sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Vuosi kuvina - Helmikuu 2021

Melkein unohdin helmikuun kuvan, kuun loppu tuli aivan liian nopeasti, ja tänään ehdin kameran kanssa lammen rannalle vasta, kun aurinko oli menossa mailleen. Ehkä siitä syystä taivaalla hohti keväistä valoa, ja totta tosiaan, kalenterin mukaan huomenna on jo kevät! 

28.2.2021

Lunta tuli tänä talvena sen verran runsaasti, että vaikka kuluneen viikon sadepäivät ja -yöt ovat madaltaneet kinoksia relusti, vielä riittää valkoisia hankia. Lammen jäälle syntyneet polut kertovat talvisista harrastusista.

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Terttu Autere: Sen edestään löytää


Läänin rikosetsivä Juhani Kuikka on kutsuttu itäsuomalaiseen asemakylään. Apteekkarilla töissä ollut apteekkioppilas Elias Sorri on murhattu omaan sänkyynsä, ja tutkinnanjohto on annettu läänin rikospoliisille. Kuikka joutuu heti eroon Onervastaan, jonka kanssa meni kesällä naimisiin. Nyt he asuvat  Viipurissa, missä kummallakin on työpaikka. Aika on 1930-luvun loppupuolen lokakuu.

Murhatutkimus polkee paikallaan. Elias Sorri oli komea - kauniiksi häntä kylän vanhemmat naiset sanoivat - sekä kohtelias ja ystävällinen, apteekissa ja erityisesti sen naisasiakkaiden keskuudessa kovasti pidetty. Juhani Kuikka asuu vierailunsa ajan asemapäällikön kodissa ja pyöräilee kymmenen kilometriä kirkonkylään tapaamaan nimismiestä, tuomaria ja muita Sorrin tunteneita ja hänen viimeisestä illastaan jotain tietäviä.

Huhut kertovat, että kylän nuoret miehet eivät ole kovin tyytyväisiä siihen, että naisväki on alkanut tehdä tikusta asiaa ja käydä aikaisempaa useammin apteekissa nuoren harjoittelijan tultua paikkakunnalle. Kenelläkään ei kuitenkaan tunnu olleen erityistä syytä tukehduttaa Sorri. Kuikka alkaa tutkia Sorrin aikaisempia vaiheita, aikaa ennen farmasian opintoja, kun nuori mies opiskeli seminaarissa ja sen jälkeen työskenteli opettajana parissakin koulussa. Kuikan vanhempi kollega muistuttaa, että kannattaa olla kärsivällinen, sillä joku tietää jotain, vaikkei tiedä, että tietää. 

Sen edestään löytää on Terttu Autereen viides Juhani Kuikka -sarjan kirja. Mielestäni sen voi hyvin lukea itsenäisesti, vaikka etsivän siviilielämä eteneekin osa osalta. Ensimmäisessä kirjassa hän tapaa Onerva Ojalan, josta neljännessä osassa tulee hänen vaimonsa. Rikostapaukset ovat kuitenkin erillisiä ja tapahtuvat eri kaupungeissa tai kylissä, ja niiden nimiä kirjailija ei vahingossakaan paljasta. Lukijana arvuuttelen, mikä paikkakunta on kulloinkin kyseessä, ja siitä on tullut osa sarjan viehätystä. Tästä kirjasta täytyy sanoa, etten tiedä, missä asemakylä ja kirkonkylä ovat, mutta se ei ole ihme, sillä tunnen huonosti luovutetun Karjalan pitäjiä. Kaukana Viipurista ei kuitenkaan olla. Muu osa sarjan viehätystä on sen sutjakassa ja napakassa kerronnassa sekä nostalgisessa ajankuvassa.

Juhani Kuikka -sarjan aikaisemmat osat:
            Kuka murhasikaan rouva Holmin? (2014)
            Kuolema Eedenissä (2016)
            Kaunis mutta kuollut (2017)
            Kuokkavieraana kuolema (2019)

                  Terttu Autere: Sen edestään löytää, 243 s.
                  Kustantaja: Karisto 2020
                  Kansi: Pirta Syrjänen

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA: Mummo matkalla, Sinimarjan matkassa 
Helmet-haaste: 2. Kirjan on kirjoittanut opettaja

maanantai 15. helmikuuta 2021

Joseph Pittman: Salaisuuksien kaupunki

Viime aikoina lukemistani kirjoista on ihan itsestään muodostunut lukupolku tai ainakin sen alku, niin kuin joskus käy. Tälle polulle on asettunut sukuromaaneja, joissa on liikuttu ajassa eri vuosikymmenille ja selvitetty sukusalaisuuksia. Mikäs sen sopivampaa sukuharrastajalle. Ensin Unohtamisen taito johdatti ranskanalgerialaisen nuoren naisen isovanhempiensa kotikylään Algeriaan etsimään syitä sukunsa maastamuuttoon. Samalla hän sai uusia palikoita oman kahteen kulttuuriin hajaantuneen identiteettinsä rakentamiseen. Sitten A Dictionary of Mutual Understanding avasi japanilaisen perheen tragedian Nagasakin atomipommin pudotessa heidän kaupunkiinsa. Osa perheestä menehtyi, ja muiden elämä muuttui   vääjäämättömästi. Salassa pidetyt asiat alkoivat paljastua neljäkymmentä vuotta myöhemmin.


Kolmanneksi samaan sarjaan asettuu Joseph Pittmanin Salaisuuksien kaupunki, joka sijoittuu Yhdysvaltoihin New Yorkin osavaltioon. Kolmekymppinen Carson Alden on asunut isoäitinsä kanssa suurkaupungissa seitsenvuotiaasta, jolloin hän menetti vanhempansa auto-onnettomuudessa. Kun isoäiti kuolee, hänen asianajajansa ojentaa Carsonille kirjeen isoäidiltä. Vanha rouva oli vaatinut, että hänen ainoan lapsenlapsensa tulisi saada kirje mahdollisimman pikaisesti hänen kuolemansa jälkeen.

Kirjeestä alkaa tapahtumasarja, joka vie Carsonin ensin hänen lapsuuskotiinsa osavaltion syrjäisessä kolkassa ja sitten melkoisen perinnön saajaksi. Se kaikki on itse asiassa ollut hänen siitä asti, kun hän oli täyttänyt 25 vuotta, mutta hän ei ollut tiennyt siitä mitään. Miksi isoäiti oli halunnut pimittää tiedon Carsonin vanhempien pojalleen jättämästä talosta ja varoista? Ja miksei isoäiti ollut halunnut Carsonin tietävän mitään isänpuoleisen sukunsa kotikylästä, Turner Junctionista?

Kun Carson Alden matkustaa junalla Turner Junctionin asemakylään, hän alkaa vähä vähältä kuoria esiin lapsuutensa vuosia, joista hänellä ei ole juuri lainkaan muistikuvia, sekä sukunsa historiaa. Se liittyy erottamattomasti kylän vaiheisiin, sillä hänen esi-isänsä oli rakentamassa sitä, kun se perustettiin sata viisikymmentä vuotta aikaisemmin. Carson penkoo kirjastossa vanhoja sanomalehtiä ja keskustelee  sellaisten ihmisten kanssa, jotka tunsivat hänen vanhempansa. Hänelle kerrotaan kolme tarinaa elämää suuremmasta rakkaudesta. Yksi niistä on hänen vanhempiensa tarina. 

Salaisuuksien kaupunki alkaa hitaahkosti, mutta kiinnostukseni kyllä heräsi, kun Carson alkoi etsiä vastauksia isoäitinsä arvoitukselliseen vaikenemiseen. Samalla hän joutuu pohtimaan, palaako kuukauden loman jälkeen työpaikkaansa New Yorkiin nyt, kun hän ei tarvitse enää työtä palkan takia. Hän tuntee myös merkillisesti kuuluvansa Turner Junctioniin. Eikä hänellä olisi mitään sitä vastaan, jos tuleville sukupolville kerrottaisiin tarinaa hänestä ja eräästä kauniista naisesta, joka tosin miettii, miten vastata kylän pankinjohtajan kosintaan.

Pittmanin romaani on ihan sujuvaa ja viihdyttävää lukemista, kunhan päästään - tai siis Carson pääsee - Turner Junctioniin ja tutustutaan sen persoonallisiin ihmisiin, ja Carsonhan nyt on varsin sympaattinen ja hyväsydäminen tyyppi. Koko kirjan alkupuolen kirjailija viittaa olemassa olevaan sukusalaisuuteen niin useasti, että se alkaa kyllästyttää; olisin mieluusti itse oivaltanut, että nyt Carson ei tiedä kaikkea ja ihmettelee, mitä isoäiti ei ole hänelle kertonut.  

Siitä huolimatta aivan kelpo kirja, jonka rakenne hyödyntää kursiiivilla kirjoitettuja ja kaikkien kyläläisten tuntemia rakkaustarinoita, kyläläisten muistoja ja paikkakunnan historiaa asemakylänä. Turner Junction oli kasvanut Keisariradan, erään yksittäisen, nyt jo lakkautetun, rautatien ja sen yhden aseman ympärille, joten tuolla asemalla, radalla ja junilla on kirjassa iso rooli. Yritin etsiä netistä ja löysinkin tietoa Turner Junction -nimisestä rautatiepaikkakunnasta, joka on niin ikään perustettu 1800-luvulla, mutta se sijaitsee Länsi-Chicagossa eikä New Yorkin osavaltiossa. 

         Joseph Pittman: Salaisuuksien kaupunki, 376 s.
         Kustantaja: WSOY 2004
         Alkuperäinen: Legend's end, 2004; suom. Irmeli Ruuska


KIRJAN sain luettavakseni Bookcrossingin kautta.
Helmet-haaste: 41. Kirjassa matkustetaan junalla.