perjantai 22. maaliskuuta 2019

The Sound of Music Lahden Kaupunginteatterissa

Tulee harvoin käytyä teatterissa, enkä niistä harvoistakaan kerroista ole aikaisemmin blogannut. Nyt teen poikkeuksen. Kävin nimittäin viikko sitten 14.3. Lahden Kaupunginteatterissa katsomassa musikaaliklassikon The Sound of Music yhdessä parin ystävän kanssa, ja olimme aika lailla myytyjä esityksestä.


Kuva: Johannes Wilenius

The Sound of Music on tuttu televisiosta: olen nähnyt sen elokuvana vaikka kuinka monta kertaa. Niinpä teatteriin mennessäni tiesin jutun juonen jo etukäteen, mutta silti nunnaksi mielivän Marian lähettäminen luostarista kapteeni von Trappin perheeseen seitsemän lapsen kotiopettajattareksi, hänen rakastumisensa kapteeniin sekä heidän pakonsa Itävallasta Alppien yli pois natsien vallan tieltä jaksoi koskettaa liikutukseen saakka. Minua miellytti myös suuresti, että Lahden esitys oli melkoisen uskollinen elokuvan ja epäilemättä myös alkuperäisen Broadway-musikaalin tulkinnoille.

Osansa liikutukseen oli tietysti tunteikkaalla ja reippaalla musiikilla, kiitos kapellimestari  Antti Vauramon johtaman orkesterin ja kaikkien tutuksi käyneiden laulujen, sellaisten kuin  Do-re-mi, Edelweiss, Kun vuorelle käyn. Marian roolissa lauloi, tanssi ja näytteli Anni Kajos, joka suoriutui osastaan todella taitavasti ja viehättävästi ja lauloi erinomaisesti.  Mikko Pörhölän kapteeni von Trapp, leskimies ja ison lapsikatraan isä, oli jäykkä näyttämöllä lauluissaan ja tanssissaan, mutta jotenkin se jäyhyys sopi kapteenin roolihenkilöön, joka alussa piti lapsilleen sotilaallista kuria, mutta alkoi sitten vähitellen pehmetä ja lämmetä.

Von Trappin perheen lapsia esittäneet nuoret olivat esityksessä parasta. He valloittivat sydämen alkaen vanhimmasta 16-vuotaasta Lieslistä ja hänen herkästä ensirakkauden hämmennyksestään aina somaan pikku-Gretliin asti. Liesliä näytteli Roosa Lehtinen, joka opiskelee musiikkia Tampereen ammattikorkeakoulussa, ja Gretliä 8-vuotias Leea Mäki. Näkemässäni esityksessä muina von Trappin lapsina olivat Daniel Ivanov (Friedrich), lystikäs Henna Määttänen (Louisa), Inka Laukkanen (Brigitta), Evert Mäki (Kurt) ja Edith Mäki (Marta), jotka ovat yllä olevassa kuvassa. Hyvistä laulajista pitää mainita erityisesti luostarin abbedissana hienolla äänellään hurmannut mezzosopraano Ulla Raiskio. Sivuroolissa minua huvitti kapteenin hovimestaria esittänyt Jori Halttunen, joka toi hahmoon komiikkaa eleillään ja liikehdinnällään.

Pidin esityksen lavastuksesta kovasti, ja yhdessä valojen, äänen ja pukujen kanssa kokonaisuus oli mainio. Erityisen vaikuttava oli kohtaus, jossa Maria ja kapteeni vihittiin hämyisässä kirkossa, ja siinä samassa, seremonian jälkeen, pappi riisui papinkaapunsa, ja näyttämöllä seisoi hänen tilallaan natsiupseeri, taustalle projisoitui saksalaisten sotilaiden rytmikäs marssi ja kovaäänisistä kuului Hitlerin puhe. Se viimeistään ajoitti musikaalin vuoteen 1938, jolloin Saksa liitti Itävallan valtansa alle.

