Satu Heinola: Mirkka ja meri. Ja muut merelliset kirjat.

Mirkka on neljäsluokkalainen tyttö, joka asuu kahden äitinsä kanssa jossain nimeämättömässä merenrantakaupungissa. Tai itse asiassa heitä on viime aikoina ollut kolme, sillä äidin miesystävä Seppo-Esko on muuttanut heille. Äiti on rehtori koulussa ja harrastaa kaikkea kultturellia, kirjoja, kirjoittamista ja konsertteja. 

"Minun nimeni on Mirkka ja minun lempiasiani on meri. Jos saisin toivoa yhtä asiaa, toivoisin, että minulla olisi oma vene. Sillä voisin soutaa niin kauas kuin jaksaisin, eikä kukaan tietäisi, minne menen."

Mirkka rakastaa merta yli kaiken, ja sitäkös äidin on vaikea ymmärtää: äidin mielestä Mirkan tulisi kuulua näytelmäkerhoon tai kirjoittajakerhoon, koska äiti itse on kiinnostunut sellaisista asioista. Se ei kiinnosta tyttöä yhtään, ja äidin mielestä tämä on kiittämätön, kun ei pidä samoista asioista kuin hän. Onneksi on paras ystävä Peksi, jonka kanssa Mirkka voi jakaa meri-innostustaan.

Koulun jälkeen Mirkka menee usein meren rantaan. Erään kerran hän näkee pienen puisen soutuveneen venesatamassa kaikkien isojen moottori- ja purjeveneiden välissä, ja hänen sydämensä sykähtää, kun hän huomaa, että vene on myytävänä. Se maksaa 200 euroa ja sen Mirkka haluaa, vaikkei hänellä ole mitään tietoa, mistä saisi sellaisen rahasumman. Äidille hän ei uskalla hiiskua asiasta, ennen kuin rahat ovat koossa, sillä äidin kanssa on ilmankin hankalaa. Peksi ja hänen isoisänsä ovat heti juonessa mukana. Isoisältä löytyy pesämuna veneen ostoon, ja kekseliäät nuoret hankkivat loput erilaisilla pikkuansioilla kuten sirkustempuilla ja antikvariaattiapulaisena. Äidin suostuttelu onkin sitten oma lukunsa, johon tarvitaan Peksin isoisää ja antikvariaatin pitäjää avuksi.

Satu Heinolan lastenkirja Mirkka ja meri on kirja unelmista ja niiden saavuttamisesta. Toinen näkökulma on äidin ja tytön suhde: Mirkka on tavallinen, reipas koululainen, jolla on ystävä ja joka pärjää koulussa. Äiti on arvaamaton ja oikukas, jopa ilkeä suuttuessaan, ja Mirkka on varuillaan hänen lähellään, sillä koskaan ei voi tietää, millä tuulella äiti on. Kodin ulkopuolella äiti on viehättävä ja pidetty, kotona hän moittii Mirkkaa kaikesta. Mirkka saa tarvitsemaansa tukea Peksiltä ja tämän isoisältä. Mirkan yllätykseksi Seppo-Eskokin ymmärtää Mirkan unelman ja asettuu puolustamaan häntä äidin edessä.

Kirjailija Satu Heinola on myös psykologi. Mirkka ja meri on hänen esikoisteoksensa. Uskon kirjan toimivan samaistumispintana lapselle, jolla on hankalaa vanhempien kanssa, ja kannustuksena omien unelmien tavoittelemiseen. Ehkä meressä voi nähdä symboliikkaa: äidin lähellä on pelottavaa, mutta Mirkan haaveissa hän soutaa omalla veneellään meren yli saareen saadakseen olla yksin turvassa - tai Peksin kanssa. Kirjassa on teemoja, jotka puhuttelevat myös aikuista, vaikka kohderyhmä lienee alakoulun 3-4 -luokkalaiset.

               Satu Heinola: Mirkka ja meri, 95 s
                 Kustantaja: Enostone Kustannus 2019
                 Kansi ja mustavalkokuvitus: Mira Mallius

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA: Lastenkirjahylly, Vene-lehti

Tänään päättyy Nannan kirjakimaran merellinen lukuhaaste Kirjoja ulapalta, ja ehdin kuin ehdinkin lukea siihen vielä tämän Satu Heinolan tänä vuonna julkaistun lastenkirjan Mirkka ja meri. Meri on siinä tärkeä ja läsnä, näkyy teoksen nimestäkin, mutta varsinaisesti siinä ei olla vesillä, vaan merenranta on tärkeä pakopaikka ja oma vene, jolla soutaa merellä, on unelmien täyttymys.

