lauantai 28. helmikuuta 2015

Talven lukuhaaste kootusti


Syksyllä Ullan kirjat -blogin Ulla käynnisti Talven lukuhaasteen 15.10.2014-28.2.2015, jossa tavoitteena oli lukea syksyyn, jouluun ja talveen liittyviä kirjoja, kaksi kirjaa kustakin ryhmästä. 

Tässä on haastesaaliini. Syksyn osalta toisena kirjana on Sukupuu, jossa ei ole syksyistä sanaa kirjan nimessä, mutta kansi on täynnä syysruskaisia lehtiä. Sen verran taivuttelin haasteen sääntöjä, jotka hyväksyivät talveen liittyvät maisemat ja kuvat kansissa.

Syksy
      Kati Tervo: Sukupuu
      P.D. James: Syystanssiaiset

Joulu
      Karen Williamson & Marie Allen: Joulutarina
      Lehtolainen, Nesser ym: Joulutarinoita ja kylmiä väreitä

Talvi
      Tove Jansson: Taikatalvi
      Yasunari Kawabata: Lumen maa


Kiitos mukavasta haasteesta, Ulla! Varsinkin talven ryhmään olisi löytynyt kirjoja paljonkin, mutta nämä kaksi tulivat luetuiksi näiden kuukausien aikana.

Kuvassa japanilaista taidetta Lumen maan inspiroimana:
Utagawa Kunisada (1786-1865): Luminen maisema (WikiArt)

torstai 26. helmikuuta 2015

Yasunari Kawabata: Lumen maa



"Juna kiipesi rajavuoriston pohjoisrinnettä, pujahti pitkään tunneliin ja sitten laskeutui laaksoon. Illan tuntu oli painumassa huippujen välisiin rotkoihin. Talvisen iltapäivän himmeä kirkkaus näytti imeytyvän maan sisään..." (s. 77)

Lumen maa on upea, hieno, monivivahteinen kirja, jonka luen vielä monta kertaa uudelleen. Lukukokemus oli yllättävän intensiivinen, kun ottaa huomioon, miten vähän kirjassa tapahtuu - ulkoisesti.

Tokiolainen mies, Shimamura, matkustaa talvella Lumen maahan, Japanin vuoristoseudulle. Junassa hänen huomionsa kiinnittyy samassa vaunussa matkustavaan tyttöön, jonka ääni ja silmät lumoavat hänet. Yhtä lumoavia ovat junan ikkunasta näkyvät vuoret.

Shimamura on matkalla kylpylähotelliin, jossa hän oli ollut keväällä samoilemassa vuorilla ja jossa hän oli kohdannut sattumalta nuoren naisen, Komakon, joka kiireaikoina kävi kylästä hotellissa auttamassa. Nyt talven ja lumen tultua Komako on hotellissa työssä geishana. Vielä kolmannen kerran mies palaa kylpylään, silloin on syksy ja vaahteranlehdet hehkuvan punaisia.

Mies kuljeskelee vuorilla, metsissä, riisipellon laidalla, usein yksin, joskus Komakon kanssa, käy kylvyssä. Töistä ehtiessään Komako poikkeaa hänen huoneessaan ja jää joskus yöksi. Shimamuran ja Komakon kohtaamisten ja keskustelujen taustalla elää Lumen maan luonto, sen värit ja voimat. 

Vaikka tapahtumisia on vähän, Yasunari Kawabatan teksti piti minut otteessaan. Kieli on huikaisevaa, tiheää ja täynnä merkityksiä, joista sain hitusen kiinni, mutta samalla tiedän, että paljon jäi ymmärrykseltä piiloon. Punainen väri. Lumen kylmyys ja kirkkaus. Polttava tuli.

Lumen maa on rakkausromaani. Se on myös hyvin japanilainen kirja. Suomentaja Yrjö Kivimies kehoittaa lukijaa, joka on ymmällään, lukemaan kirjan uudelleen ja vähemmän eurooppalaisittain. Hän sanoo, että  kirjan ilmaisun pohjana on japanilaisen haikal-runouden menetelmä, jossa suoraan sanotaan vain se, mikä on aivan välttämätöntä ja kaiken muun annetaan syntyä lukijan mielessä. Ehkä juuri tästä syystä kirjasta jää ehyt vaikutelma samalla, kun se kutsuu syvempään ymmärtämiseen.

