Shiwu: Kaivoin lammen kuuta varten

Juuri lukemallani kiinalaisella runo- ja mietelmäkirjalla on mielestäni ihana nimi, Kaivoin lammen kuuta varten. Kun elämässään on päässyt siihen, että maineen tai omaisuuden kartuttaminen ei merkitse mitään ja päivät täyttyvät arkisesta aherruksesta, yksinäisyydessä mietiskelystä ja itsestään tyhjentymisestä, silloin voi kaivaa lammen ihan vain kuuta varten. Kirjan alaotsikkona on Ajatuksia vuorilta.

Teoksen kirjoittaja Shiwu ("Kivimaja") eli vuosina 1272-1352. Parinkymmenen ikäisenä hän meni vuoristotemppeliin ja alkoi opiskella mestarin alaisuudessa. Kolmen vuoden jälkeen hän sai dharmanimen Qinggong ("Puhdas jalokivi"), ja joskus hänestä käytetäänkin koko nimeä Shiwu Qinggong. (Dharma merkitsee buddhalaisuudessa Buddhan ja muiden valaistuneiden oppia, opetusta.) Tämän jälkeen Shiwu opiskeli muitten chanbuddhalaisten mestarien opetettavana ja vietti aikaa luostarissa, mutta vetäytyi myöhemmin erakoksi vuorille, jossa hän eli vuosikymmeniä yksinkertaisesti ja köyhyydessä.

Kaivoin lammen kuuta varten -teoksen runot tai mietelmät on jaettu kahteen osaan. "Vuorilla majailua" kertoo arkisesta, raskaastakin työstä ja sen vastapainona oleilusta ja laiskuudesta, pilvien ja vuorten katselusta sekä vieraiden vastaanottamisesta. Tämän osan runoista löytyy myös omaelämäkerrallinen jakso sekä pohdiskelua erakkouden oloista ja eduista - tai syrjäilyn, kuten käännös sen sanoittaa.

     "Kuokka tarjoaa ravinnon,

     vettä ja puita riittää vuodesta toiseen.

     Vuoret rauhoittavat silmiäni,

     huolet eivät kalva mieltäni.

     Harhaileva usva kastelee kaislat läpimäräksi,

     sammalpolku nousee mutaisia askelmia.

     Kaiken hyväksyminen säästää voimiani,

     ei tarvetta järjestellä yhtikäs mitään."

Toinen osa on "Valikoima hymnejä", niistä monet on osoitettu jollekulle munkille, apotille, valvojalle, ystävälle tai muulle henkilölle, joille Shiwu tahtoo kertoa jonkin viestin, mutta toiset taas kuvaavat vuorilla elävän munkin elämää ja pyrkimystä vapautua kaiken maallisen vetovoimasta. Kirjoittajan ajatuksista välittyy rauhallinen asettuminen tähän hetkeen, oli elämän anti sitten millainen tahansa, ja huumorikin.

     "Jumalaksi tai buddhaksi ryhtyminen on helppoa,

     mutta vaikeinta on olla munkki.

     Väsyttää jatkuvasti eikä ehdi levätä riittävästi:

     jos ei polttopuita tai vettä, temppelitehtävien hoitamista."

Kirjaa täydentää suomentaja Miika Pölkin, Itä-Aasian tutkijan, artikkeli Shiwu Qinggongista, hänen runoudestaan ja buddhalaisuudesta. Kiinassa on vuosisatoja harrastettu vuoristoelämärunoutta, ja Pölkin mielestä "runoilijana Kivimaja selvästi ylittää edeltävät vuorimiehet lämpimien sutkautustensa sekä yllättävien oivallusten läpäisemillä säkeillään".

Minulle Shiwun runot avautuvat jollain tapaa. Tekstien kieli on selkeää, ja suomentaja on lisännyt loppuun listan selityksiä joihinkin termeihin ja nimiin, jotka eivät ole tuttuja suomalaiselle lukijalle. Runot, mietelmät sisältävät monta helmeä, kuten tuo kokoelmalle nimen antanut säe. Nautin niiden luontokuvista ja rauhallisesta rytmistä. 