Kaksi muuta lukemaani merellistä kirjaa ovat:

Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla
Ruth Galloway -sarjan kolmas osa tapahtuu Pohjanmeren rannalla. Kirjoitin siitä "... meri on kirjassa läsnä kaiken aikaa: luut löytyvät rantakivikosta, jota vuorovesi huuhtelee, merestä löytyy kiinnostavaa, on tutkintaa majakkasaarella."

Johan Bargum: Syyspurjehdus
Kirjoitin: "... hieno, tiivistunnelmainen ja arvoituksellinen kirja." "... merellinen kirja."

Kiitos haasteesta, Nanna. Viimevuotiseen merelliseen haasteeseen luin peräti kahdeksan kirjaa.
PÄIVITYS 4.11.: Täältä löytyvät kaikki tänä vuonna haasteeseen luetut kirjat.

Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus

Fabrizio Collini on italialainen mies, joka on muuttanut Saksaan yli kolmekymmentä vuotta sitten. Hän on ollut hyvä ja tunnollinen työkalunvalmistaja Daimlerin tehtaalla eikä kenelläkään ole hänestä pahaa sanottavaa. Sitten hän jää eläkkeelle. Neljä kuukautta myöhemmin hän kävelee luksushotelliin, nousee hissillä viidenteen kerrokseen, koputtaa tietyn huoneen ovelle ja astuu kynnyksen yli. Käytyään lyhyen keskustelun huoneen 85-vuotiaan asukkaan Hans Meyerin kanssa Collini ampuu tähän neljä luotia takaa päin. Sen jälkeen hän menee hotellin vastaanottoon ja kertoo huoneen asukkaan kuolleen.

Reilu kuukausi aikaisemmin valmistunut asianajaja Caspar Leinen saa tehtäväkseen puolustaa Fabrizio Collinia, joka kieltäytyy kertomasta syytä ampumiseen. Tämä on nuoren Leinen ensimmäinen valaoikeudenkäynti ja iso oikeusjuttu, sillä ammuttu mies oli arvostettu teollisuusjohtaja. Monet kehottavat asianajajaa luopumaan koko tehtävästä, sillä heidän mielestään hänellä ei ole voittamisen mahdollisuuksia: Collini on tunnustanut teon, ja tutkinnassa on löytynyt runsaasti todisteita siitä, että hän ampui Meyerin. Lisäksi käy ilmi, että kuollut mies on Leinenin parhaan ystävän isoisä, jonka kodissa Leinen vietti paljon aikaa kouluvuosinaan.

Caspar Leinen ei kuitenkaan luovu jutusta, vaan päättää puolustaa Collinia. Asianajajaa vaivaa se, ettei hänen asiakkaansa suostu kertomaan mitään motiivia teolleen eikä sellaista löydy muutenkaan, sillä miesten väliltä ei löydy mitään ilmeistä yhteyttä. Leinen oli professorinsa mukaan opiskelijana erittäin älykäs, itsepäinen ja sinnikäs, ja niitä kaikkia ominaisuuksia hän tarvitsee kaivautuessaan Collinin tapaukseen. Hän joutuu tonkimaan arkistossa vuosikymmenten takaista rikostutkintapyyntöä ja sitäkin varhempaa sodanaikaista tapahtumasarjaa.

Ferdinand von Schirachin kirja Collinin tapaus on mukaansatempaava oikeussalidraama, jossa puolustusasianajaja - ja lukija hänen kauttaan - joutuu pohtimaan kysymystä syyllisyydestä, kostosta ja oikeuden toteutumisesta. Se valottaa myös Collinin oikeusjuttuun liittyvää saksalaista lainsäädäntöä ja siinä tapahtuneita muutoksia, jotka ovat nousseet kustakin yhteiskunnallisesta tilanteesta. Suomalaisessa laitoksessa on liite, jonka viimeinen kappale viittaa siihen, että kirjan julkaisemisen jälkeen Saksassa asetettiin valiokunta selvittämään oikeusministeriön toimia natsiaikana.

