keskiviikko 23. elokuuta 2017

Anni Swan: Pikkupappilassa sekä Ulla ja Mark

Anni Swanin nuortenromaanit olivat lapsuuteni suosikkeja ja nyt lukemani kirjapari sieltä parhaasta päästä. Iris rukan voittanutta ei kirjailijan tuotannossa minulle kuitenkaan ole.

Pikkupappilassa-romaani alkaa siitä, kun pappisperhe muuttaa isän uuden viran myötä maalaisseurakuntaan Hämeeseen. Elämä pikkupappilassa on vaatimatonta, vilkasta ja viehkeää, lapsia papilla ja hänen rouvallaan on seitsemän, ja lisää väriä tuovat naapuriperheiden jälkikasvu. Erityisesti kirjassa nousevat esiin papin tyttäret. Minna, esikoinen, on kaunis, hyvä ja viisas ja hän on juuri palannut kotiin opinnoistaan Haminan naisopistosta. Martta on ahkera ja käytännöllinen apu pappilan kotitaloudessa ja käsitöissä, Liisi taas innostunut historiasta, ja hän haluaakin Helsinkiin opiskelemaan, jos vain pellavasadosta saadaan tarpeeksi rahaa koulumaksuihin. Ulla kulkee metsissä, hurmaantuu luonnosta ja kaikesta kauniista ja haaveilee tulevansa kirjailijaksi. Tytöistä nuorin, 10-vuotias Lotti, sen sijaan aikoo mammaksi, jolla on kaksitoista lasta. Hän huolehtii tunnollisesti  nukeistaan ja pelastamastaan kulkukissa Mossesta. Tyttöjen jatkona ovat vielä pikkupojat Kaarlo ja Lauri.

Pikkupappilan tyttöjen sanotaan muistuttavan Louisa M. Alcottin Pikku naisia -romaanin sisarussarjaa. Sitä en muistaakseni ole lukenut, mutta Swanin tytöistä tuli mieleen hiljattain lukemani Rauha S. Virtasen Seljan tytöt. Seljan perheestä kun löytyy myös runoja kirjoittava haaveilija ja kotona puuhailua rakastava, järkevä nuorimmainen. Seljan elämänpiiri kuitenkin on uudemmalta vuosisadalta ja muutenkin erilainen kuin pastori Sandin tytöillä.

Pikkupappilaan on sisällytetty toinen toistaan romanttisempia juonikuvioita. On äidin serkku Ulrik Schöring, joka on kadonnut jäljettömiin petyttyään rakkaudessa ja jonka uskotaan kuolleen, mutta joka nyt palaakin Amerikasta vauraana miehenä. Hän ostaa takaisin aikanaan pakkohuutokaupalla myydyn sukukartanon ja löytää vaimon pikkupappilasta. On pappilan naapuriin päätynyt löytölapsi Mark, joka rakastaa viulunsittoa, ja kun Harjulassa ei saa soittaa, hän pakenee ja ryhtyy kulkuriksi. Pappilan Ulla ymmärtää Markia, ja pappilan Minna saa Markin houkutelluksi palaamaan Harjulaan, kun lupaa, että poika saa soittaa pappilassa. Löytyypä Markin isäkin ihmeellisen sattuman kautta. Ja on Sarvimäen paronin ainoa poika, joka ei tule toimeen äitipuolensa kanssa, ja siksi karkaa rengin vaatteissa maantielle ja pestautuu tuntemattomana pappilan rengiksi.

Anni Swanin romaanin kieli ja juoni tuntuvat vanhahtavilta, mutta kuinka muuten voisi ollakaan, kun sen ensipainos ilmestyi melkein sata vuotta sitten vuonna 1922. Lisäksi nimiösivulla on luonnehdinta "Kertomus isoäidin ajalta", joten se kuvaa elämää joskus 1800-luvulla. Ajankuva on viehättävää, ja kirjan juonen moninaiset käänteet ja tapahtumat tempaavat mukaansa. Pappilassa ollaan köyhiä, mutta kuulutaan kuitenkin pitäjän sivistyneistöön, joka seurustelee vallasväen ja aatelistenkin kanssa. Samalla ollaan tuttuja myös talonpoikien taloissa ja mäkitupalaisten mökeissä. Arvomaailma on kristillinen, kuten papin perheelle sopii, apua tarvitsevia autetaan, missä voidaan, ja lapset kasvatetaan rehellisiksi ja oikeudenmukaisiksi.

Kirja on valittu Ylen 101 kirjaa -sarjan vuoden 1922 kirjaksi. Se on luettavissa e-kirjana verkosta, joskin itse luin sen ihan perinteisenä paperikirjana. Linkin kautta pääsee katsomaan myös TV-keskustelua kirjasta Ylen 101 kirjaa -sarjassa.

