lauantai 28. maaliskuuta 2015

Sanasinfonia : novelleja Sibeliuksesta

Sibelius Italiassa säveltämässä toista sinfoniaansa, Sibelius Toivo Kuulan mestarina, Sibelius päiväkirjansa lehdillä sanailemassa hiustensa harvenemisesta, Sibeliuksen kadonneen kahdeksannen sinfonian kantaesitys vuonna 2015 ja Sibeliuksen Tuonelan joutsen soimassa suomalaisen metsäjärven yllä.


Sibelius, hänen elämänsä ja musiikkinsa taipuu moneksi, kun joukko suomalaisia nykykirjailijoita saa tehtäväkseen kirjoittaa Sibelius-aiheisen novellin. Sanasinfonia-nimisen kokoelman ovat toimittaneet Päivi Haanpää ja Marika Riikonen, jotka esipuheessa kertovat, miten kokoelman idea syntyi. Luen verrattain vähän novelleja, vielä vähemmän novelliantologioita, mutta täytyy myöntää, että tämä oli erinomainen kokoelma, joka tutustutti minut entuudestaan lukemattomiin kirjailijoihin.

Sanasinfonian novellit ovat kaikki omaäänisiään, niin kuin novellikokoelmalle sopiikin. Monet kirjoittajista ovat perehtyneet säveltäjän taustoihin joko elämäkertojen tai julkaistujen kirjeiden kautta. Jokainen piirtää kansallissäveltäjästä kuvan eri näkökulmasta, ja monissa novelleissa hänen musiikkinsa soi vahvasti sanoissa tai taustalla.

Monikerroksisin
on Olli Jalosen novelli Ihmisten ja Luonnon Ystävät ry. Siinä yhdistyvät sanat ja sävelet:
"Alkavat kuulua ensimmäiset uiluvat huudot, puupuhaltimet, käyrätorvi. Hanhet tulevat korkealla päällä nykivinä rihmoina..." (s. 48)
Sibelius itse on novellissa vahvimmin läsnä - yllättävää kyllä - kuvataiteen keinoin, joten tässä yhdistyvät eri taiteen lajit herkullisesti. Tapahtumat sijoittuvat hänen kotikaupunkiinsa Hämeenlinnaan. Kolme sukupolvea, sodan jälkeinen aika ja nykyhetki, syyllisyyttä menneestä rikoksesta ja nykyistä huolta luonnosta, unet vaatimassa hyvitystä ja rangaistusta ja toisaalta heijastumina mieleen syvyyksiin painuneista asioista. Lukijalla on monia polunpäitä.

Mieleen jäävin
on Jyrki Vainosen novelli Lintu. Ollaan maaseudulla, metsäjärven rantamille kokoontuu lintubongareita. Sibeliuksen säveltämällä Tuonelan joutsenella on oma roolinsa tarinassa, joka alkaa kurittoman kiusoittelevasti ja samalla surumielisesti. Vaimon kuoleman suru laittaa Nikolain askartelemaan käsillään. Lopussa tarina huipentuu yllättävästi.

Veikein
on Minna Supisen novelli Kadonnut sinfonia, jossa Sibeliuksen kadonnut kahdeksas sinfonia on yllättäen löydetty ja sen kantaesitys järjestetään suuren kohun saattelemana Helsingin Musiikkitalossa tänä Sibeliuksen syntymän juhlavuotena 2015. Löytymisellä on ihan oma tarinansa.