     "Möllötän yksin hiljaisuuden ja pimeyden vallitessa,

     eikä täällä tule mitään mieleen.

     Lakaisen lehdet portailta länsituulen laannuttua,

     valmistan polun kuun kumotukselle."

Suomennos soljuu hyvin, vaikka hieman vierastankin joitain nykykielen sanoja kuten tuota syrjäililyä tai möllöttämistä (mietiskelyharjoitusta). Sanoissa ei ole sinänsä mitään vikaa, ne vain kuulostavat niin tämän vuosikymmenen sanoittamilta, että minun mieleni on hankala sijoittaa niitä 1300-luvulla kirjoittaneen erakkomunkin suuhun. Tai hänen siveltimellä piirtämikseen. Runoihin syvemmälle uppoutuminen vaatisi parempaa perehtymistä kiinalaiseen ja buddhalaiseen ajatteluun. Silti tällaisellakin lukemisella kokoelma on kiinnostava ja asettuu mielessäni oivasti aikaisemmin lukemieni muiden itäaasialaisten runojen, japanilaisen ja vietnamilaisen runokirjan, rinnalle. 

             Shiwu: Kaivoin lammen kuuta varten, 163 s.

             Kustantaja: Art House 2018

             Suomentaja ja toimittaja: Miika Pölkki

             Kansi: Satu Kontinen

KIRJAN lainasin kirjastosta. 
MUUALLA: Exlibris, Kirjapiisku, Kirja vieköön!, Mummo matkalla

Helmet-haasteessa kirja sopii kohtiin 28. Kirjan kannessa on kuu, 36. Kirjassa ollaan yksin, 37. Pienkustantamon julkaisu.
Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Eksotiikka".
Heinäkuussa Kuukauden kieli on kiina.

Virpi Hämeen-Anttila: Kirkkopuiston rakastavaiset

Kirjasarjan lukeminen on seurustelua tuttavaksi tulleen ihmisen kanssa. Joskus tutustuminen kestää aikansa, joskus sarjaan ja sen päähenkilöön ihastuu välittömästi ensimmäistä osaa lukiessa. Kummassakin tapauksessa uuden kirjan ilmestyminen merkitsee kuulumisten päivitystä vanhan tutun seurassa.

Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvulle sijoittuvan Karl Axel Björk -sarjan uusimmassa Björk on saatu taas Suomen kamaralle. Piipahdus työtehtävissä Berliinissä ja iljettävän rikollisen saaminen vastaamaan tekosistaan siellä oli toki miljööltään mukavan erilainen Björk-kirja, mutta olen niin tykästynyt 20-luvun Helsinkiin, että tervehdin ilolla Karl Axelin paluuta tutuille kulmille.

Sarjan kuudennessa osassa Kirkkopuiston rakastavaiset Karl Axel Björk aloittelee työuraansa Gustav-setänsä yrityksessä. Valtion virkamiehen tehtävät olivat jääneet taakse, kun Björk sai sedältään työtarjouksen selvittää Berliinin toimiston asioita. Nyt Helsingin konttorissa Björkistä sukeutuu varsin hyödyllinen liikemies, apulaisjohtaja, joka osaa vakuuttaa asiakkaat puheillaan ja hankkii setänsä firmalle isoja sähkösopimuksia. 

"... hän tunsi hyvin ihmiset ja osasi neuvotella ja hieroa kauppoja, vaikka hän ei ollut kovin seurallinen, vaan pikemminkin yksinänsä viihtyvä. Ja hänellä oli terävä pää: hän oppisi sen, minkä tahtoi oppia."

Vapaa-ajalla Björk jatkaa yksityisetsiväharrastustaan eikä malta jättää rikollisia rauhaan silloinkaan, kun Vanhan kirkon kirkkopuistosta löydetään nuoripari kuolleena. Asetelma tuo mieleen Romeon ja Julian: kaksoisitsemurha, jossa nuori mies on ensin ampunut neidon ja sitten itsensä.

