Minna Canth: Agnes (selkomukautus)

Naistenviikon merkeissä luin Minna Canthin pitkän novellin Agnes - se on naisen kirjoittama ja sen nimessä on naisen nimi, ei kuitenkaan viikon nimipäiväsankarin. Teos on varsinainen klassikko, jonka luin Tuija Takalan tekemänä selkomukautuksena.

Agnes ja Liisi olivat koulukavereita suomalaisessa pikkukaupungissa ja hyviä ystäviä. Koulun jälkeen elämä kuitenkin eroitti ja vei kummankin omaa polkuaan. Liisi meni naimisiin Antin kanssa ja sai kolme lasta, joista nuorin on novellissa vasta vauva. Agnes taas meni maailmalle, ja kerrottiin, että hän olisi Pietarissa asti.

Kotikaupungissa järjestetyissä laulujuhlissa Liisi näkee viehättävästi pukeutuneen ja kauniin naisen, jonka ympärillä pyörii useita miehiä ilmeisen ihastuneita häneen. Liisin yllätykseksi hän tunnistaa naisen, sehän on hänen ystävänsä Agnes. Naiset tervehtivät toisiaan, ja Liisi kutsuu vanhan koulutoverinsa kylään kotiinsa.

Liisi on iloinen saadessaan olla ihailemansa ystävänsä kanssa, mutta huomaa myös pian, että tämä Agnes on eri ihminen kuin kouluaikainen Agnes. Iloon sekoittuu myös muita tunteita, kun Liisi huomaa, miten hyvin Antti viihtyy Agneksen seurassa, miten hänkin lumoutuu pietarilaisesta kaunottaresta. Asiaa ei auta se, että Antti mielellään vie Agnesin retkille kaupungin ympäristöön, kun Liisi jää lasten kanssa kotiin.

Novellissa Minna Canth tuo rinnakkain kaksi erilaista naiskuvaa ja arvomaailmaa. Liisin elämä on sujunut perinteisesti, hän on ollut naimisissa viisi vuotta ja ehtinyt saada kolme lasta ja arvostaa kotia ja perhettä. Agnes on vapaamielinen arvoiltaan ja käyttänyt vapauttaan valitakseen oman elämäntapansa Pietarissa. Canth ei moralisoi, mutta novellin loppu nostaa mieleeni kysymyksen, kumpi naisista on loppujen lopuksi vapaampi valinnoissaan ja onnen ja elämän mielen etsinnässään. 

Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin selkomukautuksena. Sellaisena se oli helppolukuinen, juoni,teemat ja tunnemaailma avautuivat hyvin, vaikken ollut Agnesiin aiemmin tutustunutkaan. Selkomukautuksen jälkeen lukaisin myös alkuperäisen Agneksen SKS:n julkaisusta, ja vaikka nautin vanhan suomen kielen ja vanhahtavien ilmaisujen lukemisesta, täytyy myöntää, että (vanhaa kirjallisuutta vähemmän lukeneille) selkomukautus varmasti avaa Canthin novellia helpommin ja paremmin.

Selkomukautus on vapaasti ladattavissa verkosta. Lisää voit lukea mukautuksen tekijän Tuija Takalan blogista Tuijata. Kulttuuripohdintoja. Kirjoituksessaan hän avaa kiinnostavasti myös selkomukautuksensa periaatteita ja antaa linkin verkkojulkaisuun.

         Minna Canth: Agnes, 65 s, e-kirja (PDF)
         Selkomukautus: Tuija Takala
         Julkaisija: Tuija Takala 2019

         Minna Canth: Agnes, kokoelmassa Kauppa-Lopo, Agnes, s. 53-140
         Kustantaja: SKS 1999 (1. p. 1892 kokoelmassa Novelleja 2, Otava)

KIRJAT ovat oman hyllyn aarteita - toinen e-kirjahyllyssä ja toinen painettuna.
MUUALLA Agneksesta: Kirjapöllön huhuiluja, Tuijata, Yöpöydän kirjat

Tämä kirja on haasterohmu.

Osallistun kirjalla Naistenviikkohaasteeseen,
Klaaran päivän selkokirjahaasteeseen,
Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen sekä 
Joka päivä on naistenpäivä -klassikkokirjojen haasteeseen.
Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Nainen". 

Ina Majaniemi: Huone yhdelle : Pieni matkakertomus

Ilona Piippo on suomalainen nainen, "Se kolmannen kerroksen vanhapiika, joka useinmiten tulee rappukäytävässä vastaan koiran kanssa - tai lasten, siis siskon lasten." Yhtenä sateisena kesänä Ilona voittaa arkuutensa, etsii lehdestä sopivan lomakohteen, vie koiransa naapuriin Tertulle hoitoon ja lentää Italiaan. Yksin.

Ina Majaniemen sarjakuva Ilona Piiposta ja hänen lomamatkastaan Firenzeen on realistisenoloinen ja sympaattinen tarina yksin elävän sinkkunaisen rohkeudesta rikkoa omia rajojaan ja heittäytyä vieraan maan vietäväksi. Kirja on ehyt kertomus, josta löytyy matkan pieniä sattumuksia, huumoria ja turistin näkemiä historiallisia nähtävyyksiä. Merkityksetöntä ei ole sekään, että matkalla löytyy ihan uusi Ilona, joka uskaltaa haaveilla pyytävänsä Antonion ulos viimeisen illan kunniaksi ja jopa marssii hotellin vastaanottoon totetuttaakseen haaveensa. Vaan kuinkas siinä käykään...

Ina Majamäki piirtää mustavalkoista, vain kansi on värillinen. Hän kertoo lempityökalujaan olevan lyijykynän, pullotussin ja siveltimen. Ilonan matkakertomukseen hänen tyylinsä sopii hyvin, kuvat ovat lempeitä välähdyksiä kommelluksista ja matkalla kohdatuista ihmisistä ja nähtävyyksistä. Varsin miellyttävä tuttavuus.