Musikaalin musiikin on säveltänyt Richard Rogers ja laulujen sanat kirjoittanut Oscar Hammerstein II ja suomentanut Esko Elstelä.

Lahden Kaupunginteatterin The Sound of Music oli hieno teatterielämys, josta nauttivat niin silmät, korvat kuin sielukin. Suosittelen lämpimästi perinteisestä hyvän mielen musiikkiteatterista pitäville. 

MUUALLA: Me viisi, Paljon Melua TeatteristaTeatterinna

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot


Tänään on kulunut 175 vuotta Minna Canthin syntymästä 19.3.1844. Aloin juhlinnan jo viime viikolla lukemalla hänen novellinsa Kauppa-Lopo vuodelta 1889. Tänään, varsinaisena syntymäpäivänä, jatkan lasten tietokirjalla Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Se kertoo sanoin ja kuvin yhdestä Canthin päivästä Kuopion kotonaan, Kanttilassa, ja sen lomassa kirjailijan elämän vaiheet lapsuudesta aikuisuuden eri toimintakentille. Varsinainen elämäkerta siis, kirjoitettu erityisesti nuorempia lukijoita ajatellen.

Teoksen sivut ovat isot, niillä on joko isoja tai paljon pieniä kuvia, joiden yksityiskohtia alakouluikäiset voivat tutkia, ja tekstiä on sopivasti jo lukemaan oppineille. Kuvat ja tekstit tukevat toisiaan ja asettavat Minna Canthin ajallisesti sopiviin historiallisiin puitteisiin 1800-luvun lopun sisustuksineen ja vaatemuoteineen. Tekijät kertovat elämäntarinan kronologisesti nostaen sieltä hauskoja näkymiä tai sanontoja. Yhdellä sivulla on seitsemän sänkyä, ja jokaisen vieressä on sillä nukkuvan nimi ja ikä: Anni 22 v, Elli 20 v, Hanna 18 v ... Toisella sivulla Minnan kerrotaan juoneen vähintään yhdeksän kuppia kahvia päivässä ja sanoneen, että "[s]iihen päätökseen olen tullut, että kaikki juominen, yksin vedenkin, on vahingollista. Poikkeuksen tekee vain kahvi."



Ennen kaikkea Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot nostaa esiin henkilönsä monet saavutukset, jotka olivat uskomattomia aikanaan ja vaikuttavia vielä nykyajankin näkökulmasta. Minna Canth aloitti opettajaopinnot Jyväskylän seminaarissa ensimmäisten naisten joukossa, ja vaikka avioliitto tuli esteeksi opintojen jatkamiselle, hän toimi myöhemmin sen eteen, että tytöt pääsevät opiskelemaan siinä missä pojatkin. Ihmistenvälinen tasa-arvo oli jotain sellaista, jonka puolesta hän oli valmis taistelemaan. Sen hän teki ennen kaikkea painetulla sanalla ja näytelmillään. Canth oli yksi ensimmäisiä suomeksi kirjoittaneita kirjailijoita, ja hänen lehtikirjoituksensa, romaaninsa ja näytelmänsä aiheuttivat kohua ja paheksuntaa realismillaan jo Canthin elinaikana. 

Kirjan tekstit ovat Leena Virtasen käsialaa, mukana on lainauksia Canthin teoksista ja kirjeistä, ja kuvitus on Sanna Pelliccionin kynästä. Suosittelen kirjaa tutustuttavaksi alakouluikäisille. Kannessa lukee "Suomen supernaisia 1", joten odotettavissa on jatkoa ja lisää supernaisia. Mainiota!



Kirjablogeissa Minna Canthia (1844-1897) on juhlittu jo viikon verran lukemalla Canthia ja Canthista. Yöpöydän kirjat -blogissa on Minna Canth -haaste ja linkkejä viikon blogikirjoituksiin. Eilen illalla järjestettiin pääjuhla Suomen Kansallisteatterissa, sen taltiointi on katsottavissa Yle Areenasta ainakin tällä hetkellä. Ylen artikkelista löytyy linkki siihen ja muihin Canth-aiheisiin ohjelmiin.

      Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! Minna Canthin uskomaton elämä

                  ja vaikuttavat teot, 40 s.
      Kustantaja: Teos 2018
      Kansi ja kuvitus: Sanna Pelliccioni


KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA kirjaa on luettu esimerkiksi näissä blogeissa: Amman lukuhetki,  Luetaanko tämä? -lastenkirjablogi, Yöpöydän kirjat

Helmet-haasteessa tämän voisi laittaa vaikka kohtiin 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa, 13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja ja 47. Kirjassa on alle 100 sivua.
Osallistun kirjalla Minna Canth 13.-19.3.2019 sekä Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaasteisiin.

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Minna Canth: Kauppa-Lopo

Kansi: Erkki Tanttu
"Kauppa-Lopo oli pantu kiinni juopumuksesta ja pyhäpäivän rikkomisesta. Jo tämä oli neljäs kerta kuin hän vankeudessa istui. Kolmasti ennen hän oli joutunut satimeen, kerran löysästä, kahdesti varkaudesta. Ja aina se oli hänen sydäntään kaivellut, mutta ei toki milloinkaan niinkuin nyt." (Kauppa-Lopo)
Näin alkaa Minna Canthin novelli Kauppa-Lopo, jonka nimihenkilö on kaikkien antisankarittarien äiti. Likaiseen ja rääsyiseen, pahalta haisevaan juoppoon on nykylukijankin vaikea suhtautua, vaikka tämä uudemmassa kirjallisuudessa olisi tottunut kohtaamaan monenlaista elävää ja kulkijaa. Ei siis ihme, että novellin saama kritiikki heti tuoreeltaan tarttui Kauppa-Lopon - ja samalla kirjailijan - henkilöön rajuin sanoin:

"Sen enempää ei tarvitse kertoelman likaisesta sisällyksestä esiin tuoda näytteeksi siitä, kuinka tuiki inhottava Kauppa-Lovon kuva on. Lukija ei tiedä, kumpiko enemmän pöyristyttää, sekö, että on semmoinen kuva eteen maalattu muka oman kansansa riveistä, vai sekö, että on kirjoittajia, jotka rohkenevat sellaista yleisölle syöttää. Ja vielä enemmän hirvittää ja surettaa se tieto, että meillä tuommoisten ilkeäin irvikuvien etevä maalaaja on nainen..." (F. A[hlman], Uusi Suometar 18.9.1889)

Kauppa-Lopo ei kuitenkaan ole pelkkä ilkeä irvikuva. Ennen Jyväskylän vankilasta vapautumistaan hän kuulee leskeksi jääneestä lehtorin rouva Kortmanista, jonka Lopo on tuntenut aikoinaan Kuopiossa tämän ollessa vielä tyttönä. Leskirouva on taloudellisessa ahdingossa miehensä kuoleman jälkeen, ja Kauppa-Lopo yrittää auttaa häntä omia vaivojaan säästämättä, vaikka hänen lähestymisensa on rouvalle pelkästään vastenmielistä. Lesken talosta löytyy kaikenlaista rojua, jonka suustaan taitava Kauppa-Lopo saa myydyksi lesken auttamiseksi, mutta vielä isomman avun rouva Kortman saa, kun Lopo löytää tämän talolle ostajan ja neuvoo rouvaa pyytämään siitä isomman hinnan.

Novelli asettaa rinnakkain ulkoisesti rähjäisen ja epämiellyttävän kaupustelijan, jonka sydän sykkii avuliaana ja kultaisena hätään joutunutta leskeä kohtaan, ja ylpeän, parempaan väkeen kuuluvan naisen, joka saatuaan avun häpeää ja torjuu auttajansa.