Karl Axel Björk ei kuitenkaan usko neiti Fredrika Walkendorfin ja apteekkarinpoika Erik Ahlmanin kaksoisitsemurhaan, eikä niin tee hänen poliisiystävänsä Martti Ekmankaan, sillä kuolintapauksessa on jotain mieltä askarruttavaa. Björkin tutkimukset vievät hänet parikin kertaa pois Helsingistä, toisen kerran Lappeenrantaan ja toisen Kotkaan, joissa kummassakin hänellä on Gustav-sedän liikeasioita. Neiti Walkendorfin ja hänen isäpuolensa menneistä vaiheista alkaa paljastua yhtä ja toista epäilyttävää. Käy ilmi, että herra Walkendorf on jo vuosien ajan sotkeutunut inhottaviin rikollisiin puuhiin yhdessä varsin korkeitten tahojen kanssa. Näistä tekemisistä perille pääseminen tietää hengenvaaraa jokaiselle, joka sitä yrittää. Ja kun yksityisetsivä Björk kaivautuu salaisuuksiin, hän huomaa, että tietyt rikolliset tulevat liian lähelle hänen setänsä liikeyritystäkin.

Rakkausasioissa Karl Axel Björk huojuu edelleen kahden naisen välillä. Lisbet-serkku on viehättävä ja älykäs ja vetää Björkiä puoleensa ja Gustav-sedän perheeseen. Toisaalta Ida Helanderkin on ihana, ja Björk saa ihailla hänen nokkeluuttaan, kun kutsuu hänet Lappeenrantaan kumppanikseen selvittämään Fredrika Walkendorffin ja hänen isäpuolensa viime vuosien oloja. Kummastakin naisesta Björk tietää, ettei tule koskaan rakastamaan heitä samalla palolla kuin Katjaa, mutta aika Berliinissä osoitti jälleen, että Katjaa hän ei voi saada. Se jos mikä on omiaan alakuloistuttamaan miehen mieltä. Naisasiat jäävät sen verran kesken tässä Karl Axel Björk-sarjan kuudennessa osassa, että lisää rikosselvittelyjä - ja naisasioita - on epäilemättä luvassa lukijoitten iloksi.

Björk-sarjan teokset:
     1. osa: Yön sydän on jäätä (2014)
     2. osa: Käärmeitten kesä (2015)
     3. osa: Kuka kuolleista palaa (2016)
     4. osa: Koston kukat (2017)
     5. osa: Tiergartenin teurastaja (2018)
     6. osa: Kirkkopuiston rakastavaiset (2019)


          Virpi Hämeen-Anttila: Kirkkopuiston rakastavaiset, äänikirja
          Kustantaja: Otava 2019 (painettu kirja 2019)
          Lukija: Aku Laitinen, 8 h 51 min

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin Storytel-palvelusta. MUUALLA: Kirjavinkit ("iso suositus"), Vantaan Sanomat ("me-too-henkeä 20-luvun Helsingissä")

Helmet-haasteessa laitan tämän kohtaan 41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää, sillä 20-luvussa on mielestäni jotain puoleensa vetävää. Itsenäisyys on uutta, kaikki kehittyy ja reipastuu sodan jälkeen, toista maailmansotaa ei vielä ounastella.

Minna Canth: Agnes (selkomukautus)

Naistenviikon merkeissä luin Minna Canthin pitkän novellin Agnes - se on naisen kirjoittama ja sen nimessä on naisen nimi, ei kuitenkaan viikon nimipäiväsankarin. Teos on varsinainen klassikko, jonka luin Tuija Takalan tekemänä selkomukautuksena.

Agnes ja Liisi olivat koulukavereita suomalaisessa pikkukaupungissa ja hyviä ystäviä. Koulun jälkeen elämä kuitenkin eroitti ja vei kummankin omaa polkuaan. Liisi meni naimisiin Antin kanssa ja sai kolme lasta, joista nuorin on novellissa vasta vauva. Agnes taas meni maailmalle, ja kerrottiin, että hän olisi Pietarissa asti.