Fantasiallisin
novelli on Emmi Itärannan Luukanteleen kantaja, jossa Sibelius ottaa ja saa musiikillisia tilaustöitä erityistarkoituksiin. Tällä kertaa asiakkaan huolena on huoneisto, jonka naapurista kuuluu epäinhimillistä raapimista kaiken yötä. Tarvitaan musiikkia pahan karkoittamiseen.
"Suunnaton sointu halkaisi huoneen, Vedet vetäytyivät, sanat kaikkosivat, kehoni kuului taas minulle. Johan S_ oli tarrannut käsivarteeni ja tuijotti minua kasvot kalvenneina. Sävelhäkki seinillä oli alkanut rakoilla. Tajusin, että käteni oli pysähtynyt, nuotit eivät enää virranneet paperille. Polku ilmassa alkoi haalistua." (s. 130)
Lisäksi antologiassa 

  • Petri Tamminen kirjoittaa humoristisesti Sibeliuksen päiväkirjamerkintöjä novellissa Hiukset kuin kultaista kauraa auringossa
  • Maritta Lintunen kuvaa ristiriitaa säveltäjän tarvitseman oman luovan tilan ja vaimon ja perheen tuen tarpeen välillä. Novellin Rapallo tapahtumapaikkana Italia, jossa koko perhe oleskeli.
  • Jarkko Martikainen tavoittaa novellissaan Jossain ruohon on vihreämpää luovan työn tekijän ristiriitoja: omat vaatimukset työn erinomaisuudesta, muiden odotukset tilaustöiden valmistumisesta ajallaan, väsyminen, halu paeta tuntemattomuuteen ja sen mahdottomuus.
  • Anneli Kanto kirjoittaa novellissaan Syvä iskumme on enemmän Toivo Kuulasta kuin Sibeliuksesta, joka toki oli Kuulan mestari. Kirjailijaesittelyssä Kanto avaa sisällissodan aikaisia historiallisia tapahtumia, jotka ovat novellin taustalla.

Monipuolinen kokoelma hienoja novelleja, jotka herättivät kiinnostuksen kirjoittajiensa muuhun tuotantoon, Sibeliuksen sävellysten taustoihin ja hänen elämänvaiheisiinsa. Mikäs sen sopivampaa hänen syntymänsä 150-vuotisjuhlavuonna.


Päivi Haanpää & Marika Riikonen (toim.): Sanasinfonia : novelleja Sibeliuksesta. 148 s.
Kustantaja: Karisto 2015
Graafinen suunnittelu: Mika Wist

KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA on kokoelmaa ehditty lukea mm. Kirsin kirjanurkassa ja Oksan hyllyltä -blogissa.
HAASTEET: Oksan hyllyltä -blogin 4K eli Kiekkokaupunkien kirjakierroksella vuorossa on Sibeliuksen synnyinkaupunki Hämeenlinna (HPK), jossa kaksi kirjailijoista tällä hetkellä asuu (Olli Jalonen ja Maritta Lintunen) ja joka on kokoelmassa ainakin Jalosen novellin tapahtumapaikka.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Lyhyesti äänikirjasta - Kevytkenkäinen kummitus

Sophie Kinsellan nimi on pilkahdellut yhdessä sun toisessa blogissa, mutta tätä ennen en ole tehnyt henkilökohtaisempaa tuttavuutta hänen kirjojensa kanssa. Ehkä genre ei ole houkutellut tai muuten vain ei ole tullut sopivaa tilaisuutta.


Äänikirjaa etsiessä käteen sattui taivaansininen pakkaus Kevytkenkäinen kummitus. Päätin kokeilla chick litiä. Alkunikottelun jälkeen kirja osoittautuikin humoristiseksi ja kiinnostavaksi. Olen sen verran realistisen kerronnan ystävä, että alussa tökki tuo kummitusteema monenlaisen haahuilun lisäksi, mutta sitten tarina alkoi vetää ja muuttui varsin sympaattiseksi ja loppu jopa koskettavaksi.

Kirjan juoni on lyhyesti tämä: Lara osallistuu 105-vuotiaan isotätinsä Sadien hautajaisiin, kun tämä kesken seremonian ilmestyy Laralle ja vaatii tätä keskeyttämään tilaisuuden. Kukaan muu ei näe ilmassa leijuvaa Sadieta hänen vähän yli parikymppisessä 1920-luvun olomuodossaan, mutta hän kirkuu Laran korvaan ja vaatii, ettei häntä saa haudata. Lara onnistuu keskeyttämään tilaisuuden, kun väittää, että isotäti murhattiin.

