tiistai 27. kesäkuuta 2017

Virpi Hämeen-Anttila: Koston kukat


Koston kukat : Karl Axel Björkin tutkimuksia, osa neljä tempaa mukaansa 20-luvun Helsinkiin, sen rikoksiin ja poliittiseen kuohuntaan. Olen lukenut Virpi Hämeen-Anttilan dekkarisarjan aikaisemmatkin osat, Yön sydän on jäätä ja Käärmeitten kesä ja Kuka kuolleista palaa. Minusta sarja vain paranee, kuten totesin kolmannesta osastakin. Tässä neljännessä osassa pidin erityisesti siitä, että

1) kirjassa on keskeinen rikosjuoni eikä liikaa rönsyjä. Juoni on arvoituksellinen niin poliiseille kuin harrastelijaetsivä Karl Axel Björkillekin. Lukija ei tiedä enempää kuin he, mutta toki tapahtumien kuluessa syntyy kaikenlaisia epäilyksiä. Sivujuonen tarjoaa turkisliikkeeseen tehty ryöstö, jonka Björk selvittää tuota pikaa ja ihan poliisin pyynnöstä. Turkisliikkeen tapaus on sikälikin mielenkiintoinen, että liikkeen omistaa Färhat Ibdrahim, Suomeen tullut tattari (tataari), joka pyörittää sitä lähisukulaistensa kanssa.

2) kirjassa Björk ja poliisi tekevät hyvää yhteistyötä ja jakavat tietojaan ja tutkimustuloksiaan toisilleen. Aikaisemmissa kirjoissa Karl Axelin ylikonstaapelina työskentelevä ystävä Martti Ekman on ollut äkeänä, kun Karl Axel on sooloillut kertomatta virkavallalle mitään. Nyt yhteistyöhön on yhtenä syynä se, että Björk oli paikalla rikoksen tapahtuessa.

3) kirjan tapahtumapaikka on kiintoisa, Kansallinen ooppera Helsingin Bulevaardin varrella. Carmen-oopperan loppukohtauksessa Don José puukottaa Carmenin, jonka osan laulaa nuori Emilie Edberg. Kun tämä ei nousekaan lattialta ylös esityksen päättyessä, hänen huomataan oikeasti kuolleen, tulleen ammutuksi. Miten se on mahdollista täpötäydessä oopperatalossa? Kukaan ei kuullut mitään suosionosoitusten pauhatessa. Karl Axel Björk sattuu olemaan oopperan katsomossa ja hyppää heti näyttämölle tajuttuaan, että jokin on vialla, ja hän ohjeistaa toimintaa poliisin tuloon asti.

4) Björk ottaa ystävänsä sisaren Ida Helanderin mukaan rikoksen tutkimiseen. Idalla on nuorena naisena ihan toisenlaisia mahdollisuuksia päästä joidenkin henkilöiden lähelle ja tietoihin. Samalla kirjaan tulee naisnäkökulmaa.

5) Björk pohdiskelee myös omaa tulevaisuuttaan ja mitä elämässä haluaa. Hän on turhautunut työssään sisäasiainministeriössä, jossa hän on ministeri Ritavuoren sihteeri , istuu lukuisissa kokouksissa ja kirjoittaa muistioita, kirjelmiä ja pöytäkirjoja. Rikosten ratkaisu vapa-ajalla tarjoaa älyllistä voimistelua, mutta hän kaipaa etenemismahdollisuuksia urallaan. Löytyykö mitään omasta tai ulkoasiainministeriöstä? Ehkä tutkijana, nyt kun hän on saanut väitöskirjansa valmiiksi? Tai liikealalla Gustav-sedän yrityksessä, mutta tarkoittaisiko se myös kihlautumista Lisbetin Axelskiöldin, pikkuserkun, kanssa? Lisbet kyllä viehättää etsivää, mutta niin viehättää Ida Helanderkin. Sitoutuminen kuitenkin laittaa aprikoimaan.