Kotikaupungissa järjestetyissä laulujuhlissa Liisi näkee viehättävästi pukeutuneen ja kauniin naisen, jonka ympärillä pyörii useita miehiä ilmeisen ihastuneita häneen. Liisin yllätykseksi hän tunnistaa naisen, sehän on hänen ystävänsä Agnes. Naiset tervehtivät toisiaan, ja Liisi kutsuu vanhan koulutoverinsa kylään kotiinsa.

Liisi on iloinen saadessaan olla ihailemansa ystävänsä kanssa, mutta huomaa myös pian, että tämä Agnes on eri ihminen kuin kouluaikainen Agnes. Iloon sekoittuu myös muita tunteita, kun Liisi huomaa, miten hyvin Antti viihtyy Agneksen seurassa, miten hänkin lumoutuu pietarilaisesta kaunottaresta. Asiaa ei auta se, että Antti mielellään vie Agnesin retkille kaupungin ympäristöön, kun Liisi jää lasten kanssa kotiin.

Novellissa Minna Canth tuo rinnakkain kaksi erilaista naiskuvaa ja arvomaailmaa. Liisin elämä on sujunut perinteisesti, hän on ollut naimisissa viisi vuotta ja ehtinyt saada kolme lasta ja arvostaa kotia ja perhettä. Agnes on vapaamielinen arvoiltaan ja käyttänyt vapauttaan valitakseen oman elämäntapansa Pietarissa. Canth ei moralisoi, mutta novellin loppu nostaa mieleeni kysymyksen, kumpi naisista on loppujen lopuksi vapaampi valinnoissaan ja onnen ja elämän mielen etsinnässään. 

Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin selkomukautuksena. Sellaisena se oli helppolukuinen, juoni,teemat ja tunnemaailma avautuivat hyvin, vaikken ollut Agnesiin aiemmin tutustunutkaan. Selkomukautuksen jälkeen lukaisin myös alkuperäisen Agneksen SKS:n julkaisusta, ja vaikka nautin vanhan suomen kielen ja vanhahtavien ilmaisujen lukemisesta, täytyy myöntää, että (vanhaa kirjallisuutta vähemmän lukeneille) selkomukautus varmasti avaa Canthin novellia helpommin ja paremmin.

Selkomukautus on vapaasti ladattavissa verkosta. Lisää voit lukea mukautuksen tekijän Tuija Takalan blogista Tuijata. Kulttuuripohdintoja. Kirjoituksessaan hän avaa kiinnostavasti myös selkomukautuksensa periaatteita ja antaa linkin verkkojulkaisuun.

         Minna Canth: Agnes, 65 s, e-kirja (PDF)
         Selkomukautus: Tuija Takala
         Julkaisija: Tuija Takala 2019

         Minna Canth: Agnes, kokoelmassa Kauppa-Lopo, Agnes, s. 53-140
         Kustantaja: SKS 1999 (1. p. 1892 kokoelmassa Novelleja 2, Otava)

KIRJAT ovat oman hyllyn aarteita - toinen e-kirjahyllyssä ja toinen painettuna.
MUUALLA Agneksesta: Kirjapöllön huhuiluja, Tuijata, Yöpöydän kirjat

Tämä kirja on haasterohmu.

Osallistun kirjalla Naistenviikkohaasteeseen,
Klaaran päivän selkokirjahaasteeseen,
Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen sekä 
Joka päivä on naistenpäivä -klassikkokirjojen haasteeseen.
Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Nainen". 

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Rataskaivonkadun kummitus

Kummitus. Pyöveli. Luostareita, munkkeja, nunnia, ritareita, raatimiehiä, ruotsalaisia kalastajia. Keskiaikainen Tallinna elää virolaisen Indrek Harglan kirjoittamassa rikosromaanisarjassa, josta luin nyt toisen osan Apteekkari Melchior ja Rataskaivonkadun kummitus. Sopivasti sen tapahtumat ajoittuvat parille elokuiselle viikolle vuonna 1419 eli koko lailla tasan kuusisataa vuotta sitten.