Von Schirach itse on asianajaja, mikä näkyy asiantuntevassa oikeusprosessin kuvauksessa. Aihe on hänelle myös omakohtaisen kipeä, sillä hänen isoisänsä tuomittiin aikoinaan vankeuteen Nürnbergin oikeudenkäynnissä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kirjailija kuljettaa juonta tiiviisti ja jouhevasti, ja yksityiskohdat ovat paikoillaan. Napakka, kiinnostava teos. Paikoin pysähdyin ihmettelemään suomennoksen sanavalintoja, esimerkiksi sitä, että äidin veljeä kutsutaan sedäksi eikä enoksi.

          Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus, 168 s.
          Kustantaja: Atena 2013
          Alkuteos: Der Fall Collini, 2011; Suomentaja: Raija Nylander
          Kansi: Timo Mänttäri

KIRJA on omasta hyllystä (napattu kirjaston asiakkaiden vaihtohyllystä).
MUUALLA: amusa, Kirjasähkökäyrä, Kirjoihin kadonnut, Kirsin kirjanurkka, Leena Lumi,

Helmet-haasteessa sopii kohtiin 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt (Berliini), 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja, 44. Kirja kertoo Berliinistä
Kirjahyllyn aarteet -haaste

Katrine Engberg: Krokotiilinvartija

Tälle syksylle saatiin suomeksi uusi tanskalainen poliisiromaani, Katrine Engbergin Krokotiilinvartija, joka on kirjoittajansa esikoisdekkari ja aloittaa sarjan. Siinä päähenkilöinä on rikostutkijapari Jeppe Kørner ja Anette Werner, jotka työskentelevät Kööpenhaminan poliisin murhaosastossa.

Krokotiilinvartijan tapahtumat alkavat, kun vanhempi mies laskeutuu pienkerrostalonsa alakertaan ja huomaa siellä olevan asunnon oven raollaan. Hän astuu asunnon eteiseen ja huhuilee asukkaille, kahdelle nuorelle naiselle, jotka ovat siinä vuokralaisina. Mies kompastuu johonkin, kaatuu lattialle ja saa sydänkohtauksen huomatessaan makaavansa asunnon toisen asukkaan ruumiin päällä.

Poliisi ja tekniset tutkijat saapuvat paikalle, ja heitä odottaa uskomattoman kauhistuttava näky. Vaikka murhasta on jälkiä ympäri asuntoa, mitään selliasta ei sieltä löydy, josta saisi sormenjäljet tai DNA:n. Asialla on ollut ammattilainen, joka on suunnitellut ja suorittanut tekonsa huolellisesti. Mutta kuka haluaisi surmata nuoren, kauniin ja herttaisen, vain parinkymmenen ikäisen Julie Stenderin? Talon yläkerrassa asuva omistaja ja Julien vuokraemäntä on eläkepäivinään alkanut kirjoittaa rikosromaania, jossa surmataan nuori tyttö. Hän on jakanut romaanista kaksi jaksoa online-kirjoittajaryhmän kanssa, siihen kuuluu hänen lisäkseen kaksi muuta kirjoittajaa.

"Meillä on tässä nelisenkymmentä sivua pitkä luonnos rikoksesta, joka vastaa yksityiskohtia myöten Julie Stenderin murhaa. Joka siis tapahtui eilen." 

"Nyt ei kuitenkaan ole kiinnostavinta niinkään se, kuka on kirjoittanut tekstin, vaan kuka on lukenut sen."

Krokotiilinvartijassa käsikirjoituksen juoni toistuu elävässä elämässä tehdyssä rikoksessa. Tämä tuo mieleen ainakin Pierre Lemaitren rikosromaanin Irène, jossa sarjamurhaaja kopioi teoissaan eri rikoskirjojen juonia ja toimintatapoja. Myös Max Seeckin uusimmassa kirjassa Uskollinen lukija (jota en ole lukenut) murha ilmeisesti on ensin kuvattu jossain kirjan hahmon kirjoittamassa teoksessa.  

