Taina Teerialho: Nenä rusetilla

Pirita asuu puutalossa Vanhassa Raumassa. Hän täyttää seitsemän vuotta, mutta syntymäpäivä ei ala oikein mukavissa merkeissä, sillä merkkipäivästä huolimatta äiti komentaa syömään puuroa aamulla.

Päivä saa kuitenkin pian uuden suunnan, kun naapuriin tulee Ville ja Villen koira Votson - tai oikeammin Watson. Tosin Pirita tuumii ensin, että hänellä "oli hyvä kiukuttelu pahasti kesken". Ville tulee katsomaan naapurin taloa, jonka hän on perinyt kummitädiltään, ja Pirita saa auttaa häntä tutustumaan kaupunkiin ja sen ihmisiin. Tuleepa siinä ohessa selvitettyä laukkuvarkauskin ja käytyä uimarannalla. Itse asiassa tapahtumista on niin paljon, että tyttö saa aiheen todeta, että päivä on ehkä jännittävin, minkä hän muistaa.

Taina Teerialhon lastenromaani Nenä rusetilla on mukavan kesäinen ja hyväntuulinen kirja pian kouluun menevän Piritan erityisestä päivästä Vanhan Rauman pihoilla ja kujilla. Kirjan kieli on konstailematonta ja sopii luullakseni vähän aikaa sitten lukemaan oppineille, sillä lauseet ovat lyhyitä ja helppoja. Aina siellä täällä on lyhyt raumankielinen lause tai murresana, ja ne kaikki on lueteltu kirjan lopussa olevassa apusanojen listassa, josta löytyy myös muita pienelle lukijalle mahdollisesti outoja sanoja. Minäkin ymmärsin, mikä on flikka ja baskeri, mutta klinkka ja kräky piti jo etsia luettelosta. 

Kirjassa on Aulikki Miettisen mustavalkoinen piirroskuvitus. Lastenromaani alkaa muutaman kirjan sarjan Puukaupungin Pirita.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Haaste: Oi maamme Suomi! (Satakunta/Rauma)

Taina Teerialho: Nenä rusetilla, 95 s.
Kustantaja: WSOY 2003
Kuvitus: Aulikki Miettinen

Hannu Mäkelä: Kun lintu laulaa

Satupäivän iloksi luin Hannu Mäkelän Kun lintu laulaa viime perjantaina, mutta viikonlopun työputken takia kirjoitan siitä vasta tänään. Kirjaston satuhyllyltä valitsin tämän kirjan, koska en ole aikaisemmin lukenut Mäkelältä yhtään lastenkirjaa, ja Kaarina Kailan kuviin ihastuin jo Raili Mikkasen historiallisten nuortenkirjojen kansissa. Itse satupäivästä innostuin Opuscolo - kirjasta kirjaan -blogista, jossa vietettiin kokonaista satuviikkoa menneellä viikolla.

Kun lintu laulaa kertoo häkkilinnusta, joka laulaa ihanaa surumielistä laulua häkissään. Laulu on niin kaunista, että ihmiset luulevat linnun laulavan onnestaan ja tuovat sille kaikenlaisia herkkupaloja. Tosiasiassa lintu pyytää laulullaan päästä häkistään.

Eräänä päivänä häkin ovi jää raolleen ja huoneen ikkuna auki, ja lintu lennähtää pihalle ja edelleen metsään. Nyt lintu on onnellinen ja laulaa puun oksalla ihanasti. Mutta yön tullessa maailma on pimeä ja kylmä. Tiaiset hylkivät lintua, ja rastas neuvoo lähtemään etelään talvea pakoon.

Monen kylmän ja pimeän jälkeen lintu löytää takaisin taloon, jossa on lämmin. Siellä asuu myös pieni tyttö, joka kuulee linnun laulun ja ymmärtää vapauden kaipuun. 

"Mutta tyttö avaa häkin oven, ja ottaa oven pois, heittää sen roskakoriin. Ja tarttuu sitten häkkiin ja kantaa sen ullakolle. ja lintu kotvan katselee ja lentää sitten perässä. Koska ovea ei ole häkissä..." (s. 33)

Paitsi Kailan kuvitus, myös Hannu Mäkelän teksti on kaunista ja sisältää monia tasoja. Satu kertoo unelmista ja vapauden kaipuusta, unelmien valumisesta tyhjiin, sinnikkyydestä, pelon voittamisesta ja uudesta luottamuksesta. Pidin.

Hannu Mäkelä: Kun lintu laulaa, 36 s.
Kustantaja: Otava 1991
Kuvitus: Kaarina Kaila

Raili Mikkanen: Hopearenkaan taika

Neljäs ja toistaiseksi (?) viimeinen osa Raili Mikkasen historiallista nuortenromaanien sarjaa on nimeltään Hopearenkaan taika. Jo sarjan edellisestä osasta tutuksi tullut saksalaissyntyinen kauppiaanleski haluaa nähdä vielä vanhoilla päivillään isiensä maan.

