Lyhyesti rikoksia - Putkonen, P. D. James ja Higgins Clark

Viime aikoina luetuista tuon tällä kertaa blogiin kolme pika-arviota rikoskirjoista. Jokaisen nimessä on naisellinen sana, tyttö tai nainen, joka viittaa joko rikoksen uhriin tai murhan selvittelijään.

Liina Putkosen Jäätynyt tyttö on teemoiltaan ajankohtainen. Yläkouluikäinen tyttö löydetään surmattuna koulun pihalta heti pääsiäisen jälkeen. Hänen vanhempansa ovat aikoinaan muuttaneet Indonesiasta Helsinkiin työskentelemään maansa suurlähetystössä. Murhaa tutkii Helsinkiin rikospoliisiksi palannut Linda Fors työtovereineen, ja yksi tutkintalinja on kunniamurha, sillä kuolleen tytön isä ja isoveli osallistuvat ääriliikkeeseen.

Kunniamurha, maahanmuuttajavastainen mielenosoitus, rikoksesta tuomittujen maahanmuuttajien karkoitusta vaativa puolue. Kirjassa ollaan tässä ajassa, ja Putkonen kuljettaa juonta sutjakkaasti ja lukijaa härnäten. Kenen lapsuusmuistot tulevat takaumiin? Nykydekkarien tapaan poliisipäähenkilön yksityiselämällä on oma roolinsa. Rikostutkinnassa kaikki ei ole sitä, miltä ensin näyttää.

Pidin kirjan yhteiskunnallisesta otteesta, vaikka kirjassa oli liikaa vastenmielistä väkivaltaa minun makuuni. Linda Fors kuuntelee paljon musiikkia varsinkin autossa, ja oli hauska löytää takakansiliepeestä kirjailijan laatima Spotify-lista kuunnelluista kappaleista. Kirjailijan toinen kirja on julkaistu nimellä Palava poika, se jatkaa Linda Forsin tutkimuksia.

          Liina Putkonen: Jäätynyt tyttö, 315 s.
          Kustantaja: Johnny Kniga 2018
          Kansi: Maria Mitrunen

Helmet-haaste: 39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia.

Toisen kirjan luin englanniksi, se on suositun brittikirjailijan P. D. Jamesin (1920-2014) An Unsuitable Job for a Woman, joka on käännetty suomeksi nimellä Murha ei sovi naiselle (1979). Sen päähenkilö on nuori ja rohkea Cordelia Gray, joka perii yksityisetsivätoimiston, kun hänen yhtiökumppaninsa ja mentorinsa, toimiston perustaja, kuolee. Cordelian oman toimiston ensimmäinen asiakas on Sir Ronald Callender, joka haluaa etsivän selvittävän syyn siihen, miksi hänen poikansa Mark teki itsemurhan.

Cordelia matkustaa Cambridgen lähelle ollakseen siellä, missä opiskeleva Mark asui. Mitä enemmän hän penkoo syitä Markin hirttäytymiseen, sitä enemmän hänellä on epäilyksiä kuolinsyyn oikeellisuudesta, vaikka poliisi on vahvistanut sen. Cordelialle paljastuu perhesalaisuuksia, joita Mark oli yrittänyt selvittää ennen kuolemaansa.

P. D. James on tullut tunnetuksi komisario Adam Dalglieshin hahmon ja kirjasarjan luojana. Yhtään sarjan kirjaa en ole lukenut, mutta kirjailija on antanut roolin Adam Dalglieshille Cordelian tarinassa. Dalgliesh oli ollut aikoinaan Cordelian etsiväkumppanin mentori tämän työskennellessä vielä poliisina, ja tiukoissa tilanteissa Cordelia käy mielessään läpi kuulemiaan viisauksia ja ohjeita, joita hänen oppaansa oli saanut Dalglieshiltä ja välittänyt puolestaan nuorelle yksityisetsivän alulle.

Kirja on lyhyt ja viihdyttävä brittiläinen arvoitusdekkari, jossa pidin sen paikasta eli sijoittumisesta Cambridgeen ja sitä ympäröivälle maaseudulle ja ajasta, kirjoittihan James kirjan jo 1970-luvun alkupuolella. Silloin yksityisetsivän tointa ja varsinkin (itse)murhan tutkimista pidettiin naiselle huonosti sopivana työnä.

