Pearl S. Buck: Hyvä maa (Klassikkohaaste 8)

Klassikkohaaste on taas täällä! Sen innoittamana tutustuin tällä kertaa yhdysvaltalaiseen naisnobelistiin Pearl S. Buckiin (1892-1973), jolta luin romaanin Hyvä maa. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1931 ja sai seuraavana vuonna Pulitzer-palkinnon. Kirjallisuuden Nobel-palkinnon Buck sai 1938.

Hyvä maa on sukutarina ja kertomus kiinalaisen talonpojan Wang Lungin elämästä alkaen hänen avioitumisestaan ja päättyen hänen vanhuuteensa. Wang Lung elää kahden iäkkään isänsä kanssa ja yhdessä he viljelevät perheen peltoja. Mies  tarvitsee vaimon ja poikia, ja Wang Lung ostaa huokealla orjan kaupungista rikkaan miehen talosta.

Työssään Wang Lung kiintyy peltoihinsa ja nauttii maan työstämisestä, muhevan mullan tuoksusta, riisin ja vehnän oraitten heleästä vihreydestä, työn tuottamasta ruumiin väsymyksestä ja yön unesta. Vaimo ei ole kaunis, mutta se on vain hyvä asia oppimattomalle maamiehelle, joka ei välitä hienostelusta. Tärkeää on saada taloon hyvä työihminen, joka synnyttää poikia. Elämä hymyilee, aluksi, syntyy poika ja sitten pian toinen. Wang Lung onnistuu ostamaan lisää hyvää maata ja saa hyviä satoja. Niiden voitolla hän hankkii yhä lisää maata.

Kun tulee ankara kuivuus ja sen seurauksena katovuosi ja nälänhätä ja kaikki kotieläimet, puiden lehdet ja maan ruohokin on syöty, silloin Wang Lungin on perheineen jätettävä koti ja maa naapurin hoitoon ja paettava kotikylästä etelän kaupunkiin- He saavat rahaa ruokaan kerjäämällä, juuri ja juuri riittävästi. Kun poliittiset levottomuudet saavuttavat kaupungin ja köyhä kansa valtaa rikkaan talon, Wang Lungille ja hänen vaimolleen avautuu mahdollisuus palata kotiseudulleen ja alkaa elämä alusta. Perhe kasvaa, Wang Lung vaurastuu ja ostaa lisää maata, etsii pojilleen ja tyttärilleen puolisot, palkkaa pelloilleen työmiehiä, hautaa isänsä.

Hyvä maa on lähes eeppinen sukusaaga tai oikeastaan sen alkuosa. Teos etenee sujuvasti ja aaltoillen kuin viljapelto iltatuulessa, mitään järisyttävää jännitystä siltä on turha odottaa, mutta sivujen kääntyessä jotenkin uppouduin tekstin virtaan ja siirryin Kiinan maaseudulle, arvelujeni mukaan jonnekin yli sadan vuoden taakse, ja seurasin Wang Lungin perheen ja suvun elämää vuosikymmenten ajan. Kirjasta voi löytää ikiaikaisia teemoja, sellaisia kuin raha, maaomaisuus, perhe, syntymä, kuolema, rakkaus, uskonto ja maine. Suomalainen nykynainen ei voi olla kiinnittämättä huomiota naisten asemaan teoksen kuvaamassa Kiinassa alkaen siitä, millaisena onnettomuutena tytön syntymää pidettiin, miten heitä kovina aikoina myytiin orjiksi rikkaille ja miten heillä ostettuina vaimoina ei ollut sanan sijaa, jos heidän miehensä halusi ostaa rakastajattarensa toiseksi vaimokseen ja asumaan samaan kotiin. Naisen arvo mitattiin kyvyllä synnyttää poikia.

Hyvä maa on hieno kuvaus Kiinan maaseudun ihmisistä ja heidän kovasta elämästään. Kirjailija Pearl S. Buck kasvoi lapsuutensa Kiinassa, jossa hänen vanhempansa työskentelivät lähetystyöntekijöinä, ja oppi kiinan kielen ennen englantia, joten ajattelen,  että hän tunsi maan kulttuurin melkoisen hyvin. Aikuistuttuaan hän palasi Kiinaan miehensä kanssa lähetystyöhön ja opettajaksi, ja kirja julkaistiin tuona aikana. Hänellä oli avioliitosta kehitysvammainen tytär, minkä voin kuvitella vaikuttaneen siihen, että Hyvä maa -romaaniin hän sijoitti Wang Lungille ja tämän vaimolle mielenvikaisen tyttären, jonka käyttäytyminen tuo mieleen kehitysvamman.

            Pearl S. Buck: Hyvä maa, 378 s.
            Kustantaja: WSOY 1988 (8. painos)
            Alkuperäinen: The Good Earth 1931 ;  Suomentaja: Vera Snellman

KIRJA on omasta hyllystä (ostettu kirjaston poistomyynnistä).
MUUALLA: Eniten minua kiinnostaa tie, Jokken kirjanurkka, Kirja-aitta

Osallistun kirjalla Kirjabloggaajien Klassikkohaasteen 8. osaan. Sitä emännöi Tarukirja-blogin Margit, ja kooste kaikista haasteeseen luetuista klassikoista löytyy täältä. Seuraava Klassikkohaaste on 31.7.2019 ja sitä tulee luotsaamaan Tuntematon lukija -blogi.

Teos on päätynyt kirjaston poistomyynnistä Kirjahyllyn aarteeksi. Kirja sopii myös paremmin kuin hyvin Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaasteeseen, jossa luetaan naisten kirjoittamia klassikkoja. Tämä on neljäs naisnobelistin teos, jonka olen siihen lukenut. Helmet-haasteessa kirja sopii mm. kohtiin 17. Kirjassa on kaksoset (Wang Lungin vaimo synnyttää myös kaksoset) ja 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria. 

Aikaisemmin Klassikkohaasteessa luettuja klassikkoja:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen

Aki Hintsa ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin malli

Aki Hintsan nimeen törmäsin ensimmäisen kerran työssä osallistuessani koulutukseen, jonka asiantuntijat toimivat Hintsan nimeä kantavassa yrityksessä Hintsa Performance. Sitten näin hänestä tehdyn tv-dokumentin.

Formula-maailma on jäänyt minulle vieraaksi, mutta minusta on jotain kovasti kiehtovaa siinä, miten  jääkiekkoilijan ammattilaisuralle aikovasta pohjalaisesta miehestä tuli lähetyslääkäri Etiopiaan. Ja miten Etiopiassa työskennellessään sama mies joutui tarkastelemaan ihmisen terveyteen ja suorituskykyyn vaikuttavia asioita ihan uudella tavalla, osin oman uupumisensa takia. Ja miten mies kehitti silloin alkunsa saaneista oivalluksista kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mallin, joka on tukenut useita tunnettuja urheilijoita huippusuorituksiin, mutta jolla on paljon annettavaa ihan tavallisellekin eläjälle.