Siitä alkaa tapahtumaketju, jonka aikana Sadie haluaa Laran etsivän kaulakoruaan, minkä tämä tekee, Sadien samalla järjestellessä Laran mies- ja työasiat paremmalle mallille. Siinä sivussa suvun salaisuudet paljastuvat, ja Lara tutustuu isotätiinsä, jonka vaiherikkaasta elämästä hän ei koskaan kuullut tämän eläessä.

Kevytkenkäinen kummitus on hupaisa ja kepeä aikuisten satu, jossa on ripaus rikoksen selvittelyä ja ropsaus romantiikkaa ja joka päättyy varsin onnellisesti ja tunteikkaasti. Työmatkalla kulutettavaksi äänikirjaksi tämä oli ihan laatutavaraa sille, joka ei kaihda 20-luvun vaatteisiin pukeutunutta ja charlestonia tanssimaan haluavaa kipakkaa kummitusta.


Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus, äänikirja
Kustantaja: WSOY 2011 (paperiversio 2010)
Alkuperäinen: Twenties Girl 2009, suomentaja Aila Herronen
Lukija: Erja Manto, 13 CD-levyä, 15 t 45 min

Päällys: Lucy Truman, Sanna Sorsa ja Elina Varsta

ÄÄNIKIRJA: kirjastosta.
MUUALLA: mm. Pihin naisen elämää, Kirjojen keskellä, Ja kaikkea muuta 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Karin Fossum: Carmen Zita ja kuolema

En tiedä, miten Karin Fossum tekee sen, mutta hän kirjoittaa kirjoja, jotka ovat mahdottoman koukuttavia, vaikka niissä on toimintaa varsin vähän ja rikoksen syyllinenkin selviää varhaisessa vaiheessa. Jännittäviäkin ne ovat olematta lainkaan pelottavia. Rikokset niissä ovat puistattavia, mutta rikolliset herättävät pikemminkin sääliä ja surua kuin kauhistusta.

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että vaikka olen lukenut useimmat Fossumin suomennetuista dekkareista, varhaisimmista on sen verran aikaa, etten muista, pitääkö tuo kirjoittamani paikkansa hänen kaikista teoksistaan, mutta ainakin pari viimeksi lukemaani sopii kuvaukseen. 

Carmen Zita on 19-vuotias äiti, jonka esikoispoika kuolee vähän yli vuoden vanhana. Pikkuperheen koti sijaitsee lammen rannalta, ja lammesta pikku-Tommy löytyy hukkuneena. Isän ja pelastushenkilöstön elvytysyritykset eivät auta - Tommy on kokonaan poissa.

Sympaattisen komisarion Kondrad Seierin nuorempi kollega Jacob Skarre saapuu paikalle, eikä kaikki ole niin kuin sen olla tulisi. Seier ja Skarre kuulustelevat Carmen Zitaa ja hänen yhtä nuorta aviomiestään Nicolai Brandtia useaan kertaan. Viimein asia menee oikeuden ratkottavaksi: onko kyseessä onnettomuus vai tieten tahtoen aiheutettu kuolema?

Lukija seuraa Seierin intuitioita ja päättelyä siitä, mitä kaikkea tapahtuman taakse saattaa kätkeytyä; pääsee auton takapenkille kuuntelemaan Seierin ja Skarren pohdintaa lapsen menetyksestä ja kuolemasta, uskosta ja kuolemanjälkeisestä elämästä; istuu mukana kuulusteluissa ja keskusteluissa; ja kirjan jälkipuoliskolla saa luettavakseen Carmen Zitan päiväkirjan, jota tämä alkaa pitää Tommyn hautajaisten jälkeen.

