sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Henning Mankell: Ruotsalaiset saappaat


Kun talo palaa roihuten ja ärjyen perustuksiaan myöten, mitä jää elämästä jäljelle? Aineellisesti ei kovin paljon: pyjama ja sadetakki, jaloissa kaksi vasemman jalan saapasta. Vene rannassa, auto suojassa mantereella. Tuhkaksi muuttuneita vaatteita ja valokuvia, puhelin. Tyttären saareen tuoma asuntovaunu on sentään jäljellä, samoin vaarilta jäänyt vaja.

Liki 70-vuotias Fredrik Welin on eläkkeellä oleva entinen kirurgi, joka elelee saaristossa isovanhemmilta perimässään talossa. Eräänä syysyönä hän herää kirkkaaseen valoon ja ehtii juuri pelastautua palavasta talosta. Se palaa perustuksiaan myöten. Palo on mystinen tapaus. Selviää, että se on syttynyt jokaisesta neljästä nurkasta yhtä aikaa. Onko kysymys vakuutuspetoksesta? 

Kun toinen talo palaa saarilla, Fredrik Welin on Pariisissa, ja silloin vasta hän tietää, ettei häntä epäillä enää. Pariisiin hänet lennätti Louisen, tyttären, avunpyyntö. Louise on pulassa, ja Fredrik Welin lähtee epäröimättä matkaan. Louise tuli hänen elämäänsä 30-vuotiaana, silloin vasta Fredrik kuuli, että hänellä on tytär. Pariisissa selviää, että Louise odottaa vauvaa ja Fredrikistä on tulossa isoisä. 

Kun talo paloi, Louise oli tullut saarelle. Isä ja tytär nukkuivat ahtaassa asuntovaunussa. Se lähensi heitä, tutustutti. He alkoivat suunnitella vaarin talon tilalle samanlaista uutta taloa, tammihirsistä sitä ei kuitenkaan voitaisi enää rakentaa. Palo toi toisenkin naisen saarelle, toimittaja Lisa Modinin. Fredrik Welin toivoo, että voisi vielä kerran tuntea rakkautta. Kun Welin matkustaa Pariisiin tyttärensä avuksi, Lisa Modin liittyy siellä hänen seuraansa. Pariisiin kuuluvat monet vanhenevan miehen nuoruuden muistot, jotka tutut kadut ja kahvilat herättävät eloon. 

Kun kolmas talo palaa, saaristo on peloissaan ja vimmoissaan. Fredrik Welin tietää, että hän on nähnyt jotain, mutta ei saa näkemästään kiinni. Vasta kun hän pääsee tutkimaan asiaa, hänelle selviää syyllinen. Pitäisikö hänen ilmoittaa rannikkovartiostolle. Jaksaako hän, kannattaako se?

Viime aikoina olen lukenut hitaasti ja tauotellen. Henning Mankellin Ruotsalaiset saappaat sopi hyvin verkkaiseen lukemiseen, siinä vanheneva mies miettii elämäänsä ja sen tarkoitusta, vanhenemista, kuolemaa, muistelee tuntemiaan ihmisiä ja menneitä tapahtumia, tuntee iloa Louisesta ja syntyvästä vauvasta. Kirjassa kyllä tapahtuu, saaren ja mantereen välillä on tiheään liikennettä. Tuhopolttoja selvitellään taustalla tarkkaillen.

Kirja jäi lokakuussa kuolleen Henning Mankellin (1948-2015) viimeiseksi hänen elinaikanaan julkaistuksi teokseksi. Pidän Mankellin tavasta kirjoittaa. Lähes kaikki Wallander-sarjan dekkarit olen ahminut ja useita muita romaaneja. 

Ruotsalaiset saappaat on samalla kertaa seesteinen ja surullinen kirja. Seesteinen, koska elämää nähnyt ja yksinäisyyteen vetäytynyt kirurgi löytää jonkinlaisen ihmettelevän rauhan elämän ja kuoleman edessä. Moni naapuri kuolee, mutta siitä huolimatta saarelle nousee uusi talo tytärtä ja tämän perhettä varten. Surumieliseksi kirjan tekee ajatukset kaikesta luopumisesta, vähittäisestä hiipumisesta. Silti uusi talo on merkki toivosta, se on uutta, jatkuvaa elämää.


     Henning Mankell: Ruotsalaiset saappaat, 495 s.
     Kustantaja: Otava 2015
     Alkuperäinen: Svenska gummistövlar, 2015; 
suomentanut Kari Koski               

KIRJAN lainasin naapurikunnan kirjastosta.

