maanantai 18. tammikuuta 2021

Alice Zeniter: Unohtamisen taito

"Hänellä ei ole mitään valtaa siihen, millaiseksi hänen poikansa tai yhdenkään hänen lapsensa tulevaisuus muodostuu, ja se tuottaa hänelle tuskaa. Hän tietää, että vaikka hän tekisi mitä, sillä ei ole mitään vaikutusta heidän tulevaisuuteensa, hänen kyvyttömyytensä saada kiinni nykyisyydestä tekee tulevaisuuden rakentamisesta mahdotonta. Hänen lastensa tulevaisuus kirjoitetaan kielellä, joka on hänelle vieras."


Ali on muuttanut perheineen Algeriasta Ranskaan vuonna 1962, jolloin Algeria itsenäistyi Ranskasta. Toisessa maailmansodassa hän taisteli Euroopassa Ranskan armeijassa ja sai sen jälkeen ranskalaista sotilaseläkettä. Sodan jälkeen hän vaurastui oliiviöljyllä ja piti yllä hyviä suhteita ranskalaisiin viranomaisiin. Siitä ei FLN, kansallinen vapautusrintama, pitänyt, kun se alkoi sodan ranskalaisia vastaan 50-luvulla. Alin oli jätettävä kaikki kotikyläänsä ja paettava henkensä kaupalla Ranskaan.

Alice Zeniterin romaani Unohtamisen taito kertoo ensimmäisessä osassaan Alin elämästä algerialaisessa kotikylässään 50-luvulta Ranskaan lähtöön saakka. Ali on perheensä ja sukunsa patriarkka, kylässään kunnioitettu, hänellä on asema ja arvostus. Se kaikki muuttuu laivamatkalla Välimeren yli. Ali perheineen sijoitetaan kuukausiksi siirtolaisten vastaanottokeskuksiin ja sieltä kylmään Normandiaan, jossa Alin perhe saa pienen kerrostaloasunnon ja Ali tienaa elannon tehdastyössä. Kirjan toisen osan päähenkilö ei kuitenkaan ole Ali, vaan esikoispoika Hamid, joka oppii kielen nopeasti ja joutuu kielitaitoisena hoitamaan vanhempiensa ja perheen asioita kodin ulkopuolella. Hän muistaa isänsä mahtavuuden ja arvostuksen kotikylästä, jonka jätti alle kymmenen ikäisenä, ja nyt häntä hävettää nähdä isänsä jotenkin surkastuneena ja arvonsa menettäneenä.

Hamidille on tärkeää sulautua ja sopeutua ranskalaiseen yhteiskuntaan. Hänen muistikuvansa algerialaisesta lapsuuden kotikylästä haalistuvat, ja koska Ali ei puhu lapsilleen mitään menneisyydestä, Hamid ei oikeastaan koskaan ymmärrä, miksi he joutuivat lähtemään Ranskaan. Mutta ei häntä kiinnostakaan tietää, hän haluaa olla ranskalainen, vaikka saakin osakseen rasistista kohtelua. Pariisissa Hamid rakastuu ranskalaiseen Clarisseen, he menevät naimisiin ja saavat neljä tytärtä.

Zeniterin kirjan kolmannessa osassa näkökulma on Naïman, Hamidin ja Clarissen kolmannen tyttären, joka ei ole kuullut juuri mitään algerialaisista juuristaan ja isoisänsä menneisyydestä. Isä ei ole kertonut mitään, isoisä itse kuoli, kun Naïma oli vielä lapsi, ja hän ei ole koskaan oppinut tarpeeksi arabiaa kysyäkseen isoäidiltään. 2010-luvulla Naïma on kolmekymppinen ranskalaisnainen, joka työsketelee taidegalleriassa. Hän saa työnsä puolesta mahdollisuuden matkustaa Algeriaan, jossa kukaan hänen suvustaan ei ole uskaltanut vierailla. 

Unohtamisen taito on kolmen sukupolven sukutarina Algeriasta ja Ranskasta, mutta se on paljon enemmän. Alice Zeniter antaa äänen ensin maahanmuuttajille, heidän ajatuksilleen ja tunteilleen, ja sitten heidän lapsilleen ja näiden lapsille. Heille, joiden on unohdettava omat ja  vanhempiensa muistot ja historia voidakseen sopeutua. Ja heille, jotka ovat sopeutuneet, mutta ovat kuitenkin vähän kahden välissä, vähän juurettomia. Alice Zeniter sanoittaa tätä maahanmuuttajien ristiriitaa ja oloa taitavasti ja ajatuksia avaavasti. 

