torstai 19. maaliskuuta 2020

Minna Canth: Anna Liisa

Kannen kuva: Helene Schjerfbeck: Tyttö veräjällä I.

Voi kai jo pitää perinteenä, että Minna Canthin päivän tienoilla luen päivänsankarin teoksen. Tänä vuonna sellaiseksi valikoituu Anna Liisa, jonka nappasin kirjaston hyllyltä, kun hamstrasin varmuusvarastoa tulevien viikkojen kotoiluun. Näin siitä huolimatta, että olen melkoisen ennakkoluuloinen Anna Liisan suhteen. Ennakkoluulojeni syy ei ole Canthissa eikä käsityksissäni Anna Liisan sisällöstä - kirjaa en ole aikaisemmin lukenut - vaan siinä, että se on näytelmä ja suhtaudun epäröivästi näytelmien lukemiseen ja vielä epäröivämmin niistä postaamiseen. Sillä enhän minä tiedä, miten näytelmistä pitäisi kirjoittaa! 

Mutta päätän uskaltaa heittää ennakkoluuloni syrjään ja lukea näytelmän. Hyvä on, että uskallan, sillä Anna Liisa osoittautuukin varsin helpoksi taltutettavaksi noviisille. Varsinaisia näytelmäohjeistuksia on vähän, ja dialogi vie kiinnostavasti juonta eteenpäin, rakentaa draamaa ja tarjoaa käänteitä. Näytelmän juoni taitaa olla monille tuttu, mutta keille ei ole, varoitan tässä, että jatkossa seuraa JUONIPALJASTUKSIA.

Näytelmän alussa maatalon tyttö Anna Liisa keskustelee sulhasensa Johanneksen kanssa, ja he sekä Anna Liisan vanhemmat sopivat, että tulevana sunnuntaina vietetään kuuliaisia ja heti kolmen kuulutuskerran jälkeen häitä. Sitten morsian muuttaisi Johanneksen taloon emännäksi. Kun näistä puhellaan, pirttiin astuu Mikko, Anna Liisan kotitalon entinen renki, joka häipyi paikkakunnalta neljä vuotta aikaisemmin. Nyt hän rehvastelee tukkitöissä ansaitsemillaan rahoilla ja vaatii Anna Liisaa vaimokseen.

Mikon ollessa talon renkinä hän ja Anna Liisa tulivat hyvin läheisiksi, ja kun tyttö huomasi siitä olleen seurauksia, Mikko katosi ja jätti nuoren, vasta viiisitoistavuotiaan Anna Liisan vastaamaan kaikesta. Epätoivoinen tyttö sai lapsen metsässä ilman, että kukaan muu kuin Mikon äiti tiesi siitä, ja nuori äiti, vasta lapsi itsekin, päätyi lapsenmurhaan. Nyt Mikko kiristää Anna Liisaa kanssaan naimisiin tai muuten hän uhkaa paljastaa kaikille, mitä neljä vuotta aiemmin tapahtui. Anna Liisa ei voi suostua Mikolle, sillä hän rakastaa Johannesta, ja hän saa rohkeuden tunnustaa tekonsa kaikille ja kantaa sitten sen seuraukset. 

Minna Canth esittää Anna Liisan mielestäni liiankin hyveellisenä ja ihanteellisena roolihahmona, ja sellaisena myös vanhemmat ja sulhanen häntä alussa pitävät, mutta se on ehkä välttämätöntä, jotta sitä taustaa vastaan näkyisi selvemmin Mikon kataluus. Minna Canth katsoo yhteiskunnan epäkohtia naisen silmin: aviottoman lapsen synnyttävä tyttö saa kantaa yksin häpeän, ja mies pääsee kuin koira veräjästä. Näytelmässä se tapahtuu vielä kahdesti. Toisaalta renki-Mikko ei varmaan olisi koskaan saanut Anna Liisan isältä lupaa viedä tytärtä vihille, siitä pitivät yhteiskuntaluokkien raja-aidat huolen, mutta nyt Mikon vaurastuttua siihen ei ole enää samaa estettä. Aikuiseksi kasvaneen Anna Liisan eettisyys ja oikeudentunto kuitenkin nousea esteeksi Mikon aikomuksille. Anna Liisa nousee näytelmän rohkeaksi sankariksi, joka uskaltaa toimia, kuten hänestä on oikein, vaikka joutuukin sen takia luopumaan kaikesta.

Anna Liisa on traaginen ja surullinen tarina, mutta erittäin kiinnostavaksi ja omaa aikaansa peilaavaksi kirjoitettu. Kyllä Minna Canth osaa! Jokaisen hänen teoksensa äärellä olen ihmetellyt, miten luettavaa hänen tekstinsä vieläkin on, vaikka aika on toinen. Canth kirjoitti Anna Liisan vuonna 1895 ja se esitettiin ensimmäisen kerran näyttämöllä samana vuonna eli 125 vuotta sitten.

Aikaisemmin luetut novellit/pienoisromaanit: Köyhää kansaa (1886), Kauppa-Lopo (1889), Agnes (1892 ja selkomukautus 2019).

           Minna CanthAnna Liisa, 117 s.
           Kustantaja: WSOY 1998 (4. painos, 1. p. 1895)




Osallistun kirjalla Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canth -lukuhaasteeseen.
#minullaoncanthia

Helmet-haasteessa kirja sopii vaikka kohtiin 1. Kirja on vanhempi kuin sinä, 3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti (sillä näytelmä), ja 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella.
Shakespearen sisarukset -lukuhaaste, jossa luetaan näytelmiä.