MUUALLA Ulla viihtyi Mankellin seurassa, Annikalle Mankellin pelkistetty kielenkäyttö edustaa taiteenlajia jo itsessään, Marjatta luonnehti kirjaa rikosromaanin muotoon puetuksi pohdinnaksi ihmisenä olemisesta, Tuijatan Mankell yllättää, viimeiseen asti.

HAASTE: Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa, joka päättyy 2.12.2015.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Haastekysymyksiin vastaamassa

Sain Liebster award -haasteen sekä Kirjat kertovat -blogin Satulta että Mustelumo-blogin Henniltä.  Kiitos paljon! Vastaaminen on ottanut aikansa, väliin tuli pitkähkö matka ja muita kiireitä. Tässä mennään. 

Ensin haasteen säännöt:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.2. Laita palkinto esille blogiisi. 3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen. 4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa. 5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.  6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen. 7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.



Ensin Satun kysymykset:

1. Minkä kirjan muistat parhaiten lapsuudestasi?
     Olisiko Anni Swanin Iris rukka? En kuitenkaan ole varma, muistanko juuri sen siksi, että olen aikuisena katsellut sen televisiosta elokuvana.

  2. Mikä on mielestäsi paras lukemasi dekkari ja miksi?
     Yhtä parasta on vaikea nimetä, mutta sanon norjalaisen Karin Fossumin Konrad Sejer -sarjan. Komisario itse on tavattoman sympaattinen, ja kirjoissa pureudutaan rikosten tekijöiden psykologiseen taustaan ymmärtävällä otteella.

  3. Kuka on suosikkikirjailijasi?
     Oivoi, taas on vaikea kysymys, sillä yhtä suosikkia on vaikea nimetä. Jos täytyy, olkoon Charlotte Brönte.

  4. Minkä elämäkerran luit viimeksi?
     Hannu-Ilari Lampilan Sibelius. Nyt on meneillään Aino Sibelius - ihmeellinen olento.

  5. Milloin luet mieluiten?
     Illalla ennen nukkumaanmenoa.

  6. Mikä on erikoisin paikka, missä olet lukenut kirjaa?
     Jaa-a. Pietarissa asuessa luin usein rullaportailla metroon laskeutuessa tai sieltä noustessa. Pisimmillään matka kesti muutaman minuutin. Siellä tosin moni muukin luki.

  7. Mikä kirja on jäänyt mieleesi jostain erityisestä syystä, mistä?
     Tove Janssonin Taikatalvesta tuli jaettu kokemus, kun piti yhdessä perehtyä ja karaistua. Kirjoitin siitä täällä.

 8. Millaisen kirjan haluaisit itse kirjoittaa?
     Kiinnostavan ja elävästi kirjoitetun historiallisen romaanin Suomen maaseudulta 1800-luvulta.

 9. Ketä kirjan henkilöä mielestäsi muistutat?
     Ei kyllä tule ketään mieleen.

10. Mistä hankit mieluiten kirjasi?
     Kirjastosta, näemmä! Vaikka ei minulla olisi mitään kivijalkakirjakauppaakaan vastaan, jos ...

11. Minkä kirjan pariin palaat mielelläsi yhä uudestaan?
     Antoine Saint-Exupéryn Pikku prinssin. Tai Charlotte Brönten Kotiopettajattaren romaanin.


Ja sitten Hennin kysymykset:

1. Oletko lukenut kirjaa, jonka koet muuttaneen sinua (arvomaailmaasi esimerkiksi tai jollakin muulla tapaa)?
     Arvomaailmaa ajatellen kai eniten on vaikuttanut Raamattu. 

2. Mitä kirjoja mielestäsi  pitäisi ''pakkoluetuttaa'' peruskoulussa?
     Pakkoluettaminen ei kuulosta hyvältä ollenkaan, mutta olen itse iloinen, että minun piti aikoinaan lukea Seitsemän veljestä.

3.Saavatko uudet, suomalaiset kirjailijat mielestäsi tarpeeksi näkyvyyttä?
     No, eivät!

4.Kuka on mielestäsi kirjamaailman paras pahis?

     Olen nyt tosi tylsä, mutta ei tule mieleen.

5.Entä sankari?

     Tylsyys jatkuu vaan...