6) Virpi Hämeen-Anttila sitoo kirjansa tiukasti Suomen historiaan, tässä osassa syksyyn 1921. Ministeriössä kokoustetaan ahkerasti ja saadaan nootti Neuvosto-Venäjältä Karjalan kysymyksen takia. 
"Karjalan metsäsissijärjestö ja pakolaishallitus olivat jättäneet viralliset avunpyyntönsä, ja niihin vastaamista pohdittiin tuskaisissa tunnelmissa sekä sisä- että ulkoministeriössä. Karjalaiset pyysivät, että Suomi irtisanoisi Karjalan osalta oman puolensa Tarton sopimuksesta, koska Neuvosto-Venäjä ei noudattanut itselleen asetettuja määräyksiä, tai vähintäinkin antaisi karjalaisten pakolaisten vapaasti siirtyä Suomen puolelle. Toisekseen pyydettiin Suomea ajamaan Karjalan asiaa Kansainliitossa."  
"Pakolaisten tuloa emme voi estää. Jos palautmme ne bolshevikkien käsiin, se on rumaa. Ja se on poliittisesti itsemurha. Mutta ei saa näyttää siltä, että lietsomme kapinaa ja virallisesti lähetämme rajan yli toiseen suuntaan taistelijoita. Siitä ne saavat syyn hyökätä tännekin. Pitää astua varovasti..."
Sisäasiainministeri Ritavuori vetää tinkimättömästi varovaista linjaansa. Se ei tee hänestä suosittua lehdistön eikä kansan silmissä. Alkuvuodesta 1922 Ritavuori murhataan. 

Miten esimiehen kuolema vaikuttaa Karl Axel Björkin tulevaisuuteen? Se selvinnee seuraavassa osassa, jonka loppuun kirjailija lupaa myös miniesseen Heikki Ritavuoren murhasta. Sitä odotellessa.

      Virpi Hämeen-Anttila: Koston kukat, 351 s.
      Kustantaja: Otava 2017;

      Kansi: Timo Mänttäri

KIRJAN lainasin kirjastosta.

HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 44), Aistittavat kirjat (hajuaisti), koska taisin saada kirjan lainaksi kirjastosta ensimmäisenä, ja se tuoksuu vielä uudelle painomusteelle; lisäksi kirjassa kerrotaan tuoksuista useaan otteeseen: "... huushollissa leiju paradiisin haju. Se nääs oli Primulassa leipurina ja se oli tuonu kotiin ison pussillisen voipullia ja viininleipiä ..."

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Juhannusta! Tove Janssonin Kesäkirja



Kaunista, valoisaa keskikesän juhlaa!

Tove Janssonin Kesäkirja on oivaa lukemista kesäisenä päivänä tai yönä. Siinä Sophia, isä ja isoäiti viettävät kesää meren saaressa. Isä on mukana, läsnä puheissa ja välillä kaukana veneessä laskemassa verkkoja tai tekemässä töitä sisällä, mutta samalla poissaoleva. Sen sijaan kirjan lyhyissä luvuissa Sophian ja isoäidin suhde on lämmin ja läheinen. He vaeltelevat saaren eri osissa, kummitusmetsässä ja niityllä, ja puhelevat kaikenlaista. Kesällä aurinko paistaa ja kalliot polttavat paljaita jalkoja, välillä nousee oikein kunnon sade ja myrsky. Saareen tulee vieraita, Sophialle löytyy kissa.


Kesäkirja on episodiromaani, vähän samaan tapaan kuin Tove Janssonin lapsuusmuistoista rakentuva Kuvanveistäjän tytär. Jansson eläytyy niin pienen lapsen kuin isoäidinkin maailmaan, fyysisiin rajoitteisiin, ajatuksiin ja vaihteleviin tunteisiin ja erityisesti mielikuvitukseen. Sophian ja isoäidin välinen vuoropuhelu on lämmintä ja oivaltavaa, joskin välillä tuiskahdellaan. Heidän kätkeytyessään kummitusmetsään tai rakentaessaan suon laitaan Venetsian, joka yön myrskyssä vajoaa mereen, on helppo aavistaa, mistä mielen ja luonnon maisemasta Muumi-kirjat ovat syntyneet. Luonnon kuvaus episodeissa on viehättävää.

Olen lukenut Kesäkirjaa aikaisemminkin, mutta nyt haukkasin sen melko tiiviisti yhden päivän aikana. Kirja taipuu erinomaisesti myös hitaaseen lukuun, episodi kerrallaan, sillä tarinat ovat itsenäisiä, vaikka miljöö on kaikissa sama. Pidin kirjasta, sen tunnelmasta ja erityisesti vanhemman naisen ja hänen lapsenlapsensa suhteen kuvauksesta.