Mutta takaisin Krokotiilinvartijaan. Toinenkin henkilö pääsee hengestään varsin dramaattisesti, ja poliisi on ymmällään sen suhteen, kuka voi olla tekijä ja mikä on motiivi tekojen takana. Kirjan rikospoliisit Kørner ja Werner kollegoineen tekevät tarkkaa työtä kuulustellessaan lukuisia ihmisiä ja kerätessään tutkimusaineistoa, mutta heillä ei ole pitkään aavistustakaan, kuka voi olla rikosten takana. Tässä kohtaa kirjan jännite hieman lässähtää, eikä sitä pelasta Jeppe Kørnerin siviilipuolen sekoilut, mutta loppua kohden kerronnan intensiteetti kasvaa jälleen, vaikka on jo selvää, kuka on syyllinen. Usean henkilön, myös uhrin Julie Stenderin, menneisyydestä paljastuu salattuja asioita, jotka liittävät hahmoja toisiinsa. Syyllinen on kuitenkin kadonnut, ja poliisit pelkäävät, että murhia tulee lisää. Etsintöjen ja psykologisten motiivien ruotimisen myötä kirjan juonikuvio pitää kiinnostuksen yllä loppuun asti.

Katrine Engberg on kirjoittanut ihan kelpo dekkarin, jonka seurassa viihdyin tovin ja toisen. Mitään varsin yllättävää siinä ei ollut, ja kliseinenkin se on. Pohjoismaisten dekkareiden perinteitä noudattaen päähenkilöparista toinen, Anette, on onnellisessa aviossa ja täynnä energiaa ja toinen, Jeppe, on juuri palannut töihin sairaslomalta kärsittyään hermoromahduksen avioeron jälkeen. Kirjailija itsekin tiedostaa kliseisyytensä, sillä Jeppe toteaa kirjan alussa: "Sitten ainakin näyttäisi poliisilta. Avioeron jyräämältä kytältä elämänkriisissä, ihan kuin kirjoissa. Klassinen juttu." Jeppe on kuitenkin sympaattinen ja inhimillinen hahmo, ja parityö Anetten kanssa toimii, vaikka heillä onkin erimielisyytensä. He sanailevat keskenään monien yhteisten työvuosien tuoman tuttuuden hengessä ja ovat oppineet sietämään toisissaan ärsyttäviä piirteitä.

Sen verran kiinnostava tämä tanskalaisdekkari on, että luulenpa lukevani seuraavankin osan, kun se suomeksi käännetään.

          Katrine Engberg: Krokotiilinvartija, 398 s.
          Kustantaja: Otava 2019
          Tanskankielinen alkuteos: Krokodillevogteren, 2016
          Suomentaja: Pirkko Talvio-Jaatinen
          Kansi: Venla Koski

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA: Kirjasähkökäyrä
Lokakuussa Kuukauden kieli on tanska.

Doris Lessing: Kissoista

Eilen kuultiin kahden uuden Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan nimet: tämän vuoden palkinto menee itävaltalaiselle Peter Handkelle ja viime vuoden puolalaiselle Olga Tokarczukille. Kumpaakaan en ole lukenut. Sen sijaan olen viime päivinä uppoutunut varsin kissamaiseen maailmaan, kun olen lukenut vuonna 2007 Nobel-palkinnon saaneen Doris Lessingin kirjan Kissoista.

Kissoista on kolmen kertomuksen tai novellin kokoelma, joka vilisee erilaisia karvaisia kisumirrejä. Yksi kirjaan päätyneistä tassutteli aikoinaan Persiassa (nykyinen Iran), kun Doris Lessing oli pikkutyttö ja asui siellä vanhempiensa kanssa. Muutama kirmaili Etelä-Rhodesian (nykyisen Zimbabwen) auringon polttamilla ruohikoilla, puissa ja pensaissa, sillä kirjailija asui Afrikassa koulu- ja nuoruusvuotensa, kunnes muutti Englantiin kolmenkymmenen ikäisenä. Useimmat kirjan kissoista olivat ihan aitoja monirotuisia brittikissoja.

Novelli "Kissoista eritoten" on teoksen pisin ja kertoo kahdesta narttukissasta, jotka päätyvät Lessingin huusholliin Lontoossa. Ne ovat kumpikin omia vahvoja persoonallisuuksiaan, jotka kilpailevat kirjoittajan suosiosta - ja nukkumapaikasta hänen sängyssään. Toisiaan ne eivät siedä, mutta sopeutuvat asumaan samassa talossa, jossa on useita asuinkerroksia ja puutarha. Paljon tapahtuu, sairautta ja eläinlääkärikäyntejä, kissakosijoita ja -ystäviä, synnytyksiä ja pentueita, uusia hyvän kodin tarvitsevia kissoja.