Leskirouva Katarina Kalmi pyytää matkaseurakseen Saksaan Anna Mikontyttären, jonka sisar Margareeta saa tilaisuuden lähteä mukaan. Kaikki on tytöille uutta: merimatka isolla purjeveneellä, Itämeren rannalla sijaitsevan hansakaupungin vilske ja seurapiirit, heidän asuintalonsa vauraus ja koko. Anna on jo Vaasassa ollessaan oppinut saksaa, ja Margareetakin oppii vähitellen matkan aikana. Eletään edelleen 1600-luvun loppua.

Parasta Saksassa on heidän isäntäväkensä iso kirjasto, josta Anna ihmeekseen löytää naisten kirjoittamia kirjoja - ei hän tiennyt sellaisia olevan olemassakaan. Margareta taas on haltioissaan, kun heidän vierailunsa isäntä, lääkäri, tuo hänen katsottavakseen kirjan, jossa on kuvia ihmisen sisältä. Miten paljon ne opettavatkaan nuorta naista, joka on tuskin lukutaitoinen, mutta joka tietää heti, miten paljon kuvat auttavat häntä oppimaan  parantajantaitoja.

Matka päättyy surullisesti, ja tyttöjen on palattava koti-Suomeen. Toisen sydän riemuitsee, mutta toisen on samalla haikea, kun hän katsoo hopearengasta, jonka hän sai mukaansa. Monta yllätystä on edessä ennen kirjan päätöstä, mutta niidenkin selvittyä minua jäi kovasti kiinnostamaan, millaisiin vaiheisiin elämä tyttöjä vielä kuljettaisi. En tiedä, onko Mikkanen suunnitellut sarjalle jatkoa.

Jälleen oiva lukukokemus, jonka seurassa viihdyin. Luin samaan aikaan tämän kanssa Tuurin Ullan kirjaa (bloggaus tulossa myöhemmin), jossa myös oltiin Saksan rannikon tuntumassa ja liikuttiin saksalaisessa kaupungissa, ja ajoittain jouduin keskittymään siihen, mitä oikein tapahtui kummassakin kirjassa, kun ajankohtakin on suhteellisen sama. Mutta se vain opetti minulle, ettei pidä lukea liian samoissa maisemissa tapahtuvia kirjoja yhtaikaa!

Raili Mikkanen: Hopearenkaan taika, 252 s.
Kustantaja: Tammi 2010
Kansi: Kaarina Kaila

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta. Sarjan edelliset osat ovat:
Kahdentoista vala
Myrkkypuun marjat
Pähkinäpuinen lipas

Raili Mikkanen: Pähkinäpuinen lipas

En malttanut olla jatkamatta Raili Mikkasen historiallista nuortenromaanisarjaa 1600-luvun lopusta, sen verran kiinnosti tietää, mitä sisaruksille jatkossa tapahtui. Sarjan ensimmäisessä osassa Kahdentoista vala etualalla ovat kolmen sisaruksen äiti Briitta Joosepintytär ja esikoinen Kirsti, joka mieltyy lähiseudulle sukulaistaloon töihin tulleeseen Juhoon. Toisessa osassa Myrkkypuun marjat pääosan saa tyttäristä keskimmäinen eli Margareeta, joka muuttaa Kirstin lähelle asumaan omaa torppaa.

Tässä kolmannessa osassa pääsee pikkusisko Anna esiin. Hän on jo hyvin nuorena mennyt pikkupiiaksi naapuriin Pennalan taloon, jossa häntä kohdellaan hyvin. Jopa Annan unelma lukemaan oppimisesta toteutuu, kun emäntä opettaa häntä yhdessä omien lastensa kanssa. Käydessään vanhassa kotimökissä Anna löytää tupasen eläinnurkkauksesta äidin aikoinaan lattiaan kätkemän lippaan. Sen lukkoon sopii avain, jonka äiti oli ennen kuolemaansa Annalle antanut kertomatta sen enempää, minkä avaamiseen se oli tarkoitettu.

Pähkinäpuisen lippaan sisältä löytyy tietoja, jotka kiihdyttävät Annan ja hänen sisartensa mieltä. Anna päättää lähteä Vaasaan selvittämään lippaan salaisuutta,  ja siihen tarjoutuukin sopiva tilaisuus, kun hän pääsee siellä asuvan saksalaissyntyisen leskirouvan seuralaiseksi. Ja mikä mukavinta, Pennalan Vihtorikin käy Vaasassa triviaalikoulua.

