Imre Kertész: Kaddish syntymättömälle lapselle

Unkarilaisen Imre Kertészin muutkin kirjat alkoivat kiinnostaa luettuani hänen omakohtaisiin keskitysleirikokemuksiinsa kiinnittyvän romaanin Kohtalottomuus. Sille syntyi jatkoa kolmen kirjan verran, ja nyt luin kakkososan, Kaddish syntymättömälle lapselle. 

Kaddish on juutalainen surijan rukous, vaikka siinä ei mainitakaan kuolemaa - se rukoillaan hautaus- ja muistopalveluksessa sekä päivittäin suruaikana. Imre Kertészin Kaddish on tajunnanvirtaa, jota voi tulkita monella tapaa. Kirjan liepeen teksti kertoo: "Muodoltaan kerronta on tajunnanvirtaa: kirjailija rukoilee, huutaa, vitsailee, vaikeroi ja kuiskaa kaddish-rukouksensa lapselle, jota hän kieltäytyy siittämästä maailmaan."

Pysähdyttävintä kirjassa onkin painokas "Ei!", joka toistuu useaan kertaan. Kun teksti muuten on tajunnanvirran tapaan sinne tänne aaltoilevaa, samaa toistelevaa, välillä tapahtumiin ja välillä ajatuksiin keskittyvää, yhtä pitkää lukua koko teos, niin tuo painokas "Ei!" lainausmerkeissä ja uuden luvun alussa hyppää silmille ja tajuntaan rivien ja sanojen massasta. Samalla kirjailija puhuttelee syntymätöntä lasta, jota hän ei halua. 

        "Ei! en voisi koskaan olla toisen ihmisen isä, kohtalo, jumala, 
        "Ei!" älköön kukaan lapsi saako koskaan kokea sitä mitä minä, lapsuutta,
        "Ei! jokin minussa parkaisi, ulvahti, niin ei saa käydä hänelle - sinulle - 
     ja minulle, että hän kokisi sen, lapsuuden...

Pitkään ajattelin, että kirjan kertoja ei halua lasta keskitysleirikokemustensa takia, mutta kirja kertoo muutakin. Kertojan vanhemmat erosivat ja hän joutui käymään vuosia koulua internaatissa, kunnes isä meni uusiin naimisiin ja otti hänet luokseen. Mielessään kertoja rinnastaa sekä internaatin rehtorin että isänsä vallankäytön Auschwitziin.

Minusta tämäkin Kertészin kirja on hyvin omakohtainen, ja minusta oli hyvä, että olin lukenut Kohtalottomuuden ennen sitä. Tässä teoksessa hän kertoo vaimonsa tapaamisesta ja muutaman vuoden kestäneestä avioliitostaan, joka ilmeisesti kariutui, kun hän, mies, ei halunnut lasta, ja vaimo puolestaan halusi elää ja kokea täydellisyyden juuri oman lapsen kautta. Vaimolleen mies kertoo lapsuutensa kipupisteistä ja keskitysleiristä, puhuu ja puhuu, ja samalla tiedostaa piinaavansa vaimoaan puheillaan, mutta hänelle itselleen puhuminen on välttämätön paiseen puhkaiseminen, kivulias, mutta jälkeenpäin helpottava.

Tajunnanvirtamonologissaan kirjailija puhuu lapsuuden ja avioliiton lisäksi

• omasta työstään ("... onni, jota ehdin kokea vaimoni kanssa suhteemme aikana ja avioliittomme alussa, opetti minulle, että myös tuo tila, onni, vaikuttaa työhöni epäsuotuisasti. [...] mitä tämä oikein on, miksi työni asettaa näin painostavia ja rasittavia ehtoja ...")

• omasta kirjoittamisestaan ("... elän ja kirjoitan, ja molemmat ovat pyrkimyksiä, elämä sokeampi, kirjoittaminen näkevämpi, selvästi toisenlainen pyrkimys kuin elämä, ehkä se pyrkii näkemään sen mihin elämä pyrkii, ja siitä syystä, koska ei voi muutakaan, se toistaa elämälle elämää, toistelee elämää aivan kuin myös se itse, kirjoittaminen, olisi elämää, mutta sitä se ei ole, ei missään tapauksessa, ...")