Lumen maa on ensimmäinen suomeksi käännetty japanilainen romaani - se on käännetty englannin- ja saksankielisistä laitoksista. Kirjailija Yusunari Kawabata sai tuotannostaan Nobel-palkinnon 1968.


Yasunari Kawabata: Lumen maa, 161 s.
Kustantaja: Tammi 2012 (1.painos 1958)
Alkuperäinen: Yuki guni 1947, suomentaja Yrjö Kivimies
Kansi: Markko Taina


KIRJA on oma ostos kirjakaupasta. Sitä on luettu paljon blogeissa, tänä talvena mm. näissä: Eniten minua kiinnostaa tie, Kaisa Reetta, ja Kirjakaapin kummitus.
Osallistun tällä Talven lukuhaasteeseen ja Maalaismaisemia-lukuhaasteeseen.


lauantai 21. helmikuuta 2015

P. D. James: Syystanssiaiset

Pemberleyn kartanossa Englannin maaseudulla valmistellaan perinteisiä tanssiaisia - tapa, jonka kartanon edellinen valtiatar aloitti ja jota nykyinen isäntäpari, herra ja rouva Darcy, mielellään jatkavat. He ovat Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanista tutut Elizabeth ja Mr. Darcy, jotka ovat nyt eläneet onnellisessa avioliitossa kuusi vuotta ja saaneet kaksi poikalasta.


Tanssiaisten viime valmistelut kuitenkin keskeytyvät äkisti aattoiltana, kun Elizabethin villikkosisar Lydia kiitää vaunuilla kartanoon ja kirkuu, että hänen miehensä Wickham on ammuttu Pemberleyn metsässä. Tämä löytyykin pimeästä, muttei suinkaan kuolleena, vaan verissään ja sekavana hyvän ystävänsä ja matkakumppaninsa ruumiin äärestä.

P. D. Jamesin Syystanssiaiset (englanniksi Death Comes to Pemberley) on 1800-luvun alun kartanoromantiikkaa ja ihmissuhdekoukeroita, murhatutkintaa ja oikeussalidraamaa. Valamiesten jo lausuttua päätöksensä murhaan syyllisestä kirjailija pitää lukijaa jännityksessä lopun epilogiin asti yllättävien taustatekijöiden paljastuessa. Kartanolla ja sen väellä, selkeästi eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvilla isäntäperheellä ja heidän sukulaisillaan sekä palvelijoilla ja näiden keskinäisellä vuorovaikutuksella, on kirjassa iso rooli.

Viime vuonna 94-vuotiaana kuollut kirjailija Phyllis Dorothy James on jäänyt minulle tuntemattomaksi, joten en osaa verrata Syystanssiaisia hänen muihin dekkareihinsa, mutta tämä oli kiintoisa tuttavuus. Kirjan tunnelma on niin austenmainen, että voin vain kuvitella P. D. Jamesin nauttineen murhamysteerin kielen, miljöön ja henkilöhahmojen rakentamisesta Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjan oloiseksi. Vaikutus tuntuu melkoisen aidolta, mutta täytyy tunnustaa, että viimeisestä Austenin lukukerrasta on kulunut runsaasti aikaa. 

Pidin siis tästä kirjasta. Ja kyllä olisi jo korkea aika ottaa Ylpeys ja ennakkoluulo uusintalukuun. Tai jokin muu Austenin kirjoista ensimmäiselle kierrokselle.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Sitä on luettu paljon blogeissa, mm.: Ellen lukee, Kujerruksia, LumiomenaSonjan lukuhetketTarukirja.   

Haasteet: Marilen Maalaismaisemia-lukuhaaste ja Ullan Talven lukuhaaste.

P. D. James: Syystanssiaiset, 348 s.
Kustantaja: Otava 2012
Alkuperäinen: Death Comes to Pemberley 2011, suomentaja Maija Kauhanen
Kansi: Tiia Javanainen, kannen kuva All Over Press

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Pirkko Arhippa 80 v - Murha on sydämen asia

Onnea Pirkko Arhipalle - hän täyttää 80 vuotta tänään. Tai pitäisikö sanoa: Onnea Pirkko Syynimaalle, se kun on hänen oikea nimensä. Merkkipäivän kunniaksi päätin lukea murharouvan esikoisdekkarin.