Kondrad Seier luottaa intuitioonsa, mutta se ei riitä, sillä oikeussalissa täytyy olla todisteita, jotta oikeudenmukaisuus toteutuu. Oikeuskäsittely on määrätty juhannusaatoksi. Onneksi Seierin koira Frank on kova poika etsimään aarteita kävelylenkkiensä varrelta, ja tällä kertaa se auttaa isäntäänsä saamaan intuitiolleen tarvittavan vahvistuksen. 

Rikos on aina tragedia niin rikoksen uhrille kuin tekijälle ja kummankin lähipiirille. Karin Fossum menee pinnan alle ja toiminnan ja vauhdin sijaan pureutuu ihmisten mieleen ja sen pimeään puoleen. Carmen Zita ja kuolema -kirjassa syitä ei seulota niinkään yhteiskunnallisista oloista vaan yksilön mielestä ja sen kasvun vaurioista.

Karin Fossum on ehdottomasti yksi suurimpia dekkaristisuosikkejani.


Karin Fossum: Carmen Zita ja kuolema, 216 s.
Kustantaja: Johnny Kniga 2014 

Alkuperäinen: Carmen Zita og døden (2013), suomentaja Tarja Teva
Kansi: Jussi Karjalainen


KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA: Lukuneuvojan mielestä tavallisten ihmisten tarina, Marjatan kirjaelämyksissä kirjaa pidetään tutkielmana narsistisesta ihmisestä, Kirjat ja kannet toteaa, että kirjailija osaa jännityksen pidättelytaidon, P.S. Rakastan kirjoja kuvaa tarinaa koskettavaksi, vaikkei ole parasta Fossumia.
HAASTEET: Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Paula Havaste: Tuulen vihat


Hyvää huomista naistenpäivää meille naisille!

Kertte sopii naistenpäivän aaton arjen sankariksi, sillä hänen elämänsä on arkista ja tavallista ja samalla hänen tarinansa puoleensavetävä ja rohkeudessaan innoittava. Kertte on Paula Havasteen viime vuonna ilmestyneen, Suomen keskiaikaan sijoittuvan romaanin Tuulen vihat päähenkilö. 

Kertte eli ja kasvoi tytöstä naiseksi ja äidiksi keskiajalla jossain päin Suomea. Kirjasta itsestään voi päätellä, että Kertten perhe asui syrjäisessä pirtissä muutaman päivän kävelymatkan päässä mereltä. Kirjan kustantajan Gummeruksen sivulla sen kerrotaan aloittavan 1100-luvulle sijoittuvan sarjan. Kirjan keskivaiheilla tuli kutkuttava tunne, että hei, voisiko tässä olla yhteys ihan historiallisiin tapahtumiin ja mitähän kirjan lopussa tapahtuu. Tuo tapaus ankkuroi kirjan Lounais-Suomeen.

Kertten äiti oli kuollut tuulen vihoihin tytön ollessa vielä pieni, ja hän kasvaa isänsä ja vanhemman, sairaalloisen, veljensä kanssa. Apuna pirtissä on myös rokonarpinen Uvanta , joka hoitaa karjan, säilöö ruokatarpeet ihmisille ja eläimille talven varalle, keittää ruuan, tekee ja pesee vaatteet. Ja ennen kaikkea opettaa Kerttelle naisten työt sekä tarpeelliset lääkintätaidot, loitsut ja taiat, joilla varmistetaan luonnonhaltijoiden suosio, terveys sekä varjelus taudeilta ja metsän pedoilta.