• omasta juutalaisuudestaan ("... ne ovat täysin käyttökelpoisia ajatuksia, mukaanlukien, yhtenä ensimmäisistä, ajatus juutalaisuudestani, ei tietenkään yksinomaan miellyttävänä eikä varsinkaan kovin ymmärrettävänä asiaintilana, joka on lisäksi aika ajoin jopa hieman hengenvaarallinen, [...] jota on yritettävä rakastaa ehkä vain ja ainoastaan vaarallisuutensa takia ...")

Tajunnanvirta ei ole yleensä minulle helpointa lukemista, mutta Kaddish syntymättömälle lapselle kiinnostaa ja vaikuttaa monilla teemoillaan ja ajatuksillaan. Tunnustan, että kirjailijan kokemus Auschwitzissa ja Buchenwaldissa antaa ihan omanlaisensa pohjavireen tekstille, joka tämän tästä hätkähdyttää jollain odottamattomalla huomiollaan. Kuten toistuvalla maininnallaan hautojen kaivamisesta ilmaan - ja mitäpä muuta ajattelisikaan mies, joka poikana näki niin monen nousevan kammioista savuna ilmaan.

            Imre Kertész: Kaddish syntymättömälle lapselle, 144 s.
            Kustantaja: Otava 2004 (Otavan kirjasto 165)
            Alkuperäinen: Kaddis a meg nem született gyermekért, 1990 
            Suomentaja: Outi Hassi

KIRJA on kirjastosta.
Helmet-haasteessa kirja sopii kohtiin 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt (Budapest), 10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja, 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja.
Kuukauden kieli oli huhtikuussa unkari. Elämä, kerta kaikkiaan! -haasteeseen mahtuvat myös omaelämäkerralliset romaanit.

Imre Kertész: Kohtalottomuus

Luin kirjan, joka on mielestäni valtavan hyvä ja vaikuttava, mutta ihan toisenlainen kuin kirjat, joista yleensä pidän. Niin, en oikeastaan voi sanoa pitäneeni kirjasta, mutta vaikutuin sen äärellä ja loppuun päästyäni minun on tunnustettava: mies on Nobelinsa ansainnut.

Kyseessä on unkarilaisen Imre Kertészin pääteos Kohtalottomuus, joka alkaa neliosaisen sarjan. Kirjailija käsittelee kirjoissaan keskitysleirikokemuksia ja niiden vaikutusta ihmiseen. Romaani on omaelämäkerrallinen, Kertész itse joutui keskitysleirille ollessaan 15-vuotias.

Kirjan minäkertoja on 14-vuotias koulupoika, György, joka on syntynyt juutalaiseen perheeseen Budapestissä. On vuosi 1944, koulu on jo loppunut sodan takia ja poika on töissä öljynjalostamossa. Eräänä päivänä matkalla työpaikalle poliisi pysäyttää bussin ja komentaa juutalaiset ulos. Heidät - ja monen muun bussin juutalaiset - viedään tullikamarille odottelemaan ja sitten yöksi talliin. Sitten heille tarjotaan työtä Saksassa tehtaassa. Ensimmäiseen junaan vapaaehtoisesti ilmoittautuvat saavat väljemmän kyydin ja parhaat mahdollisuudet perillä. György ystävineen ilmoittautuu mukaan, on mukava päästä Saksaan työhön ja nähdä vähän maailmaa.

Kohtalottomuus kulkee Györgyn matkassa usean päivän matkan Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille, odottaa siellä hänen kanssaan ratapihalla nähdäkseen, kumpaan jonoon hän joutuu, siihen, joka katsotaan työkykyiseksi, vai siihen, josta ei ole hyötyä. Ilmoitettuaan olevansa 16-vuotias György pääsee työkommandoon. Auschwitzista matka jatkuu pian Buchenwaldiin ja sieltä jossain vaiheessa työleirille Freitziin. Ravinnon puute, sairaudet ja syöpäläiset tekevät tehtävänsä. Märkivät paiseet vievät pojan sairaalaan ja takaisin Buchenwaldiin. Se saattaa olla onnenpotku niissä oloissa, sillä György pääsee sairaalaan, jossa häntä hoitaa taitava lääkäri, joka on vangittuna poliittisten mielipiteittensä takia. Vuosi Budapestistä lähtönsä jälkeen György kävelee jälleen jalallaan ja pääsee palaamaan pitkän matkan takaisin Unkariin, kun amerikkalaiset joukot  vapauttavat Buchenwaldin keväällä 1945.