Pähkinäpuinen lipas on edellisten osien tapaan nopealukuinen ja viihdyttävä kirja historiallisista romaaneista pitäville. Siinä on arvoitus, seikkailua, ripaus romantiikkaa ja Suomen historian ajankuvaa 1600-luvun lopulta. Toivon, että nuoret löytävät Mikkasen kirjat. Itsekin uppoudun mielelläni hetkeksi niiden maailmaan ja huomaan nauttivani tarinasta ja vanhan elämänmuodon kuvauksesta. Seuraavaksi sitten sarjan neljänteen osaan.

Oi maamme Suomi (Pohjanmaa, Uudenkaupungin lähistö ja Vaasa).


Raili Mikkanen: Pähkinäpuinen lipas, 2005 s.
Kustantaja: Tammi 2008.
Kansi: Kaarina Kaila

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.

Raili Mikkanen: Myrkkypuun marjat

Sen verran koukuttava oli tarina Raili Mikkasen nuorten historiallisessa romaanissa Kahdentoista vala, että riensin jo talvella kipin kapin kirjastoon lainaamaan jatkoa. Myrkkypuun marjat -kirjassa sisarusten äitiä Briitta Joosepintytärtä ei enää ole. Vanhin tytär Kirsti on naimisissa ja asuu Kyrön talossa, nuorin tytär Anna on pikkupiikana kodin lähellä Pennalan talossa.

Tyttäristä keskimmäinen, Margareetta Mikontytär, asuu yksin kotimökissä, joka on luhistumaisillaan.Viimeisinä elinvuosinaan Briitta opetti Margareettaa tekemään yrteistä parantavia lääkkeitä ja hoitamaan ihmisten sairauksia. Tytön on tehtävä se varovasti, ettei häntä syytetä noituudesta äidin lailla, mutta monet tulevat etsimään häneltäkin lievitystä vaivoihinsa. Erityisen tehtävän Margareetta saa, kun hän kuulee Kirsti-siskon apen sairastavan. Kyrön taloon päästyään hän huomaa, että miestä yritetään hitaasti tappaa myrkkypuun marjoilla, ja juorut mainitsevat Kirstin syylliseksi.

Kirja kuuluu Noitavainojen aikaan -sarjaan, jonka teoksissa on aivan ihastuttavat Kaarina Kailan taiteilemat kansikuvat.

Haaste: Oi maamme Suomi, Pohjanmaa ja Uudenkaupungin seutu.


Raili Mikkanen: Myrkkypuun marjat, 147 s
Kustantaja: Tammi 2004
Kansi: Kaarina Kaila

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.

Raili Mikkanen: Kahdentoista vala

Raili Mikkasen historiallisessa nuorten kirjassa Kahdentoista vala oli paljon samaa kuin sitä ennen lukemassani Havasteen Lappiin sijoittuvassa Kymmenen onnen Annassa: parantajaäiti sekä yrtit ja loitsut, kirkon ankara suhtautuminen noituuteen, elämän ankaruus. Erojakin oli.

Kahdentoista vala kertoo äidistä, Briitta Joosepintyttärestä, jonka mies on häipynyt ja jättänyt hänet yksin kolmen tyttären kanssa. Perhe elää  1600-luvun lopulla Pohjanmaalla, Uudenkaupungin seudulla. Briitta ja tytöt säilyvät joten kuten hengissä kerjäämällä lähiseudun taloissa, mutta äiti on myös taitava parantaja, joka kerää luonnonyrttejä ja tekee niistä parantavia rohtoja ja saa elintarpeita maksuksi hoidoistaan. Teräväkielisenä hänellä on paljon vihamiehiä, joista yksi ilmiantaa hänet noituudesta. Sitä seuraavat noitakäräjät on yksi kirjan mielenkiintoisimmista ajankuvista muun 1600-lukuun liittyvän lisäksi. Briittaa odottaa mestauspölkky, elleivät tytöt löydä kolmessa päivässä Briitan lisäksi 11 miestä todistamaan hänen syyttömyyttään. Siitä kirjan nimi.

Kirja oli nopealukuinen ja sujuvaa kieltä. Vaikka se on nuorille kirjoitettu, ainakin tämä aikuinen luki sen mielellään, ja tarina kuljetti mukavasti yli 300 vuoden takaisiin oloihin.

Tällä helmikuussa lukemallani kirjalla jatkan Suomen maakuntien valloittamista, tällä kertaa vuorossa on Pohjanmaa ja Uudenkaupungin seutu.

== PÄIVITYS myöhemmin: Jatkoa kirjan tarinalle: Myrkkypuun marjat, Pähkinäpuinen lipas ja Hopearenkaan taika.


Raili Mikkanen: Kahdentoista vala, 176 s
Kustantaja: Tammi 2003
Kansi: Kaarina Kaila

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.