perjantai 24. huhtikuuta 2020

Tapani Bagge: Pikku enkeli

Suomen etelärannikon pieni kaupunki herää syyskuiseen aamuun. Pikkupoikkien leikki keskeytyy, kun he löytävät nuoren lukiolaistytön vatsallaan ojasta, kasvot vedessä. Samana aamuna paikallisen lehtitalon toimiston ala-aulasta löytyy nuori vartija hengettömänä, ilmeisesti toisen kerroksen kaiteen yli pudonneena - tai työnnettynä. Kumpikin tapaus osoittautuu henkirikokseksi, ja pikkukaupungin poliisilla on kädet täynnä työtä. Henkirikoksia ei tule eteen kovin usein, onneksi, ja nyt niitä on kaksi samaan aikaan.

Tapani Bagge aloittaa Pikku enkeli -kirjalla Elviira Noir -sarjan. Kaupungin nimi romaanissa on tosiaankin Elviira, se on Porvoon naapurikaupunki, ja nimelle annetaan - kieli poskessa - historiallinen selitys. Anna, ojaan hukkunut, oli edellisenä iltana lähtenyt lentopallojoukkueen treeneistä eikä palannut koskaan kotiin. Poliisi puhuttaa vanhempia, koulu- ja lentiskavereita, valmentajaa, koulun rehtoria, löytöpaikan lähellä asuvaa itsensäpaljastajaa. Poliisilla riittää työtä. Annan kynsien alta löytyy ihoa, joten yhden jos toisenkin käsivarsia tutkitaan, kun etsitään naarmuja.

Lehtitalon vartijan kuolema on arvoituksellinen sekin. Miksi vartija oli hälytetty paikalle aamuyön tunteina? Kuka muu oli paikalla ja miksi? Kun poliisin rikospaikkatutkimus keskeytyy pommiuhan takia, asia muuttuu vain mutkikkaammaksi. Onko asialla joku muutama vuosi aikaisemmin erotettu ja siksi katkeroitunut työntekijä? Ja oliko joku toimittajista erotettu siksi, että oli erehtynyt kirjoittamaan johtoportaalle liian kiusallisista asioista, jotka viittaavat talousrikoksiin.

Pikku enkelin rikostapaukset ratkaistaan peruspoliisityöllä. Kirja ei äidy kovin jännittäväksi, mutta kyllä lukijakin saa pähkäillä, poliisien kanssa, mahdollisia tekijöitä ja heidän motiivejaan. Rikospoliisin työryhmä, rikoskomisario Sundman ja hänen konstaapelinsa, on hitsautunut yhteistyöhön vuosien varrella, sillä jotkut heistä ovat tutustuneet toisiinsa jo poliisikoulussa vuosikymmeniä sitten. Heidän keskinäinen sanailunsa on mukavan rentoa ja humoristista, ja jokaisen siviilielämäänkin päästään kurkistamaan hieman. Kovin syvällisesti ei heihin perehdytä eikä kukaan ryhmästä tule kovin lähelle lukijaa.

Pikku enkeli on kepeä ja nopealukuinen dekkarivälipala. Elviira Noir -sarjan seuraavat kirjat ovat Pirunsaari (2017) ja Pitkä kosto (2019). Tämä on ensimmäinen lukemani Tapani Baggen kirja, vaikka mies on kirjoittanut yli sata teosta. Oli siis jo aika tehdä tuttavuutta.

               Tapani Bagge: Pikku enkeli, 213 s.
               Kustantaja: Crime Time 2016
               Kansi: Jussi Kaakinen


KIRJA tuli minulle Bookcrossing-kierrätyskirjana.
MUUALLA: Kirsin kirjanurkka, luetut.net, Tuijata
Helmet-haasteessa kirja käy esimerkiksi kohtiin 7. Kirjassa rikotaan lakia, 24. Kirjailija on kirjoittanut yli 20 kirjaa, 38. Kirjan kannessa on puu.

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Kaksi kertaa majatalo

Kävi taas, kuten kirjojen kanssa usein käy. Ihan sattumalta ja tarkoittamatta ne asettuvat lukupoluksi, puhuvat samoista asioista tai muuten vain linkittyvät lomittain. Niin kuin nuo pääsiäisen lukumaratonin kirjatkin. Kahdessa romaanissa aloitettiin majatalon pito, mutta miljöö niissä oli melkoisen erilainen. Toinen majatalo perustettiin maaseutukylän vanhaan kouluun, jonnekin Tampereen lähiseudulle, ja toinen taas 50-luvulla Neuvosto-Viron Saarenmaalle.



