Vuosi kuvina - Elokuu 2020

31.8.20202

Elokuu sujahti melkein ohi, ennen kuin muistin, etten ole vielä ottanut kuukauden kuvaa Vuosi kuvina -sarjaan. Säätä ei enää voinut valita. Päivä on kostea, ilmassa on tihkusateen tuntua kuvaamisen hetkellä, mutta vain tuntua. Kuvaamisapparaatti säilyy kuivana.

Lampi näyttää edelleen samalta kuin aikaisemmin kesällä. Vihreä on tummempaa, päivä on pilvinen. On ollut lämpöä ja sadetta sopivasti eikä koivu ole vielä alkanut pudotella lehtiään. Sen sijaan heinäkuussa kaipaamani sorsat ovat palanneet lammelle, ehkä ne olivat pesintäpuuhissa vielä. Onnistun nappaamaan niistä hämärän kuvan, kun ne ovat kokoontuneet väreilevän lammen rannalle ja nukkuvat umpiunessa. Ihmiset ovat noudattaneet syöttökieltoa, sillä yksikään höyhenpukuinen ei herää taapertamaan kuvaajan luokse helpon aterian toivossa.

Arnaldur Indriðason: Petsamo

Kun rikosromaanilla on nimenä Petsamo, se ei voi olla herättämättä uteliasta kiinnostusta, jos lukija on jo valmiiksi kallellaan historiallisten dekkareiden suuntaan. Petsamosta kirja alkaakin, Suomen pohjoisesta kolkasta, sillä sinne, vuoden 1940 syksyyn, on islantilainen Arnaldur Indriðason kirjoittanut rikosromaaninsa yhden juonteen alun.

Islantilainen nainen, jonka nimi selviää vasta kirjan lopussa, on opiskellut Tanskassa sairaanhoitajaksi ja on syksyllä 1940 erikoistumiskurssilla Ruotsissa. Silloin tulee tieto, että Skandinaviassa ja Euroopassa olevat islantilaiset evakuoidaan kotimaahansa. Siihen on saatu lupa Natsi-Saksan Tanskassa ja Norjassa olevalta sodanjohdolta. Itämeri on sodan sulkema, mutta Esja-laiva hakee islantilaiset Suomen Petsamosta, Liinahamarin satamasta. Nainen lähtee heti matkaan Jäämerta kohti ja odottaa tapaavansa siellä Kööpenhaminassa lääkäriksi opiskelevan sulhasensa.

Esja lähtee halkomaan merta ainutkertaiselle matkalleen, jonka turvallisuuden ovat luvanneet sekä Saksan että liittoutuneiden joukot, joiden taistelulaivat ja sukellusveneet kyntävät Pohjois-Atlanttia. Naisen sulhanen ei kuitenkaan ole mukana. Sen sijaan niin ikään Tanskassa opiskellut Ingimar kertoo kuulleensa huhuja, että naisen sulhanen tovereineen olisi pidätetty Kööpenhaminassa syytettyinä osallistumisesta tanskalaiseen vastarintaliikkeeseen. Matkan aikana Ingimar katoaa. Hänen uskotaan pudonneen mereen, eikä kukaan tiedä, oliko se onnettomuus vai hyppäsikö hän tarkoituksella aaltoihin.

Kirjan toinen ja kolmas juonne tapahtuvat Islannissa. Vuonna 1943 rannalta löydetään hukkunut mies eikä hänestäkään tiedetä, tekikö hän itsemurhan vai tapahtuiko  onnettomuus. Tapaus osoittautuu murhaksi, jota alkaa tutkia rikospoliisi Flovént. Samanaikaisesti toisaalla tapetaan raa'asti nuori, sotilaan pukuun pukeutunut mies, ja pahoinpitelyä selvittää kanadanislantilainen sotilaspoliisi Thorson. Flovént ja Thorson ovat tehneet yhteistyötä jo kahdessa aiemmassa kirjassa (Varjojen kujat ja Saksalainen talo), ja jälleen kummankin työn alla on rikos, johon liittyy niin islantilaisia kuin liittoutuneiden miehitysjoukkojen sotilaita.

Arnaldur Indriðason kuljettaa taidolla kahta aikatasoa. Esjen kannella tapahtunut saa jatkoa, kun kadonneen Ingimarin veli alkaa ottaa selvää, mitä laivalla oikein tapahtui. Rannalta löytynyt mies on murhattu tavalla, johon tarvitaan asiantuntemusta, jota ei kaikilla ole. Flovéntilla on psykologista silmää ja tarkka vainu, joten hän alkaa yhdistellä kuulemiaan asioita toisiinsa. Samanaikaisesti Thorson tarvitsee Flovéntin apua, ja kuoliaaksi pahoinpidellyn nuorukaisen tapaus näyttää liittyvän kadonneeksi ilmoitetun naisen kohtaloon. Mitä miehitysjoukkojen tukikohdassa oikein tapahtuu?