          P. D. James: An Unsuitable Job for a Woman, 208 s.
          Kustantaja: Penguin Books 1989 (paperback; alkuperäinen 1972)

Helmet-haaste: 22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä, sillä Cambridgen opiskelijat polkevat paikasta toiseen.

Yhdysvaltalainen Mary Higgins Clark (1927-2020) kirjoitti yli 50 romaania ja jatkoi kirjoittamista yli 90-vuotiaaksi. Luin hiljattain hänen rikosromaaninsa Isän tyttö.

Ellie oli seitsemän, kun eräänä iltana hänen 15-vuotias sisarensa Andrea ei tullut yöksi kotiin. Ellie arvasi, missä sisko on - tapaamassa poikaystäväänsä - ja sieltä Ellie hänet löysi murhattuna seuraavana aamuna. Poliiseilla oli kolme epäiltyä, joista yksi joutui vankilaan Ellien todistuksen perusteella.

Nyt, 22 vuotta myöhemmin, Ellie on tutkiva journalisti, joka on erikoistunut rikosjuttuihin. Kun Andrean surmasta tuomittu mies vakuuttaa syyttömyyttään ja päästetään vapauteen, Ellie päättää osoittaa hänet syylliseksi. Ellien mielestä mies on syyllinen ei vain Andrean kuolemaan, vaan myös heidän perheensä hajoamiseen: vanhempien avioeroon ja isän katoamiseen tyttönsä elämästä. Toimittajan sinnikkyydellä Ellie ryhtyy toimeen eikä anna periksi, ennen kuin on penkonut esiin totuuden. 

Ellie keksii alkaa kirjoittaa tutkimuksestaan perustamalleen nettisivulle, jolloin hän pääsee kosketuksiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tunteneet vapautetun miehen hänen kouluvuosinaan. Mutta myös murhaaja saa tietää Ellien nettisivuista, ja Ellie joutuu itse hengenvaaraan.

Mary Higgins Clark osaa kirjoittaa kepeän koukuttavia rikoskirjoja, joissa on psykologinen ote. Tämäkin imaisi mukaansa niin, että sitä oli vaikea laskea käsistään. Kyseessä oli nuoren tytön murha, mutta hänen läheisensä kokivat kaikki niin suurta syyllisyyttä tapahtuneesta, että perhe hajosi, kun se ei pystynyt käsittelemään asiaa ja suremaan yhdessä. Kunpa vain olisin kertonut ... kunpa vain olisin mennyt ... kunpa vain en olisi halunnut muuttaa paikkakunnalle ...

          Mary Higgins Clark: Isän tyttö, 276 s.
          Kustantaja: Tammi 2003
          Alkuperäinen: Daddy's Little Girl 2002, suom. Pirjo Katarina Leppänen

Helmet-haaste: 37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa (Ellien työ tutkivana reportterina)

Laura Lehtola: Takapenkki

Otin pääsiäisen alla luettavaksi kirjan, joka sai nauramaan ääneen monta kertaa. En muista koska viimeksi olisi sellaista tapahtunut. Taidan lukea enimmäkseen joko rikollisen synkkiä dekkareita, asiallisia muistelmia tai muuten vain romaaneja, joista on nauru kaukana. Laura Lehtolan Takapenkissä on lisäksi ominaisuus, että vaikka se naurattaa kovasti, se koskettelee varsin vakavia teemoja.

Takapenkki kuuluu autoon, jolla epätavallinen kolmikko tekee melkoisen automatkan kirjan loppupuolella. He ovat kirjan kolme kertojaa, jotka joutuvat samaan kyytiin pikkupaniikin seurauksena. 

On Tuula, keski-ikäinen työvoimatoimiston virkailija, jota ahdistaa ainoan pojan muutto pois kotoa opiskelija-asuntoon ja harmittaa aviomiehen juuttuminen rutiineihin. Hän kaipaa säpinää elämäänsä tai ainakin tasaiseen avioliittoonsa, mutta virkatyössään noudattaa pykäliä sääntökirjan mukaan.