Jo keväällä eräs nainen, Magdalena, oli kuollut pudottuaan Rataskaivoon. Siihen ei kiinnitetty paljonkaan huomiota, ehkä siksi, että nainen työskenteli huorana Punaisessa luostarissa. Joku kuitenkin muistaa, että nainen oli kertonut nähneensä kummituksen, ja heti seuraavana päivänä hän oli kuollut. Se tulee mieleen nyt, kun torninpäällikkö Grote löydetään kuolleena torninsa läheltä kaupunginmuurin harjalta pudonneena. Hänen kasvoilleen on jäänyt pelosta suunniltaan olevan ilme, ikään kuin hän olisi nähnyt kummituksen. Edellisenä päivänä hän oli säikähtänyt kovasti, kun apteekkari oli maininnut hänelle kummituksen. Kolmaskin, flaamilainen taidemaalari, kuolee heti kohta kummituksen näkemisestä puhuttuaan.

Melkoinen sattuma siis. Kolme ihmistä kertoo nähneensä kummituksen, ja pian heidän maallinen vaelluksensa päättyy. Apteekkari Melchior ei usko tällaiseen sattumaan, vaan alkaa perehtyä kummituksen arvoitukseen, onhan sen kerrottu liikuskelleen Rataskaivonkadulla, jonka varrella apteekki sijaitsee. Eräässä kadun talossa kerrotaan tapahtuneen hirveitä 70 ajastaikaa sitten, ehkä jompi kumpi silloin julmasti surmatuista ihmisistä kummittelee naapurustossa? Kun saman talon edestä löytyy surmattuna tuntematon, nälkiintynyt, kidutettu ja kastroitu nuori mies, apteekkarin mielessä on sellainen arvoitusten kerä, joka välttämättä vaatii ratkaisuaan.

Apteekissa poikkeaa kaupunkilaisia, toisia palvelee itse apteekkari ja toisia taas hänen kelpo vaimonsa, ja mausteiset apteekkikeksit ja makoisat apteekkisnapsit kirvoittavat kielenkannat kertomaan tarinoita kummituksesta ja Rataskaivonkadun asukkaista ja vanhoista tapahtumista. Melchior tietää, että jokaisessa kuulopuheessakin on aina totuutta mukana, kunhan sen vain osaa erottaa huhuista ja valheesta.

Apteekkari Melchior paneutuu niin kummituksen arvoitukseen, että vaimo Keterlyn moittii häntä jo apteekkiansion vähäisyydestä, kun rikoksen selvittely vie miestä milloin kaupungin ulkopuolelle Piritan luostarin rakennnustyömaalle, satamaan kyselemään flaamilaisen maalarin kuolemasta tai metsään vakoilemaan kohtaamista noitana tunnetun miehen kanssa. Kummituksessa kyse ei kuitenkaan ole niin yliuonnollisesta asiasta kuin mitä ihmiset ovat uskoneet, ellei suunnatonta vihaa, pahuutta ja julmuutta lueta sellaiseksi.

Apteekissa työskennellessään Melchior sekoittelee salvoja monista tutuista mausteista kuten tillistä, salviasta ja inkivääristä, mutta joskus niihin tarvitaan tujumpia aineita kuten kielonmehua, kyykäärmeen lihaa ja jopa kuolleen ihmisen ruumiista leikattuja siivuja. Kirjassa keskiaikaista lääkintätaitoa ryydittää monet tarut ja uskomukset. Ympärillä Tallinna kasvaa ja kansainvälistyy, kaduilla kulkee monista maista tulleita käsityöläisiä, ja kaupungissa kiistellään siitä, tarvitaanko siellä kolmatta luostaria, Pyhän Birgitan sääntökunnan Piritaa, joka tietysti veisi kahdelta vanhemmalta luostarilta osan niiden saamista almuista ja lahjoituksista..

Tätä rikosromaanisarjaa pitäisi oikeastaan lukea matkalla Vanhaan Tallinnaan, jossa voi kuljeskella kaikilla kirjojen paikoilla, vanha kartta kädessään! Ehkäpä seuraavan osan kanssa ... Jospa siinä selviäisi myös Melchiorin perimä hänen sukunsa miehiä riivaava kirous, joka yllättää Melchiorinkin mystisillä oireillaan, kun hän joutuu tiukkaan paikkaan.