Novellien "Selviytyjä Rufus" ja "El Magnificon vanhuus" kissahahmot ovat kolleja, jotka ovat uskomattoman sinnikkäitä, vaikka joskus heidän oman ihmisensä pitää taistella heidän elämänsä ja jopa elämänhalunsa puolesta. 

Taitavasti Doris Lessing piirtää kissojen ulkomuodon ja  luonteen sanoillaan, ja joutuu toteamaan, ettei ihmisenä sitten kuitenkaan tiedä pitkäaikaisista lemmikeistäänkään, mitä heidän mielessään liikkuu. Moni katti oppii lukemaan omia ihmisiään, on älykäs ja juonikas pyrkiessään saavuttamaan omia tavoitteitaan. Kuten kissa, joka kadehtii sairaalta lajitoverilta tämän ihmisiltä saamaa hoivaa ja huomiota ja kehittää itselleen (teko)yskän aina, kun ihminen on lähettyvillä. Ihmisen ollessa kauempana yskä ei vaivaa hitustakaan ja häviää kokonaan, kun sairas kissa tervehtyy eikä saa enää hoitoa ihmisiltä.

Kirjailija tuntee kissat ja rakastaa niitä, mutta hän ei kirjoita niistä turhan söpöstelevästi. Pikemminkin kerronta on eleganttia, sulavaa ja hurmaavaa, aivan kuin ne nelijalkaiset  olennot (ja yksi kolmijalkainen), joiden olemusta ja vaiheita hän kuvaa. Mutta saatan kissaihmisenä olla puolueellinen ihailussani! Kirjoissaan Doris Lessingillä on  usein yhteiskunnallisia teemoja, mutta taiturilta onnistuu kepeämpikin kerronta valloittavasti. Ja sanoohan Kissoista paljon eläinten, siis kissojen, oikeuksista.

Tämä on kirja kaikille ja erityisesti kissoista viehättyneille.

          Doris Lessing: Kissoista, 207 s.
          Kustantaja: Otava 2009
          Suomentaja: Kristiina Rikman. Alkuperäinen: On Cats  2002

KIRJA on kirjastolaina. 
MUUALLA: Kirjanurkkaus, Savon Sanomat.  Hiljattain Tarukirja kirjoitti Lessingin kirjasta Erittäin kissamaista, joka on lukemani kokoelman aloittava novelli.

HAASTEET: Osallistun kirjalla Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteeseen.

Innostuin tässä lokakuun koittaessa lähtemään kirjalliselle matkalle maailman ympäri, melkein ex tempore, vaikka ajatus oli kyllä alkanut itää jo alkuvuodesta Hemulin kirjahyllyn julkaistessa lukuhaasteen Maailman ympäri 80 päivässä. Siinä luetaan kirjoja, jotka sijoittuvat kaupunkeihin Jules Vernen seikkailuromaanin sankarin Phileas Foggin matkareitillä. Aikaa on 80 päivää, alkuperäinen kirjan matka tapahtui 2.10.-21.12.

Noudatan haasteen alkupostauksen matkareittiä, joka alkaa Lontoosta, tällä Doris Lessingin kirjalla. Reitti on seuraava: Lontoo - Aden - Bombay - Kalkutta - Hongkong - Jokohama - San Francisco - New York - Lontoo.
#maailmanympäri80päivässä

Elämäni kirjojen kertomana

Blogeissa on kiertänyt viime viikkoina haaste, jossa kerrotaan omasta elämästä kirjojen nimillä. Joskus pari vuotta sitten vastailin samaan haasteeseen, mutta kooste jäi blogin luonnoksiin. Nyt päivitin sen. Alla kirjojen nimet kertovat elämästäni. Linkit ovat blogikirjoiituksiin. Haasteen laittoi liikkeelle Mai, ja siihen ovat tarttuneet ainakin  ketjukolaaja, Leena, MarikaOksa, Marjatta, Mrs Karlsson, riitta k, Takkutukka ja Taru, 

Mistä kirjat tulevat? Kirjapuusta tietenkin!
Kuvattu Riihimäen kirjaston puistossa.

