Enää viikko jouluaattoon! Tänään aukeaa 17. Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku, jossa etsitään vanhan ajan joulutunnelmaa Anni Polvan lapsuuden joulumuistoista. Eilinen luukku aukesi Kirjaluotsi-blogissa, ja huomisen luukkuun voi kurkata Kirjarouvan elämää -blogissa. Luettelo kaikista joulukalenterin luukuista löytyy Oksan hyllyltä -blogista.
Joulua odotellessa voi herätellä sopivan perinteistä tunnelmaa lukemalla joulukertomuksia tai -kuvauksia vuosikymmenten takaa. Juhani Aholla on jouluaiheisia lastuja, Mika Waltarilla joulukertomuksia ja Anni Polvalla kirja Joulumuisto, jossa hän kertoo kahdesta lapsuutensa joulusta.
Polvan ollessa nelivuotias hänen perheensä matkusti viikoksi joulunviettoon äidin kotitaloon Asikkalaan. Sen on täytynyt olla sata vuotta sitten, sillä Polva syntyi 1915. Mummola oli Anni-tytölle tuttu paikka aikaisemmilta käynneiltä, mutta kokonaista viikkoa hän ei ollut siellä aikaisemmin viettänyt. Edellisenä kesänä hän oli kuitenkin ehtinyt rakastua pieneen vastasyntyneeseen sianporsaaseen.
Joulusiivoukset ovat täydessä käynnissä, kun päästään perille mummolaan, mutta vielä vauhdikkaammaksi meno yltyy, kun kuppari-hieroja Salmiska tulee taloon hieromaan naisten jäsenten jäykkyydet pois. Puheista Anni nimittäin päättelee, että mummo aikoo hänen oman possunsa joulupöydän kinkuksi. Neuvokas tyttö rientää sikalaan, ja ei aikaakaan, kun kaikki naiset kiitävät pihalla karanneen possun perässä. Kirjan alanimeke kertoo, miksi juuri tuo joulu säilyi muistoissa niin kauan ja niin selkeänä: Joulumuisto : Lauteet hajosivat ja porsas karkasi.
Polva muistelee:
"Jouluaatosta muistan vain oljet lattialla, ja kauralyhteen, joka oli seivästetty ikkunan taakse. Pikkulinnut tirskuttelivat sen ympärillä aamusta iltaan, ja Isollapiialla oli työ ja vaiva pitää talon ruskea kolli erossa niistä."
"--- muistan varhaisen jouluaamun. Mummolasta oli Asikkalan kirkkoon kahdeksantoista kilometriä, niin että meidän oli noustava varhain, jos halusimme mahtua kirkonpenkkiin istumaan. Pyhäkkö oli jouluaamuisin ääriään myöten täynnä."
"Taivas oli mustansininen, mutta pimeää ei silti ollut, sillä kuu ja kimaltelevat tähdet peilasivat itseään tuhansin valoin sinivalkeaan hankeen. Pakkanen narisi ja paukkui nurkissa nipistellen kuin kiusallaan vällyjen alta esiin pitäviä nenänpäitämme."
"Valaistu joulukirkko ja urkujen säestämä kuorolaulu olivat minusta niin ihmeellisiä, etteivät ne ole unohtuneet yli puolen vuosisadankaan mentyä. Istuin äidin sylissä, kuuntelin juhlavaa musiikkia ja ihmettelin, miksi penkeissä istuvien ihmisten hengitys kohosi höyrynä ilmaan. Sitten uni voitti."Toinen Anni Polvan joulumuistoista on Tampereelta, kun tuleva kirjailija oli alakoululainen, ja perhe asui kahden huoneen ja keittiön huoneistossa, josta toinen kamari oli vuokrattu isän veljelle ja kahdelle serkulle. Sen joulun teki erityiseksi pari joululahjaa:
"Vanha, kulmistaan kulunut käsilaukku ja harmaa huopa olisivat pilanneet minulta koko aattoillan, elleivät jäljellä olevat kaksi pakettia olisi korvanneet niitä monin kerroin.
Isän veli oli ostanut minulle elämäni ensimmäisen vihon. Vieläpä vahakantisen. Aikaisemmin olin saanut kirjoitella satujani ryppyisiin pullapapereihin, joita äiti toi kaupasta tavaroiden ympärillä, sillä isälle, joka määräsi rahoista, ei juolahtanut mieleenkään, että olisin tarvinnut jotakin muuta.
Tädiltäni sain ensimmäisen oman kirjan, jota säilytin vuosikaudet suurena aarteena. Sen nimi oli Haaremin ristikon takana, niin ettei se kai ikäiselleni oikein sopinut, mutta ahmaisin sen jo seuraavana päivänä."Myöhemmin illalla:
"Otin vahakansivihon tyynylleni ja tunsin nukkuvani rakkaan ystäväni vieressä."
Kynttilän valoa, piparin tuoksua ja mukavaa joulunodotusta!
Anni Polva: Joulumuisto, 60 s.
Kustantaja: Gummerus 1986
Kansi: Jorma Luotio
KIRJA on poimittu kirjaston joulukirjojen esittelyhyllystä.
.png)