Minna Canth oli rohkea nainen, joka uskalsi kirjoittamisellaan tarttua aikansa epäkohtiin ja tehdä näkyväksi yhteiskunnan epätasa-arvoa. Kauppa-Lopossa hän tekee sen kärjistämällä hahmojensa vastakohtaisuuksia. Novellin kieli tuntuu vielä tänäänkin terävältä ja luettavalta, vain paikoin tyylikkäästi vanhentuneelta, ja valitettavasti 130 vuotta novellin julkaisemisen jälkeen tasa-arvopuheelle on yhä tarvetta.

Olen vasta alkutaipaleella Minna Canthiin tutustumisessa. Aikaisemmin olen kirjoittanut pienoisromaanista Köyhää kansaa. Kauppa-Lopoa lukiessa oli hieman hämmentävää huomata, että näin mielikuvituksessani Jyväskylän kadut ja torin ja rakennukset sellaisina kuin ne Minna Rytisalon viimevuotista romaania Rouva C. lukiessa mieleeni muodostuivat!

Luin novellin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamasta yhteisteoksesta Kauppa-Lopo & Agnes. Jälkimmäiseen palaan joskus myöhemmin. Kirja sisältää myös Päivi Lappalaisen esseen, jossa hän pohtii näitä kahta naiskuvaa, sekä valikoiman aikalaisarvosteluja. 

Kuvituskuvana on Kauppa-Lopon kansi Otavan vuonna 1964 julkaisemasta laitoksesta, kannen on taiteillut Erkki Tanttu.

         Minna CanthKauppa-Lopo, kokoelmassa Kauppa-Lopo, Agnes, s. 1-51

         Kustantaja: SKS 1999 (1. p. 1889 kokoelmassa Lain mukaan, Kauppa-Lopo)

KIRJA on oman hyllyn aarre, Kirjamessujen alelaarista poimittu.
MUUALLA: Amman lukuhetki, Kirjakaapin kummitus, Nannan kirjakimara

HAASTE: Minna Canth -lukuhaaste 13.-19.3.2019 ja Joka päivä on naistenpäivä ja Kirjahyllyn aarteet.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Katja Kärki: Jumalan huone


Jumalan huone on Katja Kärjen tuore esikoisromaani, joka on jo ehtinyt saada blogisavuja siellä täällä. Se kertoo pohjoiskarjalaisesta Martikaisen suvusta, ja ajallisesti kirja ulottuu 1930-luvulta tälle vuosituhannelle.

Sukutarina
Katja Kärjen teos on sukutarina, jonka kirjailija kertoo kolmen eri-ikäisen naisen valintojen kautta. Iäkkäin heistä on 20-luvulla syntynyt Aili, perheetön täti, jolla nuorena on ollut  ensin poika ja sitten mies, ja kummastakin hän on joutunut luopumaan. Nyt keski-iässä hänestä tulee alaikäisen tytön huoltaja ja tämän sisarusten äitihahmo kriisin keskellä, kun näiden oma äiti Vieno, Ailin sisko, saa surmansa. Aililla on omat piinansa ja kiusansa elämässä, eivätkä ne päästä häntä helpolla.

Maria, Vienon ja Maurin tytär, on 60-luvulla vain 6-vuotias, kun äiti kuolee ja hänestä tulee Ailin tyttö. Marialla on unelmia ja haaveita, mutta haave omasta miehestä ja lapsesta on kipeä. Hän muuttaa vaaroilta Joensuuhun, opiskelee ammatin ja päätyy opettamaan maahanmuuttajille suomea. Mariasta kasvaa kirjassa sävyisä ja tasainen nainen, joka opetustyössään joutuu kohtaamaan erilaisuutta ja omassa elämässään alkaa kyseenalaistaa monia aikaisemmin selkeitä näkemyksiä ja arvoja.