      Anni Swan: Pikkupappilassa, 234 s.
      Kustantaja: WSOY 1987 (13. painos; 1. p. 1922)
      Kansi: Martta Wendelin

Pikkupappilassa sai jatkoa, kun Anni Swan kirjoitti sille pariksi nuortenromaaninsa Ulla ja Mark. Kirja alkaa romanttisesti pappilan tyttären häillä, jonne tulleet isän opettajasisaret toteavat, että Ullan pitäisi päästä kouluun. Niinpä Ulla matkustaa kolmen naimattoman tädin kanssa kaupunkiin heidän kouluunsa ja saa asua heidän kodissaan. Koti-ikävän hellitettyä Ulla sopeutuu kouluun ja tätien kotiin ja saa uusia ystäviä.

Samanaikaisesti löytölapsi Markin saksalainen isä menee naimisiin Suomessa ja muuttaa Berliiniin. Mark pääsee mukaan ja saa ottaa viulutunteja. Äitipuoli ei kuitenkaan pidä Markista, sillä hän ei usko pojan oikeasti olevan hänen miehensä lapsi, vaikka tämä itse on vakuuttunut siitä. Sitten isä yllättäen kuolee, mutta ehtikö hän tunnustaa Markin pojakseen? Mitään paperia siitä ei tunnu löytyvän.

Äitipuoli huolehtii Markista lähettämällä tämän pois kotoa yksityisesti koulutettavaksi. Uusi opettaja on ankara mies eikä siedä pojan laiskottelua ja viulun vinguttelua. Mark karkaa ja lyöttäytyy yksiin kulkevien soittajien kanssa. Seurueen konserttikiertue saapuu Ullan koulukaupunkiin. Tätien kieltoa uhmaten Ulla pääsee katsomaan unkarilaista musiikillista ihmelasta, joskin vain aidan päälle kiipeämällä, ja hän ei ole uskoa silmiään, kun hän tunnistaa valeasuisen ystävänsä. Nuoret tapaavat, mutta sitten seurue häviää kaupungista. Seuraa jännittäviä juonikiemuroita ja takaa-ajo, mutta Markin käy lopulta oikein hyvin, kuten tällaisissa kirjoissa on tapana.

      Anni Swan: Ulla ja Mark, 246 s.
      Kustantaja: WSOY 1978 (8. painos; 1. p. 1924)
      Kansi: Martta Wendelin

KIRJAT ovat kirjastolainoja.
MUUALLA Pikkupappilasta ovat kirjoittaneet Maailman ääreen, Sheferijm -blogit sekä Ullasta ja Markista Maailman ääreen ja Sheferijm -blogit.
HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 56 ja 57), Lapsuuteni kirjasuosikit -lukuhaaste.

8 kommenttia:

  1. Hienoa, että tämä kirja on saanut näkyvyyttä. Minulle tämä tarinakaksonen on rakkain, kuten blogikirjoituksestani havaitseekin. Ei sillä, Anni Swanin tarinat kauttaaltaan ovat ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kaikki lukemani Swanin kirjat ovat ihania. Hän on kirjoittanut useampiakin kaksosia, mm. Sara ja Sarri -kirjat.

      Poista
  2. Pikku Naisia oli 4 kpl, eikä perheessä ollut poikia, kuvauksen mukaan ne eivät minusta muistuta niitä, mutta en ole tätä lukenut, mutta palvelun kautta minulla jäi vähän outo olo luettuani Anni Swanin Sara ja Sarri matkustavat, sen sijaan Ollin oppivuodet ja Tottisalmen perillinen olivat hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara ja Sarri matkustavat on mielestäni vähän erilaista Anni Swania, minusta se oli todella matkakirjamainen. Sen pari Sara ja Sarri taas tyypillisempää Swania, jonka romaaneissa on orpolapsia, joiden käy hyvin.

      Poista
  3. Pitäisi varmaan ottaa Anni Swan luettavien joukkoon, mutta mutta mutta mihin kaikkeen aikani riittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se, niin paljon kirjoja (ja lisää tulee koko ajan) ja niin vähän aikaa. Swanin kirjat ovat kyllä nopealukuisia, jos tykkää lukea kirjoja, joissa juoni kuljettaa. Vanhan ajan ilmapiiriä unohtamatta.

      Poista
  4. Nämä Anni Swanin kirjat ovat kyllä ihania, luin lapsena kaikki nämä kootut kertomukset. Jostakin syystä vain Iris rukka on kuitenkin jäänyt sellaiseksi, johon olen yhä uudestaan palannut. Näiden muiden uusintalukeminen on kyllä myös ollut pitkään mielessä, nyt taas alkoi ajatus kovasti houkuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iris rukka on kyllä ihana! Minulla oli pitkä tauko, etten lukenut Swanin kirjoja, mutta nyt kirjablogin myötä on niihin ollut mukava palata.

      Poista

Kiitos kommentistasi!