Sarjakuvakirjan antia (ja laadukkaampia kuvia) löytyy taiteilijan omilta sivuilta.

         Ina Majaniemi: Huone yhdelle : Pieni matkakertomus, 79 s. 
         Kustantaja: Ina Majaniemi Graphic Design 2017

KIRJA on kirjastosta. Sen on lukenut myös Liiolii.

Teos sopii hyvin kirjablogien Naistenviikon tempaukseen, sillä se on suomalaisen naisen piirtämä ja kertoma sekä kertoo suomalaisesta naisesta. Tempausta emännöi Tuijata-blogi.

Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "loma", sillä kannessa valokuvailee lomaa viettävä Ilona. Osallistun kirjalla myös Sarjakuvahaasteeseen.

Toisten elämät : Kirjoituksia elämäkerroista

"Elämäkerta on tapa muistaa ja tapa tutkia elämää. Se on samaan aikaan valhetta ja totta, totuudellista ja vääristynyttä. Elämäkertaan kietoutuu vankasti totuuden vaade. Yhden ihmisen elämän voi kirjoittaa yhä uudestaan, kuten historiankin, eikä se koskaan kuitenkaan ole sama."

Maarit Leskelä-Kärjen teos Toisten elämät : Kirjoituksia elämäkerroista on kiinnostavaa luettavaa elämäkerroista pitävälle. Kirjoittajan ote on tutkijan, joten mitään kesäisen kevyttä viihdettä ei ole luvassa, mutta käsitellessään eri elämäkertureita ja heidän teoksiaan Leskelä-Kärki antaa tavallisellekin kirjankuluttajalle runsaasti niin tietoa kuin lukuvinkkejä viime vuosilta ja vuosikymmenten ja joissain tapauksissa vuosisatojen takaa.

Kirjassaan Leskelä-Kärki luotaa elämäkertakirjoittamisen historiaa hieman kansainvälisesti, mutta erityisesti Suomessa. Hän keskittyy enimmäkseen naisten naisista kirjoittamiin elämäkertoihin. Helsingin Sanomat nosti viime elokuussa esiin sen, miten syksyn 2017 aikana oli ilmestymässä poikkeuksellisen paljon elämäkertoja, kaikkiaan 62, mutta vain  kuusi niistä naisista. Leskelä-Kärjen teoksessa hämmentää havaita, miten vähän naisista on koskaan kirjoitettu elämäkertoja ja miten uusi asia se on historian pitkässä juoksussa. Sen tekee toki ymmärrettäväksi se, että aikaisemmin elämäkertoja kirjoitettiin yleensä yhteiskunnallisesti merkittävistä, jollain alalla esikuvallisista henkilöistä, ja heistä useimmat olivat miehiä. Naisten vaikutuspiiri oli pitkään lähinnä oma koti ja perhe. Toisaalta tilanne osoittaa asenteellisuutta: ansioistaan tunnetuksikaan tulleita naisia ei pidetty riittävän merkityksellisinä ja esikuvallisina elämäkertojen aiheiksi.

Tarkemmin kirjailija käsittelee suomalaisia varhempia elämäkertojen kirjoittajanaisia ja heidän merkitystään lajityypin kehityksessä. Eniten ovat esillä Helena Westermarck (1857-1938) ja Helmi Krohn (myöhemmin Setälä, 1871-1967) sekä Aino Kallas (1878-1956) ja Tyyni Tuulio (1892-1991). Westermarckin tunnen paremmin taidemaalarina, mutta myöhempinä vuosina hän keskittyi kirjoittamiseen ja varsinkin kirjoittamaan elämäkertoja. Hänen kielensä oli ruotsi ja hän kirjoitti muiden muassa George Eliotin elämäkerran sekä yhteiselämäkerran Tre konstnärinnor kolmesta naistaiteilijasta, Maria Wiikistä, Sigfrid af Forsellesistä ja Fanny Churbergista. Westermarckia motivoi kirjoittamaan naisasia. Fiktiivisessä romaanissaan Jäljet  Mila Teräs antaa Helene Schjerfbeckin käydä sisäisiä keskusteluja jo kuolleen ystävänsä Helena Westermarckn kanssa.

Helmi Krohn-Setälän motivaatio oli kasvatuksellinen, hän kirjoitti useita kokoomaelämäkertoja sekä lapsille että aikuisille ja kirjojen lisäksi runsaasti biografisia lehtiartikkeleita. Hän julkaisi elämäkerrat esimerkiksi ruotsalaisesta kirjailijasta Viktoria Benedictssonista (Siipirikko) ja suomalaisen teatterin toisesta perustajasta Emilia Bergbomista. Westermarck ja Krohn kirjoittivat suurelle yleisölle, eivät siis tehneet elämäkertatutkimusta, mutta pitivät tärkeänä käyttää kirjoittamiensa henkilöiden omaa ääntä ja autenttisia lähteitä, kirjeitä ja päiväkirjoja arkistolähteiden lisäksi. He esittivät henkilönsä esikuvallisessa valossa. Sen sijaan Aino Kallakselta ilmestyi 1915 erilainen elämäkerta virolaisesta Lydia Koidulasta. Tähdenlento : Virolaisen runoilijattaren Lydia Koidulan elämä oli yksi ensimmäisiä psykologisia elämäkertoja. 

