maanantai 31. tammikuuta 2022

V. S. Naipaul: The Mystic Masseur (Klassikkohaaste 14)

Blogi ja bloggari ovat viettäneet kirjoitustaukoa, joka on ihan huomaamatta venähtänyt melkein puoleksi vuodeksi. Olen kyllä lukenut, mutta muut kirjoitusjutut ovat varastaneet blogilta ajan. Tarkoitus on aktivoitua Kirjan pauloissa tässä kevään mittaan. Klassikkohaastetta en kuitenkaan malta jättää väliin, kun olen osallistunut kaikille aikaisemmille kierroksille. Tällä kertaa haasteen järjestää Kartanon kruunaamaton lukija -blogin Elegia. 14. Klassikkohaasteen kooste ja linkit luettuihin kirjoihin löytyvät linkin takaa.

Valitsin luettavaksi teoksen kirjailijalta, jonka tunnen vain etäisesti. Hän on kirjailijanimeltään V. S. Naipaul (1932-2018), syntyi Trinidadissa, sai 18-vuotiaana opiskeluapurahan Englantiin ja alkoi kirjoittaa neljä vuotta myöhemmin. Sen jälkeen hän ei koskaan tehnyt muita töitä kuin kirjoittajan - kirjailijana ja toimittajana. Lontoosta tuli hänen kotikaupunkinsa. V. S. Naipaulille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto 2001.


V. S. Naipaulin esikoisteos
The Mystic Masseur (suomennettu nimellä Täysinoppinut hieroja, 1978) on Ganesh-nimisen miehen tarina. Hän syntyy intialaistaustaiseen perheeseen trinidadilaisessa maaseutukylässä. Hänen isänsä on hieroja, jonkinlainen hengellinen parantaja, jonka puoleen ihmiset kääntyvät kaikenlaisissa terveysongelmissaan. Isällä on paljon asiakkaita, mutta kerran eräs hänen hoitoonsa tuotu tyttö kuolee, ja isä ei halua jatkaa parannustyötään.

Isä haluaa Ganeshille koulusivistyksen ja lähettää hänet kaupunkiin opiskelemaan opettajaksi, vastoin pojan tahtoa. Ganesh suorittaa kuitenkin opintonsa loppuun ja saa paikan sijaisopettajana. Hän pettyy työhön ja jättää sen. Samaan aikaan hän saa kutsun tulla takaisin kotikylään, jossa hänen isänsä on kuollut.

Ganesh ei tiedä, mitä hän tekisi elämällään isän hautajaisten jälkeen - äiti on kuollut jo hänen lapsuudessaan. Kylän kauppiaalla on 16-vuotias tyttö, jonka isä mielellään naittaisi koulua käyneelle Ganeshille. Näin käykin. Hääseremonian yhteydessä Ganesh kiristää apeltaan myötäjäiset, joiden turvin hän turvaa oman ja perheensä tulevaisuuden. Ganesh ja Leela, tuore vaimo, muuttavat syrjäiseen pikkukylään. Siellä Ganesh haluaa tulla hengelliseksi parantajaksi isänsä jalanjäljissä, mystiseksi hierojaksi. Samalla hän haluaa kirjoittaa kirjan tai kirjoja, mikä on ollut hänen haaveensa jo pitkään.

On helppo nähdä yhtäläisyyksiä Ganeshin ja kirjailijan oman elämän välillä. Kumpikin on syntynyt hinduperheeseen, jonka esivanhemmat on aikanaan tuotu Intiasta velkaorjiksi sokeriruokoplantaaseille Karibialle. Miehet ovat jopa käyneet samaa opinahjoa, Queens Royal Collegea, ja kummallakin on ollut pakottava halu tulla kirjailijaksi ja kirjoittaa kirja. Elämäkerta Wikipediassa kertoo, että Naipaulin ensimmäiset romaanit ja novellit kertoivat hänen lapsuutensa Karibiasta.

Suomalaiselle lukijalle The Mystic Masseur avaa kurkistusluukun ihan uuteen maailmaan. Ihmiset ovat valtaosaltaan köyhiä - vaikka Ganesh vaurastuukin elämänsä aikana - ja yrittävät tulla toimeen, miten parhaaksi taitavat. He petkuttavat toisiaan hyötymistarkoituksessa ja turvautuvat hengellisiin tai maagisiin vaikutusyrityksiin. Miesten on tarkoitus piestä naisiaan, jos kerran välittävät heistä. Ganeshin vaimo ajattelee näin, kun hänen miehensä on piessyt häntä ensimmäisen kerran häitten jälkeen:
"It was their first beating, a formal affair done without anger on Ganesh's part or resentment on Leela's; [---] Ganesh had become a man; Leela a wife as privileged as any other big woman. Now she too would have tales to tell of her husband's beatings; and when she went home she would be able to look sad and sullen as every woman should."
Karibialainen englanti, jonka Naipaul laittaa henkilöidensä suuhun dialogeissa, on aika vinkeää, kun siihen ensin tottuu. Oletan, että se on sitä kieltä, mitä kirjailija kuuli lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Lukiessa kovasti alkoi kiinnostaa, miten kirjan kieli on käännetty suomeksi. Minusta on esimerkiksi hurmaavaa, miten ihmiset ilmaisevat jonkin ominaisuuden suurempaa määrää (erittäin hankala tms): "you choose a hard hard thing", "paper with fine fine writing".

Kulttuurin ja elämäntavan kuvauksena kirja on omiaan. Henkilöistä kukaan ei päästä lähelleen eikä edes vaikuta kovin viehättävältä. Elämä on mieluummin vaikeaa ja ankeaa kuin iloista, mutta silti romaanissa on paljon huumoria, joka tekee siitä kepeähkön luettavan.

Helmet-haaste 2022: 16. Kirjan luvuilla on nimet.

          V. S. Naipaul:  The Mystic Masseur, 220 s.
          Kustantaja: Penguin Books 1964 (1. p. 1957)


Aiemmat klassikkohaastekirjani:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus

    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
    Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
    Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
    Klassikkohaaste 10: Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista
    Klassikkohaaste 11: John Galsworthyn Omenapuu
    Klassikkohaaste 12: A. C. Doylen The Hound of the Baskervilles
    Klassikkohaaste 13: Anni Swanin Ollin oppivuodet