Oskari Saaren kirjoittama Aki Hintsa - voittamisen anatomia alkaa Hintsan elämäkerralla, mutta se on paljon muutakin kuin tavanomainen elämäntarina. Se kertoo erittäin kiinnostavasti henkilökohtaisen hyvinvoinnin rakentamisen palikoista ja tekee sen tutkimustuloksiin nojaten ja arkijärkeen käyvästi. Siinä sivussa vilahtelee urheilumaailman suuria nimiä: Haile Gebrselassie, moninkertainen kestävyysjuoksun olympiamitalisti Etiopiasta, jonka elämää tarkkailemalla Hintsa kehitti mallinsa perusteet. Mika Häkkinen, jonka kanssa Hintsa hioi mallinsa valmennusohjelmaksi. Sebastian Vettel, Lewis Hamilton, Kimi Räikkönen ... Hintsa työskenteli pitkään formulatähtien lääkärinä ja valmentajana.

Kirjan lukeminen teki minulle hyvää ja sai miettimään joitain elämäni osa-alueita ja omaa motivaatiotani elämäntapamuutoksiin. Aki Hintsa (1958-2016) puhuu tavallisista asioista - unesta, ravinnosta, aktiivisuudesta, henkisestä energiasta - ja tekee sen tavalla, joka kuulostaa tasapainoiselta ja inspiroivalta. Kirjan loppuun on liitetty Hintsa Performance -yritysohjelman esittely sekä selostukset ja kuvat liikesarjoista, joilla voi testata oman biomekaniikkansa toimivuutta.

Sen enemmittä selostuksitta: puhukoon Aki Hintsan ajattelu omasta puolestaan näiden kirjasta otettujen lainausten kautta. 

Menestys on hyvinvoinnin sivutuote.

- Tiedätkö, kuka olet? Tiedätkö, mitä haluat? Hallitsetko omaa elämääsi? Isoja ja vaikeita kysymyksiä, mutta Hintsan mielestä ehdottoman oleellisia hyvinvoinnin kannalta. 

Tutkimukset osoittavat, että pienenkin tottumuksen muuttaminen on pitkä prosessi. [...] Hintsan mallissa käytetään kahden kolmosen nyrkkisääntöä: muutetaan korkeintaan kolmea tapaa kerrallaan, vähintään kolmen kuukauden ajan ennen seuraavia muutoksia.

Vain motivoitunut ihminen pystyy muuttamaan edes pieniä asioita elämässään pysyvästi. Jotta voi motivoitua aidosti, pitää tietää, mitä oikeasti haluaa. Jotta voi tavoitella haluamaansa, pitää itse kontrolloida elämäänsä.

Tiedosta, ketkä ovat sinulle tärkeimmät ihmiset, ja anna heille aikaasi. 

Huolehdi siitä, että saat energiaa myös työstäsi. 

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita omasta ja läheistensä hyvinvonnista ja elämänlaadusta. Minua puhuttelivat kirjassa muun muassa Aki Hintsan ajattelu siitä, että ihmisen ytimen on oltava tasapainossa - itsetuntemus, omien tavoitteiden tiedostaminen ja oma elämänhallinta - jotta hän motivoituu antamaan parhaansa, oli se sitten huipppu-urheilussa, työelämässä tai jollain muulla elämän alueella. Hintsa ei vanno ihmedieettien ja -reseptien nimeen ("Kunnioita unentarvettasi." tai "Älä ryhdy kuureille."), vaan korostaa yksilön henkilökohtaisen elämän ja ominaisuuksien ottamista lähtökohdaksi terveydenhoidossa, valmennuksessa ja vähäistenkin muutosten käynnistämisessä. 

Tervejärkinen ja tervehenkinen ohjelma ja inspiroiva kirja. Moni muukin on mitä ilmeisimmin kokenut samoin, sillä kustantaja uutisoi viime viikolla, että kirjaa on sen eri formaateissa myyty yli 100 000 kappaletta, siitä 64 000 vime vuonna. Aki Hintsa menehtyi sairauteen vuosi kirjan julkaisemisen jälkeen, mutta kirjan kautta hän vaikuttaa edelleen. Kirja on käännetty englanniksi ja saanut hienosti sisältöä kuvaavan nimen The Core - Better Life, Better Performance.

               Oskari Saari: Aki Hintsa - voittamisen anatomia, 348 s.
               Kustantaja: WSOY 2015 
               Kansi: Mika Tuominen

KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA: Kestävyysurheilu, Tuulin viemää, Jussi Virtanen

Helmet-haasteessa tämä sopii kohtiin 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot, 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue (urheilukirjat), 19. Et pidä kirjan nimestä ("voittamisen anatomia" kirjan nimessä sai minut melkein sivuuttamaan teoksen).
Samalla liityn uuteen, juuri alkaneeseen Kirjaluotsin Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaasteeseen, jossa luetaan - yllätys yllätys! - elämäkertoja.

Cherringhamin lyhykäiset mysteerit

Olen kirjoittanut ennenkin, että minulla on jonkin sortin kynnys tarttua tiiliskiviromaaneihin ja yleensä paksuihin kirjoihin. Rikoskirjoissa 280-350 on yleensä minulle passeli sivumäärä. Niinpä kaltaiseni lukijan voi kuvitella innostuvan kokonaisesta sarjasta lyhyitä kotoisia murhamysteerejä (cozy mysteries).

Tammi alkoi pari vuotta sitten julkaista lyhykäisiä dekkareita, joiden mainostetaan mahtuvan kiireisenkin ihmisen elämään. Ne julkaistaan ainoastaan sähköisinä ja äänikirjoina, ja e-kirjoissa on sivuja sadan pintaan. Sarjaa kirjoittaa kaksikko Matthew Costello, joka asuu New Yorkissa, ja Neil Richards, jonka koti on Isossa-Britanniassa. Ennen kirjasarjaa tekijät ovat työskennelleet yhdessä televisio-ohjelmien tuotannossa.

Alun perin sarjasta piti tulla 12-osainen ja uuden osan ilmestyä viikoittain vanhaan jatkokertomusmalliin. Ilmeisesti konsepti on otettu hyvin vastaan, sillä kirjoja on tuotettu reilusti enemmän. Suomalaisten käännösten julkaisuohjelma on ollut tiheä sekin. Ensimmäinen osa Murha Thamesin varrella julkaistiin joulukuussa 2017, viimeisin Yksi askel harhaan tässä kuussa. Kustantajan sivuilta saa sen käsityksen, että kirjoja on tulossa ainakin 24. Olen lukenut niistä kolme ensimmäistä.