Murha on sydämen asia on Pirkko Arhipan ensimmäinen dekkari, joka julkaistiin vuonna 1968. Siinä turkulaisen agentuuriliikkeen toimitusjohtaja Rautela löydetään eräänä aamuna työhuoneestaan ammuttuna. Sympaattinen komisario Erkki Saarto poliisitovereineen saa tehtäväkseen visaisen murhaselvitystyön, jossa epäillyt löytyvät liikkeen työntekijöistä ja heidän perheenjäsenistään. Rautela oli ollut kova ja armoton esimies, josta ei oltu juuri pidetty, ja lisäksi naisten miehen maineessa. Monella hänen lähipiirissään on ollut niin motiivi kuin tilaisuuskin murhata hänet. 

Arhipan jännitysromaanin asetelma on perinteinen: surmatyö tapahtuu työpaikalla ja epäilykset kohdistuvat useisiin hänet tunteneisiin henkilöihin. Erkki Saarto kumppaneineen kuulustelee koko talon väkeä, kuulustelee ja haravoi alibeja ja motiiveja. On useita mahdollisia tutkintalinjoja, ja koska moni kuulusteltu on salannut asioita ja varsinkin tietämiään työpaikan rakkaussuhteita, poliisi ehtii pidättää yhden epäillyn, ennen kuin syyllinen löytyy. 

Arhippa on sijoittanut ensimmäisen jännärinsä itselleen tuttuun ympäristöön, sillä hän työskenteli opintojensa jälkeen sihteerinä ja ulkomaan kirjeenvaihtajana. Kirjassa näkyvät työpaikan moninaiset ihmissuhteet sekä niiden synnyttämät jännitteet ja tunteet, romantiikkaa unohtamatta: tutkimuksia johtavan Saarron ja kirjeenvaihtaja Laura Alhonkin välillä on romanttista värinää ensisilmäyksestä lähtien. Tämä sivujuoni ei ole yllätys, sillä kirjailija on kirjoittanut myös naisten viihdekirjoja, mm. nimellä Marja Orkoma.

Kaikkiaan Pirkko Arhippa on kirjoittanut 36 dekkaria vuosina 1968-2014 ja lisäksi runsaasti viihde- ja nuortenkirjoja. Tämän ensimmäisen poliisiromaanin tyyli ja tunnelma toivat mieleeni ruotsalaisen dekkaristin Maria Langin, johon tutustuin viime vuonna. Murha on sydämen asia on viihdyttävä arvoitusdekkari, jonka arkisen tavalliseen maailmaan lukija helposti solahtaa. 60-luvun ajankuva on myös herkullinen.

KIRJAN lainasin kirjaston varastosta. Tapahtumapaikkana on Turku, jossa kirjailija on opiskellut, joten kirjalla saan käydyksi Turun kiekkokaupungissa (TPS) Oksan hyllyltä -blogin haastetta varten.


Pirkko Arhippa: Murha on sydämen asia, 203 s.
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä 1983 (1. painos Weilin & Göös 1968)
Muualla:  Kirjavinkit, Kuristava kirsikka

tiistai 10. helmikuuta 2015

Joulutarinoita ja kylmiä väreitä

Joulutarinoita ja kylmiä väreitä on kokoelma pohjoismaisia novelleja. Tunnelma niissä ei ole kovinkaan jouluinen, mieli ei ole hellä eikä olo rauhaisa. Enin osa tarinoista liikkuu rikosten maailmassa; yhtä lukuunottamatta tapahtumat sijoittuvat joulunalusviikoille ja se yksikin heti loppiaisen jälkeen. Monissa sataa vettä, räntää, lunta ja on hytisyttävän kylmä.



Kokoelmassa on kaikkiaan 11 novellia. Niiden kirjoittajat ovat eri Pohjoismaista, ja moni on tunnettu rikoskirjailija, mutta mukaan mahtuu nimiä, jotka ovat minulle entuudestaan täysin tuntemattomia.  

Suomalaisin
novelleista on epäilemättä Leena Lehtolaisen "Valkoinen prinssi", joka ainoana edustaa Suomea. Siinä liikutaan kirjallisuuden maailmassa: tunnettu kirjailija syyttää toista raiskauksesta, ja tämä vakuuttaa molempien olleen suostuvaisia. "Vastakkain oli kaksi tarinankertojaa, kaksi ammattivalehtelijaa. Todisteet tukivat kummankin kertomusta." (s. 13) Kun toinen osapuolista surmataan, tapausta tutkivan Maria Kallion jouluvalmistelut jäävät kiireen jalkoihin. Onneksi on kirjakauppa, josta löytyvät joulun lahjat. Rikokset saavat aikaan mediamylläkän, julkkiksista kun on kysymys, ja medialle vuodettu tieto auttaa jutun ratkaisua.   