Apteekkari Melchior -sarja
     #1 Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus
     #2 Apteekkari Melchior ja Rataskaivonkadun kummitus

        Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Rataskaivonkadun kummitus, 326 s.

        Kustantaja: Moreeni 2012

        Alkuperäinen: Apteeker Melchior ja Rataskaevu viirastus 2010

        Suomentaja: Jouko Vanhanen ; Kansi: Mikko Rantanen

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA: Café Voltaire, Kirjasähkökäyrä

Helmet-haasteessa kirja sopii kohtiin 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla, 32. Kirjan nimessä on ammatti, 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä.
Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Jännitys".

Joel Haahtela: Adèlen kysymys

"Ehkä joku sanoisi, että kaikki on sattumaa, enkä minä voisi väittää vastaan. Mutta yhtä hyvin voin ajatella veli Paulin sanoja ja uskoa, että maailmassa tapahtuu hitaita ihmeitä, jotka odottavat meitä hiljaa, kuin lehtien alla nukkuvat perhoset."

Suomalainen klassisten kielten opettaja lähtee muutamaksi viikoksi luostariin Etelä-Ranskaan, Pyreneiden vuoristoon. Hän on kiinnostunut Pyhästä Adèlesta, nuoresta naisesta, joka julistettiin pyhimykseksi 1100-luvulla. Adèle oli vain parinkymmenen ikäinen, kun hän putosi korkealta jyrkänteeltä. Kolme paimenta näki sen, ja kun he katsoivat jyrkänteen reunalta alas, heidät yllätti täysin se, mitä he näkivät: murskautuneen naisen ruumiin sijaan alhaalla maassa oli vahingoittumaton nuori nainen, joka rukoili polvillaan Kristusta.

Ihmepelastumisen jälkeen Adèle eli parikymmentä vuotta, kunnes menehtyi tulipalossa. Hänen viitastaan säilyi kappale, samoin pieni pala hiiltynyttä luuta. Niitä säilytettiin puurasiassa, ja moni sitä koskettanut parantui tai kohtasi muun ihmeen elämässään. Kaiken tapahtuneen takia paavi julisti Adèlen pyhimykseksi. Lähelle jyrkännettä, jolta hän oli pudonnut, rakennettiin hänen nimeään kantava luostari paikallisen ruhtinattaren lahjoittamalle maalle.

Mies, latinan osaaja, kuulee Adélesta eräältä ystävältään, joka on käynyt luostarissa ja kokenut siellä ihmeen. Mies päättää lähteä Pyreneille ja etsiä siellä selitystä ihmeeseen, tutkia Adèlen kysymystä. Omassa elämässään hän on hukassa. Avioliitto ei ole enää pitkään ollut sitä, mitä se joskus oli, ja vaimo on lähtenyt työhön Edinburghin yliopistoon. Aikuinen poika on muuttanut omilleen, ja isä on jatkuvasti huolissaan hänestä, pelkää hänen masentuvan.

Pyhän Adèlen luostarissa mies tutkii arkistoja ja etsii todisteita Adèlen ihmeestä. Tapahtuiko se, mitä todisteita siitä on, mitä ovat ne vuosisatojen ajan tapahtuneet ihmeet, joiden on sanottu tapahtuneen Adèlen pyhiinjäännösten vaikutuksesta? Luostarissa asuessaan mies osallistuu luostarin elämään, aterioihin ja hetkipalveluksiin ja käy luostariveljien kanssa keskusteluja Adèlen kysymyksestä. Siihen pureutuessaan hänen omatkin asiansa nousevat mielen päälle, lapsuuskoti ja sairastava äiti sekä suhde vaimoon ja poikaan.

"On hiljaista. Silloin tällöin taivaalle ilmestyy musta varjo, kuin ilman halki liehuva lippu. En muista milloin viimeksi olisi ollut näin hiljaista. Niin kuin kaikki maailman hiljaisuus olisi puristunut samaan paikkaan, minun sisälleni. 