Lainaan katkelmat luvusta "Juhannus".
"Niin kauan kuin Eriksson heillä oli, he omistivat hänelle kaiken huomionsa. Kukaan ei silloin puuhannut mitään muuta, kukaan ei katsonut muualle kuin Erikssoniin. He seurasivat hänen jokaista sanaansa, ja kun hän oli mennyt eikä oikeastaan mitään ollut sanottu, heidän ajatuksensa viipyivät vakavina siinä lausumattomassa, jonka hän oli jättänyt jälkeensä."
"Minun nuoruudessani, ajatteli isoäiti, oli toisenlaiset juhannusilmat. Ei lehahdusta, ei tuulenhenkäystä. Puutarha oli kukassa ja me ripustimme juhannussalkoon seppeleitä ylös viiriin asti. Ainoa ikävä puoli oli, ettei viiri koskaan päässyt liehumaan. Kokkoja meillä ei ollut. Miksi meillä ei ollut kokkoja... Hän makasi sängyllä ja katseli ylös vihreisiin koivunlehtiin ja vaipui vähitellen uneen."

   Tove Jansson: Kesäkirja, 135 s.
   Kustantaja: WSOY Bon-pokkari.
   Suomentaja. Kristiina Kivivuori. (1. suomenkielinen painos 1973.)

   Kannen suunnittelu: Sanna Mander. Kannen kuva: Tove Jansson.
   Alkuteos: Sommarboken 1972.

KIRJA on omasta hyllystä (oma ostos).

HAASTEET: Helmet 2017 -lukuhaaste (23. Käännöskirja), 100 suomalaista kirjaa (no 43).

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Eppu Nuotio: Myrkkykeiso sekä Dekkariviikon päätös

Sattumoisin luin tämän vuoden Dekkariviikolla kaksi Turkuun sijoittuvaa rikosromaania. Siinä missä Jyrki Heinon Kelmit-kirjassa rikoksia ratkoo juuri yksinhuoltajaksi jäänyt luutnantti Carl Wennehielm vuonna 1800, Eppu Nuotion uutuuskirjassa Myrkkykeiso päähenkilönä on 58-vuotias leskirouva Ellen Lähde, joka on jäänyt eläkkeelle kartanpiirtäjän työstään ja elelee nyky-Turussa Rauhankadulla.



Ellen Lähde ei ole mikään ammattidekkari, vaan aktiivinen eläkeläinen, joka miehensä kuoleman jälkeen suri aikansa, mutta siitä selvittyään on heittäytynyt elämään täysillä. Hän harrastaa monenlaista, tapailee ystäviään, nauttii matkailusta ja kulttuurista, toimii martoissa ja hoitaa puutarhaa. Kirjassa vilahteleekin tuttuja ja tuntemattomampia puutarhakasveja pihassa jos toisessakin. Martoissa Ellen on vapaaehtoinen, kun jossain perheessä tarvitaan apua.

Äkillinen avuntarvitsija on Timo Lappo pienen Mimmi-tyttärensä kanssa, sillä perheen äiti on kadonnut. Mirkka Kairikko on ollut muutaman päivän Kemiön saaressa kesäasunnolla, jota remontoidaan. Kesäasunto, Smultronstället, on Mirkan isovanhempien koti, jossa hän ja hänen siskonsa Anneli ovat viettäneet lapsuuskesänsä. Teini-iässä Mirkkaa ei Smutronställetiin enää saanut, kun taas Annelille paikka oli kaikki kaikessa. Annelille paikka oli luvattukin, mutta nyt Mirkan kadottua Annelille selviää, että Mirkka on keplotellut paikan omakseen Annelin tietämättä.

Mirkka Kairikko on ja pysyy kateissa. Kuluu päiviä, joista tulee viikkoja. Elleniä tapaus askarruttaa, sillä hän ei voi olla ajattelematta pikkuista Mimmiä, jonka äiti ei vain palaa kotiin. Yksi Ellenin autettavista on Silja, yksinhuoltajaäiti, joka toisinaan tarvitsee hoitajaa Inna-tyttärelleen. Inna harrastaa telinevoimistelua, jossa hänen kaverinsa on Pilke. Inna pääsee Pilken kanssa tämän perheen mökille Kemiöön juuri sinä päivänä, jolloin selviää, että heidän mökkinaapurinsa Mirkka Kairikko on kadonnut.

Henkilöt ja tapahtumat kietoutuvat toisiinsa, ja Ellen Lähde saa monelta suunnalta impulsseja pohtia ja tutkia asiaa. Ellen värvää naapurin Samuelin avukseen, poika on tietokonenörtti, jonka Ellen huomaa pinnaavan koulusta vanhempien tietämättä. Ellenistä tulee Samuelille kuunteleva aikuinen, kun välit vanhempiin ovat huonossa jamassa. Samuelillakin on oma tutkinta meneillään: miksi hänen Neuvostoliitosta Amerikkaan loikannut äitinsä ei ole halukas kertomaan menneisyydestään.

Lopulta Mirkka Kairikon kohtalo selviää. Eppu Nuotio ripottelee vihjeitä useaan suuntaan, mutta loppuratkaisu oli enteiltävissä jo ennen kaiken paljastumista. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä kiinnostusta piti yllä se, miten kaikki selviää poliisille ja kaikille asianosaisille. Poliisi muuten on tässä romaanissa ihan sivuosassa. Ellenin rooli rikosten ratkaisussa on lähinnä kuuntelevan korvan, mutta kun joku ystävällinen ja lämmin sielu kuuntelee taakkoja ja epäilyksiä, silloin voi ja uskaltaa mennä poliisinkin puheille se, jolla on jotain kerrottavaa.

Kirja on leppoisaa kesälukemista, ihmissuhde- ja perhekiemuroita, sekä maltillista jännitystä. Mielenkiinnolla odottelen, mihin suuntaan sarja ja Ellen Lähteen tutkimukset kehittyvät. 

KIRJAN lainasin Ellibs-kirjastosta.
MUUALLA sen on ehtinyt lukea ainakin Tuijata ja bleue.
HAASTEET: Helmet 2017 -lukuhaaste (49. Vuoden 2017 uutuuskirja), 100 suomalaista kirjaa (no 42)

     Eppu Nuotio: Myrkkykeiso 233 s.
     Kustantaja: Otava 2017 (sähkökirja)




Dekkariviikko päättyy tänään. Kirjablogeissa viikkoa on emännöinyt Niina T. Yöpöydän kirjat -blogissa, minne hän tekee myös koosteen viikolla luetusta

Omat dekkkariviikon kirjoitukseni vielä tässä:
      Yhdeksän kotimaista dekkkarisarjaa
      Jyrki Heino: Kelmit
      Kaisa Sorola: Yksityisetsivä Jenny Cotton ja Kepponen
      Eppu Nuotio: Myrkkykeiso

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kaisa Sorola: Yksityisetsivä Jenny Cotton ja Kepponen


Kirjan nimestä voi päätellä saman, mitä takakansi lupaa: "Tarkoitettu viihdyttämään!" Muita takakannen luonnehdintoja ovat "letkeä, romanttinen, perinteinen, hilpeä, etenee sujuvasti ja lukijalle tuli hyvä mieli".

Kaisa Sorolan Yksityisetsivä Jenny Cotton ja Kepponen on kirjan alaotsikon mukaan dekkarinovellikokoelma. Siinä on seitsemän tarinaa yksityisetsivä Jenny Cottonin tutkimista ja ratkaisemista rikostapauksista. Jenny, oikealta nimeltään Kottonen, ei aikoinaan päässyt poliisikouluun ja kävi sen sijaan Amerikassa Private Investigator -koulutuksen ja perusti johonkin nimeämättömään kaupunkiin yksityisetsivätoimiston. Kaverinaan hänellä on mäyräkoira Kepponen, sillä "[m]itä olisi yksityisetsivä ilman koiraa? Kuin talo ilman kaivoa. Kuin hampaaton hai."

Kirjan tarinat muodostavat kokonaisuuden, ajallisestikin ne tapahtuvat järjestyksessä noin vuoden aikana, ja Jennyn yksityiselämässä ihmissuhde rikostutkija Korkin kanssa etenee tarina tarinalta ammatillisesta romanttiseksi, ja talouden koirien lukumäärä kasvaa samaa tahtia yhdestä kolmeen. Minusta kokoelma on kuin pienoisromaani Jenny Cottonin etsivätoimiston tapauksista. 

Rikostapauksia on monenlaisia: Kepponen-novellissa Jenny löytää kuolleen miehen toimistohuoneestaan palatessaan kaupungilta asioilta, mies on surmattu Jennyn paperiveitsellä, ja Jenny itse on vahvasti epäilyksenalainen, mutta onnistuu selvittämään murhan. Toisessa tapauksessa mäyris-Kepponen katoaa, ja jonkin ajan kuluttua tulee uhkauskirje, että koiran käy huonosti, jos Jenny todistaa eräässä oikeusjutussa. Yksi toimeksianto on naiselta, jonka mies oli hukkunut juhannusjuhlissa kaksikymmentä vuotta aikaisemmin, ja hiljattain leski oli kuullut yhden samoissa juhlissa olleen sanoneen jotain, josta syntyi epäilys, ettei hukkuminen ollutkaan tapaturma. Arvoituksia, varjostusta, kyttäyskeikkoja, mutta ei mitään väkivaltaista, paitsi kerran Jenny kolkataan tainnoksiin autotallinsa lattialle. 

Hilpeä ja letkeä Sorolan kirja on. Hilpeys tulee paljolti kirjailijan nokkelasta sanailusta ja kielikuvista. Letkeyttä lisäävät lemmikkieläimet, joita on jokaisessa tarinassa. Kirjan seitsemästä tarinasta kuusi ensimmäistä on nimetty koirien ja kissan mukaan: Kepponen, Rymy, Myrsky, Tara, Mirkku ja Myrsky-kissa. Seitsemäs luku on sen sijaan nimetty Jenny Cottonin ystävän, Vilukissin, mukaan. 

Sujuvakin kirja on, ja alkuun päästyä sivut kääntyvät vauhdilla. Kirjoitusvirheitä olisi tosin voinut olla vähemmän, ja kirjailija olisi voinut päättää ja sen jälkeen tarkistaa, mikä rikostutkija Korpin nimi oikein on. Minua ärsytti aika tavalla se, että parissakin tarinassa, vieläpä samalla sivulla, Jennyn kiinnostuksen kohde oli milloin Aimo Korppi, milloin taas Mauno Korppi. Yhden kerran erehdys olisi mennyt inhimillisen erehdyksen tiliin, nyt syntyi vaikutelma hutiloinnista. Joitain tarinoita olisi hyvin voinut laajentaa, saada syvyyttä henkilökuvaukseen ja rikosjuonen vähittäiseen avaamiseen.

Yhtä kaikki tällekin lukijalle tuli kirjasta hyvä mieli. Pieniä kepeitä tarinoita, arvoitusten ratkontaa, sattuvaa sanailua ja paljon, paljon eläin- ja varsinkin koirarakkautta.

Kirja on omakustanne ja kirjailijan unelman täyttymys. Minusta oli mainiota löytää se kirjaston hyllyltä.

     Kaisa Sorola: Yksityisetsivä Jenny Cotton
             ja Kepponen 120 s.
     Kustantaja: Books on Demand 2012 s
     Kansi: Kaisa Sorola


Osallistun kirjablogien Dekkariviikolle 12.-18.6.2017, jota emännöi Yöpöydän kirjat

Haaste: 100 suomalaista kirjaa -haaste (no 41)


keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Jyrki Heino: Kelmit

Kelmit

- Eli tarina häikäilemättömästä juonittelusta ja ilkeämielisistä teoista, joiden selvittelyyn luutnantti Carl Wennehielm ryhtyy Turussa vuonna 1800.
Jyrki Heinon dekkareilla on hauskat nimet, lyhyet, napakat ja ne alkavat kaikki samalla tavulla. Kellari. Kello. Ja nyt viimeisimpänä Kelmit. Ja sitten niillä on hauskat nimen laajennukset, jotka kertovat kirjan ydinteemat ja vievät lukijan suoraan menneeseen aikaan, sen tapoihin ja eritoten säätyläisten elämään.

Kun kirjoitin kakkoskirjasta Kello, viimeisessä lauseessa sanoin: "Luutnanttimme sydänkin taisi saada vähän askarreltavaa..." Ennen kolmatta kirjaa sydän olikin askarrellut sekä ilon ja onnen että myös syvän surun kanssa. Kelmit-kirjan alussa luutnantti on leski, jonka kodissa on pieni Sofia Eleonora ja tällä taloudenhoitajan, mamselli Mannelinin, hankkima lastenhoitaja. Carl Wennehielm käy kovaa painia itsensä kanssa, sillä ajan käsitysten mukaan hän miehenä ei voi toimia pikkulapsen yksinhuoltajana, vaan hänen on luovutettava tyttärensä jonkun avioparin hoitoon. Tosin hän saa neuvoja toisenlaiseenkin menettelyyn asiassa.

Vaimon menetys on ottanut koville, ja masentunut Wennehielm lähtee Naantalin kaivohuoneelle ystävänsä suosituksesta. Olenkohan koskaan pysähtynyt miettimään, mitä nämä kaivohuoneet oikein olivat? Ilmeisesti jonkin sortin kylpylöitä tai luontaishoitoloita, joissa nautittiin terveeksi tekeviä vesiä. Naantaliin kokoontuu melkoisen kirjava seurue hoitamaan terveyttään ja juomaan prunnia.
Kaivointendentti kertoi prunninjuonnin säännöt. Jokainen tyhjentäisi vesilasinsa, minkä jälkeen vuorossa olisi vapaamuotoista seurustelua, mieluiten yhdistettynä rauhalliseen käyskentelyyn kauniissa luonnossa kaivon läheisyydessä. Kun tiimalasi näyttäisi, että neljännestunti oli kulunut, kongin kumahdus olisi merkki palata jälleen kaivolle tyhjentämään lasi. Hoidon oli tarkoitus jatkua tähän tapaan ainakin kaksi seuraavaa tuntia. 
"Kaivomme vesi on oloissamme ainutlaatuista. Se tuntuu kielellä hyvin kevyeltä. Huomaatte nopeasti sen verta ohentavan ja elintoimintoja elvyttävän vaikutuksen", Fåhrée lupasi.
Ei aikaakaan, kun yksi prunnin juojista kuolee. Hän on italialainen leskirouva, joka oli kuulemma ollut ruotsalaisen miehen kanssa naimisissa tämän kuollessa. Juuri ennen itsemurhaksi pääteltyä kuolemaansa nainen ehtii näyttää Wennehielmille avioliittotodistuksen, jonka mukaan hän oli nyt naimisissa toisen seurueen jäsenen kanssa, vaikka he olivat esiintyneet kuin eivät olisi koskaan aikaisemmin tavanneet toisiaan. Tuo mies omaa salaperäisiä kykyjä, hän on mainetta niittänyt mystikko, joka järjestää näytöksiä, joissa osallistujat voivat päästä yhteyteen kuolleitten kanssa ja saada heiltä viestejä.

Turun kaupungissakin kuolee mies, kirjankuvittaja, jonka päähän putoaa ikkunalaudalta painava rautapata hänen istuessaan penkillä ikkunan alla. Häijyn kissan sanotaan pudottaneen padan, mutta kaupunginviskaali Appengren selvittää tutkimuksissaan, ettei mikään kissa pystyisi liikauttamaankaan raskasta keittoastiaa.

Ystävykset Wennehielm ja Appengren ovat ennenkin ratkoneet rikoksia yhdessä, eikä heiltä mene nytkään kauan siihen, kun heidän epäilyksensä heräävät, että kaivohuoneen leskirouvan ja kirjankuvittajan sekä parin muun henkilön äkillisillä kuolemilla saattaa olla jotain tekemistä toistensa kanssa. Tapauksiin kietoutuu Turun ehkä varakkain porvari ja hänen perimysasiansa, joita Wennehielm lähtee selvittelemään Tukholman seurakuntiin asti, sekä salaperäinen ja suljettu uskonyhteisö, uskomattoman taitava taiteilija ja jo mainittu mystikko.

Kelmit on kirjalle sopiva nimi, sen verran kieroa ja suorastaan pahaa väkeä Jyrki Heino siinä tarjoilee. Tarinassa on monta langanpäätä, lopussa ne solmitaan näppärästi yhteen ja jokainen epäillyttävä kuolema saa selityksensä. Ajankuva on jälleen parasta tässä kirjassa kuten sarjan aiemmissakin osissa.

     Jyrki Heino: Kelmit : Eli tarina häikäilemättömästä juonittelusta 
               ja ilkeämielisistä teoista, joiden selvittelyyn luutnantti 
               Carl Wennehielm ryhtyy Turussa vuonna 1800. 272 s.
     Kustantaja: Schildts & Söderströms 2016
     Päällisen suunnittelu: Anders Carpelan




KIRJAN lainasin kirjastosta.

HAASTEET: osallistun kirjalla dekkariviikkoon 12.-18.6.2017, jota emännöi Niina T. Yöpöydän kirjat -blogissa. 

Haasteessa 100 suomalaista kirjaa tämä on 40. teos.