Costello ja Richards hyödyntävät kumpikin paikallistuntemustaan luodessaan kirjasarjaa. Sen pääosissa ovat Sarah Edwards, avioeron jälkeen Lontoosta rauhalliseen kotikaupunkiinsa Cherringhamiin palannut yksinhuoltajaäiti, ja Jack Brennan, entinen newyorkilainen rikospoliisi, joka on vaimonsa kuoleman jälkeen jättänyt poliisin työn ja muuttanut vuosi sitten Cherringhamiin asuakseen jokiveneessä ja kalastaakseen perhoilla. Se oli ollut hänen ja vaimon eläkepäivien haave, mutta nyt Jack toteutti sen yksin jo viisikymppisenä. 

Rikostapausten näyttämönä on Cherringhamin pikkukaupunki, ja kirjojen juoni kulkee jotensakin samanlaisia latuja, ainakin kolmen lukemani osan perusteella. Joku kuolee, hänet löydetään, kuoleman ajatellaan olevan joko luonnollisen sairauskohtauksen aiheuttama tai valitettava onnettomuus. Sitten joku alkaa epäillä kuolinsyytä, kertoo epäilyistään Jack Brennanille, jonka etsivänvaistot heräävät, tämä saa Sarahista oivan apulaisen, ja yhdessä he selvittävät syyllisen.

Kirjasarjan aloittava Murha Thamesin varrella tutustuttaa lukijat uinuvaan Cherringhamiin ja päähenkilöihin. Sarahin vanha ystävä löydetään kuolleena joen rannasta, ja Sarahin on vaikea uskoa hänen noin vain hukkuneen, edes aineiden vaikutuksen alaisena. Hän kysäisee Jackiltä, kuuliko tämä edellisenä yönä mitään erityistä laivaansa, ja jokin Sarahin kertomuksessa saa entisen rikostutkijan höristämään korviaan. Pian Jack ja Sarah tutkivat yhdessä tapausta, epävirallisesti, ja pyrkivät selvittämään Sarahin ystävän murhaajaa. Kun se on tehty, Jack toteaa etsivätoiminnasta: "Ken tietää, vaikka olisi lisääkin luvassa?"

Ja lisää on luvassa. Toisessa osassa Kartanon salaisuus 91-vuotias Victor Hambly asuu yksin isossa, ränsistyneessä Mogdonin kartanossa. Liikkuminen on hankalaa, mutta hän tulee toimeen kotiavustajan ja porrashissin avulla. Ajatukset käyvät nuoruudessa vietetyissä Intian vuosissa. Eräänä yönä hän herää hajuun ja tajuaa, että jossain päin rakennusta on tulipalo. Sen sijaan, että lähtisi pyrkimään alakertaan ja ulos talosta, hän jostain syystä alkaa vaivalloisesti kiivetä puuportaita ullakolle etsimään jotain. Sinne hän tuupertuu savun keskelle. Jälkikasvulla on omat suunnitelmansa kartanon varalle, mutta kotiavustajan mielestä tulipalossa ja vanhan herra Hamblyn kuolemassa on jotain hämärää, jota hän pyytää Jack Brennanin tutkimaan. Etsivätyö paljastaa yhtä ja toista yllätyksellistä.

Kolmannessa kirjassa Murha kuunvalossa lahjatavarapuodin omistaja Kirsty Kimball käy rotarien lauluharjoituksissa joulujuhlaa varten. Eräänä iltana hän syö muutaman kaurakeksin harjoitusten jälkeen ja matkalla kotiin saa ankaran allergisen reaktion. Hänellä on aina mukanaan kaksi injektiokynää tällaisia tilanteita varten, mutta nyt niitä löytyy vain yksi eikä sekään toimi. Kirsty kaatuu kasvoilleen maahan. Jackia pyydetään paikkaamaan kuorosta pois jäänyttä, ja hän pääsee lähietäisyydeltä tarkkailemaan, oliko maapähkinää sisältävä keksi vahinko, vaikka kaikki tiesivätkin Kirstyn allergiasta, vai oliko jollain kuorolaisella  tilaisuus ja motiivi sujauttaa maapähkinää sisältävä keksi juuri Kirstylle tarjottujen joukkoon.

Cherringhamin mysteerit ovat pikkunäppärää luettavaa, joista viimeisimmän kanssa meni tunnin junamatka mukavasti mennen tullen tällä viikolla. Mitään suurempaa vaikutusta ne eivät kuitenkaan jälkeensä jätä. Minua viehättää vanha englantilainen pikkukaupunkimiljöö pubeineen, kahviloineen ja juoruineen, ja päähenkilöt ovat sympaattisia, mutta henkilökuvat jäävät kepeiksi eikä tässä kovin jännittävää juontakaan punota. Palaan tämän kirjoituksen alkuun: ehkä mukaansatempaava rikosromaani vaatii sen pari-kolmesataa sivua sopivan jännitteen kehräämiseksi. Vaikka onhan niitä rikosnovelleja...

            Matthew Costello & Neil Richards: 
                 Murha Thamesin varrella, 2017, 110 s. (Murder on Thames 2013)
                 Kartanon salaisuus, 2018, 100 s. (Mystery at the Manor 2014)
                 Murha kuunvalossa, 2018, 100 s. (Murder by Moonlight 2014)            
            Kustantaja: Tammi
            Suomentaja: Taina Wallin ; Kannet: Markko Taina

E-KIRJOISTA ensimmäinen on Elisan lukijalahja ja muut omia ostoksia.
MUUALLA: Ja kaikkea muuta (osa 1), Luetut.net (osat 2-3)

Helmet-haasteessa kirjat sopivat kohtiin 12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan ja 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä, sillä Sarah työskentelee verkkosivujen suunnittelua tekevänä yrittäjänä. Erityisen hyvin Murha kuunvalossa sopii kohtaan 35., siinä rikoksen uhriksi joutuu pikkupuodin omistaja. 
Sarjakirjojen Jatkumo-haasteeseen liitän kerralla kaikki kolme kirjaa.

Korealaisia novelleja netistä

Olen jo aiemmin hehkuttanut, että viime vuonna innostuin laajentamaan maantieteellistä lukualuettani Kuukauden kieli 2018 -haasteen myötä eli luin kirjallisuutta, joka on alun perin kirjoitettu jollain haasteen 12 kielestä. Nyt jatkan Kuukauden kieliä 2019, joista ensimmäisenä on vuorossa korea, sitten norja, islanti... Vaikuttaa siltä, ettei lukemisen etsiminen ole tällä kertaa kovin hankalaa. Toista oli viime vuonna, kun lukupaletista löytyi esimerkiksi vietnamin kieli.

