Matka jatkuu, Thaimaasta palataan Eurooppaan. Dekkariviikon kolmannessa kirjassa viivähdetään Italiassa aikamatkaillen, sillä Marco Vichin poliisiromaani Komisario Bordelli sijoittuu vuoden 1963 Firenzeen.
On tukahduttavan kuuma elokuu. Poliisivoimissa työskentelevä komisario Bordelli hikoilee pienessä kuplavolkkarissaan, joka virkamatkalla pörisee rinnettä ylös kukkulalle. Siellä olevasta hulppeasta vanhasta talosta on löytynyt kuolleena talon omistaja, kuusikymppinen leskirouva Rebecca Pedretti. Kuolema vaikuttaa äkilliseltä, mutta luonnolliselta: naisella oli astma, ja yöpöydältä löytyy lääke, joka auttaa nopeasti kohtauksen tullessa. Nyt sekään ei ole auttanut, vaan varakas huvilan omistaja on kuollut rajuun astmakohtaukseen kasvoillaan tuskanirve.
Ruumiinavaus paljastaa, että astmalääkettä ei löydy lainkaan menehtyneen vastasta, sen sijaan kylläkin reilu annos kielen päältä. Lisäksi lääkepullon korkki on kiinni, vaikka naisen asento on selvästi sellainen, että kuolema on tullut rajusti ja äkillisesti eikä hänellä ole ollut mahdollisuutta sulkea korkkia. Bordellilla ja hänen sisilialaisella konstaapelillaan Piraksella on melkoinen murhamysteeri selvitettävänään.
Rebecca-rouvan lähimmät sukulaiset ovat originelli veli Dante ja kaksi sisarenpoikaa vaimoineen. Melko pian Bordelli ja Piras päätyvät pitämään jälkimmäisiä todennäköisinä syyllisinä murhaan, sillä he tuntuvat kärkkyvän rikkaan tätinsä perintöä tai ainakin osaa siitä. Mutta miten todistaa heidän syyllisyytensä, kun veljeksillä ja heidän vaimoillaan on täysin pitävä alibi rouvan kuolinillalle; he olivat todistetusti kilometrien päässä rannalla illastamassa ja tanssimassa. Ja miten he oikein tekivät murhan? Bordelli ja Piras tietenkin onnistuvat ratkaisemaan visaisen tapauksen, ja pieni, mutta tärkeä vihje tulee sattumalta Rosalta, ilotytöltä, jolla on viaton ja kultainen sydän. Olenkohan lukenut aikaisemmin dekkaria, jossa murhaaja on syytön!
Komisario Bordelli on persoonallinen tapaus, kuten rikoskirjojen sankarit tapaavat olla. Hän on 53-vuotias perheetön mies, joka unelmoi löytävänsä sen oikean naisen elämäänsä. Toisessa maailmansodassa hän taisteli fasisteja vastaan, ja hikisinä, unettomina öinä hänen mielensä täyttyy sota-aikaisista taistelumuistoista, jotka valvottavat häntä. Yksi hänen parhaista sotakavereistaan oli ollut Piraksen isä. Bordelli on leppoisa ja joviaali mies, joka ei kaihda niiden seuraa, jotka ovat poikenneet lain väärälle puolelle, mutta joilla on sydän paikallaan.
Marco Vichin dekkarisarjan ensimmäinen osa on sopivaa kesäluettavaa, (vähän liiankin?) rauhallista tempoltaan. Ei tappeluja, ei väkivaltaa, vaan arvoituksen pohdiskelua Italian helteisessä elokuussa. Yksi komisarion muistelus ajalta, jolloin hän oli kahdeksanvuotias lapsi, jää kuitenkin häiritsemään, minusta vastenmielinen rikos esitetään turhan positiivisessa valossa. Kirjan henkilögalleria on varsin omintakeinen ja pirteä ja tuo kepeyttä ja huumoria tarinaan.
Marco Vichi: Komisario Bordelli, 238 s.
Kustantaja: Aviador 2016
Alkuperäinen: Il commissario Bordelli 2002
Suomentaja: Enneli Poli
Kansi: Matti Vuohelainen, kannen kuva Yari Marcelli
KIRJAN lainasin kirjastosta.
Muualla sitä on luettu blogeissa Kirja vieköön, Luettua elämää, Mummo matkalla, Oksan hyllyltä.