Tyyni Tuulio oli edellisiä myöhäisempi, mutta varsin tuottelias elämäkerturi (esimerkiksi Vapaaherratar Sophie Mannerheim, Maila Talvion vuosikymmenet I-II ja Fredrikan Suomi) sekä lisäksi kääntäjä, lehtikirjoittaja, pakinoiden ja matkakertomusten kirjoittaja. Hiljattain ilmestyneistä elämäkerroista Leskelä-Kärki viittaa useasti Agneta Rahikaisen Edith Södergran -elämäkertaan Edith - runoilijan myytti ja elämä ja Minna Maijalan teokseen Herkkä, hellä, hehkuvainen Minna Canth, jotka kumpikin pyrkivät pureutumaan aiemmissa elämäkerroissa esitettyihin myytteihin ja niiden taustoihin.

Kirjassaan Maarit Leskelä-Kärki pohtii myös omaelämäkerrallisuutta sekä elämäkerrallista fiktiota, jossa aineksena on historiallisen ihmisen elämä. Näitä elämäkerrallisia romaaneja hän kutsuu biofiktioksi, ja herättää kysymyksen, missä määrin niiden pitää olla totuudellisia. Ihan erityislajinsa hänen mielestään on kirjailijoiden kirjoittamat elämäkerrat. Viime vuosina biofiktiota on kirjoitettu aiempaa enemmän, mikä kertoo elämäntarinallisuuden kasvusta.

"Kirjailijan toisesta kirjailijasta kirjoittama elämäkerta on erityinen lajinsa. Kun kirjailija valitsee tehtäväkseen elämäkerran kirjoittamisen, valikoituu kirjoittamisen muodoksi usein fiktiivinen biografia, biofiktio, ennemmin kuin tutkimuksellinen elämäkerta." 

"Totuudellisuuden vaade ja fiktiivisyyden lumo tekevät biofiktiosta kuitenkin haastavan, ehkä jopa vaarallisen lajin, johon ainakin kriitikoiden on äärimmäisen helppo puuttua."

Yllättävästi kirjailija laajentaa elämäkerrat kirjallisuudesta muihin taidelajeihin kuten elokuvaan, teatteriin ja ja musiikkiin. Elokuva-alalta hän nostaa erityisesti esiin saksalaisen ohjaajan ja käsikirjoittajan Margarethe von Trottan ja hänen pitkät historiallisia henkilöitä kuvaavat elokuvansa, "Rosa Luxemburg" niistä  tunnetuimpana. Musiikissa erityisesti 1960-70-luvuilla noussut lauluntekijä-laulajaperinne pohjautuu vahvasti tarinallisuuteen, jossa elämäntarinat ovat tärkeitä (Leonard Cohen, Bob Dylan, Bruce Springsteen).

Maarit Leskelä-Kärjen kirja on yleistajuinen, mutta silti sen lukeminen vaati minulta aikaa ja sulattelua. Sen viisi lukua pohjautuvat aikaisemmin julkaistuihin artikkeleihin, ja teoksessa näkyy kirjoittajan asiantuntemus kulttuurihistorian yliopistolehtorina, joka on väitellyt Krohnin sisarusten Helmin (Krohn-Setälä), Ainon (Kallas) ja Aunen (Krohn) kirjallisesta toiminnasta ja kirjoittamisen henkilökohtaisista merkityksistä. Kirjaa oli ehkä kiirehditty, sillä varsinkin sen loppupuolella oli turhan paljon kirjoitus- ja sijamuotovirheitä.

Kirjaa lukiessa minulle vahvistui jälleen se, mikä elämäkerroissa minua viehättää: henkilön persoonan lisäksi koko aikakauden kulttuurihistoriallinen konteksti, tapojen ja ajattelun kuvaus. Tämä teos antoi siihen sopivasti annosteltua ruokaa ja herätti isomman elämäkertanälän.

      Maarit Leskelä-Kärki: Toisten elämät : Kirjoituksia elämäkerroista, 272 s.

      Kustantaja: Avain 2017

KIRJA on kirjastosta. Siitä on kirjoitettu ainakin blogeissa Katveita, Kiiltomato, Sinisen linnan kirjasto

Osallistun kirjalla kirjablogien Naistenviikon tempaukseen, jota emännöi Tuijata-blogi. Tänään 20.7. on kirjailija Maarit Leskelä-Kärjen nimipäivä - onnea hänelle ja muille nimipäivää viettäville.

Lisäksi Helmet-lukuhaasteessa kuittaan kohdan "18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä", sillä Toisten elämät kertoo myös biografisten elokuvien tekemisestä, esimerkiksi Margarethe von Trottan elokuvasta "Rosa Luxemburg". 

Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "nostalgia" - kannen nostalginen kuva on otettu vuonna 1918 Mary Pickfordista kirjoittamassa kimonossaan.

Kuukauden Tiina - Älä itke, Tiina

Kirjamaailman tunnetuin Tiina taitaa olla Anni Polvan luoma Tiina-sarjan nimihenkilö. Useat tyttösukupolvet ovat lukeneet Tiina-kirjoja, niistä on otettu lukuisia uusintapainoksia. Mikä siis sopivampi teos naistenviikon Tiinan päivänä kuin yksi sarjan kirjoista, järjestyksessä 26. kirja, Älä itke, Tiina.

Kirjan nimen perusteella en olisi arvannut Tiinan itkun syytä. Omia hankaluuksiaan Tiina ei helposti itke, mutta muiden vaivoja ja onnettomuuksia kyllä, ellei hän voi asiassa auttaa. Nyt itkun aiheena on Tinttamari ja hänellä epäilty sokeritauti, millä nimellä diabetestä ennen kutsuttiin. Tinttamaria tutkitaan sairaalassa pari viikkoa, ja epäilyt osoittautuvat todeksi. Kaiken keskellä Tiina ja Juha viettävät viikon Tiinan mummolassa.