Haasteen aloittaja, Aukeamia-blogin la plume, luki viime vuonna internetistä löytyviä novelleja. Taidan matkia häntä tänä vuonna ja etsiä yksittäisiä novelleja ainakin joistain tämän vuoden kielistä. Tällä kertaa selailin Words Without Borders -verkkolehden tarjontaa ja valitsin luettavaksi pari koreaksi kirjoitettua ja englanniksi käännettyä novellia. Käytän kirjailijoiden nimistä suomalaista muotoa, jossa etunimi on ensin, vaikka sivustolla sukunimi onkin edellä. Suomalaiset kustantajat näkyvät nimeävän korealaiset kirjailijat teostensa kansissa suomalaiseen tapaan. 

Perinteinen talo talvella, Andong, Etelä-Korea
(Wikimedia CC-BY-3.0) 

Eteläkorealainen kirjailija Mun-yol Yi (s. 1948) kertoo novellissaan "Winter That Year". nuoresta miehestä, joka keskeyttää opiskelunsa yliopistossa paetakseen opiskelujen aiheuttamaa väsymystä ja tyhjyyttä. Apaattisena hän päätyy vuoristoon kahdeksi talvikuukaudeksi ja työskentelee majatalossa eräässä maaseutukaupungissa. Ruumiillinen työ herättää vähitellen vanhan eloisuuden ja karkoittaa välinpitämättömyyden, kun kättensä töitä katsellessa hän tuntee itsensä uudistuneeksi. 

Talven tultua majatalo sulkee ovensa muilta asiakkailta pariksi viikoksi, kun huoneet varataan pienelle, etuoikeutetulle virkamiesten ryhmälle. Näitten tarkastajien tehtävä on arvioida seudun pääasiallisen viljelytuotteen, tupakan lehtien, laatu. Arvionsa he tekevät omilla silmillään, ja koska sellaisessa mittauksessa saattaa tarkastajan mielentila nostaa laatua ihan tarkoituksetta yhden kymmenyksen ylöspäin tai vastaavasti laskea kymmenyksen alaspäin, on syytä pitää tarkastajat tyytyväisinä niin ruokapöydän ääressä kuin yöllä vuoteissaan.

Yi kuvaa majatalon tapahtumia tarkkailevana ulkopuolisena realistina ja samalla nuoren miehen tunteiden ja kasvun kautta. Apaattisuus vaihtuu ensin uuteen intoon ja sitten myötätuntoon majataloon tuotuja tyttöjä kohtaan. Kahden kuukauden kuluttua mies päättää jättää majatalon ja sen edustamat arvot ja moraalin.

Novelli saattaa olla omaelämäkerrallinen, sillä Mun-yol Yi jätti kirjallisuuden opintonsa Soulin yliopistossa kesken. Hänen sanotaan teoksissaan kirjoittavan poliittisen vallan väärinkäytöstä ja sen vaikutuksesta kansan  moraaliin. Tämä näkyy lukemassani novellissakin, joka kehittelee kehityskertomuksen ainekset taitavaksi kokonaisuudeksi.

          Mun-yol Yi: Winter That Year. Words Without Borders, 2014 April.
           Translated into English: Brother Anthony of Taizé

Jalu-joki Pohjois-Korean ja Kiinan rajalla
(Kuva: xue siyang. Wikimedia CC-BY-SA-3.10)

Toiseksi luettavaksi valitsin Pohjois-Koreassa syntyneen, mutta nykyisin Etelä-Koreassa asuvan kirjailijan, Ji-myung Leen, novellin "After the Gunshot". Voi tietysti kysyä, miksi luin Pohjois-Koreasta loikanneen kirjoittajan proosaa. Words Without Borders julkaisi vuonna 2003 numeron, johon he kokosivat lyhytproosaa ja runoja Pohjois-Koreassa asuvilta kirjailijoilta. He huomasivat, että maan kirjailijat voivat julkaista vain poliittisesti hyväksyttyjä tekstejä. Verkkolehti päätti kymmenen vuotta myöhemmin julkaista uuden numeron, jonka kirjoittajat ovat paenneet kotimaastaan Pohjois-Koreasta ja voivat kirjoittaa asioista, niin kuin ne ovat, eikä niin kuin niiden sanotaan olevan. Kumpikin verkkolehdistä on edelleen luettavissa internetissä.

Ji-myung Leestä en löydä muuta tietoa kuin että hän asuu nyt Etelä-Koreassa. Hänen novellinsa on melkoisen jännittävä ja yllätyksellinenkin. Sen alussa nuori mies seisoo peloissaan joen rannalla, takaa kuuluu laukaus, ja hän syöksyy tummaan veteen. Oma ennakkoluuloinen ajatukseni on, että novelli kuvaa Pohjois-Koreasta pakenevaa. Olen kuitenkin väärässä, kirjailija yllättää eikä kaikki ole sitä, miltä näyttää.

Pidin Leen novellista, sen dialogista, siitä miten hän rakentaa tunnelman ja päästää sisään henkilöiden tunteisiin, pelkoon, jännitykseen, piinaavaan odotukseen, läheisyyteen. Novellin lyhyt fokusointi tiettyyn tilanteeseen saa minut toivomaan, että tietäisin, mitä kahdelle päähenkilölle tapahtuu tilanteen jälkeen. Huomaan ajattelevani, että lukisin mielelläni muutakin Leen kirjoittamaa.

          Ji-myung Lee: After the Gunshot. Words Without Borders, 2013 May.
            Translated into English: Shirley Lee

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä

Iäkäs eteläkorealainen pariskunta saapuu maan pääkaupunkiin Souliin lastensa luo. Nämä ovat kukin junan saapuessa kiireisiä eivätkä pääse rautatieasemalle vastaan, mutta isä ja äiti vakuuttavat kyllä isekin löytävänsä tien ison veljen perheen kotiin. Tavanomaiseen tapaan isä kulkee nopeasti edellä eikä pienikokoinen äiti pysy vauhdissa mukana. Metrojuna saapuu ruuhkaiselle laiturille, ovet avautuvat, isä astuu täpötäyteen vaunuun, ja juna kiihdyttää uuteen vauhtiin. Vasta seuraavan pysähdyksen jälkeen isä huomaa, ettei äiti olekaan hänen selkänsä takana. Hän on kadonnut.