Paula Havasteen Vierashuoneet on teoksista vakavampi. Jo sarjan edellisestä osasta Pronssitähdestä tutut Vilja ja Villem Talvik asuttavat Villemin suvulle kuulunutta maatilaa, jonka maista ja eläimistä jouduttiin luovuttamaan suurin osa, kun Virosta tuli osa Neuvostoliittoa. Viljalle myönnetään lupa pitää majataloa, mutta ei vain mitä tahansa majataloa, vaan sellaista, johon lähetetään kulttuurialan ihmisiä Tallinnasta. He tulevat ennen kaikkea saadakseen työskennellä maaseudun rauhassa, etäällä kaupungin keskeytyksistä. Ensin pitää kuitenkin rakentaa kolme huonetta vieraitten käyttöön. Siihen tarvitaan Viljan Anna-tädin vaikutusvaltaa, sillä rakennusprikaatin piti tulla töihin jo monta kuukautta sitten, mutta kunnanjohtaja halusi sen rakentamaan uusia asuintaloja työväelle.

Vahvimmin kirjasta jää mieleen maaseudun naisten työteliäs ja rankka elämä sekä neuvostovallan alati häilyvä uhka kaikkien yllä. Vilja tekee kaikki keittiön ja maatilan työt, siivoaa, keittää, tiskaa, säilöö, pyykkää, hoitaa eläimet, lapsen, miehen, kaksi apumiestä ja Tallinnan vieraat. 1950-luvun virolaisten miesten mieleenkään ei tule, että mies voisi auttaa vaimoa raskaimpien töitten kanssa. Tai edes sitä, että mikään talon töistä olisi vaimolle raskasta. Mutta Vilja ei valita. Hän rakastaa Villemiä ja on onnellinen emännän asemastaan nyt, kun anoppi on kuollut. Hän on ylen tyytyväinen, kun hänen ei tarvitse enää mennä sovhoosiin töihin, vaan majatalon vieraista huolehtiminen katsotaan hänen osuudekseen työstä. On miehissä yksi toisinajattelevakin:
"Se oli ensimmäinen kerta, kun Vilja katsoi toveri Arua suoraan silmiin. Että joku mies, tuollainen tarkastajan oloinen, saattoi sanoa noin mutkattomasti naisia taitaviksi. Voisiko tuollaisia miehiä olla enemmän, jotka arvostivat ihmistä taitojen perusteella, vaikka nämä olisivat pelkkiä laihoja kalastajakylän naisia?"
Sanojaan saa Vilja varoa koko ajan. Ettei tule ilmi, mistä kylästä hän on kotoisin. Ettei mitään sanaa tai elettä voida pitää vallanpitäjien arvosteluna. Silti Viljasta löytyy siviilirohkeutta auttaa metsäveljiä, salaa mieheltäänkin, kun siihen tulee tarve. Samaa varovaisuutta saa Villem noudattaa kirjailijana. Hänellä on työn alla romaani, ja majatalon ensimmäinen vieras on tarkastaja, joka lähetetään ohjaamaan Villemin kirjoittamista. On hyvä kuvata maaseudun rehtiä työväkeä, joka onnellisena ahertaa ja saavuttaa sille asetetut työtavoitteet. Kun Villem kirjoittaa odotusten mukaisesti, hänellä on toivoa päästä kirjailijaliiton jäseneksi ja saada apurahoja.

Uhan, pelon ja varovaisuuden maailmassa on myös kaunis, kesäinen maaseudun luonto, kukat ja eläimet. Maailma on muuttunut toiseksi, mutta vanhat laulut, runot ja uskomukset tuovat kaikuja vanhasta maailmasta. Kirjan lopussa Vilja ottaa taloonsa traumatisoituneen nuoren tytön, Aiven, josta kuullaan varmaan lisää. Sarjan seuraava osa Morsiusmalja on julkaistu tänä keväänä.

               Paula Havaste: Vierashuoneet, 341 s.
               Kustantaja: Gummerus 2019
               Kansi: Eevaliina Rusanen

KIRJA on kirjastosta.
Helmet-haasteessa laitan sen kohtaan 41. Kirjassa laitetaan ruokaa, sillä se mainitaan lähes joka luvussa. Kirjan lopussa on myös majatalon viikon ruokalista, johon on kirjattu tarjottavat päivän neljällä aterialla.