6.Pidätkö omaelämäkerroista?
     Pidän, vaikka taidan lukea enemmän muiden kirjoittamia elämäkertoja. Pidän myös elämäkerrallisista romaaneista, vaikka ne joskus hämmentävät.

7.Luetko tietokirjoja?
     Nykyään aika vähän, mutta jonkin verran.

8.Onko kirja aina parempi kuin siitä tehty sarja taikka elokuva? 
     Usein on, mutta ei aina.

9.Oletko itse joskus haaveillut kirjailijan urasta?
     Ehkä joskus, mutta en kovin vakavasti.

10. Millaisia lapsuusmuistoja liittyy lukemiseen?
     Kirjastokäynnit sekä koulun kirjastossa että myöhemmin kaupunginkirjaston lastenosastolla. Alakoulun tunnit, jolloin luin ääneen luokalle saamaani palkintokirjaa. Luin sitä jatkokertomuksena joka viikko. Kesälomat, kun sadesäällä voi uppoutua kirjaan ullakolla.

11. Oletko aloittanut jonkin kirjan monta kertaa ja aina jättänyt kesken?
     The Lord of the Rings. Karamazovin veljekset.


Tämä haaste on kiertänyt jo laajasti, joten en nimeä enää uusia blogeja palkinnon saajiksi. kiitos kuitenkin mukavista kysymyksistä, Satu ja Henni.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Leena Krohn: Erehdys


Erehdys on yhden päivän tai oikeastaan yhden illan romaani, jossa kaikki tuntuu menevän pahaenteisen huonosti. Ikääntyvä kirjailija matkustaa kirjaston kirjailijailtaan jollekin nimettömäksi jäävälle paikkakunnalle. Hän on merkillisen haluton ja jopa ärtyinen ajatellessaan iltaa, matkalla hän pelästyy pahanpäiväisesti, eikä kirjastovirkailijan tyly vastaanotto perillä paranna hänen tuultaan.

Kirjailija lukee katkelmia kirjoistaan illan aikana. Hänen synkeä olonsa tuntuu tarttuvan hänen yleisöönsä. Jos kirjailija lukee tekstejään innottomasti, osa yleisöstä suhtautuu häneen suorastaan vihamielisesti. Vai onko se vain kirjailijan mielikuvitusta?

Iso osa Leena Krohnin romaanista koostuu kirjailijan lukemista teoskatkelmista. Ne ovat novelleja eri kokoelmista tai romaanin katkelmia, ja jokaisessa on oma, mystinenkin, virityksensä. Lukijana jään niitä ajattelemaan, makustelemaan. Tilaisuuden kuulijoiden lailla haluan tietää, miten ne jatkuvat katkelman jälkeen.

Pahantuulisuus, vihamielisyys tarttuu ja karttuu. Ilta päättyy, ja niin kirjailija kuin hänen yleisönsäkin ovat tyytymättömiä. Silti mikään ei valmista lukijaa kirjan lopun yllätykseen. Vai olisiko siitä ollut viitteitä jo aikaisemmin. Varmasti oli. Kirja täytyy lukea uudelleen, siinä riittää aineksia useampaan lukukertaan.

Erehdyksen tunnelma tihenee, vaikkei kirjassa tapahdu paljonkaan. Kieli on vivahteikasta ja kirjailijan lukemat katkelmat kiehtovia. Leena Krohn etäännyttää kirjailijansa lukijasta, edes tämän nimeä ei käytetä, vaan hän on pelkkä kirjailija E. Krohnilla on hieno, persoonallinen tyyli kirjoittaa ja tässä kirjassa rakennekin on kiintoisa, novelli- tai kertomuskokelma romaanin sisällä.

KIRJAN lainasin kirjastosta. MUUALLA Suketus toteaa kirjan luettuaan, että Leena Krohn on nero. Hän myös listaa linkkejä moniin muihin bloggauksiin.

     Leena Krohn: Erehdys, 155 s.
     Kustantaja: Teos 2015
     Kansi: Marjaana Virta



sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1


Mma Ramotswe on hersyvän sydämellinen ja viisas afrikkalainen nainen, joka perustaa etsivätoimiston Botswanan pääkaupunkiin Gaboroneen. Rahat toimiston ja oman talon hankintaan hän saa myymällä isän hänelle jättämän ison karjan. Isän kuolema on ainoalle tyttärelle suuri suru, mutta isä on kasvattanut tämän uskomaan omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa ja ponnistelemaan sinnikkäästi saavuttaakseen unelmansa.