Selvästi tämän kirjan teema on lapsen sairastuminen sokeritautiin, sen oireiden ilmaantumisesta sairaalan tutkimuksiin ja diagnoosin jälkeisiin hoitotoimenpiteisiin. Juha ja Tiina selittävät pihan lapsille, millainen sairaus Tinttamarilla on ja mitä se vaikuttaa syömisiin ja muuhun elämään. Tärkeä aihe, ja kirja tarjoaakin sekä vertaistukea samaa sairautta poteville lapsille että tietoa siitä heille, joiden ystävällä tai koulukaverilla on saatettu todeta diabetes.

Tiina joutuu todella koville omantuntonsa kanssa. Usein hän on juossut Juhan kanssa piiloon tai karkuun ja jättänyt Tinttamarin kotiin tai pihalla. Ja juuri ennen sairauden toteamista Tinttamari juoksee itsensä aivan läkähdyksiin pysyäkseen Tiinan ja Juhan vauhdissa. Syyllisyys kalvaa Tiinaa, itku siinä tulee, ja pelko siitä, että Tinttamari kuolee. Onneksi mummo osaa selittää asiat oikein päin. Vierailut sairaalassa Tinttamarin luona saavat Tiinan haaveilemaan sairaanhoitajan ammatista.

Edellinen Tiina-kirja on Tiina etsii juuriaan (no 25). Kaikkiaan tiinoja julkaistiin 29. Omassa sarjan läpi lukemisessani lähestyn sarjan loppupäätä.

          Anni Polva: Älä itke, Tiina, 139 s.
          Kustantaja: Karisto 1999, 8. painos (1. painos 1983)

KIRJAN löysin kirjastosta.
MUUALLA: Olen lukenut ja luen edelleen -blogi.
HAASTE: 100 suomalaista kirjaa (no 50) - olen haasteen puolivälissä!

Tänään päättyy naistenviikko ja Tuijatan Naistenviikkolukuhaaste. Kiitos Tuijalle haasteen emännöinnistä! Osallistun siihen neljällä kirjoituksella, joista kolme on lukemistani suomalaisten naiskirjailijoiden kirjoista. Tässä vielä linkit blogikirjoituksiin:
      18.7. Naisten aakkoset: O
      19.7. Terttu Autere: Kuolema Eedenissä
      21.7.  Jenni Linturi: Malmi, 1917
      24.7.  Anni Polva: Älä itke, Tiina
     

Jenni Linturi: Malmi, 1917

Jennin päivänä Jenni Linturin romaani Malmi, 1917. Se vie nimensä mukaisesti vuoteen 1917, kuukausiin ennen Suomen itsenäistymistä, ja tapahtumiin silloisen Helsingin pitäjän Malminkylässä. Ruotsinkielisten tilallisten ja suomenkielisten työmiesten ja mäkitupalaisten välit  huononevat. Nälkäinen, työtön tai lakkoileva työväki käy ryöstelemässä maata viljelevien ruoka-aitoissa ja nämä tarttuvat aseisiin puolustaakseen oman käden oikeudella kotiaan ja omaisuuttaan.

Malmi, 17 sykkii aikansa sekasortoa. Lakkautetut poliisivoimat korvaa miliisi, niin tilalliset kuin punakaartikin onnistuvat hankkimaan aseita, syksyn pimeinä öinä väijytään ja lähdetään kostoretkille. Joku saa surmansa taistelun tuoksinassa, toinen teloittaa kaartilaisia Tattarinsuolla ja hänet itsensä tuomitaan pikaisessa oikeudenkäynnissä kuolemaan teloittamalla.

Sisällissotaa edeltävissä Malmin väkivaltaisuuksissa ei kuitenkaan viivytä, ne ovat taustaa niille valinnoille, joita kirjan henkilöt joutuvat tekemään, niille haluille, joita heillä on. Jenni Linturi tuo kirjansa etualalle kahden perheen nuoret. Ruotsinkielisen Karlqvistin tilan tyttäret ovat menettäneet äitinsä. Vanhemmalla heistä, Ingeborgilla, on vain yksi halu elämässään: hän haluaa näyttelijäksi. Isä ei halua kuulla siitä edes puhuttavan, mutta Ingeboorgilla on keinonsa. Helsinkiin pääsee, kun menee konekirjoituskouluun. Teatteriin pääsee, kun sinne etsitään kukkien myyjiä. Ja teatterin seinien sisällä voikin sitten itse vaikuttaa kohtaloonsa.

Kotiin Malmille jää Lettu. Hän ystävystyy paikkakunnalle Hämeestä muuttavan apulaisnimismiehen poikien kanssa. Varsinkin keskimmäinen heistä, Oiva, huomaa Letun heti saavuttuaan. Nuoret tutustuvat, sanailevat, ja pian Lettukin tietää, mitä hän haluaa.

Nuoret joutuvat kukin valitsemaan puolensa, tarttumaan aseisiin, sitomaan nauhan käsivarteensa. Joku tekee sen taistelunhalusta, joku miellyyttääkseen jotakuta toista, joku vain siksi, ettei ole päättänyt, mitä elämältä haluaa. Kaikki oppivat, ettei elämää voi määräillä eikä se aina anna, mitä siltä kaikkein eniten haluaa ja päättää saada. Koska elämä on.

Jenni Linturi kirjoittaa ihan omanlaisellaan tyylillä, se toisaalta kiehtoo ja kietoo lyhyillä lauseillaan tarinan imuun. Samalla rivien väliin jäävä toimi etäännyttävästi enkä päässyt ketään henkilöistä lähelle. Aikakauden sekasortoisiin oloihin, järjestyksen hupenemiseen, tuo ote sopiikin. Kirja on taitavan kirjoittajan työtä, ja saattaisi ansaita uusintaluvun jonkin ajan päästä. Se saa minut myös kiinnostumaan Linturin muista teoksista.

