lauantai 20. toukokuuta 2017

Mari Pyy: Kadonnut


Tyttö katoaa alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksesta Espoossa. Ensin odotellaan, tuleeko tyttö takaisin, ja sitten hälyteään poliisi. Viivyttelyllä on syynsä, ja virkavaltakin ryhtyy nihkeästi etsintöihin. Usein turvapaikanhakijat vain jatkavat matkaansa toiseen maahan sanomatta siitä kenellekään. Nasimin tapauksessa tosin mietityttää se, ettei hän ollut vielä saanut turvapaikkapäätöstä. Yleensä katoamiset tapahtuvat vasta kielteisen päätöksen jälkeen.

Takakannessa kirja esitellään näin: "Kadonnut on espoolaisen Mari Pyyn vahvasti elämänmakuinen ja kantaa ottava esikoisjännityskirja." Ja että Pyy on työskennellyt alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottotyössä. Jännityskirjan päähenkilö ei olle poliisi eikä etsivä, vaan vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijä Inka Uusimaa. Hänen ansiotaan on, että Nasimin katoamista ylipäätään aletaan tutkia, sillä Inka ei usko, että Nasim olisi vain jatkanut matkaa Lontooseen.

Vaikka sosiaalityöntekijä Inka Uusimaa päätyy itsekin tutkimaan katoamistapausta ja joutuu hengenvaaraan niin tehdessään, kovin jännittäväksi kirjaa ei voi sanoa. Paikoin se on luennoiva, kun joku käyttää pitkän puheenvuoron ja selvittää faktatietoja maahanmuuttajista tai joku toinen selvittää kirjeessä, miten järjestäytynyt rikollisuus toimii ihmiskauppaa käydessään. Mielenkiintoinen kirja kuitenkin kieltämättä on, ajankohtaisempi nyt kuin silloin, kun se julkaistiin. Sitä on helppo lukea ajatellen, että tällaisia asioita todella tapahtuu, juuri näin. Enkä ole sjatuksineni yksin: Ihmisiä_muuttoliikkeessä -sivusto haastatteli Mari Pyytä ja kirjoitti Kadonnut-kirjasta otsikolla "Fiktiota, joka voisi olla faktaa."

           Mari Pyy: Kadonnut, 261 s.
           Kustantaja: Myllylahti 2013


KIRJA on kirjastolaina.
HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 34), Muuttoliikkeessä-lukuhaaste

tiistai 16. toukokuuta 2017

Kuukauden Tiina: Tiina eksyy


Anni Polvan 24. Tiina-kirja on aikamoisen uskomaton seikkailu. Onhan Tiina pirteä ja räväkkä tyttö, jolle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, kaiken aikaa ja varsinkin lomilla, mutta tähänastisten kirjojen yksittäiset sattumukset ovat kuitenkin mielestäni olleet uskottavia tai ainakin mahdollisuuksien rajoissa. 

Tiina eksyy -kirjassa Tiina, kuinkas ollakaan, eksyy, missä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Hän lähtee yksin Pohjanmaalle viikoksi lomailemaan isänsä serkun kotitaloon Koivulaan. Matka sujuu hyvin linja-autolla, ja Tiina jää pois autosta ennen kirkonkylää, koska muistaa serkun ohjeet oikotiestä metsän halki. Oikotien on määrä lähteä ladon kulmalta ja viedä suoraan Koivulaan.

Serkku on kuitenkin unohtanut mainita, että polku haarautuu kerran jos toisenkin, ja Tiina päättää aina seurata sitä jälkeä, joka näyttää eniten kuljetulta. Tuntien harhailun jälkeen sankan kuusimetsän sisässä hämärtää, ja Tiina on niin uupunut, että käy pehmeälle mättäälle pitkäkseen. Ihmeellinen murina havahduttaa hänet, ja ennen pitkää kova ukkonen ja rankkasade ovat kohdalla. Tiina huomaa makaavansa vesilammikossa sammalen päällä läpimärkänä.

Jos yö yksin metsässä, ukkosmyrskyyn joutuminen ja kaikenlaisten öttiäisten luikerteleminen hänen suuhunsa ja sieraimeensa ei ole tarpeeksi uskomatonta, sitä on ainakin seikkailun jatko. Aamulla pensaasta työntyy karvainen takapuoli ja sen perässä sekarotuinen koira, joka johdattaa Tiinan varmasti harmaalle hirsimökille. Sen sisältä löytyy koiran isäntä, jonka Tiina huomaa sairastuneen. Hän makaa liikunta- ja puhekyvyttömänä sängyssään ja on ilmeisesti ollut useita päiviä kykenemätön nousemaan jalkeille. Tiina ei uskalla jättää miestä yksin edes sen vertaa, että hakisi apua, varsinkaan kun ei tiedä, mistä suunnasta sitä voisi löytyä. Sen sijaan hän alkaa huolehtia miehestä varsin toimeliaasti, löytää kaapeista ruokaa, siivoaa, pesee pyykit, vaihtaa jopa halvaantuneen miehen vaatteet ja lakanat aivan yksin.

Seikkailu päättyy tietenkin hyvin. Juhan pitikin tulla Koivulaan muutama päivä myöhemmin, ja kun hän pääsee sinne eikä Tiinasta näy jälkeäkään, hän tekee vähän salapoliisityötä kylällä ja löytää niin tytön kuin vanhan miehenkin. Siksikään mitään tällaista ei taitaisi tapahtua tänä päivänä, koska jokaisella Tiinan ikäisellä on kännykkä, jolla ollaan yhteydessä kavereihin ja vanhempiin, jos lähdetään matkalle matkojen päähän. Ja jolla voidaan kutsua apua paikalle, jos tupsahdetaan mökkiin, jossa isäntä on saanut sairaskohtauksen.

Kirja alkaa Juhan ja Tiinan riidalla, jonka jälkeen he eivät edes puhu toisilleen pariin päivään. Kirja päättyy siihen, että Juha ostaa Tiinalle yllättävän lahjan. Siinä välissä Juhan Amerikan-täti tulee Suomeen sukulaisen 80-vuotispäiville ja tutustuu Tiinaankin. Näiden tapahtumien olosuhteet selviävät kirjasta, jossa Tiinalle tapahtuu paljon muutakin kuin metsään eksyminen.

Sarjan edellinen kirja on Tiina saa suukon.

        Anni Polva: Tiina eksyy, 152 s.
        Kustantaja: Karisto 1981, 3. painos (1. painos 1981)

        Kansi: Satu-Sisko Sintonen

KIRJAN lainasin kirjastosta.

HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 33), Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaaste.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Aki Ollikainen: Musta satu


Luin Aki Ollikaisen romaanin Musta satu jo jokin aika sitten, mutta kynnys siitä kirjoittamiseen on ollut korkea. Kirjoittamisen kynnystä nostaa epäilemättä se, että ihastuin ikihyviksi Aki Ollikaisen esikoisromaaniin Nälkävuosi. Sen lukeminen kosketti erityisellä tavalla jotain kohtaa sisälläni, olin sukuharrastuksessani kohdannut juuri vähän aikaisemmin perheen, jonka äiti kuoli, isä katosi ja kolme tyttöä jäivät orvoiksi nälkävuonna. Mustan sadun historiallinen tausta ei koskettanut samalla lailla henkilökohtaisesti.

Musta satu kertoo sekin historiallisesta tapauksesta. Tattarisuon lammesta silloisen Helsingin pitäjän Malmilta löytyi kesällä 1931 ihmisruumiin osia, 9 jalkaa,  8 kättä, sormia, pää. Arvoitus ei ottanut ratketakseen. Syyllisiksi epäiltiin milloin pirtutrokareita, elettiinhän kieltolain aikaa, milloin noitamenoja, milloin varkautta anatomian laitokselta. Vuotta myöhemmin poliisit selvittivät tapauksen.

Eniten bloggaamisen kynnystä nostaa se, että luin kirjan ihan väärin. Kyllä vain, niinkin voi käydä. Jostain syystä luin Mustaa satua vähän kerrallaan, useassa osassa, ja tämä kirja olisi kannattanut lukea yhtenä rauhallisena päivänä, lukematta välillä muuta. Katkonaisella lukutavalla minun oli vaikea pysyä perässä kirjan eri aikatasoilla, eri kertojissa. 

Musta satu on Tattarisuon tapauksen ympärille kutoutuva sukutarina. Nykyajassa mies kuljeskelee lammen liepeillä, kiikaroi lintuja, autossa on kirjan keskeneräinen käsikirjoitus. Hänen isoisänsä (vai isoisoisänsäkö se oli?) eli siihen aikaan, kun Tattarisuon tapaus herätti kohua ulkomaita myöten. Synkeän suon laitamilla mies miettii sukunsa miehiä, heidän synkeitä salaisuuksiaan ja väkivallan ketjua. Siihen ketjuun yhtenä renkaana kuului Joona, miehen koulukaveri.

Tässäkin kirjassa Aki Ollikainen kirjoittaa kauniisti ja kuvaavia kielikuvia käyttäen. Teoksella on sisältöön hyvin sopiva nimi ja upea kansi, se on Elina Warstan käsialaa samoin kuin Nälkävuodenkin kansi.

Bloggaamisen kynnyksestä huolimatta jään odottamaan kiinnostuksella Aki Ollikaisen seuraavaa kirjaa. Jännittävää nähdä, millaiseen aiheeseen hän siinä tarttuu ja millaisen tarinan aiheestaan rakentaa. 

             Aki OllikainenMusta satu, 157 s.
             Kustantaja: Siltala 2015
             Kansi: Elina Warsta


KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA kirjan on lukenut P.S. Rakastan kirjoja -blogin Sara, joka listaa muita blogiarvioita.
HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän), 100 suomalaista kirjaa (no 32)

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Novelleja kootusti


Viime kuukausina on tullut luetuksi novelleja, kiitos Ompun aloittaman novellihaasteen, joka päättyy tänään. Haaste lähti osaltani käyntiin joulukuun Novellimaratonilla ja on jatkunut kotimaisten kirjoittajien kokoelmilla. Täytyy sanoa, että olen tykästynyt novelleihin kirjallisuudenmuotona ihan eri tavalla kuin ennen. Ehkä kohdalle on sattunut juuri minua puhutelleita taitureita tai muuten on ollut otollinen aika lyhytproosalle.

Alla on saaliini, kaikkiaan 59 novellia. Erityisesti minua miellyttivät Maritta Lintusen novellikokoelmat, mutta pidin paljon myös Eeva Kilven ja Eeva Tikan novelleista. Novellimaratonilta päällimmäisenä jäi mieleen nimi Joyce Carol Oates.

          Novellimaratonilla luettua (12 novellia)
          Eeva Kilpi: Noidanlukko (16 novellia)
          Maritta Lintunen: Mozartin hiukset (9 novellia)
          Eeva Tikka: Haapaperhonen : Novelleja (14 novellia)
          Maritta Lintunen: Tapaus Sidoroff (8 novellia)


Ompun Koostepostauksesta löytyy linkit kaikkien haasteeseen osallistuneiden koosteisiin. Haasteessa sai arvata myös sitä, kuinka monta novellia haasteeseen yhteensä luetaan. Oma arvaukseni oli 888. Päivitän oikean lukumäärän tänne myöhemmin.

Kiitos vielä, Omppu, mahtavan antoisasta haasteesta!

Maritta Lintunen: Tapaus Sidoroff

Minusta on ihan Ompun novellihaasteen ansiosta tullut Maritta Lintusen fani. Vähän aikaa sitten luin hänen kokoelmansa Mozartin hiukset ja nyt palasin hänen lyhytproosaansa aikaisemman kokoelman Tapaus Sidoroff myötä.



Maritta Lintunen kirjoittaa novelleissaan tiiviiseen pakettiin kokonaisen draaman kaaren. Paikoin tiheä tunnelma on melkein hengästyttävä,  toisen kerran taas tapahtumasarja etenee rauhallisemmin huipennustaan kohti. Lintunen rakentaa novelliensa juonet tavattoman taitavasti ja juoninovellien (tarinanovellien) perinteitä noudattaen, niistä erottaa käännekohdan ja huippukohdan. Joidenkin yllätyksellinen loppuratkaisu hätkähdyttää. Joskus kirjailija taas jättää lukijansa novellin henkilön kanssa oven taakse luomaan omassa mielessään jatko tapahtumille.

Tunnelma on tiivis novellissa Vakoojat. Siinä Maija patistaa miehensä Pertin korjaamaan nurmikolle unohtuneen lehtikasan pois. Sen ovat kuitenkin omineet päiväpesäkseen siilit, jotka iltahämärissä liikuskelevat puutarhassa. Maijalla on salaisuus, ollut vuoden ajan jo, ja hän viipyilee haaveellisena muistoissaan. Asiat saavat uuden käänteen, kun Maija alkaa ensin epäillä ja sitten mielestään varmistuu siitä, että Pertti vakoilee häntä aivan uskomattomalla tavalla, johon siilit liittyvät. Maija päättää toimia. Hän tekee julman teon. Vain päivää myöhemmin hänelle yllättäen selviää teon täydellinen tarpeettomuus.
Suuta kuivasi. Hän ei vieläkään voinut uskoa ajoituksen käsittämätöntä epäoikeudenmukaisuutta: jos uutinen olisi ollut lehdessä päivää aikaisemmin, kaikki olisi nyt toisin. Sama musertava ajatus sukkuloi mielessä vimmaisesti edestakaisin. Yksi vuorokausi olisi riittänyt. (Vakoojat)
Novellissa Jääpeili Saku pelaa jääkiekkoa. Kotona ei olisi siihen muuten varaa, mutta isä toimii valmentajana, ja siksi poika saa vapautuksen joukkuemaksuista sekä pääsee ilmaiseksi leireille ja turnauksiin. Sitten isä loukkaantuu jäällä ja joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle kellosepän ammatistaan. Kerran palatessaan harjoituksista Saku ymmärtää jotain. Novelli päättyy sanoihin:
Pudotin luistimet ja mailan ulko-oven eteen ja koetin keksiä miten pitkittää tätä hetkeä. Muistaisin kuitenkin kauan tämän illan, mitä kohta tapahtuisi - ehkä myös rauhan. Hitaasti satelevat pilvet äänettömien pihojen yllä. (Jääpeili)
Tapaus Sidoroff -novellikokoelma kertoo väärinymmärryksistä, kuvitelmista ja puhumisen vaikeudesta tai mahdottomuudesta, joka saa henkilöt hankaliin ja melkein absurdeihin tilanteisiin. Niin kuin niminovellissa Tapaus Sidoroff. Siinä poika Sidoroff, kapteeni, on puhujana lukemattomissa itsenäisyys- ja veteraanijuhlissa ja kuljettaa niissä mukanaan sodassa haavoittunutta yhdeksänkymppistä isäänsä. Viitatessaan isänsä urhoollisuuteen ja uhriin poika ei tiedä, mitä isälle rintamalla todella tapahtui. Eikä isä ole koskaan voinut kertoa, sillä vammautuessaan hän menetti alaleukansa ja kielensä.

Kokoelmassa on kahdeksan novellia, jotka liitän tänään päättyvään Novellihaasteeseen. Kirjoitan vielä erikseen koosteen siihen lukemistani novelleista.

          Maritta LintunenTapaus Sidoroff : Novelleja, 149 s.
          Kustantaja: WSOY 2008
          Kansi: Sanna Sorsa

KIRJA on omasta hyllystä (oma ostos tarjouskirjakaupasta).
MUUALLA: Maritta Lintusen kotisivulla on arvosteluotteita kokoelmasta.
HAASTE: 100 suomalaista kirjaa (no 31), Novellihaaste (8 novellia)