Isää Kertte kasvaa pelkäämään ja vihaamaan, sillä tämän käsi läpsäisee kipeasti ja joskus nyrkki huitaisee, ihan vain siksi, että pirtin isännällä on se oikeus pirttinsä väkeen. Elämä on työteliästä ja ankaraa, lyhyen kesän aikana on täytettävä aitta suolalihatiinuilla, kuivatuilla kapakaloilla, karjan kerpuilla, viljavakoilla, nauriskoreilla ja yrttikimpuilla. Näin talvi onnistutaan selättämään kerta toisensa jälkeen, vaikka usein kevään korvalla väki ja karja on nälän heikentämää siitä huolimatta, että Paimion pirtti on sen ajan mittapuun mukaan varsin varakas. 

Kertte kasvaa varsin oma-aloitteiseksi ja rohkeaksi nuoreksi naiseksi, joka ei voi alistua siihen, ettei tyttöjä pidetä kykenevinä moniin pojille ja miehille kuuluviin asioihin. Hän opettelee ampumaan jalkajousella, kun miehet lähtevät metsälle ja pirtti tarvitsee puolustajaa. Ensimmäiselle markkinamatkalle hän pääsee isän mukana vähän ennen kuin hänestä tulee nainen, sillä hänet esitellään puhemiehelle ja naimaikäisten poikien isille. Seuraavalla markkinamatkalla sovittu puhemies on tehtävästään laistanut eikä ole ketään muutakaan asiaa hoitamassa, joten Kertten on itse löydettävä itselleen mies ja pirttiin vävy, josta aikanaan tulee isäntä, sillä ainoasta veljestä ei siihen työhön ole. Ja hyvän, taitavan isännän Kertte pirttiin tuokin.

Tuulen vihat on sujuvasti ja mukaansa tempaavasti kirjoitettu kirja, jonka maailmaan on helppo solahtaa. Minua viehätti tavattomasti keskiaikaisen elämän ja selviytymisen kuvaus ja sen ajan ihmisten maailmankuva jumalineen ja haltioineen, joita piti milloin kiitellä, milloin kunnioittaa tai lepytellä erilaisin loitsuin ja taioin. Kerttellä oli myös yksi muista ihmisistä poikkeava kyky: hän saattoi nähdä ja kuulla pirtissä aikaisemmin asuneita vainajia, jotka henkinä liikkuivat arkiaskareissaan.

Kirja muistuttaa melkoisesti Paula Havasteen esikoiskirjaa Kymmenen onnen Anna, josta myös pidin paljon ja jonka toin blogiini sen alkumetreillä. Kummassakin on paljon kansanperinnettä ja -uskoa, ja Tuulen vihojen loppuun koottu aiheenmukainen luettelo uskomuksista ja perinteistä oli tervetullut. Satuin lukemaan sen ennen kuin aloin itse tarinaa, ja minulle se toimi hyvin niin päin, koska muuten olisivat osa enteistä ja merkeistä ehkä jääneet selitystä vaille. Siinä, missä esikoinen kertoi Annan koko elämänkulun, Kertten elämä jää selvästi vaiheeseen, mutta niinhän täytyy ollakin, kun luvassa kerran on sarja. Kertten perheen elämä risteää historiallisen tapahtuman kanssa kiinnostavalla tavalla. Jään innolla odottamaan sarjan seuraavaa osaa.

Paula Havaste: Tuulen vihat, 383 s.
Kustantaja: Gummerus 2014 
Kansi: Eevaliina Rusanen

KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA: Amman lukuhetkessä mietittiin, oliko tämä syksyn paras kirja, Vinttikamarissa kirja hotkaistiin miltei yhdeltä istumalta, Hiidenuhman mietteitä -blogissa päätettiin kokeilla yhtä kirjassa valmistetuista ruokalajeista, Hyllytontun höpinöitä odottelee jo malttamattomana kirjalle jatkoa, ja  Ullan Luetut kirjat kiinnostui tästä aikakautensa takia ja listaa muita kirjasta bloganneita.
HAASTEET: Kirjassa kuvataan runsaasti elannon hankkimista maasta, metsästä ja vesistä, joten tämä sopii Marilen aloittamaan Maalaismaisemia-lukuhaasteeseen.