Kohtalottomuus on kirja keskitysleireistä, mutta se ei mässäile keskitysleirien hirveyksillä. Kyllähän György kokee kaikkea sitä, mikä on tullut tutuksi muista holokaustikirjoista, mutta Imre Kertész kirjoittaa kaikesta viileästi, jopa lakonisesti ja tunteilematta, ja antaa Györgyn tarkkailla ihmisia ja tapahtuvaa pohtivasti ja jotenkin ulkokohtaisesti. Tämä viileys asettuu hiljalleen sydänalaan, kylmäävänä ja koskettaen. Lähes tunteettomalta tuntuvaa tekstiä, paikoin aika tylsää ajatuksenvirtaa, ja silti se jättää raskaan painon.

Kirjan vaikuttavuus onkin jotain muuta. Yksi esimerkki: Kertész käyttää sanaa "luonnollisesti" tämän tästä, kyllästymiseen asti. Kun György on palannut Budapestiin, hän kohtaa raitiovaunussa lehtimiehen, joka kyselee häneltä hänen kokemuksistaan:

"Sinun on varmaankin täytynyt", hän sanoi, vähän vaivaantuneelta näyttäen, "nähdä paljon puutetta ja nälkää, ja sinua on varmaan myös lyöty", mihin vastasin: luonnollisesti. "Poika hyvä, miksi sanot", hän huudahti, mutta minusta näytti jo siltä, kuin hän olisi menettänyt malttinsa, "kaikkeen, että 'luonnollisesti', asioihin, jotka eivät laisinkaan sitä ole!" Sanoin, että keskitysleirillä se kaikki on luonnollista. "Niin, niin," vastasi hän, "siellä kyllä, mutta..." ja sitten hän takelteli, epäröi hieman, "mutta... eihän, eiväthän itse keskitysleirit ole luonnollisia!" tunsi hän viimein löytäneensä oikeat sanat, enkä vastannut hänelle mitään [...]

Netistä luin, että Unkarin juutalaisia alettiin kuljettaa massoittain Auschwitziin vasta Saksan miehitettyä maan maaliskuussa 1944. Siksi ei ehkä ole kummallista se lapsenomainen luottamus, millä György ja hänen toverinsa suhtautuvat tarjoukseen matkasta Saksaan töihin. Vielä Auschwitziin saavuttuaan he eivät ymmärrä, mikä heitä odottaa, vaan katselevat innokkaina ympärilleen, näkevät nurmet ja jalkapallokentän ja ajattelevat viettävänsä niillä vapaa-aikaa työpäivän jälkeen.

Keskitysleirillä vangit saavat numeron, ja sen jälkeen kukaan ei kutsu heitä nimellä. Vankien keskuudessa herättävät arvostusta ne, joilla on alhainen lukema numerossaan. Nelinumeroinen luku on tyylikäs, sen haltija on mielipidevanki ja ollut leirillä kauan, kaksitoista vuotta. Toisin on, jos vanki "kantaa reilusti yli  kahdeksankymmenentuhannen numeroa - mikä ei ole kovin arvokasta täällä meidän huoneessamme".

Kirjan takakansi lainaa Expressen-lehden kritiikkiä: "yksi vaikuttavimmista ja kirjallisesti ehkä loistavimmista natsien keskitysleirien omaelämäkerrallisista kuvauksista." 

Imre Kertész (1929-2016) sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2002 ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana unkarilaisena kirjailijana. Hän on kirjoittanut myös käsikirjoituksen kirjan pohjalta tehtyyn elokuvaan Fateless.

            Imre Kertész: Kohtalottomuus, 240 s.
            Kustantaja: Otava 2003 (Otavan kirjasto 160)
            Alkuperäinen: Sorstalanság 1975, suomentanut Outi Hassi

KIRJA on kirjastosta.
MUUALLA: Hurja Hassu Lukija, Kannesta kanteen, Kiiltomato, Lukimo Lumo 

Helmet-haasteessa mahdollisia kohtia ovat vaikka 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt (Budapest), 10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja, 18. Europpalaisen kirjailijan kirjoittama kirja.
Lisäksi: Kuukauden kieli (huhtikuussa unkari), Elämä, kerta kaikkiaan! (omaelämäkerrallinen romaani)