ELÄMÄNI KIRJOJEN KERTOMANA

Lapsena olin:  Esikoisten lunastus
Nyt olen:  Risteyskohdat
Haluaisin olla:  Taivaanrantojen maalari
Ominaisuuteni, josta en luovu:  Nuku hyvin, Punahilkka
Taito, jota haluan kehittää:  Tiina etsii juuriaan ja Sukupuu
Kotini:  Sininen linna
Elämäni:  Arkielämää
Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni:  Mene, rakasta
Asia, jota ilman en voisi elää:  Kahvitauko
Asia, jota en haluaisi kokea:  Kelmit
Työni:  Kahden maan Ebba
Työpöydälläni:  Toisten elämät
Yöpöydälläni:  Kello
Antavat voimaa: Hoida meitä hiljaisuus
Vievät voimia:  Ei valoa tunnelissa
Haaveilen:  Kaikki on mahdollista
Viestini ystävälle:  Sinun tähtesi
Minua mietityttää usein:  Rivien välissä
Minua pelottaa joskus:  Käärmeen kirous
Tulevaisuudensuunnitelmani:  Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet

Akseli Heikkilän esikoisromaani Veteen syntyneet on niin vahva, että se kietoo tunnelmaansa ja jää mietityttämään pitkäksi aikaa.

Tarina alkaa, kun Eeva saapuu veneellä kotikyläänsä, josta hän on lähtenyt "toisaalle" muutama vuosi aikaisemmin. Hän myöhästyy vähän, äiti on löydetty joesta hukkuneena vain muutama päivä aikaisemmin. Isäpuoli Eino suree ja tekee hautajaisvalmisteluja. Velipuoli Alarik on Eevan poissa ollessa kasvanut pikkupojasta pitkänhuiskeaksi laihaksi teini-ikäiseksi, aivan äidin näköiseksi, ja on nyt surun murtama ja kaipausta täynnä.

Kylän elämälle joki on aina ollut kaikki. Ennen miehet kalastivat ja naiset synnyttivät veneessä joen päällä. Sitten yhtäkkiä kalat olivat kadonneet. Kyläläiset olivat varmoja, että siihen oli syynä jokeen pudonneen pelastaminen. Kun poika oli pieni, hän putosi koskeen, ja kylässä uskottiin, että mikä koskeen joutuu, se koskeen kuuluu. Näinhän Eevan isäkin oli kuollut tytön ollessa vielä pieni. Kun eräs kylän miehistä kuitenkin sai pojan noukittua haavillaan ylös vedestä, koski kosti eikä joki antanut enää kalaa.

"Suru ei harhaile, vaan valitsee paikkansa tarkasti. Suru kämmenissä tekee kosketuksesta tunnottoman ja lopulta saa sormet puristumaan nyrkkiin. Suru jaloissa jumittaa paikalleen tai pakottaa pakenemaan jatkuvasti. Suru rinnoilla saa kavahtamaan kosketusta, tai vaatimaan läheisyyttä keneltä tahansa. Suru pysyy paikallaan niin kauan kuin se haluaa."

Veteen syntyneet -romaanin maisema on Lapista, leveän joen partaalta, jolla elämä on köyhää ja ränsistynyttä. Vanhat uskomukset ovat eläviä, kyläläisille Alarik on edelleen syypää kalojen katoamisen tuomaan surkeuteen. Joku koittaa lepytellä jokea tarjoamalla uhria Alarikin sijaan, mutta kalat pysyvät poissa. Kirjassa on sankkaa kuoleman surua, mutta Akseli Heikkilä tihentää juonta muuhun suuntaan vähittäisin vihjein. Mikä sai Eevan aikoinaan lähtemään kylästä? Elämää suuremmasta surusta nousee valtava viha, joka tihkuu kirjan sivuilta, mutta syytä en alussa tiedä. Viha vaatii koston. Kuin kylän läpi virtaava kalaton joki ja koski.

Heikkilä kirjoittaa kauniisti ja tuoreesti ja rakentaa vahvatunnelmaisen tarinan, joka houkuttelee realismin ja myyttien väliseen lappilaiseen maailmaan. Kirjailija on kotoisin Tornionjokilaaksosta, ja seudun murre kuuluu dialogeissa mukavasti, minulle etelässä syntyneellekin ymmärrettävänä.

Hieno esikoisteos. Suosittelen!

               Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet, 193 s
                 Kustantaja: WSOY 2019
                 Kansi: Jussi Karjalainen

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA blogissa Eniten minua kiinnostaa tie, jossa lisää linkkejä, sekä Radio Nostalgian podcast, jossa Akseli Heikklää haastatellaan.