Perheen 67-vuotiaan äidin katoamisesta ja etsimisestä palkittu kirjailija Kyung-shook Shin kirjoittaa kiinnostavan romaanin. Pidä huolta äidistä rakentuu neljästä osasta sekä jälkisanoista. Kirjan rakenne on kiehtova: Jokaisessa osassa äidin häviämistä tarkastelee eri perheen jäsen, joka etsii äitiä, ja samalla muistot tästä tulevat mieleen. Jo aikuiset lapset palaavat lapsuuteensa ja kouluvuosiin, muistavat kaiken sen, mitä äiti teki heidän hyväkseen silloin ja myöhemmin aikuisuudessa, ja kokevat syyllisyyttä siitä, miten vähän ovat äitiä kiittäneet tai pitäneet häneen yhteyttä. 70-vuotias aviomies muistaa häänsä ja koko pitkän avioliittonsa, sen miten on pitänyt vaimoaan itsestäänselvyytenä, odottanut tämän palvelevan itseään ja hoitavan sairaana. Jälkisanoissa äiti itse saa puheenvuoron.

"Kuinka pitkälle muistot tietystä ihmisestä ulottuvat? Muistot äidistä? 

Unohtuneita muistoja ajalta, jolloin äiti oli vielä vierelläsi, pulpahtelee kaikkialla mieleesi. Siksi et ole pystynyt keskittymään yhteenkään ajatukseen minuuttia kauempaa sen jälkeen, kun kuulit äidin kadonneen. Muistot tuovat mukanaan myös katumuksen. Olisi pitänyt sovittaa sitä mekkoa. Kyykistyt paikkaan, johon äitisikin kenties istahti." 

Usean henkilön ristivalotuksessa äidistä, So-nyo Parkista, muodostuu monitahoinen kuva viisaasta ja rakastavasta naisesta, joka, vaikka on ollut kouluja käymätön ja lukutaidoton, on tottunut selviämään kaikista tilanteista, joita perheen jäsenet ovat kohdanneet köyhässä ja vaatimattomassa elämässä. Äitiä etsiessään jokainen kuulee asioita hänestä, joista ei aikaisemmin tiennyt. Yllättävämpää silti on, että maalaiskylässä asuvalla äidillä on ollut sellaista elämää ja sellaisia ihmisiä, joista kukaan heistä ei vieläkään tiedä mitään.

Ensimmäistä osaa lukiessa tuli tunne, että tässä kirjassahan on jotain samaa kuin loppuvuodesta lukemassani Elizabeth Stroutin romaanissa Nimeni on Lucy Barton. Kummassakin on aikuinen tytär, joka on kouluttautunut huolimatta varattomasta lapsuudesta ja joka on kirjailija. Kummassakin tytär muistaa lapsuuttaan ja äitinsä roolia elämänsä merkittävissä tapahtumissa. Kerronnassakin on toistensa kaltaisuutta. Mutta sitten teoksen toisessa osassa vuorossa on perheen esikoisen, kiinteistöbisneksessä työskentelevän ison veljen, näkökulma, ja samankaltaisuuden kupla haihtuu. Puhumattakaan 70-vuotiaan aviomiehen muistoista.

Kirjassa näkökulmien vaihtelu pitää yllä sopivaa jännitettä, mutta tarkkaavaisuutta lukeminen vaatii, kun kirjan eri osissa myös kerronnan persoona vaihtelee. Yleisimmin käytetään sinä-kerrontaa, kuten yllä olevassa lainauksessa, jolloin välillä on pakko pysähtyä ja miettiä, kuka tässä kertoo ja mistä. Ison veljen osuus on kuitenkin hän-muodossa ja pitkä epilogi minä-muodossa. Minulle ei selviä, mistä vaihtelu sinä- ja hän-kerronnan välillä juontuu. Selviäisikö se uudella lukukerralla? Tai jos tuntisin korealaista kulttuuria tai tapaa kirjoittaa? Tai onko sillä edes merkitystä? En tiedä. 

Kirja on antoisa ikkuna korealaiseen kulttuuriin ja sen muuttumiseen kaupungistumisen ja vaurastumisen myötä. Se on myös ikkuna erään naisen elämään, joka poikkeaa täysin omastani. Ennen kaikkea kirja on äidin rakkauden ylistys ja kertomus erään perheen keskinäisistä suhteista, tunteista, syyllisyyksistä ja välittämisestä, velvollisuudestakin.

Korealainen kirjallisuus on jäänyt minulle melko vieraaksi, onhan sitä suomennettukin vasta vähän. Pidä huolta äidistä on kustantajan mukaan ensimmäinen suomeksi käännetty eteläkorealainen romaani, ja se julkaistiin vasta neljä vuotta sitten. 

Aiemmin luettu korealainen - Sun-mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää

            Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä, 142 s. (e-kirja)
            Kustantaja: into 2017 (paperikirja 2015)
            Alkuperäinen koreankielinen: Ommarul putakhaet 2008
            Suomentaja: Taru Salminen
            Kansi: Ninni Kairasalo

E-KIRJA on laina Ellibs-kirjastosta.
HAASTEET: Helmet-lukuhaasteessa tämä sopii ainakin kohtiin 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä, 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria, ja 31. Kirjassa kuljetaan metrolla.
Kuukauden kieli -haasteessa tammikuun kieli on korea.

Paula Havaste: Pronssitähti

Paula Havaste on tuttu kirjailija historiallisista romaaneistaan, jotka sijoittuvat muutaman vuosisadan taakse Lappiin (Kymmenen onnen Anna) tai keskiajalle (Vihat-sarja). Olen nauttinut niiden menneiden aikojen naisten elämän kuvauksesta, ja siksi tartun kirjailijan uusimpaan aprikoimalla, millainen mahtaa olla lähemmäs nykyaikaa tuleva, vuoden 1949  Neuvosto-Viroon sijoittuva Pronssitähti.

"Hän otti pojan kehdostaan ja asteli koira kannoillaan marjapensaiden luokse tutun kannon päälle lasta syöttämään. Jossakin kaukana kaksi joutsenta toitotti toisilleen, ja iltaruskon punainen leimu kalpeni yön sineksi. Vilja kosketti vasemman käden keskimmäisillä sormilla sydämensä kohtaa ja tunsi, kuinka kesä tuoksui, kukat ja muheva multa, lupaus sadosta ja viljavasta maasta."