Elsa on Marian kummityttö ja tämän vanhemman siskon, Kaisan, tytär. 80-luvulla  syntyneellä Elsalla on pienestä alkaen sydänystävä, jonka elinpiiri on hyvin erilainen kuin Elsan omalla perheellä, ja pikkutytöstä kasvaakin ensin rajusti kapinoiva teini-ikäinen ja sitten vielä rajummin bilettävä opiskelija. Kun Elsa ilmestyy kotiin pinkissa siilitukassa, isä osoittaa ovea, ja sanoo, ettei takaisin ole tulemista, niin kauan kuin tukka on tuonnäköinen. Ja Elsa lähtee, muuttaa Jyväskylään opiskelemaan ympäristötiedettä. Lähtiessään hän poistaa kaikkien perheenjäsenten puhelinnumerot kännykästään.

Hengellinen yhteisö
Jumalan huone on Kärjen kirjalle osuva nimi, sillä Jumalan huone, lestadiolaisen yhteisön rukoushuone, on kuin yksi kirjan henkilöistä. Sinne mennään perheittäin ja suvuittain seuroihin sunnuntaisin, siellä tavataan naapureita ja ystäviä, siellä ihastutaan, solmitaan avioliittoja ja siunataan vainajia. Saarnoineen ja yhteisen normin mukaisine elämäntapoineen rukoushuoneesta tulee toisille turvallinen, joskin tiukasti kiinni pitävä äidin syli, josta ei haluta tai voida pyrkiä pois. Toiselle se on kuristava kahle, jonka otteesta on joko liu'uttava pois tai joka on väkivalloin murrettava.

Teoksen hengellistä yhteisöä tarkastellaan heidän kauttaan, jotka siitä pyrkivät pois. Teini-ikäinen Elsa ei halua mennä enää seuroihin perheensä kanssa, ja lukioiässä hän tekee listan synneistä, joita hän päättää tehdä matkallaan omannäköiseen elämäänsä. Kaikki kaksitoista kohtaa hän pystyy kuittaamaan listaltaan, ja sen toteutumista kuvataan sen verran pitkään yksityiskohtaisesti, että alkaa haukotuttaa muuten mukaansa tempaavassa kirjassa. Oman identiteetin etsintä ei ole helppoa sellaiselle, joka on kasvanut ahtaassa ja suljetussa yhteisössä. Railakkaassa opiskelijaelämässäkin Elsa kokee olevansa sinne kuulumaton.

Marian tie on tasaisempi. Hänellä on elämä kaupungissa, työkavereita ja oppilaita, ja sunnuntaisin vielä vapaaehtoistyötä rukoushuoneella, mutta vähitellen hän huomaa alkavansa ajatella eri lailla kuin valtaa pitävät vanhat miehet yhteisössä. Hän hakeutuu ihan tavalliseen seurakunnan jumalanpalvelukseen, alkaa miettiä teologian opintoja, mutta saa nuhteita ja ojennusta siitä, että poikkeaa yhteisön hyväksymästä hengellisyydestä.

Rakenne
Kirja on kerroksellinen ja moninäkökulmainen, ja vaikka olen viime aikoina kaivannut ihan suoraviivaisesti etenevää tarinointia, tässä nautin siitä, miten Kärki on toteuttanut nuo aika- ja henkilösiirtymät selkeästi ja sulavasti. Pääosassa olevat henkilöt kehittyvät romaanin kuluessa, heidän elämänsä lomittuvat, kerros kerrokselta sukusalaisuudet kuoriutuvat esiin. Minun on helppo pitää Mariasta kaikessa tavanomaisuudessaan ja rehellisessä, poukkoilemattomassa etsinnässään.

Katja Kärki on kirjoittanut hienon esikoiskirjan, joka on kiinnostava ja kieleltään vivahteikas ja sujuva. Pohjoiskarjalainen murre pilkahtelee mukavasti dialogeissa.

               Katja Kärki: Jumalan huone, 463 s.
               Kustantaja: Bazar 2019

               Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

KIRJA on kirjastolaina.

Helmet-haasteessa kirja sopii esimerkiksi kohtiin 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua (esim. perheväkivalta), 43, Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi (Elsa), 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja.

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Koosteessa Joka päivä on naistenpäivä

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää! Tänään päättyy puoli vuotta kestänyt Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste, jota ovat vetäneet Laura ja Mira ja jossa on luettu naisten kirjoittamia vanhoja ja vähän uudempiakin klassikoiksi tituleerattuja kirjoja.

Minulla on klassikkoja lukematta yksi jos toinenkin ja mielessä haave tehdä lukemattomista luettuja, joten haaste sopi paremmin kuin hyvin. Omaksi tavoitteekseni asetin kuusi kirjaa eli kirja kuukaudessa ja niistä pari kolme naisnobelistin kirjoittamaa. 

Jälkimmäisen tavoitteen saavutin, kirjoja kertyi viisi ja niistä neljä naisnobelistin kirjoittamaa. Tosin ehdin lukea jo yhden Minna Canthin novellinkin, mutta koska tänään julkistettiin haasteelle jatkoa,  kirjoitan novellista blogiin hieman myöhemmin.

Naisnobelisteja kertyi ensmmäisestä kirjallisuuden Nobel-palkitusta Selma Lagerlöfistä kymmenen vuotta sitten palkinnon saaneeseen Herta Mülleriin.  Haastekirjoista kaikkein vaikuttavin oli Toni Morrisonin riipaiseva romaani Minun kansani, minun rakkaani. Luen paljon kotimaista, mutta tällä haastekierroksella kaikki lukemani kirjailijat olivat ulkomaisia.

Tässä vielä lista kirjoista ja linkit blogikirjoituksiini: 

     Herta Müller: Matala maa (Nobel 2009)
     Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani (Nobel 1993)
     Selma Lagerlöf: Joululahja ja muita kertomuksia (Nobel 1909)
     Pearl S. Buck: Hyvä maa (Nobel 1938)
     L. M. Montgomery: Sininen linna

Kiitos inspiroivasta haasteesta, Laura ja Mira!

Haaste jatkaa suoraan toiselle, vuodenmittaiselle, kierrokselle. Siihen voi liittyä Mitä luimme kerran -blogin aloituspostauksessa, josta löytyy myös ensimmäisen osan kooste ja sieltä paljon lukuvinkkejä. Olen mukana rennolla otteella, ja katsotaan, kertyykö kirjoja tuplasti, kun aikaakin on kaksin verroin. Uskoakseni tulen lukemaan sekä kotimaisia että ulkomaisia naisklassikkoja. Canthin lisäksi ainakin Eeva Joenpelto ja Saima Harmaja kiinnostavat, ja pari Maila Talvion kirjaa löytyy omasta hyllystä. Ulkomaisista mielessä on L. M. Montgomery sekä Margaret Michell ja Tuulen viemää, jota suunnittelin Klassikkohaasteeseen viime kesänä, mutta aika loppui kesken. Naisnobelistit innostavat edelleen - josko nyt voisi olla vuorossa norjalainen Sigrid Undset ja britti Doris Lessing? Ja Svetlana Aleksijevitš. Mutta voiko näin tuoretta kirjoittajaa edes kutsua klassikoksi, vielä? Hmmm.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Sjón: Argon lastu

Argon lastu on kiemurainen ja kiehtova kirja, joka yhdistää nykyaikaa ja muinaistaruja. Tai, no, ei nyt ihan nykyaikaa, sillä vuosi on 1949, mutta nykyajaksi senkin voi laskea, kun vierellä kulkevat antiikin taruolennot ja skandinaavisten saagojen henkilökaarti. En väitä pysyneeni kaiken aikaa kartalla, mutta osasin olla välittämättä siitä, ja annoin kirjailija Sjónin viedä.




Argon lastussa islantilainen Valdimar Haraldsson on vanha mies, joka asuu Kööpenhaminassa. Hän on vakuuttunut siitä, että kalojen syöminen on tehnyt pohjoiset kansat muita kookkaammiksi ja kaikin puoli ylivertaisemmiksi, ja on julkaissut pientä tanskankielistä aikakauslehteä "Fisk og Kultur", jossa hän on julkaissut tieteellisiä artikkeleita asiasta. Nyt vuonna 1949 Haraldsson saa kutsun rahtilaivan neitsytmatkalle ensin Tanskasta Norjaan hakemaan paperimassaa, joka viedään Turkkiin, ja sen jälkeen noutamaan Neuvosto-Georgian Potista teetä Tanskaan.

Haraldsson lähtee matkaan ja ihailee tuliterää laivaa ja kapteenin vieraalle järjestämää ylellistä hyttiä. Kapteenin pöydässä toinen perämies Kaineus on innokas kertomaan pöytäseurueelle tarinoita merimiesmatkoiltaan. Ateria toisensa jälkeen hän painaa korvalleen pienen puupalan, kuuntelee ja sitten kertoo puulta kuulemansa seikkailun. Puupala on myyttisen Argo-laivan keulasta veistetty lastu, ja Argo-laivalla Kaineuskin purjehti yhtenä sen argonauttina. Hän kertoo myös omasta historiastaan: ennen kuin hänestä tuli väkivahva merimies ja soturi, johon mikään teräase ei pysty, hän oli nuori kaunis prinsessa, jonka meren jumala Poseidon raiskasi. Sen jälkeen jumala lupasi toteuttaa tytön yhden toivomuksen ja sen hän tekikin, muutti prinsessan mieheksi, joka kukaan ei voita.

Huikeinta Sjónin kirjassa on tarinan sisältämän tarinan sisältämä tarina, monta kerrosta, joissa aikakaudet ja eri maiden tarustot sekoittuvat vinkeästi keskenään. Kehyskertomuksessa on islantilaisen vanhuksen matka rahtilaivalla Tanskasta Norjaan. Sen sisällä perämies Kaineus kertoo seikkailuistaan argonauttien kanssa kreikkalaisesta mytologiasta tutulla Argo-laivalla. Ja yhdessä Kaineuksen tarussa Argo rantautuu naisten saarelle Lemnokseen, jonka juhlissa runonlaulaja laulaa historiallisen runon. Se on peräisin pohjoisen kansoilta, ja niin runon sankarit kuin tapahtumatkin ovat peräisin islantilaisista / skandinaavisista sankaritaruista.

Tarinoiden lomasta löytyy arkista realismia, kun laiva joutuu odottamaan paperimassapaalien lastaamista norjalaisen vuonon rantamilla ja todistaa maissa lastauksessa tapahtuvaa työtapaturmaa ja sen jälkiseuraamuksia. Sodasta on kulunut vasta vähän aikaa, ja siihenkin viitataan: "Neljä vuotta oli kulunut suuren sodan loppumisesta, emmekä vieläkään uskoneet, että ihmisyys oli voittanut."

Kiinnostava kirja, joka kieputti päätä suuntaan jos toiseenkin ja jätti jälkeensä hinkua tutustua lähemmin antiikin Kreikan ja Skandinavian muinaistaruihin. Kirjan lopussa on mainittu ne teokset, joihin kirja pohjautuu.

Islantlainen kirjallisuus on jäänyt minulle tuntemattomaksi, vain yhden Arnaldur Indriðasonin rikosromaanin (Räme) olen lukenut sieltä päin. Sjónin kirjoja on käännetty suomeksi useita, ja näinä päivinä julkaistaan hänen uusin romaaninsa CoDex 1962, joka sekin yhdistää toisiinsa historiaa, satua ja myyttejä.

               Sjón: Argon lastu, 142 s.
               Kustantaja: Like 2008

               Alkuperäinen: Argóarflísin, 2005, suomentaja Tuomas Kauko 
               Kannen kuvitus: Gunnar Karlsson, piirustus Johannes Hevelius (1611-87)

KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA: Anni Viitasaari/Kiiltomato, Erkki Kanerva/TS

Helmet-haasteessa kirja sopii useaan kohtaan, esimerkiksi 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla, 27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja, 46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö (Kaineus).
Kuukauden kieli -haasteessa maaliskuun kieli on islanti.