torstai 25. lokakuuta 2018

Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani

Minun kansani, minun rakkaani on pakahduttava lukukokemus. Paikoin niin sydäntä raastava, että on keskeytettävä lukeminen ja vedettävä henkeä, jotta voi taas jatkaa. Olen lukenut aikaisemminkin amerikkalaisia 1800-luvulle sijoittuvia ja mustien orjuudesta kertovia romaaneja, tyyliin Gwen Bristow'n Tammikuja ja Margaret Mitchellin Tuulen viemää. Mutta Toni Morrisonin teoksessa näkökulma on orjien tai orjuudesta juuri vapautuneiden eikä valkoisten isäntien, ja hänen tekstinsä menee ihon alle.


Sethe on musta nainen, joka asuu Ohiossa Cincinnatin kaupungin liepeillä tyttärensä kanssa. Päivisin hän käy töissä ravintolan keittiössä, muun ajan hän viettää tyttärensä kanssa kahdestaan, sillä 124 - talon  osoitteen Bluestone Road 124:n mukaan - on paikka, jonka kaikki naapurustossa ohittavat ripeästi ja poikkeamatta. Osittain siksi, mitä tapahtui kauan sitten, kun Sethe oli vielä uusi talossa, osittain siksi, että talossa raivoaa kiukkuisen vauvan haamu, jota kukaan ei kestä. Paitsi Sethe ja Denver, he ovat oppineet elämään kuolleen vauvan temppujen kanssa, sillä muuta seuraa heillä ei ole.

Kun Sethe oli saapunut 124:ään vuosia sitten, talossa asui hänen anoppinsa Baby Suggs. Sethe oli karannut Kultaisesta Kodista Kentuckyssa, jossa hän oli ollut orjana, oli lähettänyt kolme lastaan etukäteen vankkureissa ja itse juossut ja pakoillut metsiä pitkin, viimeisillään raskaana. Ohio-joen varrella hän synnytti tyttären sinne osuneen valkoisen tytön avustuksella, Denverin, joka on nyt, vuosien jälkeen, ainoana hänen kanssaan 124:ssä.

Taloon osuu Paul D, yksi Kultaisen Kodin orjista, mies joka ei pelkää ajaa kiukkuisia haamuja tiehensä. Sitten tulee mystinen nuori nainen, Rakkain, joka asettuu taloon ikään kuin kuuluisi siellä asuvien ihmisten elämään. Takaumina ja keskusteluissa avautuu näkymä Sethen muistoihin lapsuudesta avioliittoon, orjuudesta ensin lempeän ja oikeudenmukaisen ja sitten toisen, julman isännän, alaisena. Sitten karanneena orjana, jonka lapsia orjanmetsästäjät etsivät. Paul D on tahollaan saanut julmaa ja järkyttävää kohtelua sen jälkeen, kun hänet 18 vuotta sitten vietiin pois Kultaisesta Kodista.

En kerro juonesta sen enempää. Toni Morrison antaa äänen mustille orjille ja kertoo heidän riipaisevat tarinansa tavalla, joka koskettaa ja järkyttää. Tarpahtumat heijastelevat Yhdysvaltoja, erityisesti Kentuckyssa ja Ohiossa, osin ennen sisällissotaa ja pääasiassa sen jälkeen. Silti kirjassa on paljon sellaista, joka on ajankohtaista edelleenkin siellä, missä värillisillä ei ole samoja ihmisoikeuksia kuin muilla. 

Morrison menee orjien ja entisten orjien mielen sisään, niihin aavistuksiin ja enteisiin, jotka ovat heille totta ja osa elämää. Salaperäinen tuonpuoleinen, kuolleet läheiset ja reaalimaailma solmivat liiton, josta tulee osa arkea. Maagiseksi realismiksi sitä varmaan voisi luonnehtia.

Huikea kirja, jota bloggarit ovat suositelleet. Tämä kirja todella ansaitsi tulla luetuksi. Varmasti tartun muihinkin Morrisonin kirjoihin, joita on suomennettu kiitettävästi. Omassa hyllyssäni odottelevat Sinisimmät silmät, esikoinen, ja Paratiisi. Toni Morrison sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1993, ensimmäisenä mustana naisena koskaan. Minun kansani, minun rakkaani palkittiin Pulizerilla vuonna 1988.

          Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani330 s.
          Kustantaja: Tammi, Keltainen pokkari 2009 (4. p.), (Keltainen kirjasto 219)
          Alkuperäinen: Beloved, 1987 ;  1. suomenkielinen painos 1988
          Suomentaja: Kaarina Sonck ; Kansi: Laura Lyytinen

KIRJA on omasta hyllystä. MUUALLA sitä on luettu paljon, tässä pari poimintaa tältä vuodelta: Kirjaluotsi, jossa lisää linkkejä muihin postauksiin, ja Kirjasähkökäyrä.

LUKUHAASTEISSA: Yhdysvallat-haaste, joka päättyy tänään, kuittaan kohdan "Afroamerikkalaisen kirjailijan teos", vaikka kirja sopisi myös kohtiin "Orjuuteen liittyvä aihe" ja "Pulitzer-palkittu teos".
Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste.

8 kommenttia:

  1. Toni Morrison on hyvä kirjailija, koko tuotanto on laadukas, ja hän käsittelee afroamerikkalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää. Tämä oli ensimmäinen morrisoni, mutta ei varmasti viimeinen.

      Poista
  2. Kiitos Paula <3
    Tämä kirja on yksi lempikirjoistani. Siinä on historiaa monelta kantilta katsottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit olla sinä, joka tätä minulle suosittelit oman bloggauksesi yhteydessä. Kiitos! Tästä tuli minunkin suosikkini.

      Poista
  3. Hitsi veiköön, minulla on tämä kirja itselläni hyllyssä lukematta. Täytyisi kyllä lukea, olin jo itseasiassa unohtanut tämän, mutta kiitos postauksesi muistui se taas mieleeni. Ja se sopii tosiaan tuohon naistenpäivä-haasteeseenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tätä kirjaa. Rankkoja asioita, mutta kirjoitettu niin taitavasti ja sydämeen käyvästi, että tuskin jättää ketään kylmäksi.

      Poista
  4. Minun kansani minun rakkaani on kyllä upea. Se oli minullekin ensimmäinen Morrisonini, ja teki todella vaikutuksen. Suosittelen lämpimästi häneltä myös Sulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta. Minulla on pari Morrisonin kirjaa omassa hyllyssä, mutta Sula on vieras. Näitä suosituksia on ihana saada, löytyy hienoja helmiä, joihin ei muuten tarttuisi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!