Pronssitähti sisältää samoja aineksia kuin aiemmat Havasteen romaanit. Vilja Talvik, nuori vaimo ja pienen poikavauvan äiti, hoitaa ahkerasti ja tarmokkaasti Talvikin suvulta perittyä tilaa Viron Saarenmaalla. 1940-luvulla maaseudun työt tehdään vielä edellisiltä sukupolvilta opituilla tavoilla,  vaikka uudet vallanpitäjät ovat lohkoneet ison osan tilan maista läheiselle sovhoosille ja navetassa ammuu kaksi sovhoosin lehmää sen yhden sallitun oman lisäksi. Rakas aviomies Villem ei ole talon töissä yhtä ponteva kuin vaimonsa, hänen ajatuksensa harhautuu liian usein haaveisiin, mutta hän onkin runoilija, jolle on myönnetty kunniakirja. Kumpikin joutuu tekemään työtä myös kalasovhoosille sen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Villem kutsutaan Tallinnaan noutamaan kunniakirjaansa, ja Pronssitähdessä rinnakkain asettuu Saarenmaan tilallisten, vaikkakin ahtaalle ajettujen, työteliäisyys ja terveet elämänarvot sekä pääkaupungin uuden kulttuurieliitin juhlinta ja rällääminen. Siihen menoon temmataan kunniarunoilijakin puoliväkisin mukaan. Hänen lukiessaan palkittua runoaan hiki nousee otsalle: osaavathan he nyt ymmärtää senkin hänen suvisen luontorunonsa isä aurinkoisesta, mitä hän kirjoittaessaan ei edes tarkoittanut.

"Vilja keritsi Muria [koiraa] ja toivoi voivansa painaa kädet kasvoilleen ja itkeä sydämensä pohjasta, mutta sellainen oli vaarallista. Täytyy olla huomaamaton, vaaraton, hiljainen ja sopeutuva, hän päätti kuten niin monta kertaa ennenkin."

Kotona Vilja pelkää kaiken maaseutuidyllinsä keskellä, on niin paljon sellaista, mitä pitää salata. Mitä voi nuori nainen tehdä sille, että sattui syntymään kylässä, jossa autettiin hätään joutuneita, kylälle tuttuja saksalaisia? Tai sille, että hän tyttönä otti hoiviinsa rakastetun opettajan koiran, kun musta auto vei opettajan pitkälle matkalle Siperiaan? 

Pronssitähti on samanlainen ja erilainen kuin muut lukemani Paula Havasteen kirjat. Tuttua on naisten työt, kansanlaulut ja -runot, kansanperinteen ja taikojen ja enteiden elävyys arjessa. Tuttua on myös sama viehättävä ja soljuva tekstin kuljetus, rauhallinen virta, jonka vietäväksi on helppo asettua. Erilaista on se painostava tuntu, taitavasti kuvattu, mutta ei liiallisen osoitteleva, jonka alla Neuvosto-Virossa tavalliset ihmiset joutuivat elämään ja sanojaan - ja runojaan - varomaan ja moneen taipumaan.

Suosittelen. Aiemmin luettua samalta kirjailijalta:
      Kymmenen onnen Anna
      Tuulen vihat
      Maan vihat ja Meren vihat
      Lumen armo

               Paula Havaste: Pronssitähti, 208 s.
               Kustantaja: Gummerus 2018 
               Kansi: Eevaliina Rusanen

KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA blogeissa: Kirjakaapin avain, Kirjamies, Kirja vieköön, Kirjavinkit/hikkaj,  Sinimarjan matkassa, Tuijata
HAASTEET: 
Helmet-haasteessa tämä sopii kohtiin 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt, 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja (koira, mehiläiset) ja 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja (oman kotikirjastoni kirjavinkkilistalla viime vuonna).
Rakas Viro -haasteessa puuttuu enää kourallinen onnittelupanoksia sadasta.

Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa

Magdalena Hansson on toimittaja, joka palaa vanhaan kotikaupunkiinsa Hagforsiin monen Tukholmassa asutun vuoden jälkeen. Taustalla on avioero ja edessä uusi työpaikka Värmlandsbladetin paikallistoimittajana. 6-vuotias Nils-poika käy esikoulua ja matkustaa joka toinen viikonloppu isänsä ja tämän uuden perheen luo pääkaupunkiin.

Uusi alku hiljaisessa Hagforsissa on hämmentävä. Magdalena käy erokriisiään läpi ja vihoittelee miehelleen, Nils ikävöi isäänsä, lehden toimituksessa on hiljaista, sillä mitäpä kunnanvaltuuston kokousta kummempaa uutisoitavaa värmlantilaisella pikkupaikkakunnalla tapahtuisi. Keskustassa liikkuessaan toimittaja törmää tavan takaa vanhoihin koulukavereihin, naapureihin ja sitten entiseen rakastettuunsa Petteriin, jonka luota hän oli aikoinaan paennut Tukholmaan. Kumpikin on ollut tässä välissä tahoillaan naimisissa, mutta nyt he ovat yksin ja kouluikäisten lasten vanhempia.

Sitten Hagforsissa alkaa tapahtua. Ensin paikkakuntalaisen vakavaraisen perheen 16-vuotias teinityttö ei palaa uuden vuoden juhlista kotiin, ja hänestä ei löydy jälkeäkään viikkoihin. Sitten löytyy surmattu nuori tyttö alastomana erään kauempana olevan mökin maakellarista. Selviää, ettei hän ole etsitty Hedda. Yrityksistä huolimatta kuollutta tyttöä ei tunnisteta eikä kukaan ole tehnyt hänestä etsintäpyyntöäkään. Poliisi on ymmällään. Kuka on maakellarin tyttö? Liittyykö kadonneen Heddan tapaus maakellarin tyttöön?

Toimittaja Ninni Schulmanin esikoisdekkarin Tyttö lumisateessa päähenkilö on toimittaja Magdalena Hansson. Magdalena, joka soittelee poliisilaitokselle ja sen kaikille työntekijöille saadakseen jotain uutta kirjoitettavaa surmatusta ja kadonneesta tytöstä. Magdalena, joka sattumalta näkee jotain kyseenalaista eräässä purku-uhan alla olevassa talossa. Magdalena, joka ryhtyy tutkimaan tapausta omin päin ja hankkimaan siitä todisteita lehtensä käyttämän freelancer-valokuvaajan kanssa, kun poliisin resurssit eivät riitä kaikkeen. Tarpeetonta sanoakaan, että kaikki liittyy kaikkeen ainakin sattuman kautta.

Tyttö lumisateessa on rikosromaani toimittajan työn näkökulmasta, ja vaikka Hagforsin poliisivoimat tulevat kirjan sivuilta tutuiksi, teoksessa ei lähestytä rikoksia poliisin päättelyketjujen kautta. Jännitystä lisää Magdalenan oma-aloitteinen ja uskalias toiminta rikollisten paljastamiseksi - ja jymyjutun saamiseksi! - sekä siihen liittyvät uhkausviestit, joissa varoitetaan häntä, jottei mitään pahaa tapahtuisi hänelle itselleen tai Nilsille.

