin. Vera. La Femme qui attendait on yksi hänen kirjoistaan, sen tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Vienan syrjäiseen kylään ja hieman Leningradin opiskelijamaailmaan. 

Vera on monitahoinen kirja. Kieli soljuu sujuvana ja aistikylläisenä, paikoin runollisen kauniina, varsinkin luonnon ja vuodenaikojen kuvauksissa. Pidin paljon juuri luonnonkuvauksista ja siitä, miten kirjailija käyttää värejä ilmaisemaan tunnelmia vähäeleisesti.

"Historian jäljet olivat häipyneet. Jäljellä olivat pajunlehtien kultaiset liuskeet järven mustalla pinnalla, syyslumet jotka satoivat yleensä öisin, Vienanmeren hiljaisuus jonka saattoi aavistaa piilevän metsien takana. Jäljellä oli sotilasmantteliin pukeutunut nainen, joka kulki pitkin järvenrantaa, pysähtyi tienristeykseen postilaatikolle. Jäljellä oli oleellisin." (s. 46) 

"'Kaikki mitä on jäljellä suurvallan kuoleman jäljiltä', minä mietin usein osuessani kävelyretkelläni jälkiin aikakaudesta, jota me olimme rakastaneet kovin vähän. --- Tiheän kuusikon tumma vihreys, varvikon punerrus ja sitten harmaalle taivaalle puhkeava kirkkaus, häikäisevä sini. Ja välillä lammen ruskea peili syvällä pensaikossa. Mustaa, okraa, sinistä. Sellaista löytyi aikakauden päätyttyä." (s. 145)

Kauneuden rinnalla on rosoa ja jopa rivoutta. Opiskelija muistelee opiskelijaelämää Leningradissa sekä toisinajattelijoiden ja älykköjen salaisia juhlia. Miehet juovat ja puhuvat viinapäissään naisista.

Kirjan päähenkilö on Vera, joka askarruttaa nuorta perinteenkerääjää ja josta tulee hänen unelmiensa kohde. Opiskelija yrittää päästä naisen elämään sisälle ja ymmärtää, mutta kirja kertoo ehkä enemmän nuoresta miehestä ja hänen päänsisäisestä maailmastaan kuin Verasta, joka jää pohjimmiltaan mysteeriksi niin pojalle kuin lukijallekin. Ehkä uusintaluku avaisi Veran salaperäisyyttä ja toisi uutta näkökulmaa. Näinkin - tai ehkä juuri näin! - kirja on hieno ja kiehtova lukukokemus.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Sota on läsnä ihmisten muistoissa ja puheissa, joten osallistun sillä Ihminen sodassa -haasteeseen. Perinteentutkijalla osallistun Mikä minusta tulee isona? -lukuhaasteeseen. Ja kirjaan pisteen myös Vive la France -haasteessa, vaikka minusta onkin vaikea määritellä Andreï Makine   yksiselitteisesti ranskalaiseksi kirjailijaksi, sen verran venäläinen tai paremminkin neuvostoliittolainen juuri lukemani Vera teemoiltaan ja tapahtumiltaan on. Toisaalta Makine on nyt ranskalainen ja kirjoittanut kaikki romaaninsa ranskaksi, joten ei häntä voi olla pitämättä ranskalaisenakaan kirjailijana. Wikipedia listaa hänet sekä ranskalaisten että venäläisten kirjailijoitten sivulla.

Veraa on luettu muualla:
HS
Kirjanurkkaus
Satun luetut 
TS

Andreï Makine: Vera. 180 s.
Kustantaja: WSOY 2005

Alkuperäinen: La Femme qui attendait, 2004, suomentaja Annikki Suni

Kansi: Martti Ruokonen

Kesän luettuja ja syksyksi pinottuja

Syksyn tullessa vilkaisen vielä menneeseen kesään ja sen luettuihin kirjoihin. En tehnyt tiukkoja suunnitelmia, mutta näitä arvelin lukevani ja näin siinä kävi:

• dekkareita -> niitä luin kesä-elokuussa kaikkiaan viisi, joista kolme oli Suomesta, yksi Ranskasta ja yksi Ruotsista; niillä osallistun myös MarikaOksan Rikoksen jäljillä -haasteeseen.
• Kultarinta ja Neljäntienristeys. Jälkimmäisen luin, edellinen vielä odottaa hyllyssä. Lomakin hurahti ohi...
• Le Masque Rouge -blogin hauska Kirjabingo oli mukava kesähaaste, jossa ehdin kerätä kaksi täyttä riviä.

Kesäkuukausien vaikuttavin kirja oli epäilemättä Neljäntienristeys, mutta nautin suuresti myös Anna-sarjan aloittavasta kirjasta Anne of Green Gables.

Alkaneelle syksylle olen pinonnut (ainakin mielessäni)

• sen kesällä hyllyyn jääneen Kultarinnan
• lisää kotimaisia dekkareita, tänä vuonna ilmestyneitä (Vala, Heino, Hiekkapelto)
• muumikirjoja, ainakin sarjakuva-albumin ja yhden pitemmän
• jotain ranskalaista (Makine)
• jotain turkkilaista (Pamuk)
• kotimaista historiallista, kuinkas muuten
• jonkin oikean sotakirjan...
• ja vielä mitä ikinä mieleen juolahtaa tai kohdalle osuu

Ja syyskuussa siis kokoilen Rikoksen jäljillä -haastetta (päättyy 30.9.) ja Vive la France! -haastetta (päättyy 1.10.).