Kirja on kolmas - ja viimeinen - lukemani Dekkariviikon kirja. Kirjankansibingoon saan ruksata ruudun "Kaupunki". Kesäkuun Kuukauden kieli on italia, ja rohmuan yhden kirjan lisää sarjakirjojen Jatkumo-haasteeseen.
On tukahduttavan kuuma elokuu. Poliisivoimissa työskentelevä komisario Bordelli hikoilee pienessä kuplavolkkarissaan, joka virkamatkalla pörisee rinnettä ylös kukkulalle. Siellä olevasta hulppeasta vanhasta talosta on löytynyt kuolleena talon omistaja, kuusikymppinen leskirouva Rebecca Pedretti. Kuolema vaikuttaa äkilliseltä, mutta luonnolliselta: naisella oli astma, ja yöpöydältä löytyy lääke, joka auttaa nopeasti kohtauksen tullessa. Nyt sekään ei ole auttanut, vaan varakas huvilan omistaja on kuollut rajuun astmakohtaukseen kasvoillaan tuskanirve.
Ruumiinavaus paljastaa, että astmalääkettä ei löydy lainkaan menehtyneen vastasta, sen sijaan kylläkin reilu annos kielen päältä. Lisäksi lääkepullon korkki on kiinni, vaikka naisen asento on selvästi sellainen, että kuolema on tullut rajusti ja äkillisesti eikä hänellä ole ollut mahdollisuutta sulkea korkkia. Bordellilla ja hänen sisilialaisella konstaapelillaan Piraksella on melkoinen murhamysteeri selvitettävänään.
Rebecca-rouvan lähimmät sukulaiset ovat originelli veli Dante ja kaksi sisarenpoikaa vaimoineen. Melko pian Bordelli ja Piras päätyvät pitämään jälkimmäisiä todennäköisinä syyllisinä murhaan, sillä he tuntuvat kärkkyvän rikkaan tätinsä perintöä tai ainakin osaa siitä. Mutta miten todistaa heidän syyllisyytensä, kun veljeksillä ja heidän vaimoillaan on täysin pitävä alibi rouvan kuolinillalle; he olivat todistetusti kilometrien päässä rannalla illastamassa ja tanssimassa. Ja miten he oikein tekivät murhan? Bordelli ja Piras tietenkin onnistuvat ratkaisemaan visaisen tapauksen, ja pieni, mutta tärkeä vihje tulee sattumalta Rosalta, ilotytöltä, jolla on viaton ja kultainen sydän. Olenkohan lukenut aikaisemmin dekkaria, jossa murhaaja on syytön!
Komisario Bordelli on persoonallinen tapaus, kuten rikoskirjojen sankarit tapaavat olla. Hän on 53-vuotias perheetön mies, joka unelmoi löytävänsä sen oikean naisen elämäänsä. Toisessa maailmansodassa hän taisteli fasisteja vastaan, ja hikisinä, unettomina öinä hänen mielensä täyttyy sota-aikaisista taistelumuistoista, jotka valvottavat häntä. Yksi hänen parhaista sotakavereistaan oli ollut Piraksen isä. Bordelli on leppoisa ja joviaali mies, joka ei kaihda niiden seuraa, jotka ovat poikenneet lain väärälle puolelle, mutta joilla on sydän paikallaan.
Marco Vichin dekkarisarjan ensimmäinen osa on sopivaa kesäluettavaa, (vähän liiankin?) rauhallista tempoltaan. Ei tappeluja, ei väkivaltaa, vaan arvoituksen pohdiskelua Italian helteisessä elokuussa. Yksi komisarion muistelus ajalta, jolloin hän oli kahdeksanvuotias lapsi, jää kuitenkin häiritsemään, minusta vastenmielinen rikos esitetään turhan positiivisessa valossa. Kirjan henkilögalleria on varsin omintakeinen ja pirteä ja tuo kepeyttä ja huumoria tarinaan.
Marco Vichi: Komisario Bordelli, 238 s.
Kustantaja: Aviador 2016
Alkuperäinen: Il commissario Bordelli 2002
Suomentaja: Enneli Poli
Kansi: Matti Vuohelainen, kannen kuva Yari Marcelli
Muualla sitä on luettu blogeissa Kirja vieköön, Luettua elämää, Mummo matkalla, Oksan hyllyltä.
Kirja on kolmas - ja viimeinen - lukemani Dekkariviikon kirja. Kirjankansibingoon saan ruksata ruudun "Kaupunki". Kesäkuun Kuukauden kieli on italia, ja rohmuan yhden kirjan lisää sarjakirjojen Jatkumo-haasteeseen.