Kirjassa saavat osansa Magdalenan ihmissuhdekuviot ja tunne-elämän myllerrykset. Hän lähentyy Petterin kanssa, ja vaivihkaiseksi viittaukseksi jää, että jotain oli tapahtunut aikoinaan, ja sen seurauksena Magdalena oli paennut. Mitä se oli?  Ehkä se selviää sarjan seuraavassa osassa. Useissa Hagforsin perheissä on vaiettuja salaisuuksia, jotka paljastuvat samalla, kun rikokset selviävät.

Kirja nostaa esiin vakavia ja ajankohtaisia, nuoriin tyttöihin liittyviä teemoja, eivätkä niihin liittyvät tapahtumat ole aina kaunista luettavaa. Jälkisanoissa Ninni Schulman selvittää, että hänen kirjansa taustalla on sen verran oikeasti tapahtunutta, että hän oli vuonna 2001 Expressen-lehden uutistoimittajana seuraamassa oikeudenkäyntiä, jossa mies sai tuomion Hagforsissa tehdystä rikoksesta, johon liittyi teinityttöjä.

Ihan kelpo dekkari, joka sopii hyvin talviseen luentaan, kun lumi tuiskuaa ulkona. Kirja on hyvin kirjoitettu ja taitavasti suomennettu. Suosittelen sellaisille, jotka eivät kaihda dekkareissa poliisien arkisen perhe-elämän kuvauksia ja ihmissuhteiden pohdintaa. Sarja on jo saanut jatkoa. Poika joka ei itke julkaistiin suomeksi 2018, ja nyt huhtikuussa on tulossa sarjan kolmas osa Vastaa jos kuulet. Ruotsissa kirjoja on julkaistu jo kuusi.

            Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa, 442 s.
            Kustantaja: Tammi 2017
            Alkuperäinen: Flickan med snö i håret 2010
            Suomentanut: Maija Kauhanen

KIRJA on kirjastolaina. Se on luettu myös blogeissa Järjellä ja tunteella, Kirjasähkökäyrä,  Leena Lumi, Lukulampun valossa, Rakkaudesta kirjoihin.

Haasteet: Helmet 2019 -haasteessa tämä sopii ainakin kohtiin 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot, 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä, 29. Kirjassa nähdään unia. Sarjakirjojen Jatkumo-haaste.

Kirjavuoteni 2018 summattuna

Kirjavuosi 2018 on takana päin ja edellisvuosien malliin summailen lukemisiani numeroina ja vaikutelmina. Huomaan, että olen jatkanut vuoden 2017 lukupuuhakkuutta: kun aiemmin luin ehkä 65 kirjaa vuodessa, vuosi sitten kirjoitin omaan tilastooni luvun 102. Yllätyksekseni saan nyt lähes yhtä ison luvun menneeltä vuodelta: 93.

Lukemisiini sisältyi aika paljon lyhyttä (tai lyhyehköä) proosaa, novellia, sarjakuvaa. Tiiliskiviromaaneja kaihdan, pelkään, että ne jäävät kesken. Viime vuonna luin runokirjoja tavallista enemmän, sillä osallistuin runohaasteeseen. Saman voi sanoa sarjakuvista ja novelleista. Sen sijaan lasten- ja nuortenkirjojen lukeminen väheni reilusti edellisestä vuodesta. (Sama informaatio löytyy numeroina postauksen lopusta.)

Valtaosan kirjoista luen edelleen perinteisinä paperikirjoina, mutta kesällä hankkimani Kobo-lukulaite näkyy kasvaneena e-kirjojen määränä. Ilmeisesti lukukokemus oli kummassakin hyvä, sillä kirjalistaa silmäillessäni en enää muistanut, missä formaatissa kirjat luin, piti tarkistaa bloggauksista. Äänikirjoja kuuntelin vähemmän kuin silloin, kun autossa oli vielä CD-soitin! Kuuntelu ehkä lisääntyy uudelleen, kun jouduin joulun alla vaihtamaan uudempaan puhelimeen. Vanhan kanssa ei ollut mahdollista kuunnella äänikirjoja esimerkiksi suoratoistopalveluista tai Ellibs-kirjastosta. 

Kirjoja on vaikea laittaa mihinkään keskinäiseen järjestykseen, ne voivat tehdä vaikutuksen niin monella eri tavalla ja säilyä mielessä eri syistä. Nostan kuitenkin tähän yhdeksän kaunokirjallista teosta, jotka ovat painaneet kevyen tai painavan muistijäljen sieluuni ja joko puhutelleet, viihdyttäneet tai synnyttäneet uusia ajatuksia tai tunteita. 

Luen enemmän kotimaista kuin ulkomaista. Vaikuttavimmat kotimaiset ovat suhteellisen tuoreita tapauksia, viime vuonna (Pastoraali, Rouva C) tai edellisenä vuonna (Kivitasku, Sandra) julkaistuja tai hieman vanhempia (Meriromaani). Joukossa on yksi sarjakuvaromaani, johon ihastuin (Emil ja Sofi). Näistäkin näkee, mistä pidän: Pastoraali on ainoa, joka ei ole historiallinen. 

Kuukauden kieli -lukuhaasteen houkuttelemana luin kansainvälisemmin kuin tavallisesti, sillä haasteessa luettiin joka kuukausi tietyllä kielellä alun perin kirjoitettu kirja. Näistä 12 kielellä kirjoitetuista teoksista ei kuitenkaan löytynyt suursuosikkeja, vaikka ne tarjosivat eksoottisia ja kiinnostavia nojatuolimatkoja Egyptiin, Japaniin, Vietnamiin, Chileen, Etelä-Afrikkaan, Turkkiin,  Azerbaidžaniin ja eri Euroopan maihin.

Kärkisijat ulkomaisissa lukukokemuksssani saa kolme pohjoisamerikkalaista klassikkoteosta. Se oikeastaan hämmästyttää minua, sillä luen vähän yhdysvaltalaista kirjallisuutta enkä oikein jaksa innostua edes muiden lukijoiden paljon hehkuttamista opuksista.  Ehkä olen lukenut vääriä kirjoja. Tai väärään aikaan. Kuin surmaisi satakielen, Liian paljon onnea sekä Minun kansani, minun rakkaani olivat kukin vaikutuksen tehneitä luettavia.