Tästä nainen putosi, tässä hänen jalkansa lipesi, ehkä juuri tämän kiven päältä. Tai ehkä hän putosi tahallaan, lipsautti vain jalkansa pienellä ja peruuttamattomalla liikkeelle. Vai ottiko nainen sittenkin vauhtia, juoksi ja levitti kätensä, katsoi maisemaa viimeisen kerran ihmisenä, joka oli ollut?"

Joel Haahtelan Adèlen kysymys on pienoisromaani, joka on kaunis ja surumielinen, ja jossa on monta tasoa yhtä aikaa. On taso, jolla tutkija etsii faktoja pikkutarkan tekstianalyysin keinoin selvittääkseen, mitä jyrkänteellä oikein tapahtui vuosisatoja sitten, ja paikoin dokumentit ovat ikään kuin oikeusprosessista, jossa kuullaan todistajia ja heidän kertomansa on merkitty muistiin. On hengellinen taso, jolla luostariveljien uskonnollinen elämä ja hengellisyys puhuttelevat tutkijaa, ja hän joutuu itse pohtimaan uskon ja tiedon välistä rajapintaa - ovatko ihmeet mahdollisia, löytyykö niille luonnontieteellinen selitys, mikä rooli Jumalalla on kaikessa? Ja on psykologinen taso, jolla mies kohtaa omat pelkonsa ja ahdistuksensa, joiden kanssa hän on elänyt lapsesta asti.

Tykästyin Adèlen kysymykseen kovasti. Miellyin Haahtelan kirjoitustyyliin, soljuvaan kieleen ja mietittyihin lauseisiin, rauhalliseen tempoon, syvällisyyteen. Olen aikaisemmin lukenut Haahtelalta romaanin Elena, se oli kauan ennen blogiaikaa, ja muistan, että se viehätti - ja että en ymmärtänyt kaikkea. Nyt koin Adèlen kysymyksen paikoittaisen mystisyyden kiehtovana.

                  Joel Haahtela: Adèlen kysymys, 188 s.
                  Kustantaja: Otava 2019
                  Kansi: Päivi Puustinen

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA: Katveita, Kirjareppu, Kulttuuri kukoistaa, Lumiomena, Nannan kirjakimara, Tuijata. Yle Areenassa Haahtela kertoo kirjan synnystä.

Helmet-haasteessa kirjan voi laittaa kohtiin 36. Kirjassa ollaan yksin, 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia.
Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Lempiväri", sillä kannen sinisen sävyt ovat lempiväriäni.

Lyhyesti äänikirjoista - Vaahtera & Martin-Lugand. Ja BINGO!

Kesällä on mukava lukea ja kuunnella kepeää. Nyt kuuntelemista on vauhdittanut vielä se, että tartuin Storytel-kirjapalvelun kesäkuiseen tarjoukseen kokeilla heidän ääni- ja e-kirjojaan kuukausi veloituksetta. Aloitin palveluun tutustumisen kahdella romanttisella teoksella.

Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa kertoo Pihlasta, joka yllättäen huomaa odottavansa lasta. Vakituinen joogaan ja intialaiseen filosofiaan hurahtanut kumppani Otto ei anna sen estää suunnitelmiaan lähteä Intiaan mietiskelemään ilman tietoa siitä, koska palaisi takaisin. 

Yksin jäänyt Pihla pakkaa laukkunsa ja lähtee Lappiin. Hänelle tärkeä isoäiti on kuollut ja jättänyt talonsa Pihlalle perinnöksi. Pihla tulee ja asettuu, tutustuu naapurin leskivaari Aaroon ja masentuneiden odottavien äitien ryhmään. Pari Aaroa nuorempaa miestä näyttäytyy mielellään Pihlan talolla, ja viimein paikalle ilmestyy Otto, tulevan vauvan isä. 

Vaahteran chick lit -romaanissa odotetaan malttamattomasti vauvan syntymää ja sen tapahduttua ensin herkistellään söpön ihmistaimen äärellä ja sitten väsytään yksinhuoltajaäidin arkeen. Ympärillä pyörivistä auttavaisista miehistä yksi ihan ilmeisesti pääsee jatkoon. Rakkautta, vahingossa on harmitonta ja viihdyttävää kuunneltavaa hetkiin, jolloin kaipaa humoristista sanailua ja leikkisää romantiikkaa, jota ei tarvitse sen syvällisemmin jäädä pohdiskelemaan.