*** *** *** *** *** *** *** *** *** ***

Amanda Vaaran Pientä fiksausta vailla on tempoltaan vauhdikkaampi kuin Havasteen 1950-luvun virolaiskylä, mutta onpa aikakin toinen. Päähenkilö, 35 vuoden kieppeillä oleva Venla Linna, elää tätä päivää. Hän on toipumassa burnoutista ja päättänyt tehdä elämässään täyskäännöksen. Hän jättää kaupungin ja kiihkeärytmisen työnsä kiinteistönvälittäjänä ja muuttaa maalle lastensa kanssa. Taakse jää myös avioero ja hankala ex-mies. Venla ostaa vanhan kyläkoulun. Lapsista 9-vuotias Lauri löytää heti naapurista kaverin ja asettuu, mutta 13-vuotias Eedla haluaa palata kaupunkiin isänsä luo. 

Vanhasta koulusta tulee majatalo Villa Venla, ja sen emäntä alkaa elää unelmaansa. Tilat on remontoitu, Venla pitää lifestyle-blogia "Pientä fiksausta vailla" ja kertoo paitsi elämästään, myös Villa Venlasta. Asiakkaat lukevat paikasta sosiaalisesta mediasta ja löytävät tiensä sen viihtyisiin huoneisiin. Yksi heistä on rastatukkainen Jörn, joka aikoo viipyä pitemmän aikaa, osallistuu majatalon käytännön hommiin ja saa Venlan sydämen pamppailemaan ihan uudella tavalla.

Amanda Vaara on kirjailiija Niina Hakalahden viihteellisempi alter ego. Pientä fiksausta vailla on kevyttä luettavaa (tai kuunneltavaa), mutta ei kaihda elämän vastoinkäymisiäkään: huoltajuuskiistoja avioeron jälkeen, huolta ja vääntöä teini-ikäisen kanssa, hankaluuksia uusien naapurien kanssa. Vastapainoksi löytyy hauskoja kotieläimiä sekä iloisia ja vauhdikkaita sattumuksia ja toinen naapuri, ihana taiteellinen Ilona, josta tulee Venlan ystävä. Hänen uskallustaan elää eläkevuosina omannäköistään elämää Venla ihailee. 

Mainio kirja vaikka koronaeristykseen, milloin kaipaa kirjan verran pakoa arjesta. Pientä fiksausta vailla on jo saanut jatkoa kahden teoksen verran: Yösähköä ja Heti vapaa. Saatanpa ottaa nekin kuunteluun lähiaikoina.

         Amanda VaaraPientä fiksausta vailla
         Kustantaja: Karisto 2017
         Lukija: Merja Takatalo; äänikirja 7 t. 5 min.
         Kansi: Terhi Ekebom

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin Storytel-palvelusta.
Helmet-haasteessa laitan sen kohtaan 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa (koska blogi ja facebook).

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Pääsiäisen lukumaraton (päivittyvä postaus)



Valmistelua perjantai-iltana 10.4.


Ajattelin viettää tätä pääsiäistä lukien ja osallistua lukumaratonille, kun Kirjaimia-blogin LauraKatarooma sellaisen sopivasti järjestää. Maratoonata voisi peräti neljä päivää putkeen, mutta ajattelin tyytyä kahteen päivään, 48 tuntiin, mikä sekin on minulle tosi paljon kerralla. Aloittelen jossain vaiheessa lauantain iltapäivää ja jatkan maanantain iltapäivään.

Maratonin ohjeet voi lukea Kirjaimia-blogista, mutta tiivistän tässä:

  • kaikki 24-96 tunnin (1-4 vuorokauden) aikana luettu lasketaan mukaan
  • taukoja saa pitää, mutta ne lasketaan mukaan maratonin aikaan
  • luettu sivumäärä / kuunneltu aika lasketaan ja ilmoitetaan Kirjaimia-blogissa

Aion kyllä tehdä muutakin kuin lukea ja otan lukemisten kanssa rennosti. Olen varannut lukupinoon lyhyttä, kepeää, hiljentävää, klassista ja tarinallista luettavaa. Ja hyllystä löytyy lisää niin kirjastosta rohmuttuja kuin oman hyllyn aarteitakin.

Päivitän tähän samaan kirjoitukseen maratonin kulkua ja sen, mitä loppujen lopuksi päätyy luettavaksi ja kuunneltavaksi pääsiäisen aikaan. Samalla toivotan blogin lukijoille hyvää pääsiäistä.



Aloitus lauantai-iltapäivänä 11.4. klo 15.30


Heti maratonin alkuun poikkean eilisistä suunnitelmista. Minulla on nimittäin kesken Antti Tuurin Kuinka kirjoitan romaanin, ja se on sen verran mielenkiintoista luettavaa, että jatkan hetken sen parissa. Eilen luin jakson "Ideoiden maailma", jossa kirjailija kertoilee, mistä hän on saanut ideat moniin romaaneihinsa. Seuraavana on vuorossa jakso "Materiaalin kerääminen". Käyn myös kävelylenkillä ja kuuntelen äänikirjana Amanda Vaaran Pientä fiksausta vailla.

Päivitys sunnuntaiaamuna 12.4. klo 9.30


Eilen aloitin Tuurin kirjalla ja luin pari lukua siitä, miten hän hankki aineistoa kirjoihinsa Pohjanmaa ja Talvisota. Sitten Amanda Vaaran kepeä äänikirja veikin niin mennessään, etten malttanut siirtyä mihinkään toiseen kirjaan enää.

Lukusaldo tähän mennessä:
Antti Tuuri: Kuinka kirjoitan romaanin (s. 53-76), yhteensä 24 s.
Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla, äänikirjaa yhteensä n. 6 t.

Pääsiäisaamu valkeni eteläisessä Hämeessä räntäsateisena. Aloitan venäläisen Aleksands Menin kirjalla Ihmisen poika, jota olen mielinyt jo monena  pääsiäisenä luettavaksi. Jossain vaiheessa siirryn Tuurin ja Vaaran teoksiin.

Päivitys sunnuntaina klo 16


Yhä ripsottaa vettä, taivas on harmaa. Olen lukenut, väliin pysähtynyt miettimään, sitten kuunnellut äänikirjan reippaasti loppuun. Valikoimani tälle hetkelle on vaatinut pysähtymistä, siksi sivuja ei ole hurjasti kertynyt. Taidan jatkaa Tuurin kirjan loppuun, se on kiinnostava, ja jäljellä on kolmisenkymmentä sivua. Sitten tartun ehkä lasten seikkailukirjaan tai Paula Havasteen sodanjälkeiselle Saarenmaalle sijoittuvaan romaaniin Vierashuoneet.

Lukusaldo alusta alkaen tähän mennessä:
Antti Tuuri: Kuinka kirjoitan romaanin (s. 53-118), yhteensä 65 s.
Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla, äänikirja kokonaan 7 t 5 min.
Aleksandr Men: Ihmisen poika (s. 1-55), yhteensä 55 s.

Päätös maanantaina 13.4.klo 15.30


Aurinkoinen pääsiäismaanantai, ainakin toistaiseksi. Illalla jaksoin lukea vain Tuurin kirjan loppuun, tänään aloittelin hitaanlaisesti ja tauotellen Havasteen romaania. Listaan tähän alle suoritukseni koko haasteen ajalta, ja palaan kirjoihin toisella kertaa.

Lukusaldo haasteen koko ajalta:
Antti Tuuri: Kuinka kirjoitan romaanin (s. 53-151, kirja loppuun), yhteensä 99 s.
Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla, äänikirja kokonaan 7 t 5 min.
Aleksandr Men: Ihmisen poika (s. 1-55), yhteensä 55 s.
Paula Havaste: Vierashuoneet (osa, s. 1-183), yhteensä 183 s.

Yhteensä:
Luettu 337 s. painettuja kirjoja
Kuunneltu 7 t 5 min äänikirjaa

Haaste sujui leppoisasti ja turhia yrittämättä. Kiitos sen järjestämisestä, LauraKatarooma!

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Enni Mustonen: Sotaleski

Viime aikoina olen lukenut Enni Mustosen Sotaleskeä. Syrjästäkatsojan tarinoiden aikaisemmat osat ovat imaisseet niin mukaansa, että olen ahminut jokaisen nopealla tahdilla, mutta tämän kanssa olen viipyillyt. Teos on yhtä houkutteleva kuin edellisetkin kirjat, mutta oma aika ja keskittyminen on viime aikoina tuhraantunut koronauutisten seuraamiseen ja joihinkin omiin projekteihin. Nyt viikonloppuna otin lomaa koronasta tai ainakin sen uutisoinnista, ja taidan jatkaa kohtuulinjalla tällä pääsiäisviikollakin.

Sotaleski ei päästänyt pakoon kriisiaikaa. Kirjan tapahtumat alkavat kesästä 1939 ja jatkuvat vuoden 1944 loppuun ja sijoittuvat siten sellaiseen jaksoon Suomen historiassa, johon korona-aikana on viitattu: "Viimeksi sota-aikana." "Ei koskaan ennen, ei edes sota-aikana." Ja kummasti nykyinen elämänmeno herkistää huomaamaan asoita, jotka olivat totta 1940-luvun Suomessa. En nimittäin tiennyt aikaisemmin, että keväällä 1944 koulunkäynti lakkautettiin osassa eteläistä Suomea sen jälkeen, kun Helsinkiä oli pommitettu rankasti. Toki Mustosen kirja on fiktiota, mutta olen tottunut siihen, että historioitsija on tarkka yksityiskohdissa.
   "Seuraavana aamuna Olga lähti takaisin kaupunkiin. Viena, jolla oli koulussa kokeet, lähti myös aamupimeällä omaan kouluunsa, mutta palasi sieltä jo parin tunnin kuluttua. 
   - Koulu on suljettu koko kevääksi, hän kiukkusi ja viskasi laukkunsa eteisen lattialle. - En saa enkun numeroa nostetuksi enkä takuulla pääse syksyllä mihinkään lukioon. 
   Päiväuutisissa vahvistettiin, että kaikki rannikolla tai sen läheisyydessä sijaitsevien kaupunkien ja muiden isompien paikkakuntien koulut pysyvät suljettuina koko kevään."
Sotaleski kertoo sodasta, mutta ei miesten taisteluista, vaan kotirintaman naisista ja lapsista. Naisten miehet - aviomiehet, isät, veljet, pojat ja vävyt - taistelevat ensin talvisodassa ja sitten jatkosodassa. Heidän puolestaan naiset pelkäävät, vaikka Suomen virallinen sotapropaganda uutisoi jatkuvista suomalaisen armeijan voitoista ja vihollisen tappioista. Ilmahälytysten tullessa syöksytään kellariin tai kaupungilla lähimpään väestösuojaan, joskus tuntikausiksi.

Kaatuneista sankarivainajista ja haavoittuneista sotainvalideista huolimatta elämä jatkuu poikkeusoloissakin. Käydään töissä ja koulussa, milloin voidaan, häitä vietetään ja lapsia syntyy. Kivitalo, jossa Kirstin muotiliike Parisienne sijaitsee, pommitetaan maan tasalle ja Kirstin ystävä ja työntekijä Ludmila kuolee. Kirstille avautuu uusi työpaikka Tyttöjen valmistavassa Ammattikoulussa pukuompelun opettajana, ja jatkosodassa asemasodan aikaan hän toimii samassa tehtävässä Äänislinnan lähistöllä, jonne suomalaiset ovat perustaneet opiston karjalaisille nuorille kädentaitojen oppimista varten. Karjalassa Kirsti saa olla miehensä Iivon luona tämän kotiseudulla ja tutustua tämän muamoon ja siskoon.

Vaikka Kirsti on teoksen näkökulmahenkilö, sarjan alkuosien päätähdellä äiti-Idalla on iso rooli kirjassa. Idan vieraanvaraisuus on hämmästyttävän ja ihailtavan sydämellistä, sillä hänen kotoaan saa majapaikan niin talvisodan pommituksissa kotinsa menettänyt kalliolainen Olga lapsineen kuin Metsäpirtin evakot Peltoset. Ida on myös viisas äiti, joka saa Kirstin ymmärtämään, miksi hänen avioliittonsa Iivon kanssa on väljähtynyt. Se ehkä helpottaa myös Kirstin saaman yllätyslahjan vastaanottoa, vaikka se samalla kirpaiseekin. - Sarjan seuraava osa Pukija julkaistaan nyt huhtikuussa.

Syrjästäkatsojan tarinat I-VI: PaimentyttöLapsenpiikaEmännöitsijä
Ruokarouva, Ruokarouvan tytär & Taiteilijan vaimo 

         Enni Mustonen: Sotaleski : Syrjästäkatsojan tarinoita VII, 525 s.
         Kustantaja: Otava 2019
         Kannen suunnittelu: Timo Numminen


KIRJA on kirjastolaina.
Helmet-haasteessa kirja sopii kohtiin 15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö, 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa, 46. Kirjassa on sauna.
Rauhan haaste