Ja dekkarinystävän on nostettava mieleen jääneet rikos- ja jännityskirjatkin summaukseen. Pidän itseäni kodikkaiden kevytdekkarien (cozy crime) ystävänä, mutta huomaan, että mieleen ovat parhaiten jääneet hiuksia nostattavia takaa-ajokohtauksia (Jään muisti ja Laserjuuri) tai selkäpiitä karmivia rikoksia ja suoranaista pahuutta (Irène ja Viisi) sisältäneet kirjat, joita kuitenkin luen vähemmän. Ehkä se lukiessa koettu pelko ja jännitys vain jäi jonnekin muistin lokeroihin. Valloittavan Ruth Galloway -sarjan aloitus (Risteyskohdat) sentään edustaa omimmalta tuntuvaa dekkaria: brittiläistä ja kotoisen tavallista, vaikka taitekohdassa sankaritar joutuu hengenvaaraan, mistä tietysti pelastuu, koska sarja jatkuu.

Olen osallistunut haasteisiin ahkerasti, liiankin ahkerasti. Haastekirjalistat löytyvät Helmet 2018 -lukuhaasteen ja Haaste 2018 sivuilta. Tänä vuonna tekee mieli leppoistaa vähän,  mutta niin sanoin vuosi sittenkin, ja paljonko se auttoi? 

Aloitan uuden lukuvuoden maltillisesti haasteiden osalta. Helmet 2019 -haastetta kokoilen taas siinä sivussa, ja juuri alkaneeseen Kuukauden kieli 2019 -haasteeseen etsin sopivaa luettavaa joka kuukausi, koska se oli viime vuonnakin niin kivaa. Ja sitten on luvassa  Klassikkohaaste 8 (luen naisnobelistin teoksen) ja naisklassikkoja (lisää naisnobelisteja) ja vielä erikseen L. M. Montgomeryä. Eiköhän näillä pärjäillä alkuvuosi.


Mutta niihin numerisiin tilastoihin. Sulkeissa on vuoden 2017 lukemat.

• luin/kuuntelin 93 kirjaa, muutamasta en blogannut (102 kirjaa)
• näistä jännitys- tai rikoskirjoja 22, joista yksi novellikokoelma (20)
• lasten ja nuorten kirjoja 10 + 1 yksittäinen satu (32)
• sarjakuvia 7 (4)
• tietokirjoja, mukana muistelmat ja elämäkerrat 7 (6)
• novellikokoelmia 6 (6)
• runokirjoja 10 (4)
• englanninkielisiä 0 (0), suomenkielisiä 93 (102)
• kotimaisia / ulkomaisia kirjoja  51/42 (101/1)
• painettuja kirjoja / äänikirjoja / e-kirjoja  74/6/13 (91/7/4)
• tämän vuoden (2018) uutuuskirjoja 22 (22)
• viime vuonna (2017) julkaistuja 13 (14)
• 1800-luvulla julkaistuja 2 kirjaa (Alcott, Huong) (2) & 1 satu (Topelius).
• 1900-1930-luvuilla julkaisuja 4 kirjaa (Kallas 1913, Harmaja 1935, T.S. Eliot 1939, sekä Lagerlöfin kertomukset kirjoitettu luullakseni v. 1900 molemmin puolin) (8).

Kuukauden kieli -haasteen kielet ja kirjat

Hyvää vuoden 2019 ensimmäistä aamua! 

Eilen illalla bloggasin menneen vuoden viimeisestä haastekirjasta, ja ennen kuin pääsen summailemaan koko lukuvuotta, koostan vielä Kuukauden kieli -lukuhaasteen. Se alkoi Aukeamia-blogissa vuosi sitten. Siinä on luettu joka kuukausi jollain tietyllä kielellä alun perin kirjoitettu kirja. Tai kirjoja.

Innostuin haasteesta kovasti, se sai minut juuri sopivalla tavalla etsimään luettavaa omien lempitottumusteni ulkopuolelta. Vuoden mittaan luin useita kirjoja maista, joista en ole koskaan aikaisemmin lukenut mitään: Puola, Etelä-Afrikka, Egypti, Vietnam. Mukaan tuli kirjoja eri genreistä: eniten romaaneja ja dekkareita, mutta myös useita runoteoksia, lyhytproosaa ja kaunokirjallinen matkakirja.

Sain haasteen suoritetuksi, ja luin kunkin kuukauden kielellä kirjoitettuja - suomeksi! - 1-3 teosta. Usein bloggaaminen tosin venyi seuraavan kuun puolelle. Ehkä suurimman vaikutuksen ovat jättäneet kaikki kolme japanilaista kirjaa, kolme saksaksi kirjoitettua kirjaa (aloitin geokätköilyn Poznanskin dekkarin inspiroimana!), vietnamilainen runokirja ja nyt viimeksi lukemani venäjäksi kirjoitettu azerbaidžanilainen kirja.

Suurkiitos, la plume, kivasta ja sopivan haastavasta haasteesta. Odottelen jo vuoden 2019 kuukauden kielien julkistusta ja lukumatkoja uusiin maihin.

Tässä vielä luettelo lukemistani kirjoista:

Tammikuu: ranska

      Pierre Lemaitre: Irène (dekkari)

      Jules Verne: Tsaarin kuriiri (seikkailu)

      Jules Verne: Kavaltajan loppu (seikkailu)

Helmikuu: japani

      Shiki Masaoka: Japanilaisia haiku-runoja neljälle vuodenajalle

      Yasunari Kawabata: Kioto (romaani)

      Hiromi Kawakami: Sensein salkku (romaani)  

Maaliskuu: puola

      Wisława Szymborska: Täällä (runoja)

      Tomek Tryzna: Mene, rakasta (romaani)

Huhtikuu: portugali

       Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut (romaani)

Toukokuu: turkki

       Orhan Pamuk: Valkoinen linna (romaani)

Kesäkuu: italia

       Marco Vichi: Komisario Bordelli (dekkari)

       Salvatore Quasimodo: Ja äkkiä on ilta (runoja)

       Elena Ferrante: Loistava ystäväni (romaani)

Heinäkuu: afrikaans

       Deon Meyer: Kuolema päivänkoitteessa (dekkari)

Elokuu: vietnam

       Hồ Xuân Hương: Kysymyksiä kuulle (runoja)

Syyskuu: saksa

       Ursula Poznanski: Viisi (dekkari)

       Elias Canetti: Marrakešin ääniä (matkakirja)

       Herta Müller: Matala maa (lyhytproosaa)

Lokakuu: espanja

       Pablo Neruda: Maremoto (runoja)

       Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja (romaani)

Marraskuu: arabia

       Nawal El Sadaawi: Nainen nollapisteessä (biofiktio)

Joulukuu: venäjä

       Akram Ailisli: Kiviset unet (romaani)