On Aleksi, joka on Tuulan asiakas, alle parikymppinen nuori mies, joka on älykäs, mutta ei liiemmin viihtynyt yläkoulussa eikä ole peruskoulun jälkeen sietänyt viikkoa, paria kauempaa kokin opintoja tai työkokeilupaikkoja, joita Tuula tai joku muu virkailija on hänelle järjestänyt. Aleksi on mummonsa kasvattama eikä ole koskaan saanut vastausta siihen, mihin hänen äitinsä kuoli ja missä hänen isänsä on. Aleksi ei ota vastuuta omasta elämästään eikä tiedä, mitä elämässään haluaa. 

On Elina, joka on ollut Aleksin ystävä peruskouluajoilta ja käy nyt lukiota. Hän asuu tällä hetkellä yksikseen hulppeassa omakotitalossa, koska vanhemmat ovat matkustaneet kuukausiksi Brasiliaan kirurgi-isän työn takia. Tyttö huomaa yllätyksekseen odottavansa vauvaa, mutta ei halua kertoa siitä kellekään, joten hän lopettaa koulunkäynnin, linnoittautuu lamaantuneena kotiin eikä käynnistä kameraa, kun äiti skypettelee toiselta puolelta maapalloa.

Se, miten Tuula päätyy Aleksin auton takapenkille kädet kengännauhoilla yhteen sidottuina, kun Aleksi on menossa pyöreävatsaisen Elinan kanssa neuvolaan, on lukemisen arvoinen tarina. Matkan päätös yllättää niin kirjan henkilöt kuin lukijankin. Ja jos jää epäselväksi, miten kaikki oikein tilanteesta selviävät, muutaman vuoden päähän sijoittuva epilogi on toiveikas ja onnellinen.

Entä ne vakavat teemat? Tuula tekee parhaansa, mutta mitkä ovat työvoimatoimiston mahdollisuudet auttaa kaveria, jonka mielestä hänellä tarjotun kurssin opettaja on jotain imbesillin ja idiootin välillä? Ja mikä voi katkaista syrjäytymässä olevan nuoren luisun, jos häntä ei kiinnosta mikään muu kuin työvoimatuen jatkuminen? Mikä avuksi teiniäidille, jonka neuvolatäti miettii ilmoitusta lastensuojeluun, kun ei ole varmuutta siitä, onko tytöllä ollenkaan tukiverkkoja?

Laura Lehtola kirjoittaa sujuvasti ja nautittavasti ja tavoittaa hyvin niin nykynuorten kuin itäisestä Suomesta tulleen mummon puheen. Hän irrottelee henkilöidensä kielellä ja toiminnalla. Stereotypioita ei voi välttää, mutta se taitaa kuulua asiaan humoristisessa kirjallisuudessa.

Suosittelen lämpimästi!

                  Laura Lehtola: Takapenkki, 270 s.
                  Kustantaja: Otava 2017
                  Kansi: Päivi Puustinen

KIRJA on oma aleostos. Muualla: Kirja vieköön, Kuiske, Tuijata

Helmet-haaste: 9. Kirjailijan etu- ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella.

Vuosi kuvina - Maaliskuu 2021

Nyt pääsi käymään niin, että ensimmäistä kertaa koko blogihistoriani aikana yksi kokonainen kuukausi kului bloggaamatta - ei kirjoituksia kirjoista, ei mistään muustakaan. Olen kyllä lukenut, mutta blogikirjoittaminen on jäänyt. Olkoon. Palaan kyllä ruotuun vielä.

1.4.2021

Eilen piti kuitenkin käydä kuvaamassa kuukauden kuva, sarjan toiseksi viimeinen. Auringon jo laskiessa muistin, että jotain jäi tekemättä. Siksi huijaan vähän: maaliskuun kuva on otettu tänään, huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Eikä tämä ole aprillia. Eilisen ottamattomasta ja tämänpäiväisestä kuvasta tuskin huomaisi mitään eroa: aurinkoa on riittänyt kummallekin päivälle, lumet ovat aukeilta paikoilta jo sulaneet, mutta lammella on edelleen jääkansi.

Lepät ja pajut kukkivat. Pajunkissat annoin kasvaa, mutta kuvalla virvon varvon, tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks. Ja toivotan iloista pääsiäistä ja hyvää kevättä. Seuraavalla kerralla kirjoitan kirjasta.