Oma yritys on Mma Ramotswen unelma. Isä ehdottaa lihakauppaa, mutta Precious Ramotswe tietää, mitä tahtoo: naisten etsivätoimiston. Hän kohtaa monia ennakkoluuloja valitessaan naisena etsivän ammatin, mutta vaikeudet on tarkoitettu voitettaviksi, ja Agatha Christie esikuvanaan Mma Ramotswe saa vähitellen asiakkaita ja onnistuu maksamaan toimistonsa laskut ja sihteerinsä Mma Makutsin palkan.
Kun ihmiset Mma Christien kirjoissa ovat sillä lailla tunteettomia, lukijan epäilysten on tarkoitus herätä. Mitä Mma Christie olisi sanonut, jos hän olisi nähnyt, kuinka rauhallinen, kuinka välinpitämätön Mma Malatsi oli ollut? Hän olisi ajatellut: Tämä nainen on tappanut miehensä!" (s. 111)
Kadonnut aviomies, uskottomuudesta epäilty aviomies, kadonnut pikkupoika, teini-ikäisen tyttären edesottamukset, erinomaisen koulutuksen saanut ja kokenut mutta toivottoman toistaitoinen lääkäri, vakuutuspetos. Mma Ramotsen toimistolta tullaan etsimään apua moneen arkiseen asiaan, joilla ei haluta tai voida vaivata poliisia. Kelpo etsivämme tarkkailee, seuraa, kuuntelee ja ratkaisee tapauksen toisensa jälkeen apunaan sihteerinsä Mma Makutsi ja ystävänsä autokorjaamon omistaja J. L. B. Matekoni sekä lukemattomat kannulliset rooibos-teetä.



Blogissani on ollut viime aikoina hiljaista, sillä olen ollut reilun kahden viikon matkalla Afrikassa. Varasin matkalukemiseksi Alexander McCall Smithin kirjoittaman sarjan ensimmäisen osan Naisten etsivätoimisto nro 1 : Mma Ramotswe tutkii, ja se olikin erinomainen valinta Afrikan matkalle. Vaikken ollutkaan Botswanassa, vaan pohjoisempana Etiopiassa, kohtasin matkalla samaa afrikkalaista elämäniloa sekä ympärilläni että kirjan sivuilla. Katselin auton ikkunasta pitkän käärmeen luikertelevan tien penkalta asfaltille - onneksi ei sentään konepellin alle kuten Mma Ramotswen ajaessa pienellä valkoisella pakettiautollaan. Todella ihon alle kirja meni, kun kävin kaupungissa, josta on kadonnut useita lapsia. Kirjassakin katosi poika, ja kun löytyi pussi taikavälineitä, Mma Ramotswella oli aihetta uskoa, että poikaa oli käytetty noitatohtorin taikoihin. Kirjan lapsen kävi lopulta hyvin, tosielämässä ei niinkään.



Naisten etsivätoimisto nro 1 : Mma Ramotswe tutkii huokuu hyvää tuulta ja huumoria ja on perin afrikkalainen tempoltaan ja positiivisuudessaan, vaikka sen kirjoitti skotlantilainen mies. Alexander McCall Smith tosin syntyi ja vietti lapsuutensa Rhodesiassa (nyk. Zimbabwe Botswanan itäpuolella) ja työskenteli aikuisena oikeustieteilijänä Botswanassa, joten hänen maantuntemuksensa on omakohtaista. Mma Ramotswen afrikkalaisessa omanarvontunteessa on jotain hyvin valloittavaa. 

Kirja päättyy siihen, että Mma Ramotswea kositaan - jälleen kerran. Siinäpä on sellainen koukku, että seuraavakin osa hänen toimistonsa tapauksia on saatava luettavaksi.

Kuvat ovat kännykkäkameran otoksia matkaltani. 

KIRJA on omasta hyllystä, oma ostos. MUUALLA Suketus menetti sydämensä Mma Ramotswelle, Kirsille koko sarja oli todellista rentoutusluettavaa, Lukuneuvoksesta kirja oli kiinnostava ja kepeä, joskin käsitteli myös vakavia asioita, Jonnalle Mma Ramotswe on valloittava hahmo, mutta etsivänä pettymys.


     Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 : Mma Ramotswe
                         tutkii, 302 s.
     Kustantaja: Otava Loistopokkari 2009 (8. painos; 1. painos 2003)
     Alkuperäinen: The No 1 Ladies' Detective Agency, 1998; 
suomentanut Jaakko 
                         Kankaanpää