"-- On sellaisiakin tilanteita, jolloin se ei ole mahdollista, Mehdi sanoo huokaisten, -- tilanteita, joiden rehellinen kuvaaminen vaatii kahta keskenään ristiriitaista väitettä."

Zeniterin romaanin kaltaista maahanmuuttajakuvausta en ole ennen lukenut enkä tiennyt kovin paljon Algerian historiasta. Tämä on hieno kirja, mutta ei päästä kovin helpolla, luin sitä hitaasti ja taukoja pitäen. Ajalliset siirtymät ja muistojen häilyväisyys vaativat valppautta. Ja onhan kirja aika muhkeakin, 569 sivua. Ehdottomasti lukemisen arvoinen.

         Alice Zeniter: Unohtamisen taito, 569 s.
         Kustantaja: Otava 2019 (Otavan kirjasto no 271)
         Alkuperäinen: L'art de perdre, 2017; suom. Taina Helkamo

         Kansi: Timo Numminen

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA Kirjaluotsi taustoittaa kirjaa hyvin, Oksan hyllyltä -blogi piti yhtenä upeimmista romaaneista pitkään aikaan.

Helmet-haaste: 4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan.
Pariisi-Dakar kirjarallissa päästään Pariisista Algeriaan.

torstai 7. tammikuuta 2021

2020: Kirjahyllyn aarteet 2 koosteessa


Kirjasähkökäyrän Mai pisti pystyyn toista vuotta peräkkäin Kirjahyllyn aarteet -lukuhaasteen, tällä kertaa numero kakkosen. Kuva on lainattu Kirjasähkökäyrästä. Nimensä mukaisesti haasteessa luetaan oman hyllyn kirjoja. Niitä, jotka tuppaavat jäämään lukematta, kun nehän ovat aina saatavilla, kun taas lainatut kirjat pitää palauttaa määräaikana.

Luin 14 oman hyllyn kirjaa (vuosi sitten 22). Kirjasto on kirjallinen hovihankkijani. Tänä vuonna hurahdin myös Bookcrossingiin eli kirjojen kierrättämiseen. Sitä kautta on hyllyyn tullut lukemattomia lukemattomia opuksia ja toisaalta olen vapauttanut omia luettuja uusille lukijoille. Osa viipyy lyhyen ajan, osa saattaa majailla hyllyilläni kuukausia tai ehkä vuosia, mutta niitä en ole ottanut mukaan haasteeseen, koska ne ovat kiertäviä kirjoja.

Viime vuoden tapaan listaan oman hyllyn aarteet sen mukaan, miten ne ovat hyllyilleni kivunneet. Alla on katsaukseni.

Kiitos, Mai, haasteesta!

Vuonna 2020 luetut kirjanhyllyn aarteet

Arvontavoittona saatu
     William Anderson: Laura Ingalls Wilder - A Biography

Omat ostot (painetut kirjat)
     Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto
     Jari Järvelä: Tyttö ja pommi
     Stephenie Meyer: Kemisti (ei bloggausta)

Omat ostot (e-kirjat ja äänikirjat)
     JP Koskinen: Tulisiipi
     Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa
     Seppo Jokinen: Suurta pahaa

Kirjaston poistomyynnistä ostetut
     Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kirjaston asiakkaiden vaihtohyllystä poimitut
     John Galsworthy: Omenapuu
     Pirkko Arhippa: Verta veitsen terällä (ei bloggausta)

Lukukappaleina & Elisa-kirjan asiakaslahjana saadut:
     TaoLin: Kaunis maailma
     Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
     Pirjo Puukko: Kunnes jalkasi kantavat
     Tero Seppänen: Suruttomat urut

tiistai 5. tammikuuta 2021

2020: Lukuvuosi numeroina

Viime vuoden alussa toivottelin blogin lukijoille antoisaa ja maailmoja avaavaa uutta lukuvuotta, kun kirjoitin jo tavaksi tullutta vuosikatsaustani. Reilu pari kuukautta sen jälkeen maailma alkoi sulkeutua, jopa kirjastot menivät kiinni joksikin aikaa. Sitä ennen hamstratut kirjaston kirjat, oman hyllyn luetut ja lukemattomat sekä verkkokaupasta haalitut täydennykset pystyivät kyllä pitämään lukijoiden maailmat avoimina joka suuntaan.

Paitsi että oma mieli ei ollutkaan niin avoin kuin olisi voinut olla. Lukeminen hidastui ja takkusi, kun koronauutisten seuraaminen vei huomion. Kirjoittaminen jumitti vielä enemmän, mutta siitä en syytä yksin koronaa. Koko vuoden opiskelin harrastuksena  kirjoittamista, ja kirjoitusaikaa ja -puhtia kului siihen liittyvien tehtävien tekemiseen. Vuosi 2020 oli blogissa hiljaisempi kuin yksikään aikaisempi.

Luettu 2020: Kiinnostavia kotimaisia siivekkäitä


Näppituntuma on, että luin ja kirjoitin blogiin vähemmän, luin enemmän kevyttä ja viihteellistä, enemmän englanniksi ja jätin suosiolla osan bloggaamatta, vaikka olen käyttänyt blogia lukupäiväkirjana. Katsotaan numeroiden valossa, miten tuntuma pitää paikkansa. Sulkeissa on vuoden 2019 lukemat.

  • luin/kuuntelin 61 (86) kirjaa
  • näistä rikos- ja jännityskirjoja 18 (25)
  • lasten ja nuorten kirjoja 5 (4)
  • sarjakuvia 2 (1)
  • tietokirjoja, muistelmia, elämäkertoja 10 (8)
  • novellikokoelmia 0 (4), runokirjoja 1 (4), näytelmiä 1 (0)
  • englanninkielisiä 5 plus 1 puoliksi engl/suom (2)
  • kotimaisia 36 (44) / ulkomaisia 25 (42)
  • naisten 40 (53) / miesten 21 (32) / yhdessä 0 (1) 
  • painettuja kirjoja 47 (63) / e-kirjoja 4 (12) / äänikirjoja 10 (11)
  • tämän vuoden (2020) uutuuskirjoja 9 (28)
  • viime vuonna (2019) julkaistuja 15 (18)
  • 2010-2018 julkaistuja 19 (14)
  • 1900-1940 julkaistuja 0 (5)
  • 1800-luvulla julkaistuja 1 (Canth 1895) (4) ; antiikki 0 (1)
Luettu 2020: Ulkomaisia suosikkeja

Kovin paljon en ole tavoistani poikennut. Hienoisia muutoksia kuitenkin on: enemmän kotimaista kuin vuosi sitten, joka olikin harvinaisen tasapäinen tässä suhteessa, vähemmän viime vuoden uutuuskirjoja, mutta silti noin 40% 2019-20 julkaistuja, enemmän romaaneja ja vähemmän runoja tai novelleja kuin ennen.

Luettu 2020: Mieleisiä mysteerejä

Entä sitten alkanut vuosi 2021? 

Jatkan kirjoista ja lukemisesta kirjoittamista blogissani, mutta luulen, että siirryn vähän poispäin lukupäiväkirjan pidosta. Kun blogin alkuaikoina toin lähes kaiken lukemani blogiin, jatkossa kirjoitan vain osasta sekä mahdollisesti koostepostauksia siilloin tällöin. Haasteiden kanssakin otan maltillisemmin kuin ennen, mutta Helmet 2021 -haasteeseen aion taas liittyä, vaikka viime vuoden haaste jäi vähän vajaaksi - taas. Mutta kun se luettujen kirjojen sijoittaminen sinne haastelistaan on niin hauskaa...

Hyvää lukuvuotta 2021 meille kaikille!

lauantai 2. tammikuuta 2021

2020: Tietokirjabingoilua ja helmeilyä

Tietokirjoja tulee luetuksi liian harvakseltaan, joten vuoden 2020 alussa oli kiva löytää Kirjat kertovat -lukupäiväkirjasta Tietokirjabingo. Jospa se innostaisi tarttumaan tietoon useammin. Bingo on ollut mielessä tietokirjoja lukiessa, mutta vasta nyt vuoden vaihtuessa mallaan ruksit ruudukkoon ja katson, saanko yhtään täyttä riviä. Sen olisi varmaan kuulunut mennä niin, että rasti ruutuun aina heti kirjan tultua luetuksi, mutta käynee se näinkin.



Onnistuin saamaan yhden täyden BINGON! Ei taida bingon ansiota olla, mutta tänä vuonna luin hieman tavallista enemmän tietokirjoja, kymmenen kaikkiaan. Pari niistä oli kuvitettuja lasten tietokirjoja ja yksi sarjakuva. Tässä saaliini:

BINGO:

Bloggaajan suosittelema kirja: Suomen lasten linnakirja (Leena Lumi -blogissa)
Kirja kertoo maasta. johon haluan matkustaa: Tyttö ja teeseremonia (Japani)
Kirjan aihe on ajankohtainen: Ankeriaan testamentti (uhkaava sukupuutto)
Julkisuuden henkilön elämäkerta: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto
Kirjassa on eläimiä: Suomen lasten majakkakirja (lokki ja hylje ja muita)

MUUT:

Kirjassa on valokuvia: Laura Ingalls Wilder - A Biography
Kirjan aihe on minulle tuttu: Maalarisiskot (taiteilijoiden elämäkerroista)
Kirjan nimi herättää tunteita: Kuinka kirjoitan romaanin
Opin kirjasta jotakin uutta: Kokonaisvaltainen kirjoittaminen
Kirja jota suosittelen muillekin: Kirjoittamassa


Vuosi 2020

Kuluneena vuonna(kaan) en saanut Helmet-haastetta täyteen, se on tapahtunut vain kerran, kun Suomen 100 vuoden kunniaksi luin 100 kirjaa! En kuitenkaan jatka enää viime vuoden haastetta, kun uusi Helmet on jo julkistettu muutama päivä sitten (täällä)! Sain vuonna 2020 kaikkiaan 45 kohtaa suoritetuksi, ja lista luetuista kirjoista on omalla sivullaan.

Jostain syystä lukemistoni alkukielten valikoima oli viime vuonna tavallista suppeampi. Siksi käytin yhtä kirjaa, Tyttö ja teeseremonia (linkki yllä), kahteen kohtaan eli 
29. Japaniin liittyvä kirja, ja
32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa.

Kahdesta kirjasta en kirjoittanut blogiin, mutta niillä saan somasti kuitatuksi lukuhaasteen kaksoiskohdan 
47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samantapaiset nimet
     Debbie Macomber: The Inn at Rose Harbor
     Elinor Lipman: The Inn at Lake Devine

Puuttumaan jäivät seuraavat kohdat:
11. Vaihtoehtohistoria
14. Urheiluun liittyvä kirja (hyllyssä odottaa Yksin : Romaani Paavo Nurmesta)
23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä (hyllyssä odottaa Näkymätön lapsi)
26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella .. Z .. (Zeniter:Unohtamisen taito kesken)
27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani.

Vähän mietin sitäkin, josko jättäisin Helmet 2021 väliin, mutta en kuitenkaan malta. Kirjojen sijoittaminen 50 kohdan listaan on sen verran hauskaa. Uusi lista vaikuttaa viimeaikaisia helpommalta, mutta voihan siellä piillä yllätyksellisiä hankaluuksia.

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Kirjoja kirjoittamisesta

Olen lukenut joitain mainioita kirjoja kirjoittamisesta tänä vuonna. Niistä voisi kirjoittaa kokonaisen blogipostauksen kustakin, ja hyvästä syystä, mutta tyydyn nyt vain pikaiseen esittelyyn, kun on kova tarve saada vanha lukuvuosi pakettiin. Kirjoittaminen on kiinnostanut, sillä olen harrastellut luovan kirjoittamisen opiskelua reilun vuoden verran, ja se jatkuu vielä ainakin ensi syksyyn. Yksi esiin nostamistani kirjoista kuului opintoihin, ja muista kahdesta kiinnostuin muuten vain.

Anneli Kannon Kirjoittamassa on oiva kirja bloggarille, sillä kun on koottujen blogi-kirjoitusten muoto. Kirjailija piti viisi vuotta blogia kirjoittamisesta, sai kommentteja kirjoituksiinsa, ja ne sysäsivät ajatuksia eteenpäin. Niistä teksteistä ja siitä prosessista muodostui kirjan pohjamateriaali. Kanto on kirjoittanut monenmoista - ainakin historiallisia romaaneja, lastenkirjoja, näytelmiä - joten hän on kokenut kirjailija. Kirjoittamassa on helppolukuinen ja ajatuksia herättävä kumppani kirjoittavalle ihmiselle, kuin luotu luku-kerrallaan lukemiseen.

Kirjoittamassa ei ole kirjoittamisopas, siinä ei ole harjoituksia, mutta kyllä siitä monenmoista vinkkiä ja neuvoa löytää. Anneli Kanto lähestyy kirjoittamista laajasti, joten tekstin ensimmäisen version tuottaminen on vain yksi osa kirjaa. Sitä käsittelee kirjan osa, joka on otsikoitu "Ideasta kirjoitukseksi". Historiallisten kirjojen kirjoittaja tietää, mitä tarvitsee tehdä ennen kirjoittamista, ja ammentaa kokemuksestaan osaan "Taustatyö". Siitä Kanto jatkaa eri versioiden työstämiseen, mutta kirjoittaa myös julkisuudesta ja toimeentulosta sekä kirjailijan työkyvyn ylläpidosta.

Kirjan kirjoitukset toimivat inspiraationa ja vertaistukena kaikille kirjoittajille, mutta erityisesti romaanin kirjoittamista miettivät löytävät siitä monenlaista hyödyllistä pohdittavaa.

            Anneli Kanto: Kirjoittamassa, 199 s.
            Kustantaja: Reuna 2020
            Kannen taulu: Tiina Poutanen "Mäyrämieli"
            Kannen suunnittelu: Paula Heiäng

  

Tartuin kirjastossa Antti Tuurin Kuinka kirjoitan romaanin -kirjaan, ja sepä olikin kiinnostavaa luettavaa. Kirjailija ehättää heti kättelyssä sanomaan, ettei ole kirjoittamassa kirjoittamisopasta, vaan aikoo kertoa, miten hän työskentelee, kun kirjoittaa. Samalla hän kertoo paljon omista vaiheistaan kirjoittamisajankohtaan mennessä.

Olen lukenut joitain Tuurin kirjoja ja pidän hänen kirjoitustyylistään. Siksi ilahduin, kun Kuinka kirjoitan romaanin kertoo myös lukemieni Aitini suku -sarjan kirjojen Erikinpojat ja Ullan kirja syntyvaiheista. Hän kertoo hauskasti, miten matkusti Kanadaan tehdessään Uusi Jerusalem -romaanin taustatyötä (en ole lukenut vielä). Hän matkusteli pitkin poikin maaseutua siellä, minne suomalaisia oli aikoinaan muuttanut, ja etsi sopivaa paikaa, minne rakentaa kirjallisesti suomalaisten perustama ihannesiirtokunta Uusi Jerusalem. Ja niin vain löytyi autoajelulla sopva paikka ja maisema tulevan kirjan tapahtumille. Toki matka ja sillä kohdatut ihmiset tarjosivat paljon muutakin materiaalia romaaniin. 

            Antti Tuuri: Kuinka kirjoitan romaanin, 151 s.
            Kustantaja: Art House 2004
            Kansi: Ville Laihonen


Kimmo Svinhuvfudin Kokonaisvaltainen kirjoittaminen on pieni ja tehokas paketti inspiroivaa asiaa. Se on  teoreettisempi kuin kaksi muuta esittelemääni kirjaa, mutta se onkin tarkoitettu muun muassa oppikirjaksi kirjoittamista opiskeleville. Se nojautuu kirjoittamisesta eri maissa tehtyyn tutkimukseen. Minusta oli varsin kiinnostavaa  esimerkiksi eri vuosikymmenten saatossa muuttunut käsitys siitä, mitä luova kirjoittaminen on sekä miten sitä voi oppia ja opettaa. 

Svinhufvudin kirja tarjoaa paljon vinkkejä ja joitain harjoituksia kirjoittajille. Koin hyödyllisenä erityisesti jaksot kirjoittamisen vaiheista sekä palautteen merkityksestä kirjoittavalle ihmiselle, sen antamisesta ja vastaanottamisesta.

            Kimmo Svinhufvud: Kokonaisvaltainen kirjoittaminen, 165 s. (3. uud. p.)
            Kustantaja: Art House 2016

KIRJAT ovat kirjastosta.

Helmet-haaste: Svinhufvudin kirja menee kohtaan 8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi, sillä se kuului kurssikirjallisuuteen.

maanantai 28. joulukuuta 2020

Vuosi kuvina - Joulukuu 2020

27.12.2020

Eilen, sunnuntaina, maa oli aamulla valkoinen. Ryntäsin päiväkävelylle lammen rantaan varmistaakseni lumikuvan vuosikuvien sarjaan. Vahinko vain, että oli kovin pilvinen päivä ja kuvasta tuli päivän valoisimpaankin aikaan harmaa. Mutta ei tänään, maanantaina, olisi ollut sen kummempaa.

Lampi on jään peitossa. Kesän sorsat ovat lähteneet jonnekin, jossa on avovettä ja ehkä lämpimämpää. Joulukuun kuvat on otettu samasta paikasta ja samaan suuntaan kuin marraskuun kuvat, toinen lammelle ja toinen sillalta joenhaaraan. Haaveilen, että helmi- tai maaliskuussa onnistun nappaamaan auringossa kimaltelevaa valkoista hankea.