Veera Vaahtera on kirjailija Pauliina Vanhatalon alter ego, ja olen aikaisemmin lukenut Vaahteran chick lit -kirjat Onnellisesti eksyksissä (2012) ja Sopivasti sekaisin (2017). 

            Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa, äänikirja
            Kustantaja: Tammi 2017 (painettu kirja 2013)
            Lukija: Anni Kajos, 5 t 49 min

*** *** *** *** *** *** *** *** *** *** ***

Toinen kevyt äänikirja on ranskalainen, ja sillä on mielestäni varsin herkullinen nimi Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. Nimellä on kuitenkin vähän sijaa kirjassa, mutta näin jälkeen päin ajatellen se sopii teokselle: kirja alkaa kahvilasta, jonka nimi on sama kuin kirjankin, ja sillä on sija kirjan lopussakin.

Diane on perustanut Pariisiin kirjakahvilan nimeltään "Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia". Nyt hän ei ole kuitenkaan edes käynyt siellä pitkään aikaan, ei sen jälkeen, kun hänen miehensä ja pikkutyttärensä menehtyivät auto-onnettomuudessa. Siitä on nyt vuosi, ja Diane on masentuneena käpertynyt suruunsa ja kotiinsa.

Kahvilaansa Diane ei pysty palaamaan. Sen sijaan hän päättää yhtäkkiä lähteä Irlantiin, jota hänen miehensä rakasti. Hän vuokraa mökin pienestä kylästä, ja siellä Atlantin rannalla hän alkaa hiljalleen toipua surusta. Hän löytää kylästä ystävällisiä ihmisiä - ja naapurinsa, valokuvaaja Edwardin, joka on uskomattoman tyly ja ärsyttävä. Viikkojen kuluessa naapurukset kohtaavat toisensa, sanailevat välillä kipakastikin, kun ranskalainen kulttuuri kohtaa irlantilaisen. Jatko siitä eteenpäin on ennalta arvattava. Kirjan loppu sitä ei kuitenkaan ole!

Agnès Martin-Lugandin kirja on kepeää viihdettä, jossa on vakava sävy, kertoohan se surusta, siitä selviämisestä ja uskon heräämisestä uuden rakkauden mahdollisuuteen. Kiinnostavaa on, että se ilmestyi ensin omakustanteena, ja kun kirjablogistit huomasivat sen, se päätyi ranskalaisen kustantajan julkaisemaksi. Sitä on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta pelkästään Ranskassa.

            Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia, äänikirja
            Kustantaja: Bazar 2019 (painettu kirja 2018)
            Alkuperäinen: Les gens heureux lisent et boivent du café, 2015
            Suomentaja: Kirsi Tanner ;  Lukija: Anu Vilhunen, 5 t 4 min

ÄÄNIKIRJAT kuuntelin Storytel-palvelusta.
MUUALLA (Rakkautta, vahingossa) Kirjanainen, Kirjavinkit, Kirsin kirjanurkka,
(Onnelliset ihmiset jne) Luetut kirjat, Kirjojen kuisketta (jossa lisää linkkejä)

Helmet-haasteessa kumpikin kirja sopii kohtiin 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot, 6. Rakkausromaani, 36. Kirjassa ollaan yksin, sekä lisäksi Rakkautta, vahingossa kirja sopii kohtaan 14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi (Vaahtera).

Kirjankansibingossa ruksaan ruudut "Raitoja" (Vaahtera) ja "Juoma" (Martin-Lugand, jossa kertakäyttöinen kahvimuki pöydällä). Näin saan ensimmäisen eli vihreitten tähtien BINGORIVIN:

Ovi: Christian Rönnbackan Julma

Mies: Tomas Gadsin Pirulainen

Piirroskuva: Arnaldur Indriðasonin Saksalainen talo

Kotieläin: Tiina Martikaisen Surmanpolku

Juoma: Agnès Martin-Lugandin Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia