Minna Canth: Kauppa-Lopo

Kansi: Erkki Tanttu

"Kauppa-Lopo oli pantu kiinni juopumuksesta ja pyhäpäivän rikkomisesta. Jo tämä oli neljäs kerta kuin hän vankeudessa istui. Kolmasti ennen hän oli joutunut satimeen, kerran löysästä, kahdesti varkaudesta. Ja aina se oli hänen sydäntään kaivellut, mutta ei toki milloinkaan niinkuin nyt." (Kauppa-Lopo)

Näin alkaa Minna Canthin novelli Kauppa-Lopo, jonka nimihenkilö on kaikkien antisankarittarien äiti. Likaiseen ja rääsyiseen, pahalta haisevaan juoppoon on nykylukijankin vaikea suhtautua, vaikka tämä uudemmassa kirjallisuudessa olisi tottunut kohtaamaan monenlaista elävää ja kulkijaa. Ei siis ihme, että novellin saama kritiikki heti tuoreeltaan tarttui Kauppa-Lopon - ja samalla kirjailijan - henkilöön rajuin sanoin:

"Sen enempää ei tarvitse kertoelman likaisesta sisällyksestä esiin tuoda näytteeksi siitä, kuinka tuiki inhottava Kauppa-Lovon kuva on. Lukija ei tiedä, kumpiko enemmän pöyristyttää, sekö, että on semmoinen kuva eteen maalattu muka oman kansansa riveistä, vai sekö, että on kirjoittajia, jotka rohkenevat sellaista yleisölle syöttää. Ja vielä enemmän hirvittää ja surettaa se tieto, että meillä tuommoisten ilkeäin irvikuvien etevä maalaaja on nainen..." (F. A[hlman], Uusi Suometar 18.9.1889)

Kauppa-Lopo ei kuitenkaan ole pelkkä ilkeä irvikuva. Ennen Jyväskylän vankilasta vapautumistaan hän kuulee leskeksi jääneestä lehtorin rouva Kortmanista, jonka Lopo on tuntenut aikoinaan Kuopiossa tämän ollessa vielä tyttönä. Leskirouva on taloudellisessa ahdingossa miehensä kuoleman jälkeen, ja Kauppa-Lopo yrittää auttaa häntä omia vaivojaan säästämättä, vaikka hänen lähestymisensa on rouvalle pelkästään vastenmielistä. Lesken talosta löytyy kaikenlaista rojua, jonka suustaan taitava Kauppa-Lopo saa myydyksi lesken auttamiseksi, mutta vielä isomman avun rouva Kortman saa, kun Lopo löytää tämän talolle ostajan ja neuvoo rouvaa pyytämään siitä isomman hinnan.

Novelli asettaa rinnakkain ulkoisesti rähjäisen ja epämiellyttävän kaupustelijan, jonka sydän sykkii avuliaana ja kultaisena hätään joutunutta leskeä kohtaan, ja ylpeän, parempaan väkeen kuuluvan naisen, joka saatuaan avun häpeää ja torjuu auttajansa.

Minna Canth oli rohkea nainen, joka uskalsi kirjoittamisellaan tarttua aikansa epäkohtiin ja tehdä näkyväksi yhteiskunnan epätasa-arvoa. Kauppa-Lopossa hän tekee sen kärjistämällä hahmojensa vastakohtaisuuksia. Novellin kieli tuntuu vielä tänäänkin terävältä ja luettavalta, vain paikoin tyylikkäästi vanhentuneelta, ja valitettavasti 130 vuotta novellin julkaisemisen jälkeen tasa-arvopuheelle on yhä tarvetta.

Olen vasta alkutaipaleella Minna Canthiin tutustumisessa. Aikaisemmin olen kirjoittanut pienoisromaanista Köyhää kansaa. Kauppa-Lopoa lukiessa oli hieman hämmentävää huomata, että näin mielikuvituksessani Jyväskylän kadut ja torin ja rakennukset sellaisina kuin ne Minna Rytisalon viimevuotista romaania Rouva C. lukiessa mieleeni muodostuivat!

Luin novellin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamasta yhteisteoksesta Kauppa-Lopo & Agnes. Jälkimmäiseen palaan joskus myöhemmin. Kirja sisältää myös Päivi Lappalaisen esseen, jossa hän pohtii näitä kahta naiskuvaa, sekä valikoiman aikalaisarvosteluja. 

Kuvituskuvana on Kauppa-Lopon kansi Otavan vuonna 1964 julkaisemasta laitoksesta, kannen on taiteillut Erkki Tanttu.

         Minna Canth: Kauppa-Lopo, kokoelmassa Kauppa-Lopo, Agnes, s. 1-51
         Kustantaja: SKS 1999 (1. p. 1889 kokoelmassa Lain mukaan, Kauppa-Lopo)

KIRJA on oman hyllyn aarre, Kirjamessujen alelaarista poimittu.
MUUALLA: Amman lukuhetki, Kirjakaapin kummitus, Nannan kirjakimara

HAASTE: Minna Canth -lukuhaaste 13.-19.3.2019 ja Joka päivä on naistenpäivä ja Kirjahyllyn aarteet.

Katja Kärki: Jumalan huone

Jumalan huone on Katja Kärjen tuore esikoisromaani, joka on jo ehtinyt saada blogisavuja siellä täällä. Se kertoo pohjoiskarjalaisesta Martikaisen suvusta, ja ajallisesti kirja ulottuu 1930-luvulta tälle vuosituhannelle.

Sukutarina
Katja Kärjen teos on sukutarina, jonka kirjailija kertoo kolmen eri-ikäisen naisen valintojen kautta. Iäkkäin heistä on 20-luvulla syntynyt Aili, perheetön täti, jolla nuorena on ollut  ensin poika ja sitten mies, ja kummastakin hän on joutunut luopumaan. Nyt keski-iässä hänestä tulee alaikäisen tytön huoltaja ja tämän sisarusten äitihahmo kriisin keskellä, kun näiden oma äiti Vieno, Ailin sisko, saa surmansa. Aililla on omat piinansa ja kiusansa elämässä, eivätkä ne päästä häntä helpolla.

Maria, Vienon ja Maurin tytär, on 60-luvulla vain 6-vuotias, kun äiti kuolee ja hänestä tulee Ailin tyttö. Marialla on unelmia ja haaveita, mutta haave omasta miehestä ja lapsesta on kipeä. Hän muuttaa vaaroilta Joensuuhun, opiskelee ammatin ja päätyy opettamaan maahanmuuttajille suomea. Mariasta kasvaa kirjassa sävyisä ja tasainen nainen, joka opetustyössään joutuu kohtaamaan erilaisuutta ja omassa elämässään alkaa kyseenalaistaa monia aikaisemmin selkeitä näkemyksiä ja arvoja.

Elsa on Marian kummityttö ja tämän vanhemman siskon, Kaisan, tytär. 80-luvulla  syntyneellä Elsalla on pienestä alkaen sydänystävä, jonka elinpiiri on hyvin erilainen kuin Elsan omalla perheellä, ja pikkutytöstä kasvaakin ensin rajusti kapinoiva teini-ikäinen ja sitten vielä rajummin bilettävä opiskelija. Kun Elsa ilmestyy kotiin pinkissa siilitukassa, isä osoittaa ovea, ja sanoo, ettei takaisin ole tulemista, niin kauan kuin tukka on tuonnäköinen. Ja Elsa lähtee, muuttaa Jyväskylään opiskelemaan ympäristötiedettä. Lähtiessään hän poistaa kaikkien perheenjäsenten puhelinnumerot kännykästään.

Hengellinen yhteisö
Jumalan huone on Kärjen kirjalle osuva nimi, sillä Jumalan huone, lestadiolaisen yhteisön rukoushuone, on kuin yksi kirjan henkilöistä. Sinne mennään perheittäin ja suvuittain seuroihin sunnuntaisin, siellä tavataan naapureita ja ystäviä, siellä ihastutaan, solmitaan avioliittoja ja siunataan vainajia. Saarnoineen ja yhteisen normin mukaisine elämäntapoineen rukoushuoneesta tulee toisille turvallinen, joskin tiukasti kiinni pitävä äidin syli, josta ei haluta tai voida pyrkiä pois. Toiselle se on kuristava kahle, jonka otteesta on joko liu'uttava pois tai joka on väkivalloin murrettava.

Teoksen hengellistä yhteisöä tarkastellaan heidän kauttaan, jotka siitä pyrkivät pois. Teini-ikäinen Elsa ei halua mennä enää seuroihin perheensä kanssa, ja lukioiässä hän tekee listan synneistä, joita hän päättää tehdä matkallaan omannäköiseen elämäänsä. Kaikki kaksitoista kohtaa hän pystyy kuittaamaan listaltaan, ja sen toteutumista kuvataan sen verran pitkään yksityiskohtaisesti, että alkaa haukotuttaa muuten mukaansa tempaavassa kirjassa. Oman identiteetin etsintä ei ole helppoa sellaiselle, joka on kasvanut ahtaassa ja suljetussa yhteisössä. Railakkaassa opiskelijaelämässäkin Elsa kokee olevansa sinne kuulumaton.

Marian tie on tasaisempi. Hänellä on elämä kaupungissa, työkavereita ja oppilaita, ja sunnuntaisin vielä vapaaehtoistyötä rukoushuoneella, mutta vähitellen hän huomaa alkavansa ajatella eri lailla kuin valtaa pitävät vanhat miehet yhteisössä. Hän hakeutuu ihan tavalliseen seurakunnan jumalanpalvelukseen, alkaa miettiä teologian opintoja, mutta saa nuhteita ja ojennusta siitä, että poikkeaa yhteisön hyväksymästä hengellisyydestä.

Rakenne
Kirja on kerroksellinen ja moninäkökulmainen, ja vaikka olen viime aikoina kaivannut ihan suoraviivaisesti etenevää tarinointia, tässä nautin siitä, miten Kärki on toteuttanut nuo aika- ja henkilösiirtymät selkeästi ja sulavasti. Pääosassa olevat henkilöt kehittyvät romaanin kuluessa, heidän elämänsä lomittuvat, kerros kerrokselta sukusalaisuudet kuoriutuvat esiin. Minun on helppo pitää Mariasta kaikessa tavanomaisuudessaan ja rehellisessä, poukkoilemattomassa etsinnässään.

Katja Kärki on kirjoittanut hienon esikoiskirjan, joka on kiinnostava ja kieleltään vivahteikas ja sujuva. Pohjoiskarjalainen murre pilkahtelee mukavasti dialogeissa.

               Katja Kärki: Jumalan huone, 463 s.
               Kustantaja: Bazar 2019
               Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

KIRJA on kirjastolaina.

Helmet-haasteessa kirja sopii esimerkiksi kohtiin 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua (esim. perheväkivalta), 43, Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi (Elsa), 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja.

Minna Rytisalo: Rouva C.

"Kun oikeasti elänyt ihminen alkaa muuttua fiktioksi, kirjailija saa asua oudossa, ihanassa hämmennyksessä. Ensin on kiinni faktoissa, lukee elämäkertoja ja poimii niistä sen, mitä ajattelee tarvitsevansa. Alkaa liukua ihmeeseen, nimittäin: kun ensin tietää tarpeeksi,voi kohta päästää tiedosta irti, uskaltaa kuvitella, että ehkä näin olisi voinut olla. Mielikuvitus nostaa leijumaan historiankirjojen yläpuolelle ja jostain sieltä, unen ja illuusion kohteesta, alkaa tarkentua henkilö, joka ei ole enää todellinen vaan fiktiivinen." (Jälkisanat)

Voi Minna, minkä teit! Ja tällä tarkoitan kirjailija Minna Rytisaloa ja hänen romaaniaan  Rouva C., sillä en varmaan lue yhtään Minna Cathin novelllia tai näytelmää tai hänestä kirjoitettua elämäkertaa ajattelematta hänen nuoruusvuosiaan ja avioliittoaan sellaisina kuin Rytisalo ne kirjassaan kuvaa. Siitä huolimatta, että tiedän romaanin Minna Canthin olevan fiktiivinen.

Minna Canth oli aikansa edelläkävijä. Jostain hän sai rohkeuden ja palon, jolla ajoi aktiivisesti moninaisia asioita: tasa-arvoa, tyttöjen pääsyä kouluun ja opiskelemaan, köyhäinhoidon järjestämistä, raittiusasiaa. On oikeastaan aika merkillistä, että hänestä tuli kaltaisensa uudistaja ja erityisesti naisten tasa-arvon taistelija, sillä hänen vanhempansa kasvattivat kummankin tyttärensä varsin perinteiseen naisrooliin. Minna kuitenkin janosi tietoa ja sai viimein vanhemmiltaan luvan mennä opiskelemaan kansakoulunopettajaksi Jyväskylän vasta perustettuun seminaariin. Oikeudenmukaisuuden tajun on täytynyt olla nuoressa naisessa sisäsyntyistä.

Minna solmi avioliiton seminaarin luonnontieteen lehtorin Ferdinand Canthin kanssa, ja Rytisalon romaanissa pariskunnan suhde vaikuttaa sellaiselta, että se monella tapaa tuki Miinan niin yhteiskunnallisia hankkeita kuin hänen kirjoittamistaankin, aluksi ensimmäisenä suomenkielisenä lehtinaisena ja myöhemmin proosa- ja näytelmäkirjailijana. Rouva C.:n aviomies sattui erään kerran paikalle, kun vaimo kertoi tarinoita lapsille, ja mies rohkaisi Minnaa kirjoittamaan tarinoitaan muistiin, koska niitä lukisi ihan mielellään. Turun Kirjamessujen keskustelussa Minna Rytisalo kertoi lukeneensa Canthin 500 julkaistua kirjettä ja hänestä kirjoitetut elämäkerrat, ja niissä Canthien avioliitto näyttäytyi samankaltaisena kuin romaanissa.

Minna Rytisalo on toistamiseen kirjoittanut upean romaanin. Lempi, esikoinen, oli mielestäni "ihana romaani", "lumoava, yksi parhaista lukemistani pitkään aikaan", kuten siitä blogiin kirjoitin. Lempi kiersi mysteeriä auki kerros kerrokselta, näkökulma näkökulmalta, Rouva C. on suora kuin nimihenkilönsä, selkeä ja touhukas. Siinäkin hyödynnetään eri kertojia ja näkökulmia, kaikkein useimmin kuitenkin Minnan. Kerronta etenee kronologisesti. Minna Rytisalo on sijoittanut teoksensa Canthin elämänvaiheeseen, jossa hänestä kirjotetuissa elämäkerroissa on "fiktion mentävä aukko", kuten kirjailija totesi keskustelussa Turussa. Se on muuten tallennettuna Ylen Areenassa (ainakin vielä täällä).

Rouva C. on hieno rakkausromaani, avioliittoromaani ja historiallinen romaani, biofiktiota Maarit Leskelä-Kärjen ilmaisua käyttääkseni. Minna Rytisalo kirjoittaa taipuisaa proosaa, kaunista ja ilmeikästä. Nautinnollista. Suosittelen.

      Minna Rytisalo: Rouva C., 367 s
       Kustantaja: Gummerus 2018
       Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

KIRJA on kirjastolaina. Helmet-haasteessa merkitsen tämän kohtaan "49. Vuonna 2018 julkaistu kirja".

TaoLin: Suomen taivaan alla

Suomen taivaan alla on kiinalaisen Lingin ja suomalaisen Tapion tarina. Kirja alkaa siitä, kun Ling on yksin matkalla Suomeen, ensimmäistä kertaa, vaikka hän on naimisissa suomalaisen miehen kanssa. He olivat tavanneet toisensa Kiinassa, kun Tapio oli siellä matkalla ja tuli vielä uudelleenkin, kosimaan. Häitten jälkeen Tapio palasi elämäänsä Suomessa, ja Ling jäi järjestämään asioitaan muuttoa varten.

Ling saapuu Suomeen kesän kynnyksellä ja asettuu Tapion kotiin Jyväskylään. Alussa riittää ihmeteltävää puhtaassa, hiljaisessa maassa, jonka ihmisetkin ovat kovin hiljaisia. Ling nauttii luonnosta ja varsinkin metsistä, vapauden tunteesta, ja hän on tyytyväinen avioliittoonsa ison ja vakaan miehensä kanssa. Samalla kun Ling huomioi Suomea ja sen ihmisiä ja tapoja, hän tutustuu Tapioon paremmin ja miettii avioliittoaan tämän kanssa ja vertaa sitä aikaisempaan liittoonsa Kiinassa. 

Kun pitkä ja pimeä talvi tulee, valkoinen, kylmä ja hiljainen maa on melkein liikaa Lingille. Hän tekee matkan kotimaahansa kiinalaisen uuden vuoden aikoihin, mutta palaa takaisin aikomuksenaan tuoda Kiinaan jäänyt tyttärensäkin myöhemmin Suomeen. 

Kirja päättyy yllättävästi. Sitä lukiessaan saa kurkistaa vähän aikaa  suomalaiseen elämään ja asenteisiin uusin silmin ja ulkoapäin. Se on terveellistä, vaikka Lingin kokemukset ovat sen verran positiivisia, ettei kokemus ravistele mitenkään rajusti. Sitä jaksoin ihmetellä, miten kiinaa äidinkielenään puhuva kirjailija TaoLin on oppinut suomea niin hyvin, että on kyennyt kirjoittamaan romaaninsa  kauniilla, sujuvalla suomen kielellä.

Haaste: Oi maamme Suomi (Keski-Suomi, Jyväskylä)

TaoLin: Suomen taivaan alla, 184 s.
Kustantaja: Enostone 2008
Kansi: Katri Niinikangas

KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.