Pidän Arnaldurin rikosromaaneista kovasti. Tässä Flovent & Thorson -sarjassa Islannin sodanaikainen miehitys on kiinnostava tausta tapahtumille. Toivottavasti sarja saa jatkoa, vaikka nyt ei näytäkään siltä, sillä kirjailija on Petsamon jälkeen kirjoittanut kaksi kirjaa uudempaa Konrað-sarjaa. Sitä ei ole suomennettu - vielä. Toivossa on kuitenkin hyvä elää. Varjojen kujissa yhtenä päähenkilönä oli jo eläkkeellä oleva Konrað-niminen poliisi, joten olisikohan hän tuon uuden sarjan sankari?

          Arnaldur Indriðason: Petsamo, 304 s.
          Kustantaja: Blue Moon 2018
          Alkuperäinen: Petsamo, 2016; suomentaja Tapio Koivukari
          Kannen kuva: Seppo Helle / Vastavalo.fi

KIRJA on kirjastosta. Muualla: Mummo matkalla, Oksan hyllyltä, Tuijata

Helmet-haasteessa kirja sopii vaikka kohtiin 10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa, 25. Kirjassa ollaan saarella, 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa.
Kirja käy myös Joken kirjanurkan Rauhan haasteeseen, jossa luetaan toiseen maailmansotaan jollain tapaa liittyviä kirjoja.
Ja kyllähän kirja käy myös Nannan kirjakimaran Kirjoja ulapalta -haasteeseen, sen verran isossa osassa Esjan matkan tapahtumat ovat ja muutenkin kirjassa ollaan meren äärellä monessa kohtaa.

John Galsworthy: Omenapuu (Klassikkohaaste 11)

John Galsworthyn pienoisromaani Omenapuu on kaunis ja herkkä kuvaus ensirakkaudesta. Sen kertoo keski-ikäinen mies, Ashurst, joka saapuu vaimonsa kanssa viettämään hopeahääpäivää. He tulevat paikkaan, jossa mies kohtasi nuoruudenrakkautensa ensi kertaa, ja muistot nousevat elävinä hänen mieleensä. Silloinkin, 26 vuotta sitten, oli kevät ja omenapuut kukassa.

Ashurst oli juuri valmistunut yliopistosta ja patikoi opiskelutoverinsa kanssa nummilla. Hän loukkasi jalkansa ja joutui jäämään yhteen lähistön maataloon parantumaan. Talon emännän sukulaistyttö palveli nuoria herroja. Hän oli nuori ja kaunis, ja Ashurst lumoutui hänestä. Tyttö vastasi nuoren miehen tunteisiin.

John Galsworthy kuvaa tunteitten herkkyyttä ja ryöppyä hienoin luontokuvin. Kevät puhkeaa kukkaan ja tarjoaa vahvoja aistielämyksiä. Se on sopiva tausta nuorelle rakkaudelle.

"Keväällä ei ole sanoja, vain solinaa ja kuiskauksia. Keväällä on paljon enemmän kuin sanoja puhkeavissa kukkasissaan ja lehdissään, purojen solinassa, valoisassa, uupumattomassa etsinnässään."

Ashurst halusi ottaa tytön mukaansa Lontooseen ja sitä varten hän lähti Torquayhin pankkiin nostamaan rahaa ja ostamaan maalaistytölle jotain kaupunkiin sopivaa päällepantavaa. Torquayssa hän kohtasi vanhan ystävän Phil Hallidayn ja hänen kolme sisartaan. Heistä yksi oli sievä nuori neito, toiset kaksi lapsia vielä. Hallidayn sisarusten kanssa aika kului rattoisasti, ja Ashurst keksi syitä lykätä paluutaan maalaiskylään noutamaan rakastettuaan.

Kun paluu viivästyi, Ashurstilla oli aikaa miettiä tunnettaan, sen syvyyttä ja puhtautta. Hallidayt ovat hänen omaa yhteiskuntaluokkaansa, heidän kanssaan hän voi keskustella runoudesta ja nauttia musiikista ja seurapeleistä. Mitä olisi tuoda kaupunkiin lukutaidoton ja oppimaton maalaistyttö?

Omenapuuta on sanottu yhdeksi maailman kauneimmista rakkausromaaneista. Sen kirjoittaja, englantilainen John Galsworthy (1867-1933) sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1933. Omenapuu on ensimmäinen teos, jonka olen häneltä lukenut. Lukemani laitos on suomennettu jo 1920-luvulla, ja se näkyy joissain vanhentuneissa sanoissa ja sanonnoissa. Toisaalta vanhahtava ja runollinen kieli sopii hyvin romaanin luonteeseen ja ajankuvaan.

        John Galsworthy: Omenapuu, 112 s
        Kustantaja: WSOY 1982 (11. painos: 1. p. 1926)
        Alkuperäinen: The Apple Tree, 1916
        Suomennos: V. A. Koskenniemi, Vieno Koskenniemi
        Kansi: Marjatta Vihma

KIRJA on omasta hyllystä, napattu kirjaston vaihtohyllystä.

HELMET-haaste: 1. Kirja on vanhempi kuin sinä.

Osallistun kirjalla Klassikko-haasteeseen 11, jota tällä kertaa emännöi Kirjan jos toisenkin -blogi. Haaste päättyi jo eilen, tuttuun tapaan 31.7., mutta koska elämä on, oma kirjoitukseni tulee blogiin päivän myöhässä. Haasteen koonti löytyy täältä.

Aiemmat klassikkohaastekirjani:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
    Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
    Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
    Klassikkohaaste 10: Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista