tiistai 31. joulukuuta 2019

Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon

Juuri kun eilen pääsin kirjoittamasta Jules Vernen kirjasta, että se on vauhdikas seikkailukirja, niin eikös tänään jatku sama meno. Vauhdikkaita käänteitä, uskomattomia yllätyksiä ja ihmeellisiä pelastumisia. Ja tämän pitäisi olla rakkausromaani!

Rakkausromaani Leukippe ja Kleitofon onkin, isolla R:llä. Sen on kirjoittanut Akhilleus Tatios jo toisella vuosisadalla jKr. ja se on tänä syksynä julkaistu suomeksi ensimmäistä kertaa. 

Romaanin nimihenkilöistä toinen, Kleitofon, on foinikialainen nuorukainen Tyroksesta. Isä aikoo naittaa hänet tytölle, jota hän ei halua vaimokseen. Ennen häitä kotitaloon tulee sotaa pakoon setäpuolen vaimo ja tytär Byzantionista, ja kun Kleitofon näkee serkkupuolensa Leukippen, hän rakastuu päätä pahkaa kauniiseen neitoon. 

Kleitofon käy valloittamaan sydämensä valittua, ja kokemattomana kyselee neuvoa orjaltaan ja serkultaan. Hän toimii saamiensa neuvojen mukaan, ja Leukippe alkaa lämmetä. Suhde etenee suuteloihin. Sitten isä alkaa valmistella häitä, joissa Kleitofon ja isän valitsema tyttö vihittäisiin. Nuorten rakastavaisten Kleitofonin ja Leukippen ei auta muu kuin karata yhdessä.

Pakomatkalla Egyptiin he joutuvat myrskyyn, ja heidän laivansa uppoaa. Kuin ihmeen kaupalla nuoret ja heidän seurassaan matkustavat pelastuvat haaksirikosta, mutta vain joutuakseen rosvojoukkion vangeiksi. Nämä haluavat uhrata neitsyen joukkojensa puhdistusuhrina, ja valitsevat Leukippen uhrikseen. Mitä tuskia Kleitofon käykään sielussaan, kun oli houkutellut viattoman Leukippen tälle pakomatkalle ja surman suuhun rosvojen käsissä.

Rakkaustarina ei ole vielä puolessakaan. Ihmepelastumisia, merirosvoja, vankityrmiä, orjaksi joutumisia, vietteleviä kilpakosijoita. Kaiken keskellä runsaasti viittauksia antiikin ajan kirjallisuuteen ja kreikkalaisiin mytologioihin ja historiakirjoihin, joita suomentaja Maarit Kaimio ansiokkaasti selittää johdannossa ja alaviitteissä. Ja joiden hän mainitsee paljastavan, että romaani oli kirjoitettu aikansa sivistyneistölle. Toki tarinan voi lukea ja ymmärtää ilman niitäkin, mutta itse en ainakaan malttanut.

Kreikan kielen ja kirjallisuuden professori emerita Maarit Kaimio on tehnyt kulttuuriteon kääntämällä kirjan nykyajan suomen kielelle. Minun on aina ollut vähän tuskaista lukea kokonaista kirjaa antiikin säemuotoista tekstiä yhteen menoon, mutta Kaimion suomea luin kuin romaania ikään, teksti on sujuvaa ja ilahduttavan miellyttävää lukea. Toki kirjoitusaika näkyy teoksessa, sen puheenparsissa, puhutteluissa, uskomuksissa ja ihmisten elämässä.

Seikkailujen lomassa kirjasta löytyy antiikin ajan filosofista pohdintaa rakkaudesta ja rakastuneista, jos kohta ihan käytännön neuvojakin annetaan rakkauden saloihin pääsemiseksi. Havaitsin myös useita kiinnostavia ilmaisuja äänen, kielen ja sanojen tärkeydestä. 
"...sillä suu on äänen lähde, ja ääni on sielun kuvajainen." 
"Kielen nuoliin, puheeseen, tepsii vain toisen kielen nuoli, se sammuttaa sydämen raivon ja häivyttää mielen murheen."
Johdannossa Maarit Kaimio kirjoittaa, että ajanlaskumme alussa kreikankielinen viihdekirjallisuus oli varsin suosittua. Niiden papyrukselle kirjoitettuja katkelmia on löytynyt paljon, mutta vain viiden romaanin käsikirjoitus on säilynyt kokonaisena. Hienoa, että jälleen yksi niistä on luettavissa nyt suomeksi.

         Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon, 238 s.
         Kustantaja: WSOY 2019

         Alkuperäinenτὰ κατὰ Λευκίππην καὶ Kλειτoφῶντα 100-200 jKr.
         Suomentaja: Maarit Kaimio
         Kansi: Martti Ruokonen. Kuva: Peter Paul Rubens: The Rape of Europa (1628)

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA Khelidon, Kirjavinkit, Mummo matkalla, jolle kaunis kiitos siitä, että löysin kirjan blogistaan.

HAASTEET: Joulukuussa Kuukauden kieli -haasteen kieli on kreikka, joten tällä teoksella päättelen haasteen. Koostetta on luvassa lähipäivinä. 

maanantai 30. joulukuuta 2019

Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä sekä haastekooste

Olen vasta blogiaikana lukenut Jules Verneä, sillä lapsena hänen kirjansa eivät kuuluneet lukemistooni. Kahtena niteenä suomeksi julkaistu Tsaarin kuriiri (Tsaarin kuriiri ja Kavaltajan loppu) oli jännittävä seikkailu, josta liitoskohdat keisarillisen Venäjän historiaan tekivät kiinnostavan. Nyt innostuin kuuntelemaan äänikirjana klassikon Maailman ympäri 80 päivässä, mihin kimmokkeen antoi Hemulin kirjahylly -blogin aloittama lukuhaaste, jonka kooste löytyy tämän kirjoituksen lopusta.



Englantilainen yläluokkainen herrasmies Phileas Fogg käy Reformiklubillaan aterioimassa, lukemassa lehtiä ja pelaamassa vistiä. Erään kerran hänen peliseurueensa keskustelee siitä, että maailma on pienentynyt ja että Morning Chronicle -lehden mukaan sen voi kiertää 80 päivässä. Lehti on jopa laatinut aikataulun sellaiselle matkalle. Phileas Fogg on sitä mieltä, että lehden aikataulu on täysin mahdollinen, toiset viisi taas eivät usko siihen. He lyövät vetoa 20 000 punnasta, ja Phileas Fogg lähtee matkaan Doverin satamasta kohti Ranskaa samana iltana. Hän matkustaa yhdessä ranskalaisen palvelijansa kanssa, joka on vasta alkanut työn Foggin palveluksessa ja joka sanoo nimekseen Jean Passepartout, Jokapaikanhöylä.

Seuraa matka, jonka aikana rauhallinen ja säntillinen Phileas Fogg pelaa vistiä niin junissa kuin laivojen salongeissa ja Jokapaikanhöylä ratkoo ongelmia ja joutuu monenmoisiin seikkailuihin. Niitä riittää Foggillekin, sillä pahaksi onneksi juuri ennen hänen lähtöään Englannin pankista varastettiin 55 000 puntaa, ja eräät tahot ovat varmoja, että Fogg on syyllinen ja siksi lähtenyt pois maasta. Siksi Egyptin Suezilla odottaa salapoliisi, jonka tehtävä on löytää Fogg, selvittää tämän syyllisyys varkauteen ja pidättää hänet saatuaan pidätysmääräyksen.

Intiassa rata ei olekaan vielä valmis Kalkuttaan asti, joten kekseliäs Jokapaikanhöylä löytää heille epätavallisen ratsun. Matkalla Fogg ja Jokapaikanhöylä pelastavat parsilaisnaisen roviolta, jolla hänet on määrä polttaa yhdessä kuolleen aviomiehen kanssa. Hongkong, Jokohama, San Francisco, New York ja Lontoo. Fogg on varma, että on hävinnyt vedon, sillä hän tulee laskujensa mukaan Lontooseen liian myöhään. Häneltä on jäänyt huomaamatta, että hänen kellonsa ei ole Englannin ajassa, ja niinpä hän ehtii kuin ehtiikin ajoissa - itse asiassa päivän etuajassa - ja voittaa vedon.

Jules Vernen kirja on vauhdikas kuunneltava. Ilmestymisaikanaan vuonna 1872 se on  varmasti avartanut lukijoidensa käsitystä maailmasta ja sen maista ja kulttuureista.

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin BookBeat-palvelussa.


       Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä. Äänikirja.
       Kustantaja: Saga Egmont FI 2018. (Suomeksi ensi kerran 1874)
       Alkuperäinen: Le tour du monde en quatre-vings jours, 1872
       Suomentaja: Samuli Suomalainen ; Lukija: Ilkka Hautala. 8 t 12 min.


Hemulin kirjahyllyn haasteessa tarkoituksena oli kiertää maailma samaa reittiä käyttäen kuin Phileas Fogg ja käyttää siihen aikaa 80 päivää - tai armollisesti ihan mikä tahansa ajanjakso. Minä käytin matkaan tuon Foggin 79 päivää, mutta en sitten kuitenkaan ehtinyt käydä kirjallisesti joka kaupungissa, missä Fogg matkallaan pysähtyi.

Listaan tähän Phileas Foggin matkareitin, jonka kopioin Hemulin kirjahyllyn haasteen aloituspostauksesta, ja sen lomaan merkitsen lukemani kirjat. Oma matka-aikani oli 11.10.-30.12.

Lontoo / Iso-Britannia (2.10.)
     Haasteen aluksi luin nobelisti Doris Lessingin kissoistaan kirjoittaman kolmen novellin kokoelman Kissoista, joka valtaosaltaan sijoittui Lontooseen.

     Sen jälkeen pysähdyin Egyptissä. Fogg viipyi jonkin aikaa Suezin kaupungissa, mutta en löytänyt kiinnostavaa kirjaa sieltä, joten luin Ranya ElRamlyn autofiktiivisen kirjan Auringon asema. Kirjailija kertoo suomalais-egyptiläisestä perheestään ja lapsuudestaan Egyptissä. Kaunista, runollista kieltä.

Aden / Jemen (14.10)
     Netistä onnistuin löytämään dekkarin, joka sijoittuu Jemenin pääkaupunkiin Sanaahan, mutta Adenkin mainitaan muutamaan kertaan. Peggy Hansonin romaanista Deadline Yemen opin yhtä ja toista Jemenistä, joka on jäänyt melkoisen vieraaksi.

Bombay (Mumbai) / Intia (20.10.)
     Sujata Masseyn rikosromaani Murha Bombayssa sijoittuu 1920-luvun Intiaan ja sisältää herkullista ajankuvaa.

Kalkutta / Intia (25.10.)
     Osa Masseyn kirjasta tapahtuu Kalkutassa, joten kirjaan saman teoksen tähän.

Hongkong / Kiina (6.11.)

Jokohama / Japani (14.11.)
     Heikki Valkaman tuore dekkari Tulikukka sijoittuu Kiotoon, Japaniin, ja Jokohama mainitaan siinä parissa kohtaa.

San Francisco / Yhdysvallat (3.12.)
New York / Yhdysvallat (11.12.)

Lontoo / Iso-Britannia (21.12.)
     Ehkä tämä on huijaamista, mutta koska en ole aikaisemmin lukenut Jules Vernen kirjaa Maailman ympäri 80 päivässä, johon tämä haaste perustuu, päätin lukea sen nyt ja sijoittaa kirjan Lontooseen, josta Fogg alkoi matkansa ja jonne se päättyi. Tietysti voi ajatella, että kirja korvaa kaikki ne kaupungit ja satamat, joista en lukenut erillistä kirjaa, mutta sehän ei tietenkään ole haasteen tarkoitus!

Kiitos, Henna, kivasta haasteesta, johon joutui vähän etsimään sopivia kirjoja (positiivista!). Vähän jäi harmittamaan, etten aloittanut haasteeseen lukemista aikaisemmin ja saanut ainakin New Yorkia vielä mukaan, mutta eihän mikään estä palaamasta väliin jääneisiin kaupunkeihin ensi vuonna, vaikka haaste päättyykin nyt.

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Amos Oz: Mieheni Mikael


Mikael Gonen opiskelee geologiaa ja Hanna Grünbaum heprealaista kirjallisuutta, kun he sattumoisin kohtaavat Heprealaisen yliopiston rappusilla Jerusalemissa. He alkavat tapailla ja menevät pian naimisiin. Mikael on älykäs ja ahkera opiskelija, luonteeltaan rauhallinen ja järkevä. Hanna taas on tunne-elämältään ristiriitainen, hän ahdistuu helposti ja elää niin päivin kuin öin väkivaltaisessa ja erooottisessa fantasiamaailmassa, jonka sankarit ovat tuttuja Jules Vernen seikkailukirjoista tai sitten lapsuuden arabileikkitovereita. 

Poika syntyy vuosi häitten jälkeen. Hanna lopettaa opiskelunsa, sillä odotusaika on vaikea, ja synnytyksen jälkeen Hanna masentuu eikä jaksa hoitaa vauvaa muutamaan viikkoon. Mikael hankkii apua kotiin, hoitaa öisin poikaansa ja kirjoittaa tutkielmaansa. 

Israelilaisen Amos Ozin (1939-2018) teos Mieheni Mikael on avioliittoromaani, joka sijoittuu 1950-luvulle. Mikael ja Hanna tapaavat vuonna 1950, vain kaksi vuotta itsenäisyyssodan jälkeen, ja romaani päättyy vuosikymmenen lopulle. Siinä välissä käydään nopea sota vuonna 1956, jossa Suezin kriisiä ratkotaan aseellisesti Egyptin taistellessa toisella ja Iso-Britannian, Ranskan ja Israelin toisella puolella. Mikaelkin kutsutaan armeijaan, juuri kun Hanna on pahasti sairaana. Sodankäyntiä kirjassa ei kuvata, mutta tietynlainen uhka on ilmassa ennen varsinaisia taisteluja ja vaikuttaa ihmisiin.

Ozin kirjan näkökulmahenkilö on nainen, Hanna, joka kertoo avioliittonsa ensimmäisestä vuosikymmenestä minä-muodossa. Hanna haluaa jotain muuta kuin tasaista avioliittoa järkevän ja koskaan malttiaan menettämättömän Mikaelin kanssa. Kirjailijan ote on psykologinen, minä-muoto rakentaa vahvan kertomuksen yksinäisestä ja  masentuneesta naisesta, joka ei ole murentuvassa avioliitossaan onnellinen ja joka ajoittain menettää todellisuudentajunsa uppoutuessaan fantasioihin.

Mieheni Mikael on vahvasti romaani myös Jerusalemista, sen ihmisistä, kaduista ja kujista. Mikael ja Hanna eivät ole uskonnollisia juutalaisia, mutta he asuvat ortodoksijuutalaisten korttelissa. Perinteet ja juhlat ovat tärkeitä, ja niitä vietetään sukulaisten ja ystävien kanssa. Kummankin vanhemmat sukulaiset ovat syntyneet Euroopassa, kun taas Mikael ja Hanna ovat uutta, Palestiinassa syntynyttä sukupolvea.

Amos Ozin Mieheni Mikael on vaikuttava sekä psykologisena epätasaisen avioliiton ja masentuvan mielen kuvauksena että ikkunana 50-luvun Jerusalemiin ja israeliin. Jotkut pitävät sitä Ozin pääteoksena (artikkelit: Yle, Wikipedia).

         Amos Oz: Mieheni Mikael, 277 s.
         Kustantaja: Tammi  1978 (Keltainen kirjasto 143)

         AlkuperäinenMikha'el shelli 1968
         Suomentaja: Marja Alopaeus (englanninkielisestä käännöksestä (My Michael)


KIRJA on omasta hyllystä (kirjaston poistomyynnistä).
MUUALLA blogeissa Keltainen kirjasto, Luetut

HAASTEET: Kuukauden kieli oli heprea syyskuussa, Kirjahyllyn aarteet

perjantai 27. joulukuuta 2019

Heikki Valkama: Tulikukka

Heikki Valkaman dekkarisarjan pääähenkilöllä, huippukokki Riku Mäellä, on taipumus joutua hankaliin tilanteisiin ja keskelle rikostutkimuksia. Kun edellinen kirja Laserjuuri vei Rikun Kreikkaan Kosin saarelle, tuoreimmassa kirjassa Tulikukka pysytään vahvasti Japanissa ja jossain mielessä japanilaisuuden ydinalueilla. Tapahtumapaikkana on Japanin vanha keisarillinen pääkaupunki Kioto ja siellä eräs buddhalaisluostari.


Riku Mäen omassa tokiolaisessa suomalaisravintolassa on alun kiireen ja täysien varausten jälkeen hiljaisempaa, joten mies on vain tyytyväinen, kun hän saa työtarjouksen ruotsalaiselta dokumentaristilta Eva Lundilta. Tämä tekee Netflixille dokumenttien sarjaa pohjoismaisista kokeista, ja siihen tehtäisiin ylimääräisenä Japani-jakso, jonka rahoittaisi kansainvälinen elintarvikebrändi. Rikun tehtävä on tutustua luostarissa vegaaniseen temppeliruokaan ja esitellä sitä Lundin projektin ohjelmassa.

Kaikki eivät ole kuitenkaan mielissään siitä, että luostari on mukana näin kaupallisessa hankkeessa ja siten turmelee aitoa buddhalaisuutta. Kiotossa on liikkeellä tuhopolttaja, joka on sytyttänyt useita temppeleitä tuleen. Romaanin lukija saa seurata pyromaanin ajatuksia ja viehtymystä tuleen sekä tavoitetta puhdistaa buddhalaisuus siihen kuulumattomista aineksista. Yksi puhdistusta kaipaavista paikoista on luostari, jossa Rikun tähdittämä temppeliruokaan erikoistunut jakso kuvataan. Moinen kaupallisuus on Buddhalle kauhistus tuhopolttajan mielestä, ja niin Rikustakin tulee hänen kohteensa.

Kun Laserjuuri oli niin täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ettei tällainen rauhallisempi lukija meinannut kyydissä pysyä, samaa ei voi sanoa Tulikukasta. Luostariin sopivasti tapahtumien tempo on alkuun verkkainen, seurataan kuvausjärjestelyjä ja munkit tutustuttavat Rikun melko perusteellisesti buddhalaisiin ajatuksiin taustana temppeliruuan valmistukselle. Riku ja ruotsalainen Eva viihtyvät hyvin toistensa seurassa, ja yhdessä he ovat sinäkin yönä, kun he joutuvat hengenvaaraan.

Dekkariksi Tulikukan rakenne on mielenkiintoinen. Se seuraa tuhopolttajan aikomuksia ja sisäistä puhetta alusta asti, mutta ensimmäinen kirjan henkilöihin liittyvä rikos tapahtuu vasta kirjan viimeisellä kolmanneksella. Rikostapaus osoittautuukin kirmurantiksi selvittää, sillä samaan aikaan luostari joutuu voimakkaan taifuunin takia eristyksiin. Onneksi tokiolainen rikostarkastaja Matsuzaka on tullut vapaapäivänään tapaamaan ystäväänsä Riku Mäkeä ja on paikalla, kun luostarissa syttyy tulipalo. Paikallinen poliisi ei pääse luostariin teille kaatuneiden puiden ja maanvyöryjen takia. Matsuzaka pohdiskelee poliisin työtä:
"Poliisin työstä suurin osa on odottamista. Loppuaika yritetäään koostaa tiedonmuruista kokonaiskuvaa ja niiden perusteella ratkaista rikoksia", Matsuzaka selitti. Vaikeinta oli tietää, mikä oli olennaista.
Heikki Valkama tuo teokseensa monia ajankohtaisia teemoja, joista monet liittyvät ruokaan: perinteinen luostarin kasvisruoka ja nykyaikainen vegaaninen ruoka, lähiruoka, kansainväliset ketjut, ilmastonmuutos. Monin paikoin kirjailija selittää ja opettaa, esimerkiksi buddhalaisuudesta tai dokumentarismista, ja vaikka japanilaisuuteen ja sen ruokakulttuuriin tutustuminen on kirjassa ehdottomasti kiintoisaa, selostukset myös loiventavat draaman jännitettä. Vakavuutta kerrontaan tuo Rikun isän sairastaminen Suomessa, keveyttä Rikun ja Evan suhde, jolle kirjan loppu vähän lupailee jatkoa.

Riku Mäki -sarja: Pallokala 2017, Laserjuuri 2018 ja Tulikukka 2019.

           Heikki ValkamaTulikukka, 282 s
            Kustantaja: Tammi 2019
            Kannen suunnittelu: Markko Taina


KIRJA on kirjastosta. MUUALLA blogeissa Kirjarouvan elämää, Kirsin kirjanurkka

Maailman ympäri 80 päivässä -haasteessa sijoitan tämän Yokohaman kaupunkiin, sillä se mainitaan kirjassa parikin kertaa.

tiistai 24. joulukuuta 2019

Joulutoivotus Waltarin sanoin


Joulu on kuusenneulasten ja
sammuvien kynttilöiden tuoksua,
ja hiljaista, onnellisen sykähdyttävää
rakkautta,
ja lahjoja, ja unta, jossa kasvoja hipovat
enkelin siivet.
Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja,
jotka joskus luetaan ja unohdetaan.
Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huurunen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.
Mika Waltari
Joulun iloa ja rauhaa kaikille blogissa piipahtaville!

maanantai 23. joulukuuta 2019

Margriet de Moor: Kreutzersonaatti

Alankomaalaisen Margriet de Moorin Kreutzersonaatti on monitasoinen, moniaistinen ja monitaiteellinen pienoisromaani, joka lähti mukaan kirjakaupan alelaarista. Ja hyvä on, että lähti, sillä teos herättää paljon ajatuksia ja johdattelee sekä kirjalliselle lukupolulle että musiikilliselle kuuntelupolulle.

Kreutzersonaatti on kirja musiikista, eräästä avioliitosta ja hulluksi tekevästä mustasukkaisuudesta. Tarinan minäkertoja on alankomaalainen musiikintutkija, joka asuu Yhdysvalloissa ja tapaa sokean musiikkikriitikon Marius van Vlotenin Amsterdamin lentokentällä. He ovat matkalla musiikkitapahtumaan Salzburgiin, ja koneen lähdön viivästyessä he alkavat muistella kohtaamistaan kymmenen vuotta aikaisemmin. Silloinkin he olivat lentokentällä ja heidän koneensa oli myöhässä. He olivat menossa Ranskaan Bordeaux'hon, jossa pidettäisiin mestarikurssi jousikvarteteille.

Perillä Bordeaux'ssa kertoja esittelee opiskeluaikaisen ystävänsä Suzanna Flierin van Vlootenille. Suzanna on mestarikurssilla oppimassa, hän on Schulhoff-kvartetin ensiviulisti, Mariuksen on tarkoitus kirjoittaa kritiikit kahdesta kurssin päätöskonsertista ja kertojan puolestaan haastatella kurssin legendaarista opettajaa tutkimustaan varten.

Rakkaus syttyy Bordeaux'ssa, Suzanna ja van Vlooten menevät myöhemmin naimisiin ja saavat pojan. Marius on nuorempana nähnyt, ja nyt Susannasta tulee hänen silmänsä, hän osaa kuvata paikkoja ja tapahtumia ilmeikkäästi. Kotona Marius sijoittaa  huonekalut sentilleen oikeisiin paikkoihin, joiden keskellä hän osaa liikkua sulavasti. Jos joku vieras siirtää jonkin esineen paikoiltaan, seurauksena on raivokohtaus. Jokin avioliitossa alkaa muuttua.
"Pian sen jälkeen tuli kesä. Talossa, jossa van Vlooten pääsi liikkumaan hyvin vapaasti mutta Suzanna oli kuin perhonen neulassa, aukaistiin ovet ja ikkunat."
Margriet de Moor rakentaa jännitettä hyvin. Marius ei näyttäydy kovinkaan miellyttävänä henkilönä, mutta hänen ärtyisyyttään on helppo ymmärtää, kun tietää hänen sokeutumiseensa johtavat tapahtumat. Ärtyisyys kehittyy mustasukkaisuudeksi, joka vaatii toimia, ja kirjailija kuvaa hyvin mustasukkaisen mielen pimeyttä. Lukija jännittää, nielaiseeko pimeys miehen ja hänen läheisensä kokonaan, ja millä tavalla, mutta de Moorilla on parikin yllätystä varastossa, ennen kuin kirja päättyy.

Musiikkia ja erityisesti tšekkiläisen Leoš Janáčekin säveltämää Ensimmäistä jousikvartettoa, jota myös Kreutzersonaatiksi kutsutaan, voi pitää yhtenä romaanin teemana rakkauden ja mustasukkaisuuden kuvauksen lisäksi. Kirjailija yhdistää tekstissään taitavasti eri aistit, äänen ja kuvan, sanan, musiikin ja kuvataiteen. Intertekstuaalisia viittauksia on niin Tolstoin pienoisromaaniin (novelliin) Kreutzersonaatti kuin Beethovenin ja Janáčekin saman lisänimen saaneisiin sävellyksiin. 

Taiteen kiertokulku on tavattoman kiehtova ja houkuttelee tutkimusmatkalle: Ludwig van Beethoven sävelsi 9. viulusonaatin, jota kutsutaan myös Kreutzer-sonaatiksi ja joka julkaistiin 1802. Leo Tolstoi sai Beethovenin sävellyksestä nimen romaaniinsa Kreutzersonaatti, jonka julkaistiin 1889. Tolstoin romaani puolestaan kiehtoi tšekkisäveltäjää Janáčekia, jonka jousikvartetto sai lisänimensä romaanista - vaikka toki säveltäjä tunsi myös Beethoveninsa. Ja tässä romaanissa Margriet de Moor laittaa Suzannan soittamaan ensiviulua Janáčekin kvartetossa ja elämään avioliitossaan Tolstoin romaanin tarinaa (ilmeisesti - Tolstoin romaania en ole lukenut).

         Margriet de Moor: Kreutzersonaatti, 143 s.
         Kustantaja: Like 2004
         Alkuperäinen
Kreutzersonate 2001 
         Suomentaja: Titia Schuurman  ;  Kansi: Eliza Karmasalo

KIRJA on omasta hyllystä.
Helmet-haasteessa kirja sopii kohtaan 48. Kirja kertoo näkövammaisesta henkilöstä. Kuukauden kieli oli hollanti kesäkuussa. Kirja on Kirjahyllyn aarteita.

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Sujata Massey: Murha Bombayssa


Perveen Mistry on nuori intialainen nainen, joka on aloittanut työn isänsä lakitoimistossa Bombayssa. Hän on innoissaan, kun isällä on selvitettävänä pesä, jossa Perveen voi olla avuksi ja nimenomaan siksi, että on nainen. Rikas tehtailija on kuollut ja jättänyt jälkeensä kolme vaimoa lapsineen. Perheen jäsenet ovat muslimeja, ja naiset ovat eläneet hulppeassa talossa eristettyinä muusta maailmasta ja erityisesti muista miehistä kuin aviomiehestään tai sukulaisistaan.

Nyt kaikki lesket ovat suostuneet luopumaan perinnöstään ja antamaan osuutensa hyväntekeväisyyteen. Perveenin isä haluaa varmistua siitä, että heille on selitetty, mitä järjestely tarkoittaa heille ja heidän lapsilleen, ja että he ovat todella ymmärtäneet, mihin ovat suostuneet. Mutta asianajaja ei itse voi puhutella naisia, jotka eivät voi puhua vieraille miehille suruaikana. Bombayssa on vain yksi lakitutkinnon suorittanut nainen, joka voi auttaa, Perveen

Vaikka Perveen on suorittanut lakitutkinnon Oxfordissa, kotimaassaan Intiassa hän ei vuonna 19121 voi naisena saada lupaa toimia asianajajana. Sen sijaan hän voi avustaa isäänsä oikeussalissa ja tehdä taustatutkimuksia ja laatia testamentteja. Malabar Hillin leskien tapauksen isä antaa Perveenin tutkittavaksi, sillä tämä voi lähestyä reikäkoristeisten seinien takana oleskelevia naisia kasvokkain, selittää heille heidän taloudellisen tilanteensa ja keskustella heidän kanssaan yksitellen.

Tilanne kiepsahtaa, kun leskien asiainhoitaja murhataan. Juuri tämä mies oli järjestänyt asiat niin, että lesket lahjoittaisivat omaisuutensa hyväntekeväisyyteen. Leskien välitkään eivät ole niin auvoiset kuin ensinäkemältä vaikuttaa. Kuka halusi asiainhoitajan pois päiviltä ja miksi? Miten kukaan ulkopuolinen pääsi suljettuun taloon kenenkään huomaamatta? Vai onko syyllinen joku talon väestä?

Toisena juonteena Sujata Masseyn dekkarissa Murha Bombayssa : Perveen Mistry tutkii on takaumina kerrottu Perveen Mistryn avioliitto komean kalkuttalaisen miehen kanssa, kun Perveen oli vain 19-vuotias opiskelija Bombayn yliopistossa. Perveyn vanhemmat eivät ensin hyväksyneet avioliittosuunnitelmia, vaikka sulhasen perhe oli samasta uskontokunnasta. He kuuluivat Intian zarathustralaisvähemmistöön, jonka esi-isät olivat aikoinaan purjehtineet Intiaan Persiasta. Perveyn isä antoi lopulta periksi, ja Pervey muutti suuren rakkautensa perässä Kalkuttaan miehensä kotiin. Siellä anoppi noudatti varsin vanhoillisia zarathustralaistapoja. Alun huuman jälkeen Perveen alkoi tuntea itsensä onnettomaksi ja yksinäiseksi uudessa kodissaan, sillä mies työskenteli perheyrityksessä myöhään yöhön, anoppi koulutti miniää perinteisten ruokien saloihin, eikä hänen sallittu jatkaa opintoja Kalkutassa. Puolen vuoden avioliiton jälkeen tapahtuu jotain, joka saa Perveenin pakkaamaan laukkunsa ja palaamaan Bombayhin.

Kaksi juonikuviota leikkaavat toisensa, kun viisi vuotta Kalkutasta lähtönsä jälkeen Perveen on näkevinään aviomiehensä Bombayssa. Kun Perveen eräänä myöhäisenä iltana houkutellaan ansaan, hän ei tiedä, onko sen takana hänen aviomiehensä vai Malabar Hillin leskien asianhoitajan murhan tutkimuksista hermostunut henkilö.

Murha Bombayssa on ensimmäinen lukemani Sujata Masseyn dekkari, vaikka jo jonkin aikaa olen suunnitellut tutustuvani hänen Japaniin sijoittuviin rikoskirjoihinsa, joita kirjailija on suoltanut kokonaisen sarjan. Vuosiin 1921 ja 1916 sijoittuva Bombayn murhamysteeri alkaa verkkaisesti ja sisältää paljon kulttuurista ainesta. Dekkarina teos on mukiinmenevä, ei todellakaan jännittävimmästä päästä, mutta miljöönsä ja ajankohtansa takia minusta kovasti kiinnostava. 

Kirja on myös puheenvuoro naisten oikeuksien puolesta, ja Perveenin isän into ja valmius kouluttaa tyttärensä Intian ensimmäiseksi lakitutkinnon suorittaneeksi naiseksi ansaitsee hatunnoston. Mielenkiintoisinta kirjassa kuitenkin oli päähenkilöiden kuuluminen Intian vähemmistöön, persialaislähtöisiin parseihin eli zarathustralaisiin, ja heidän tapakulttuurinsa ja ajatusmaailmansa esittely. En muista, että olisin koskaan aikaisemmin lukenut romaanissa zarathustralaisuudesta, joten ihan senkin tähden palaan varmasti Perveen Mistryn tutkimuksien äärelle uudemman kerran. Sarjan toinen osa Satapurin jalokivi julkaistaan suomeksi huhtikuussa 2020.

         Sujata Massey: Murha Bombayssa : Perveen Mistry tutkii, 460 s.
         Kustantaja: Gummerus 2019
         Alkuperäinen
The Widows of Malabar Hill 2018 
         Suomentaja: Maija Heikinheimo  ;  Kansi: Anja Reponen

KIRJA on kirjastolaina. MUUALLA esimerkiksi blogeissa Anun ihmeelliset matkat, Donna mobilen kirjatKirjamerestä ongittua, Kirsin kirjanurkka

HAASTE: Maailman ympäri 80 päivässä -haaste, jossa tällä samalla kirjalla matkustan Bombayhin ja Kalkuttaan.

tiistai 17. joulukuuta 2019

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019 - 17.luukku: Anni Polvan Joulumuisto


Enää viikko jouluaattoon! Tänään aukeaa 17. Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku, jossa etsitään vanhan ajan joulutunnelmaa Anni Polvan lapsuuden joulumuistoista. Eilinen luukku aukesi Kirjaluotsi-blogissa, ja huomisen luukkuun voi kurkata Kirjarouvan elämää -blogissa. Luettelo kaikista joulukalenterin luukuista löytyy Oksan hyllyltä -blogista.

Joulua odotellessa voi herätellä sopivan perinteistä tunnelmaa lukemalla joulukertomuksia tai -kuvauksia vuosikymmenten takaa. Juhani Aholla on jouluaiheisia lastuja, Mika Waltarilla joulukertomuksia ja Anni Polvalla kirja Joulumuisto, jossa hän kertoo kahdesta lapsuutensa joulusta.

Polvan ollessa nelivuotias hänen perheensä matkusti viikoksi joulunviettoon äidin kotitaloon Asikkalaan. Sen on täytynyt olla sata vuotta sitten, sillä Polva syntyi 1915. Mummola oli Anni-tytölle tuttu paikka aikaisemmilta käynneiltä, mutta kokonaista viikkoa hän ei ollut siellä aikaisemmin viettänyt. Edellisenä kesänä hän oli kuitenkin ehtinyt rakastua pieneen vastasyntyneeseen sianporsaaseen.

Joulusiivoukset ovat täydessä käynnissä, kun päästään perille mummolaan, mutta vielä vauhdikkaammaksi meno yltyy, kun kuppari-hieroja Salmiska tulee taloon hieromaan naisten jäsenten jäykkyydet pois. Puheista Anni nimittäin päättelee, että mummo aikoo hänen oman possunsa joulupöydän kinkuksi. Neuvokas tyttö rientää sikalaan, ja ei aikaakaan, kun kaikki naiset kiitävät pihalla karanneen possun perässä. Kirjan alanimeke kertoo, miksi juuri tuo joulu säilyi muistoissa niin kauan ja niin selkeänä: Joulumuisto : Lauteet hajosivat ja porsas karkasi.

Polva muistelee: 
"Jouluaatosta muistan vain oljet lattialla, ja kauralyhteen, joka oli seivästetty ikkunan taakse. Pikkulinnut tirskuttelivat sen ympärillä aamusta iltaan, ja Isollapiialla oli työ ja vaiva pitää talon ruskea kolli erossa niistä." 
"--- muistan varhaisen jouluaamun. Mummolasta oli Asikkalan kirkkoon kahdeksantoista kilometriä, niin että meidän  oli noustava varhain, jos halusimme mahtua kirkonpenkkiin istumaan. Pyhäkkö oli jouluaamuisin ääriään myöten täynnä." 
"Taivas oli mustansininen, mutta pimeää ei silti ollut, sillä kuu ja kimaltelevat tähdet peilasivat itseään tuhansin valoin sinivalkeaan hankeen. Pakkanen narisi ja paukkui nurkissa nipistellen kuin kiusallaan vällyjen alta esiin pitäviä nenänpäitämme." 
"Valaistu joulukirkko ja urkujen säestämä kuorolaulu olivat minusta niin ihmeellisiä, etteivät ne ole unohtuneet yli puolen vuosisadankaan mentyä. Istuin äidin sylissä, kuuntelin juhlavaa musiikkia ja ihmettelin, miksi penkeissä istuvien ihmisten hengitys kohosi höyrynä ilmaan. Sitten uni voitti."
Toinen Anni Polvan joulumuistoista on Tampereelta, kun tuleva kirjailija oli alakoululainen, ja perhe asui kahden huoneen ja keittiön huoneistossa, josta toinen kamari oli vuokrattu isän veljelle ja kahdelle serkulle. Sen joulun teki erityiseksi pari joululahjaa:
"Vanha, kulmistaan kulunut käsilaukku ja harmaa huopa olisivat pilanneet minulta koko aattoillan, elleivät jäljellä olevat kaksi pakettia olisi korvanneet niitä monin kerroin. 
Isän veli oli ostanut minulle elämäni ensimmäisen vihon. Vieläpä vahakantisen. Aikaisemmin olin saanut kirjoitella satujani ryppyisiin pullapapereihin, joita äiti toi kaupasta tavaroiden ympärillä, sillä isälle, joka määräsi rahoista, ei juolahtanut mieleenkään, että olisin tarvinnut jotakin muuta. 
Tädiltäni sain ensimmäisen oman kirjan, jota säilytin vuosikaudet suurena aarteena. Sen nimi oli Haaremin ristikon takana, niin ettei se kai ikäiselleni oikein sopinut, mutta ahmaisin sen jo seuraavana päivänä."
Myöhemmin illalla:
"Otin vahakansivihon tyynylleni ja tunsin nukkuvani rakkaan ystäväni vieressä."

Kynttilän valoa, piparin tuoksua ja mukavaa joulunodotusta!


          Anni Polva: Joulumuisto, 60 s.
          Kustantaja: Gummerus 1986

          Kansi: Jorma Luotio

KIRJA on poimittu kirjaston joulukirjojen esittelyhyllystä.

tiistai 10. joulukuuta 2019

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär & Taiteilijan vaimo

Olen viihtynyt Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoiden seurassa ensimmäisestä osasta alkaen. Henkilöhahmoihin on helppo kiintyä, ja heidän elämänvaiheitaan seuraa kuin hyvän ystävän - sillä erotuksella, että tuo ystävä on elänyt elämänsä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkupuolella. Neljässä ensimmäisessä osassa pääosassa on Ida Eriksson, joka kasvaa orvosta lapsenpiiasta taitavaksi täysihoitolaa pitäväksi ruokarouvaksi.


Sarjan viidennessä osassa pääosan saa Ruokarouvan tytär eli Idan tytär Kirsti, joka on päässyt ylioppilaaksi ja opiskelee yliopistossa romaanista filologiaa. Hänen kasvattisisarensa Alli opiskelee suomen kietä ja kirjallisuutta sekä  kansanrunoudentutkimusta, ja lausunnan harrastus vie hänet piireihin, joissa liikkuu sellaisia tulevaisuuden nimiä kuin Olavi Paavolainen, Katri Vala, Elina Vaara, Yrjö Jylhä, muutamia mainitakseni. 

Allin kanssa Kirstikin pääsee sisään kirjalliseen maailmaan ja tutustuu taiteilijoihin. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen tytöt viettävät kesän näyttelemässä seurueessa, joka kiertää ympäri Suomea keräten rahaa Itä-Karjalan pakolaisten hyväksi. Yksi näistä kotinsa jättämään joutuneista on Iivo Borissainen, jonka Kirsti järjestää kuvanveistäjän oppiin Havis Amandan luojan Ville Vallgrenin luo. Tämä asuu Kirstin ja allin kodin naapurissa.

Kirstille ei oikein ranskan kielen historian opiskelu maita. Hän viettää paljon mieluummin aikaa äitinsä entisen täysihoitolaisen Miilin hattukaupassa Helsingin Bulevardilla, ja sen verran tiheään hän siellä vierailee, että oppii varsin taitavaksi hattujen ja pukujen tekijäksi itsekin. Hän kokeilee myös mallipiirustusta, ja sattumoisin Miilin Ranskassa mallimestarina työskentelevä ystävätär näkee Kirstin malleja Suomessa käydessään.

Kun Alli kuolee lentävään keuhkotautiin, Kirsti lähtee Pariisiin, jossa hän pääsee tuon Miilin ystävättären ansiosta itsensä Coco Chanelin muotitaloon ensin apuompelijaksi ja myöhemmin malliksi ja mallipiirtäjäksi. Kirsti on yhtä reipas ja neuvokas kuin äitinsäkin ja selviää hyvin Ranskan työntäyteisessä muotimaailmassa. Madame Chanelin oikeana kätenä on muuan Mademoiselle Virginie Laurent, jolla on samanlaiset kaksiväriset silmät kuin Kirstillä itselläänkin. Pariisissa Kirsti tutustuu myös muutamaan suomalaiseen taiteilijaan, joista hänen ilokseen yksi on jo ennestään tuttu. Iivo Borissainen on nyt Ilmari Aaltonen, ja hän on saanut apurahan opiskellakseen kuvanveistoa Ranskassa. 

On mukava lukea 20-luvun Pariisista ja suomalaisten elämästä siellä, mutta Ruokarouvan tyttären kanssa tuli ajoittain ähky, sillä tunnettuja suomalaisia kirjailijoita ja muita taiteilijoita tupsahtaa Kirstin elämään vähän liikaa, puhumattakaan muotimaailman suurista nimistä ja Hemingwaystä Pariisissa. Vähemmän olisi tässäkin enemmän, sillä kuuluisuuksia on ihan liikaa. Kirstin tarina on kuitenkin kiinnostava ja hänellä on Iivon/Ilmarin kanssa sopivasti sutinaa, että tästä osasta jo arvaa, mihin suuntaan seuraava kirja vie.

        Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär : Syrjästäkatsojan tarinoita V, 430 s.
        Kustantaja: Otava 2017
        Kannen suunnittelu: Timo Numminen


Kirjasarjan kuudennen osan alussa Kirsti Eriksson on yhä Pariisissa ompelijana. Hän unelmoi yhteisestä muotihuoneesta Helsingissä Miilin kanssa, ja suhde kuvanveistäjä-Ilvoon syvenee. Kun Kirsti ja Iivo palaavat parina Suomeen ja menevät pian naimisiin, on äiti-Ida tyytyväinen. Kirjan nimi kertoo, että pääosassa on Taiteilijan vaimo, rouva Kirsti Aaltonen.

Ajallisesti Taiteilijan vaimo sijoittuu vuosiin1927-1930. Kirstin ja Iivon elämä järjestyy Helsingissä ja Albergassa (Leppävaarassa). Kirstin ja Miilin haave toteutuu, ja Kirstistä tulee osakas Miilin hattukauppaan, joka laajentuessaan muotiliikkeeksi houkuttele uusia asiakkaita ja pärjää hyvin. Kirstin seurapiireissä liikkuvat ystävät kernaasti kertovat, mistä he ovat hankkineet tyylikkäät vaatteensa.

Iivolla ei mene yhtä hyvin. Hän saa apulaisen töitä kuvanveistäjä Ville Vallgrenilta ja ajoittain muitakin työtarjouksia, mutta tuloja on vähän ja välissä työttömiä jaksoja, jotka vetävät mielen matalaksi. Mennessään naimisiin Iivon kanssa, Kirsti tiesi, mihin oli ryhtymässä ja mikä olisi taiteilijan vaimon osa.  

Enni Mustonen (oikealta nimeltään Kirsti Manninen) on mestari historiallisen ajankuvan luomisessa. Taiteilijan vaimon tarinaan hän on liittänyt 20-luvun tapahtumia ja ilmiöitä: yksi sivuhenkilöistä todistaa Kuru-laivan kaatumisen ja uppoamisen Näsijärven myrskyssä, pirtua salakuljetetaan öiseen aikaan ja ihmisiä muilutetaan itärajalle. Albert Edelfeltin patsas paljastetaan Ateneumin sivustalle. Olavi Paavolainen ja Mika Waltari kuuluvat Kirstin ja Iivon ystäväpiiriin Pariisissa.

Taiteilijan vaimossa arkielämä soljuu, on iloa ja surua, häitä, Kirstin ja Iivon esikoisen kaste, läheisten hautajaisia. Kirja päättyy sykähdyttävään kohtaukseen, kun Ida Eriksson kertoo Kirstille vihdoin yllättävän totuuden tämän isästä. Siinä on sulattelemista, ja moni asia saa samalla selityksensä. Lukijana mieltä jää kutkuttelemaan, miten Kirsti osaa elää tämän tiedon kanssa. Se epäilemättä selviää sarjan seitsemännessä osassa Sotaleski, joka on jo julkaistu.

         Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo : Syrjästäkatsojan tarinoita VI, 430 s.
         Kustantaja: Otava 2018
         Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Aikaisemmat osat: PaimentyttöLapsenpiikaEmännöitsijä ja Ruokarouva.

KIRJAT ovat kirjastolainoja.