Syksyn 1917 levottomuudet toivat mieleen aikaisemmin tänä vuonna lukemani Timo Saarron dekkarin Kuoleman kuukausi, Tattarisuolla tapahtunut taas Aki Ollikaisen romaanin Musta satu, jossa viitataan sisällissotaan ja punakaartiin.

KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA: Amman lukuhetki, Kulttuuri kukoistaa, Sinisen linnan kirjasto, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Täällä toisen tähden alla

HAASTEET: Osallistun kirjalla Tuijatan aloittamaan Naistenviikkohaasteeseen  kirjailijan nimipäivänä.

100 suomalaista kirjaa (no 49); 1918-haaste.

        Jenni Linturi: Malmi 1917, 206 s.
        Kustantaja: Teos 2013
        

Terttu Autere: Kuolema Eedenissä

Terttu Autereen dekkarit ovat kepeää ja harmitonta luettavaa, ja niissä viehättää vanhan ajan elämä ja tapakulttuuri. Tämä Kuolema Eedenissä on lisäksi oiva valinta kesäiseen riippumattoon tai rannalle, sillä siinä vietetään lomaa kesäparatiisissa 30-luvun lopun malliin. 

Eeden on täysihoitola meren tuntumassa. Jostain syystä olin saanut päähäni, että se sijaitsee Hangossa, ja se mielle minulla oli jo ennen edelliseni, oikeasti Hankoon sijoittuvan Pertti Lassilan kirjan, lukemista. Rikoskirjassa tapahtuu tietysti murha, ja ensimmäisen kerran Hanko-mielle alkoi säröillä, kun ruumis vietiin tutkittavaksi Viipuriin. Hyvänen aika, miksi Viipuriin? Olisihan siinä ollut Helsinkikin matkan varrella! Vaan ei ollut, kirja itse ei kerro paikkakunnan nimeä, mutta tässä sitä pääsee jo aika lähelle:

"Se on pienenpuoleinen täysihoitola, tämä Eeden. Siinä on vain kymmenkunta vierashuonetta ja palveluskunnan huoneet. Täysihoitolan omistaa rouva Pekonen, mutta hän ei itse asu Eedenissä. Nämä täkäläiset täysihoitolat, niin  kuin tämä Eedenkin, ovat toiminnassa vain kesän ajan, yleensä ne suljetaan heti syyskuun alussa. Rakennukset ovat vanhoja Pietarin rikkaiden kesähuviloita, jääneet isännittä ja joutuneet uusille omistajille."

Paikallinen konstaapeli Pasanen siinä esittelee Eedeniä lääninrikosetsivä Juhani Kuikalle. Hänet hälytetään paikalle sen jälkeen, kun keittiöapulainen Onerva Ojala on löytänyt yhden vakinaisista vieraista, kirjailija Armas Laesteen, kuolleena huoneestaan. Onerva  ja etsivä Kuikka ovatkin tuttuja Autereen edellisestä poliisiromaanista Kuka murhasikaan rouva Holmin? Siinä Onerva työskenteli pikkukaupungissa äidinkielenopettajan sijaisena. Nyt on kesä ja loma, ja Onerva täyttelee hakemuksia opettajan paikkoihin tulevalle lukuvuodelle samalla, kun hän on kesätyössä tätinsä, Eedenin keittäjän Hilma Karhun, apuna.

Kuolema Eedenissä on kodikas dekkari (cozy mystery), jossa kaikkia täysihoitolan vieraita ja palvelusväkeä kuulustellaan ja useimpia epäillään, ainakin hetken. Poliisitutkinnan lomassa vieraat uivat meressä, ruskettuvat rannalla, käyvät katsomassa nähtävyyksia tai viettävät iltaa kasinolla tai jossain muussa huvipaikassa.

Kutkuttavinta romaanissa on, kun etsivä Kuikka värvää Onerva Ojalan auttamaan tutkimuksissa, onhan tämä äidinkielenopettaja. Hänen tehtävänsä on lukea Armas Laesteen neljä romaania, jotka löytyvät Eedenin hyllystä, ja etsiä niistä jotain motiivia tapahtuneelle, kun muuten ei tunnu löytyvän mitään. Yksi kirjoista osoittautuu avainromaaniksi, johon yksi täysihoitolan vieraista liittyy. Loppuratkaisua aloin uumoilla ennen syyllisen paljastumista, mutta se ei vähentänyt kirjan kiinnostavuutta. Tekijävaihtoehtoja punnitaan kunnon arvoitusdekkarin hengessä. Se ja täysihoitolan henkilögalleria sekä nostalginen tunnelma ja kesäinen kiireettömyys viehättävät.

KIRJA on kirjastolaina.

MUUALLA: Amman lukuhetki ("tämän kesän täydellisin kesäkirja"), Lukupätkä ("mainiota ajankuvausta"), Satuilualusta ("murhaa ratkotaan psykologisesti Agatha Christien hengessä"), Tuulevin lukublogi ("sujuva ja juonikas").

HAASTEET:  Osallistun kirjalla Naistenviikkohaasteeseen, joka löytyy Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogista. Kuolema Eedenissä on naiskirjailijan kirjoittama kirja ja siinä on poliisin kanssa rikosta ratkaisemassa nainen, joskin ihan siviilinä, mutta etsivä Kuikan mukaan tuohon aikaan ei rikospoliisissa ollut yhtään naista työssä.

100 suomalaista kirjaa (no 48). 
Aistittavat kirjat -lukuhaaste (makuaisti), sillä täysihoitolassa syödään runsaita, maittavia aterioita. Kirjassa kerrotaan useista ruokalajeista, niiden valmistamisesta ja syömisestä. Löytyypä kirjan lopusta muutama keittäjä Hilma Karhun reseptikin, tomaattikeittoa, tallimestarin kiisseliä, munakastike kalalle. Tämän lähemmäs lukemisen makuaistimusta en taida päästä pureskelematta kirjan sivuja!

        Terttu Autere: Kuolema Eedenissä, 315 s.
        Kustantaja: Karisto 2016

Naisten aakkoset: O

Naisten viikon alkajaisiksi Naisten aakkoset eli Tarukirjan haaste, jossa esitellään suosikkikirjailijoita ja muita kulttuurin edustajia - aakkosjärjestyksessä. Nyt on vuorossa O-kirjain ja "... naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme." 

   1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

O-kirjain osoittautuu hankalaksi. Syynä on kaiketi se, että O:lla alkavia naisten etunimiä ei ole viljalti ja toiseksi se, etten ole tainnut lukea kuin yhden novellin kirjailijalta, jonka sukunimi alkaa O:lla. Nostan suosikikseni Orvokki Aution, jonka trilogian ensimmäisestä osasta Viistotaival pidin kovasti. Vakaista aikeista huolimatta en ole vielä jatkanut sukutarinaa toiseen osaan. Ehkä nyt kesällä.

   2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Minusta näyttelijä Kati Outinen on tehnyt hienoja, persoonallisia roolitöitä kotimaisissa elokuvissa.

   3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?

Luin Novellimaratonilla yhden Joyce Carol Oatesin novellin, josta pidin, joten haluaisin tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa. 

Kuvituskuvasarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä.

Aakkoset tähän asti: 
        A  Apple Pie              K  Knelt for It
        B  Bit It                      L  Longed for It
        C  Cut It                     M Mourned for It
        D  Dealt It                  N Nodded for It

        E  Eat It

        F  Fought for It

        G Got It

        H Had It

        I (no rhyme)

        J Jumped for It

Osallistun tällä kirjoituksella Naistenviikkohaasteeseen, jota emännöi Tuijata. Viikko alkaa tänään.

Viime vuonna osallistuin niin ikään kirjablogien naistenviikkoon Riikan, Leenan ja Tiinan päivinä. 

Tuijatan tekemä kooste vuoden 2016 naistenviikolla luetusta löytyy täältä.

Kuukauden Tiina: Tiinaa tarvitaan

Tiinaa tarvitaan on Anni Polvan 17. Tiina-kirja, ja hyväsydämistä, uskaliasta ja moneen ehtivää tyttöä tarvitaan tällä kertaa

• Juhan kaveriksi maalle hänen enolleen, joka pyytää Juhaa tulemaan viikoksi seurakseen ja tuomaan jonkun kaverin tullessaan.
• hälventämään enon epä- ja ennakkoluuloja hameväkeä kohtaan, sillä tätä ennen ei eno ole hyväksynyt naisia taloonsa taloudenhoitajaa lukuunottamatta. Reipasotteinen ja suorapuheinen Tiina voittaa enon luottamuksen puolelleen.
• pelastamaan enon koiranpentu, joka joutuu lähimetsässä ruosteisiin ansarautoihin (suden? karhun? ketunrautoihin?). Silloin viimeistään sekä pentu että eno ovat täysin myytyjä.

Tiina myös polttaa ensimmäistä kertaa tupakkaa ystävänsä Ninan houkutuksesta ja pienestä painostuksestakin, mutta saa siitä sellaisen opetuksen, että lupaa, ettei ikinä enää koske tupakkaan. Tupakan vaaroista tiesivät koululaiset jo silloin. Lisäksi he huolehtivat ympäristön saastumisesta ja käyvät lapsille tarkoitetun ensiapukurssin.

Tunnepuolesta pitävät huolen erinäiset mustasukkaisuuskohtaukset, joita sekä Tiina että Juha kokevat. Elvi puolestaan ihastuu päätä pahkaa pitkään jalkapalloilijapoikaan.

Naistenviikolla mietin Tiina-kirjojen aikuisia naisia ja millaisina kirjailija heidät esittää. Tiinan asuintalossa useampikin nainen on kova pitämään järjestystä ja kuria. Tiinan äiti on yksi heistä, vaikka tässä kirjassa tulee aikaisempaa vahvemmin esiin äidin pehmeämpi puoli, jota hän ei helposti näytä muille. Kallen talonmiehen tehtäviä hoitava äiti ajaa lapsia pois vintin rappusilta likaamasta ja komentaa Kallea töihin. Elvin äiti laittaa tyttönsä katsomaan kaksosia tai tekemään muita töitä, niin että Elvi ei juuri pääse muiden lasten kanssa minnekään. Sitten on toisenlaisia naisia kuten Tiinan mummo, joka on lämmin ja ymmärtäväinen, kuunteleva, salliva ja huumorintajuinen. Tässä kirjassa enon taloudenhoitaja tuntuu olevan mummon kanssa samaa maata.

Ihan perustiina tämäkin. Sarjan edellinen kirja oli Tiinan ampiaiskesä.

     Anni Polva: Tiinaa tarvitaan, 167 s.
     Kustantaja: Karisto 1987, 8. painos (1. painos 1972)
     Kansikuva: Satu-Sisko Sintonen

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA Jokke juuri bloggasi tästä ja parista muusta Tiina-kirjasta.

HAASTE: Tiinan päivää vietetään 24.7. Osallistun Naistenviikko kirjablogeissa -haasteeseen, jonka aloitus oli Tuijatan blogissa. 
Viikon koonti löytyy täältä.

Leena Lehtolainen: Kuolemanspiraali

Jo pitemmän aikaa olen automatkojen ratoksi kuunnellut Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarjaa, jota on kiitettävän ahkerasti julkaistu äänikirjoina. Osan niistä olen aikoinaan lukenut painettuina kirjoina, mutta siitä on sen verran aikaa, etten muista enää rikostapausten loppuratkaisuja. Paremmin tunnun muistavan Marian henkilökohtaisen elämän tapahtumia! Neljästä ensimmäisestä sarjan kirjasta kirjoitin keväällä, nyt naistenviikon Leenan päivänä on vuorossa viides eli Kuolemanspiraali.

Kuolemanspiraalin teemana ja miljöönä on taitoluistelu. Kirjan alussa Marja Kallio on katsomassa taitoluisteluesitystä, missä hänen esimiehensä tytär luistelee. Vähän sen jälkeen yksi luistelijoista, 16-vuotias Noora, löytyy julmasti surmattuna erään aivan sivullisen auton tavaratilasta.

Surmattu tyttö oli lupaava pariluistelija ja menestynyt hyvin kansainvälisissäkin kilpailuissa parinsa Jannen kanssa. Maria Kalliota pyydetään johtamaan tutkintaa, sillä esimies on esteellinen, koska tytär luistelee samassa seurassa surmatun kanssa. Leena Lehtolainen marssittaa näyttämölle luistelijoiden lisäksi heidän valmentajansa sekä taitoluisteluseuran vahvatahtoisen puuhanaisen ja surmatun tytön perheen sekä äidin entisen poikaystävän. Kaikkia epäillään vuoron perään, niinkuin arvoitusdekkareissa on tapana. Ratkaisu oli itselleni yllätys, mutta Lehtolainen solmii lopussa kaikki langanpäät loogisesti ja taidolla yhteen.

Pitkin matkaa arvuutellaan myös sitä, kuka perii Maria Kallion osaston esimiehen vakanssin, mikäli tämä valitaan uuteen, korkeampaan virkaan. Rikosylikomisarion vakanssia ovat hakeneet sekä Maria että hänen ainainen kiistakumppaninsa Pertti Ström. Päätös asiasta ehtii tulla ennen Marian lomalle jäämistä. Yksityiselämässä Maria Kallio on varsin onnellisesti varsin raskaana, ja pitkin kirjaa hän toivoo tapauksen selviävän ennen äitiyslomaa. Kiintoisia ovat kirjaan tuodut näkemykset Marian mieskollegoiden suhtautumisesta hänen raskauteensa ja varsinkin hänen poliisityöhönsä raskauden aikana. Kirja päättyy koskettavaan kuvaukseen uuden elämän syntymisestä.

ÄÄNIKIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA tämän ja pari sarjan edellistä kirjaa on kuunnellut Marile. 

Leena Lehtolainen: Kuolemanspiraali, äänikirja
Kustantaja: Tammi/BTJ äänikirjat 2014 (painettu 1997)
Lukija: Krista Putkonen-Örn, 10 CD-levyä, 12h 28m

Leenan päivää vietetään 22.7. Osallistun Naistenviikko kirjablogeissa -haasteeseen, jonka aloitti Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi.

Naisten aakkoset: F

Onnittelut kaikille Riikoille ja Fredrikoille, tänään alkavan naistenviikon ensimmäisille nimipäiväsankareille! Heidän kunniakseen tuon esiin naisten aakkosten F-kirjaimella alkavia naisia, joista yhden nimi on juuri Fredrika.

Samalla pieni menovinkki naistenviikolle: Rautatiemuseossa Hyvinkäällä vietetään Leenan päivää 22.7. Ajanvietettä on kaikenikäisille, ja Leenat pääsevät mukaan tapahtumaan ja museoon ilmaiseksi, totta kai.

"Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme."

Naisten aakkoshaasteen alkoi blogissaan Tarukirja. 

   1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Kaikista dekkaristeista norjalainen Karin Fossum on suurin suosikkini, ja pidän hänen sympaattisesta rikoskomisariostaan Kondrad Sejeristä. Fossum kirjoittaa psykologisia rikosromaaneja, joiden päätyttyä jää usein pohtimaan, kuka oikein pohjimmiltaan on syyllinen tapahtumiin. Koukuttavia, inhimillisiä kirjoja, joista blogiaikana olen lukenut Konrad Seier -sarjasta Carmen Zita ja kuolema ja sarjattoman Marraskuun neljännen vastainen yö.

   2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Fredrika Wetterhoff (1844-1905) on vaikuttanut paljon Suomen käsityökulttuurin kehittämiseen, vaikkei itse ole tullut tunnetuksi taiteilijana. Hän oli säätyläinen, joka vietti lapsuutensa Inkalan kartanossa Hattulassa, mutta hän sai sydämelleen tavallisen kansan ja erityisesti naisten koulutustason kohottamisen. Fredrika Wetterhoff aloitti 1880-luvulla Hämeenlinnassa naisten käsityön ja taidekäsityön koulutuksen ja perusti myöhemmin Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopiston ja -koulun (nykyään Hämeen ammattikorkeakoulu Wetterhoff).

   3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?

Nura Farah on suomalainen kirjailija, josta tuli suosikkini luettuani hänen kirjansa Aavikon tytär. Hän on kirjoittanut kirjansa suomensomalialaisena naisena ja avaa romaanissaan Somalian naisten elämää ja kokemusmaailmaa. 

Kuvituskuvasarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä.

Aakkoset tähän asti: 
        A  Apple Pie     B  Bit It     C  Cut It     D  Dealt It     E  Eat It

Riikan ja Fredrikan päivää vietetään 18.7. Osallistun Naistenviikko kirjablogeissa -haasteeseen, jonka aloitti Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi.

Täältä näet, mitkä kaikki blogit ovat mukana haasteessa.

Minä olen Malala

Voisiko naistenviikon lukutempaukseen oikeastaan lukea sopivampaa kirjaa kuin elämäkerran tytöstä, joka jo 10-vuotiaana kuuli kutsumuksekseen naisten puolesta puhumisen?

"Kun sitten saimme kuulla hänen kuolleen, sydämeni sanoi minulle: Miksi et lähtisi taistelemaan naisten oikeuksien puolesta?" (s. 121)

Tyttö on pakistanilainen koulutyttö Malala ja hän oli juuri kuullut ihannoimansa naisen, maan entisen pääministerin Benazir Bhutton, kuolleen salamurhan uhrina. Malala kertoo tarinansa kirjassa Minä olen Malala : Tyttö, jonka Taliban yritti vaientaa.

Kirjassa on viisi osaa, joista kukin kertoo Malalan elämästä aikajärjestyksessä. Se antaa samalla hyvän kuvan Pakistanin poliittisen tilanteen muuttumisesta noina vuosina. Ensimmäisessä osassa Malala kertoo lapsuudestaan kauniissa, vuoristoisessa Swatin maakunnassa Pakistanin luoteisosassa. Paikka tuntuu olleen hyvin idyllinen siihen aikaan, ihmiset kuuluivat vieraanvaraiseen pataaniheimoon, ja sukuyhteys oli vahva. Vaikka Malalan oma äiti ei osannut lukea ja kirjoittaa, hänen isälleen oli kaikkien lasten koulutus hyvin tärkeää, ja jo varsin nuorena Malalasta tuli tyttöjen koulutuksen puolesta puhuja.

Sitten kaikki muuttui Swatin laaksossa. Tulivat talibanit ja kielsivät tyttöjen koulunkäynnin, kielsivät musiikin ja poliorokotteen. Tuli taisteluja, itsemurhapommeja, sota. Tuli armeijan joukot, jotka ajoivat talibanit vuorille. Kun tavallisten ihmisten ja erityisesti naisten ja tyttöjen elämää rajoitettiin, jotkut ryhtyivät taistelemaan sitä vastaan politiikan asein. Yksi heistä oli Malalan isä, opettaja, joka oli perustanut kouluja ja toimi nyt rehtorina. Hän ei halunnut antaa periksi talibaneille, mutta viimein hänenkin perheensä oli lähdettävä sotatoimien tieltä. He jättivät kauniin laaksonsa ja heistä tuli maan sisäisiä pakolaisia. 

Kolmannessa osassa armeija on karkoittanut talibanit, siltä näyttää, ja Malalan perhe palaa laaksoon ja tytöt taas kouluun. Mutta talibanit toimivat tällä kertaa toisella tapaa, yksityisemmin ja piilopaikoista. Ystävät kehottavat Malalan perhettä lähtemään laaksosta, sillä heitä on uhkailtu, mutta nämä jäävät. Eräänä iltapäivänä Malalan palatessa koulubussilla koulusta kotiin talibantaistelija pysäyttää sen ja ampuu tyttöä ja hänen kahta koulukaveriaan.

Neljäs osa kertoo Malalan taistelusta henkensä puolesta ja taitavista armeijan lääkäreistä, jotka pelastavat hänen henkensä, sekä lähikaupungissa sattumalta olevista brittilääkäreistä, jotka näkevät, että Pakistanin oloissa tyttö ei selviytyisi eikä saisi välttämätöntä kuntoutusta. He järjestävät hänelle hoitopaikan Englannista, Birminghamistä, jonne muu perhe seuraa muutaman viikon päästä. Viides osa päättää kirjan kuvaamalla Malalan kuntoutumista ja perheen elämän järjestymistä Englannissa.

Malala sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2013, historian nuorimpana henkilönä. Kirjassa minua kosketti se antaumus ja rohkeus, millä Malala ja hänen isänsä ystävineen antautuivat puhumaan ja toimimaan lasten ja erityisesti tyttöjen oikeuksien puolesta. Se oli heille jotain niin tärkeää, että he uhmasivat hengenvaaraa ilmaistessaan mielipiteensä. 

Paitsi koskettava, kirja oli myös valaiseva. Ennen Malalan tarinaa en tiennyt paljonkaan Pakistanin historiasta, nyt tiedän enemmän. Kirjansa alussa Malala käy lyhyesti läpi Pakistanin 1947 tapahtuneeseen itsenäistymiseen vaikuttavia asioita ja mitä maassa on tapahtunut sen jälkeen. Lopussa on vielä kronologinen luettelo tärkeimmistä tapahtumista. Kieltämättä kuuntelen nyt uutisia Pakistanista ja lähialueilta uusin korvin. Kirjassa on myös paljon valokuvia Swatin laaksosta ja Malalasta perheineen ja ystävineen.



Malala Yousafzai & Christina Lamb: Minä olen Malala :Koulutyttö jonka 
          Taliban yritti vaientaa, 292 s.
Kustantaja: Tammi 2014
Alkuperäinen: I am Malala. The Girl Who Stood Up for Education and 
          Was Shut by the Taliban, 2013. Suomentaja Jaana Iso-Markku.
Päällys: Mario J. Pulice & Ploy Siripant

KIRJAN lainasin naapurikaupungin kirjastosta.

MUUALLA kirjaa on luettu mm. blogeissa Ainakin 52 kirjaa, Hyllytontun höpinöitä, Kirjakaapin kummitus

HAASTEET:

Tuijata-blogin alkama Naistenviikon lukutempaus. 

les! lue! -blogin Elämäkertahaasteeseen - sen toiseen minihaasteeseen tämä sopii ulkomaalaisen naisen, vielä elävän ja ei-taiteilijan, elämäkerraksi. Minun piti lukea se jo ensimmäiseen minihaasteeseen poliitikon / yhteiskunnallisen vaikuttajan elämäkertana, mutta toisin kävi.