Yllättävin
loppu on kokoelman ainoalla islantilaisella novellilla, joka on Viktor Arnar Ingólfssonin kirjoittama "Joulukuusen ryöstö". Perheenisä joutuu onnettomuuteen kuusenostomatkalla. "Ilma oli tyyni, taivas sees ja pakkanen napakka. Lumi, kuu ja revontulet paljastivat kalpealla valonkajollaan onnettomuuspaikan." (s. 34) Kun kuusi ryöstetään, se käynnistää yllättävän tapahtumaketjun, mutta sen jälkeenkin kirjailija onnistuu yllättämään lukijansa. -- Hakukone ei onnistunut löytämään yhtään suomeksi käännettyä Ingólfssonin rikoskirjaa eli niitä ei liene suomennettu, tätä novellia lukuunottamatta?

Eksoottisin
tapahtumapaikka on tanskalaisen Jørn Rielin novellissa "Jouluhanhi", jossa grönlantilaisen tutkimusaseman tanskalainen työntekijä kaipaa pöytäänsä jouluhanhea. "Mitä olisikaan joulu ilman hanhea! Mutta hanhea ei saisi ammuttua millään ilveellä näin keskellä pimeintä talvea. Jouluna syötäisiin sydämiä kermakastikkeessa jota meillä oli kolme annosta erikoistilanteita varten..." (s. 186) Mutta tulee toukokuu ja hanhet...

Humoristisin
novelli, ainakin jos pitää mustasta huumorista, on  ruotsalaisen Håkan Nesserin "Shit happens". Burman-niminen poliisi joutuu vahtimaan jouluaattona putkassa olevaa taparikollista, joka on niellyt koruja sievoisen summan edestä tavaratalon jalokiviosastolla. Putkassa on potta... Sanottakoon vain, että novellin nimeen on syynsä! 

Jouluisin
kertomus on osa isompaa kokonaisuutta, sillä norjalaisen Jostein Gaarderin "15. joulukuuta" on kappale hänen Joulumysteerio-teostaan. Siinä pyhiinvaeltajat matkaavat Norjasta Betlehemiin ja samalla joka etapilla ajassa taaksepäin nykyajasta parin tuhannen vuoden taakse. Kokoelmaan valitussa otteessa ollaan ehditty Venetsiaan ja vuoteen 797. Gaarderin kertomuksessa ei ollut samaa jännitettä kuin monissa muissa novelleissa, mutta eipä sitä oltu alun perin tarkoitettukaan luettavaksi tämän mittaisena tarinana. Joulumysteerion idea vaikuttaa sen verran kiehtovalta, että voisin ajatella lukevani sen jonain tulevana joulunaikana.

Anne B, Ragden novellissa "Yksi pistooli sinne tai tänne" näkökulma on ensikertalaisen rikollisen, Arne Dahlin "Delta" kertoo meksikolaisen komisarion Alberto Reyesin kummallisesta rikostutkinnasta, Leif Davidsenin "Joulukortti menneisyydestä" sisältää lähes kylmän sodan tunnelmia, kun Amerikkaan muuton alla tanskalaismies haetaan kuulusteluihin opiskeluaikojensa Moskovan matkoista, Anna Janssonin "Joulusinkku" kertoo erään avioliiton päättymisestä, Fredrik Skagenin "Mustaa magiaa" on tarina nuoresta avioliitosta ja ensimmäisen lapsen syntymästä, Åke Edwardsonin "Jääkausi" on taidokas pienoisdekkari, jossa henkirikos melkein jää ratkaisemattomaksi.

Joulutarinoita sisälsi kohtuullisen viihdyttäviä, yllättäviä, vaihtelevia tarinoita. Silti en oikein tiedä, ovatko novellinmittaiset rikokset ja ratkaisut minun juttuni. Taidan olla enemmän sellaisten 200-300 -sivuisten rikosromaanien ystävä ja joskus hyvien yksilöiden sattuessa kohdalle jopa paksumpienkin jännäreiden. 

Muualla: Nenä kirjassa -blogissa tämä luettiin viime joulukuussa. Osallistun tällä Ullan Talven lukuhaasteeseen


Leena Lehtolainen, Håkan Nesser, Åke Edwardson ja muita kertojia: Joulutarinoita ja 
          kylmiä väreitä. 194 s.
Kustantaja: Helmi Kustannus 2006
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen