perjantai 13. lokakuuta 2017

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon


Sari Peltoniemen kirjoittaman nuortenromaanin päähenkilö on yhdeksäsluokkalainen Jouni,  kunnon poika, joka pärjää koulussa, vaikkei pahemmin pänttääkään läksyjään toisin kuin siskonsa Saara. Nuoret ovat kasvaneet isänsä kanssa, heidän kolttasaamelainen äitinsä jätti heidät ja katosi Jounin ollessa kaksivuotias. Äidin katoamiseen liittyy jotain salaperäistä, eikä hänestä ole koskaan puhuttu kotona.

Isä, Saara ja Jouni ovat taas kerran vaeltamassa Lapissa, kun Jouni kohtaa yöllä autiotuvan pihalla pelottavan, liehuvahiuksisen naishahmon, joka halailee puuta. Myöhemmin kaupunkiin palattuaan ja koulun taas alettua Jouni näkee saman naisen puistossa. Suunnaton kauhu valtaa pojan, hän pelkää henkinaisen vievän hänet. Onneksi hänellä on kotona turvapaikka sekä hyvä pitkäaikainen ystävä ja lisäksi lämmin suhde entiseen alakoulun opettajaansa, joka on järkevä, mutta ymmärtää myös mystisiä asioita. 

Rinnan tavallisen kouluarjen ja oman bändin perustamishaaveiden kanssa Jounin elämään on tullut pelottava fantasiatodellisuus. Hän yrittää selvittää, mikä häntä oikein uhkaa ja miksi tämä Lapin nainen on lähestynyt juuri häntä. Jouni etsii ja löytää kotikaupungissaan asuvia saamelaisia ja kuulee heiltä asioita äidistään ja tämän katoamisesta. Pelottavan naisen ja tämän käskyläisten, vahvojen puumiesten, uhka kuitenkin kasvaa. Saavatko he Jounin mukaansa ja viedyksi piiloon metsänpeittoon?

Luen lasten ja nuorten kirjoja kohtuullisen säännöllisesti. Omassa repertuaarissani Sari Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon osoittautuu raikkaalla tavalla erilaiseksi. Sen päähenkilö on yläkouluikäinen poika, kun yleensä olen viihtynyt melko perinteisten tyttökirjojen ja kuvakirjojen seurassa. Lisäksi kirjassa on tavallisen reaalimaailman  vastapainona fantasiaa ja outoutta, mikä sekään ei kuulu tavanomaiseen luettavaani. 

Peltoniemi kirjoittaa hyvin. Juoni on vauhdikas ja mukaansa tempaava, ja vauhti kiihtyy loppua kohden melkoisen hurjaksi. Pidin tavasta, jolla kirjailija tuo ihan tavallisen nuoren arkielämän kirjaan, ystävyyden, ensi-ihastuksen ujouksineen ja tunteineen. Reaalimaailmaan kuuluu myös välähdykset kolttasaamelaisten historiasta ja mytologiasta. Arki ja historia kietoutuvat fantasiaan ja sen kummiin, kauhua synnyttäviin olentoihin.

Kirja oli ehdolla Topelius-palkinnon saajaksi vuonna 2012. Se valikoitui luettavakseni, kun etsin sopivaa kotimaista kirjaa Helmet-lukuhaasteen fantasiakirjan kohtaan.

      Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon, 153 s.
      Kustantaja: Tammi 2011
      Kansi: Ea Söderberg


KIRJA on kirjastosta.
MUUALLA: Kirjakaapin avain, Kirjaston kummitus, RisingshadowTaikakirjaimet,
HAASTEET: Helmet 2017 -lukuhaaste (31. Fantasiakirja), 100 suomalaista kirjaa (no 72).

tiistai 10. lokakuuta 2017

Samuel Davidkin: Esikoisten lunastus

Pitkästä aikaa luin trilleriksi mainitun jännityskirjan, jossa tosin vauhtiin pääseminen kesti aikansa, mutta sitten jalkapatikalla kiidettiinkin Helsingissä melkoista kyytiä Katajanokalta Töölöön ja Kruununhaasta Kamppiin ja takaisin. Kyseessä on Esikoisten lunastus, helsinkiläisen Samuel Davidkinin esikoisromaani viime vuodelta. Kirja on saanut tänä vuonna jatkoa romaanissa Sodomasta pohjoiseen.



Esikoisten lunastus on rikosromaani, jossa Helsingin rikostorjuntayksikön poliisia Leo Askoa uhkaa työn loppuminen, ellei näyttöjä ala syntyä. Onneksi Korkeavuorenkadulla tutkitaan yksi asunto ja onneksi Asko osaa kertoa siitä jotain kiintoisaa esimiehelleen, joskin juutalaisen poliisiystävänsä Daniel Janovskyn salaisella avustuksella. Leo Asko löytää asunnon ovenkarmeista naulanreiät. Ne ovat sellaisella korkeudella,  että Janovsky päättelee karmeissa olleen juutalaiset mezuza-kotelot, vieläpä uskonnollisten juutalaisten. Samaan aikaan Saksan poliisilta saadaan tieto, että sikäläinen antiikin tekstien tutkija on joutunut poliisin seurantaan epäiltynä muinaisesineiden kaupasta ja että muutama tämän hämäräperäinen vieras on parhaillaan Helsingissä. Korkeavuorenkadun asunto liittyy heidän tuloonsa, ja juutalaisyhteyksien huomaaminen tekee Leo Askosta tutkinnan johtajan.

Samuel Davidkinin romaani on melkoinen runsaudensarvi. Jännitysjuoni liittyy juutalaisten aarteeseen, jota saksalainen tutkija ja hänen kanssaan yhteen lyöttäytyneet rikolliset hamuavat. Samaa haluavat New Yorkin uskonnolliset hasidijuutalaiset, vaikkakin aivan eri syistä. Heitäkin on Helsingissä nähty näinä päivinä. Juutalaisuskovan Daniel Janovskyn kautta Leo Asko pääsee perille juutalaisten perimätietona kulkeneesta tarinasta kolmesta erakosta, jotka olivat aikoinaan tulleet Helsinkiin ja joiden hallussa oli ollut tieto kallisarvoisesta aarteesta. Tuon tiedon he olivat välittäneet esikoispojilleen ja nämä taas vuorostaan esikoispojilleen. Tieto sisälsi arvoituksellisessa muodossa ohjeen aarteen luo.

Kirjassa tapahtuu murha, mutta sen selvitys jää sivuosaan aarteen tavoittelemisen rinnalla. Kuka keksii arvoituksen ratkaisun ja ehtii ensin? Minulle kirjassa oli kiinnostavinta se maailma, jonka kirjailija avaa juutalaiseen perimätietoon ja tapakulttuuriin sekä Suomeen saapuneiden juutalaisten historiaan. Helsingin juutalaisen seurakunnan synagoogaa tutkitaan useaan otteeseen, ja siellä käydään loppuhuipennuksen varsin vauhdikkaat, joskin myös väkivaltaiset kahinat. Kirjan juutalainen pohjavire toi mieleeni Harri Nykäsen Ariel-sarjan ja juutalaisen rikoskomisario Kafkan, mutta Davidkinin kirjassa juutalaisuus on isommassa - ja mielenkiintoisemmassa - roolissa.

Osa Leo Askon henkilökohtaista historiaa on niin ikään arvoituksellinen. Hänen räätäli-isänsä on kadonnut pojan ollessa vielä nuori, ja se on jättänyt jälkensä isättä kasvaneeseen poikaan. Odottamattomalla tavalla juutalaisen aarteen etsiminen valottaa isän vaiheita.

Esikoisten lunastus oli minulle mieleistä luettavaa. Se jätti paljon koukuttavia kysymyksiä jälkeensä. Mitä tapahtuu aarteelle? Miten Askon ja hänen asianajaja-naisystävänsä Tuvan suhde kehittyy? Entä saako Asko tietää enemmän isästään? Ihan sarja-ainesta siis - on ihan pakko lukea Davidkinin seuraavakin kirja siinä toivossa, että vastauksia löytyy.

      Samuel Davidkin: Esikoisten lunastus, 301 s.
      Kustantaja: Johnny Kniga 2016
      Kansi: Martti Ruokonen


KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA blogeissa Elämä on ihanaa, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirsin kirjanurkka, Tuijata
HAASTEET: Helmet 2017 -lukuhaaste (44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta), 100 suomalaista kirjaa (no 71).

tiistai 3. lokakuuta 2017

Naisten aakkoset: R

Naisten aakkosissa on vuorossa R. Niin vain kävi, ettei Q-kirjaimesta tullut kirjoitusta. En yksinkertaisesti ole lukenut yhtään kirjaa, jonka olisi kirjoittanut nainen, jonka nimi alkaa Q-kirjaimella. Enkä nettiä selaamallakaan löydä yhtään suosikkia tai henkilöä, johon haluaisin sen kummemmin tutustua. Mutta jotta Q-kirjainkin saa oman kuvituksensa Kate Greenwayn aakkoskuvista, sujautan se tuonne R-osan loppuun.

R-kirjaimella alkavia naisia löytyy kyllä Tarukirjan alkamaan haasteeseen, jossa esitellään suosikkikirjailijoita ja muita kulttuurin edustajia - aakkosjärjestyksessä: "... naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme." 


   1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Minulla kävi Minna Rytisalon kanssa vähän samalla tavalla kuin edellisen suosikkini, Pauliina Rauhalan. Heti ensimmäinen kirja vei mennessään ja nousi suosikikseni. Lempi on lumoava, kauniisti kirjoitettu ja taiten rakennettu kirja

   2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Ritva Oksanen on upea tulkitsija niin näyttämöllä kuin laulajanakin ja on tehnyt hienoja roolitöitä lavalla ja televisiossa.

   3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?

Kirjailija Riitta Latvalan kirja Taivaanrantojen maalari odottaa hyllyssäni, ja haluan tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa. 

Kuvituskuvasarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä.

Aakkoset tähän asti: 
        A  Apple Pie                  K  Knelt for It
        B  Bit It                          L  Longed for It
        C  Cut It                         M Mourned for It
        D  Dealt It                      N Nodded for It
        E  Eat It                         O Opened It
        F  Fought for It             P  Peeped in It
        G Got It                         Q (ei kirjoitusta)
        H Had It
        J Jumped for It

Kuvan tiedot täällä

lauantai 30. syyskuuta 2017

Paula Havaste: Lumen armo


Lumen armo tuo Kertten kotiin pitkältä matkalta. Vuosia on kulunut siitä, kun hän lähti omasta pirtistä piispanlinnan sotilaan matkaan pelastaakseen miehensä kuolemanrangaistukselta (kirjassa Tuulen vihat). Tokholmin suurkaupungissa on paljon nähtävää ja koettavaa, mutta elämä siellä muuttuu kestämättömäksi ja jopa vaaralliseksi (kirjassa Maan vihat). Osmin matkassa Kertte pakenee kohti kotia Turukylään, mutta myrsky heittää laivan etelämmäksi Koluvaniin, nykyisen Tallinnan tienoille (kirjassa Veden vihat). Sieltä hän nyt palaa mukanaan pieni tyttövauva Usva, joka köllöttelee jäniksennahkapussin lämmössä. Lumen armo päättää Paula Havasteen keskiaikaan sijoittuvan romaanisarjan.

Kotiinpaluuta Kertte on odottanut kiihkeästi ja peläten. Miestään, Larria, hän on ikävöinyt ja kaivannut, mutta yhtä kovasti tytärtään Mimerkaa, joka hänen oli pakko jättää kotipirttiin Annan ja Immon hyvään hoivaan. Tyttären kanssa jälleennäkemisen ilo ei ole molemminpuolinen. Pikkutytöstä murrosiän kynnykselle varttunut tyttö on tottunut pitämään Annaa äitinään, kun oma äiti oli jättänyt hänet, eikä asiaa auta se, että Kertte hoivailee Usvaa, joka on jonkun muun kuin Mimerkan isän lapsi.

Larrin kanssa jälleennäkeminen on vähintään yhtä tunteikas ja vaikea. Puolisot rakastavat yhä toisiaan, mutta kuluneita vuosia, kohdattuja ihmisiä, tapahtuneita asioita, rikoksia, ei ole helppo pyyhkäistä olemattomiin. Eikä Usvaa. Kun jälleen on paettava, yhdessä kuitenkin lähdetään, Kertte, Larri ja Usva. Mimerka jää kotipirttiin, jonka emäntä hänestä aikanaan tulee. Nyt suuntana on pohjoinen, aina Lappiin asti, eikä siltä matkalta aiota palata koskaan.

Sarjan aikaisemmista osista on jo tuttua Kertten osaaminen niin sairauksien ja vammojen lääkitsijänä kuin herkullisten luonnonyrteillä maustettujen patojen loihtijana. Samoin hän lukee luonnon enteitä ja metsänjumalien viestejä. Tässä osassa Kertte joutuu oppimaan jotain Larrilta, kun he taivaltavat koko pitkän matkan etelästä pohjoiseen, pakkasesta, selviämisestä. Uusi koti ja elämä löytyvät tietäjän lämpimästä kodasta keskellä lumista lakeutta.

"Kun suo oli takana ja edessä avautui pieni lampi juuri sellaisena kuin Larri oli kuvaillut, taivaalle syttyivät taas revontulet. Vihreinä aaltoina ne levisivät taivaanrantaan, kirkastuivat ja leimahtivat tutulla tavalla, ja kun välähdykset kiihtyivät, lumi ympärillä toisti niiden kirkkaita värejä. Sitten vihreisiin verhoihin ilmestyi punaista, ja äkkiä revontulet ponnahtivat suurena kruunurenkaana suoraan heidän ylleen."
Kertten tarina on koukuttava, keskiaikaisen elämän kuvaus kiehtovaa. Kiintoisinta sarjan tässä kirjassa on minulle kuitenkin ihmissuhteet. Kertte ja Larri käyvät läpi monenlaisia tunteita, kun he tutustuvat toisiinsa uudelleen, kurovat kiinni erossa olon vuosia, antavat anteeksi, ymmärtävät. Ja hitaasti rakentavat luottamusta ja kumppanuutta uudelleen. 

Sarja päättyy. Kertte ja Larri ja Usva ovat uuden alun äärellä. Jatkon saa jokainen lukija rakentaa mielikuvituksessaan, miettiä, miilainen elämä heillä tulee pohjoisessa olemaan, miten Usva kasvaa, mitä Kerttelle tapahtuu. Jätän heidät kotaansa. Kirjasarja on ollut antoisa ja viihdyttävä matka keskiajan ihmisten maailmaan. 

       Paula Havaste: Lumen armo, 455 s.
       Kustantaja: Gummerus 2017 

KIRJA on arvostelukappale. Kiitos kustantajalle!
MUUALLA kirjan ovat lukeneet Amma, Jonna, Sirri ja Tiina.
HAASTE: Helmet 2017 -lukuhaaste (29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia - mieluusti oppisin käyttämään luonnonkasveja ruoka- ja lääkeyrtteinä Kertten lailla), 100 suomalaista kirjaa (no 70)

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Solveig von Schoultz: Kuka veisi Mariannen tanssiin


Kuka veisi Mariannen tanssiin on pieni, kokoaan intensiivisempi, lähes hengästyttävä kirja. Se sisältää Solveig von Schoultzin kaksi novellia, joissa kummassakin minäkertojanainen pohtii elämäänsä, avioliittoaan ja suhdettaan mieheensä.

Novellissa Kuka veisi Mariannen tanssiin kertoja, Marianne, valvoo miehensä selän takana ja käy mielessään läpi omaa kehitystään naiseksi ja avioliittonsa solmimista aikoja sitten. Mitä hän elämässä haluaa, mitä haluaa avioliitossa, saako nainen yli päätään haluta. Mariannen nuorena kuulema lause "kuka veisi Mariannen tanssiin?" on muovannut hänen minäkuvaansa. Novellin käännekohdassa sama lause kääntää kaiken uuteen asentoon.

Toinen novelli Matka on tunnelmaltaan yhtä tiheä. Mana, kertoja, on lehden toimittaja, joka on naimisissa taiteilijan kanssa. Manalle tarjotaan kiinnostavaa työtehtävää, kansainvälisen journalistiryhmän opastamista ja emännöimistä heidän Suomen matkallaan. Solveig von Schoultz kerrostaa näkökulmia. Mana valmistautuu matkaan, pakkaa matkalaukkuaan ja pakisee arkisista käytännön asioista miehensä kanssa.
-- Onko vielä jotakin? Älä sano liikaa, muuten unohdan. 
-- Ei muuta. Tai niin, ruokakomerossa on margariinia. Siivooja ei saa käyttää ruokaan muuta kuin puolet. 
-- Kunnes tulet kotiin? 
-- Kunnes tulen kotiin.
Samanaikaisesti pinnallisen ja tylsähkön kanssa kirjailija vie lukijan hämmentävän intiimisti Manan pään sisälle ja ajatuksiin. Tämä tarkastelee miestään, avioliittoaan, miehen luomisvoiman herättänyttä mallia, mutta ennen kaikkea omaa itseään ja sisäistä tunnemaailmaansa.


Peukutan Matka-novellia sen sävyn, tunnelman, vuoksi. Manan vahvat tunteet tunkevat lukijankin tarkasteltaviksi, tunnettaviksi, vaivaannuttavan lähelle. Rakkaus, mustasukkaisuus, katkeruus, uskallus. Von Schoultzin ote on psykologinen, kieli ilmaisultaan rikasta.
"Kurkkua kiersi pakottava rautavanne, olin lakannut itkemästä, olin kuiva. Pimeys, josta puristui kovaa voimaa, raskaampaa kuin viha, halkaisi raudan ja päästi minut vavistuksesta. Minusta tuntui, että se lohkaisi minut myös irti Ragnarista, vihdoinkin."
Solveig von Schoultz (1907-1996) on minulle tuntemattomaksi jäänyt, mutta varsin tuottelias suomenruotsalainen kirjailija, joka on kirjoittanut romaaneja, runoja, novelleja sekä näytelmiä ja kuunnelmia. Kirjasen novellit on valittu kokoelmasta Ingenting ovanligt (1947), jota ei ole taidettu suomentaa. Kuka veisi Mariannen tanssiin on WSOY:n Pieni kirjasto -julkaisusarjan neljäs teos. Sarjan toimitti vuosina 1952-53 Mika Waltari. 

      Solveig von Schoultz: Kuka veisi Mariannen tanssiin, 89 s. 
      Kustantaja: WSOY 1952. Pieni kirjasto 4, sarjan toimittanut Mika Waltari.
      Teoksesta: Ingenting ovanligt, 1947
      Suomennos: Kristiina Kivivuori


KIRJA: Tuskin olisin osannut etsiä kirjaa, ellei kirjaston henkilökunta olisi koonnut von Schoultzin teoksia esittelypöydälle elokuussa, kun hänen syntymästään tuli kuluneeksi 110 vuotta.

HAASTEET: Helmet 2017 -lukuhaaste (50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja), 100 suomalaista kirjaa (no 69), Novellihaaste 2 (2 novellia; Peukutus: sävy)