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Timo Saarto: Kivikalmisto

Timo Saarto kirjoittaa rikoskirjasarjaa, jonka tapahtumat sijoittuvat yksiin Suomen historian kohtalonvuosiin. Aloitusosassa Kuoleman kuukausi rikostapausta selviteltiin kuukauden ajan vuoden 1917 marraskuusta joulukuun kuudenteen päivään. Toisessa osassa Kevään varjo näyttämönä on edelleen Helsinki, joka huhtikuussa 1918 on punaisten hallussa, kunnes valkoiset joukot yhdessä saksalaisten kanssa valtaavat kaupungin. Koska Saarto lopettaa kirjansa kiehtoviin koukkuihin, tässä kirjoituksessa saattaa olla jotain, joka spoilaa edellisen osan koukun, jos sitä ei ole vielä tullut luetuksi. 



Kolmannen osan, Kivikalmiston, alku vie erääseen elokuun päivään vuonna 1916. Silloin suutari Haapa löysi kalareissullaan rannan kaislikosta nuoren kauniin naisen henkihieverissä ja vei hänet kaupunkiin toipumaan. Varsinaisesti teoksen tapahtumat sijoittuvat kesä- ja heinäkuuhun 1918. Edellisistä osista tuttu entinen miliisi Leo Waara on punavankina Viaporissa, mutta pääsee sieltä vapaaksi kirjan alussa. Pian sen jälkeen Viaporin vartiopäällikkö Lanius murhataan, ja etsivän poliisin päällikkö Asp syyttää siitä Waaraa, joka aiotaan vangita uudelleen. 

Anders Autio, entinen poliisi, teki aikoinaan eräässä jutussa yhteistyötä Leo Waaran kanssa. Autio on varma, ettei Waara ole surmannut vartiopäällikköä, ja todistaakseen sen hän päättää selvittää, kenellä oli syy tappaa Lanius. Tutkimuksissaan Autio joutuu menemään Kulosaareen, joka ei tuolloin vielä kuulu Helsingin kaupunkiin, vaan on osa maalaiskuntaa. Sinne pääsee kätevästi raitiotievaunulla, joka ajaa Sörnäisissä lautalle ja ylittää sillä meren Kulosaareen.

Hieman aikaisemmin jotkut pojat ovat löytäneet Kulosaaren naapurista Herttonaisista hiidenkiukaan ja innostuneet viskomaan sen kiviä syrjään. Kivien alta paljastuukin yllättäen kätketty vainaja. Kuka vainaja on, miten hän on kuollut ja kuka ja milloin on hänet hiidenkiukaaseen piilottanut? Murhattu vartiopäällikkö Lanius omisti jossain vaiheessa huvilan Kulosaaressa, ja jututtaessaan Kulosaaren huviloiden nykyisiä asukkaita Anders Autio törmää tämän tästä kevään ja kesän 1916 tapahtumiin. Hän alkaa aavistella jonkinlaista yhteyttä hiidenkiukaan vainajan ja Laniuksen murhan välillä, mutta vielä on muutama pala kadoksissa, ennen kuin koko kuvio selviää.

Kaikissa kolmessa Saarron romaanissa yksi hahmoista on Mirjam Drifva. Kuoleman kuukaudesta kirjoitin näin: "Yksi kirjan henkilöistä on neiti Mirjam Drifva, joka näyttäytyy melkoisen ristiriitaisena henkilönä. [...] hän toimii horrossaarnaajana, ennustaa tulevia tapahtumia ja vaikuttaa ajatustenlukijalta. [...] Neiti Drifva jää kirjassa mysteeriksi ainakin minulle. Hän tuo kirjaan henkisen ulottuvuuden..."

Kivikalmistossa Mirjam Drifvasta tulee yksi päähenkilöistä. Hän liittyy vuoden 1916 tapahtumiin, ja hänen menneisyyttään ja horrossaarnaajaksi ryhtymistään avataan. Mystisyys hänen ympärillään hälvenee, mutta varsin ristiriitainen hän edelleen on. Nyt hänelle avautuvat ovet Helsingin kirkkoihin, joihin virtaa sankoin joukoin ihmisiä kuuntelemaan hänen horrossaarnojaan. Kirkoissa hän puhuu hyvin hengellisesti, mutta joihinkin seuraajiinsa hän tekee vaikutuksen paljon maallisemmilla keinoilla, ja hänen saarnaamansa uusi oppi on melkoisen tarkoitushakuinen. Kun eräässä kirkkoillassa Drifva julistaa saaneensa ilmoituksen, että hiidenkiukaan surmatyön tekijä on kirkossa, häntä ammutaan myöhemmin kadulla. Romaani päättyy Mirjam Drifvaan liittyvään koukkuun, joka antaa ymmärtää, että hänestä kuullaan vielä.

Sarjan aikaisempien osien tapaan Helsinki on yksi teoksen hahmoista. Paikat ovat kirjailijalle tutut, hän on perehtynyt kaupungin historiaan ja saa sekasortoisen ajan elämään kirjansa sivuilla. Romaani päättyy heinäkuun 1918 loppuun. Jään odottelemaan jatkoa.

     Timo Saarto: Kivikalmisto, 240 s.
      Kustantaja: Karisto 2019
      Kansi: Mika Kettunen ; Kannen kuva: I.K. Inha/Suomen valokuvataiteen museo 

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA: Kirjarouvan elämää, Kirsin kirjanurkka

Helmet-haasteessa Kivikalmisto sopii ainakin kohtiin 7. Kirjassa rikotaan lakia, 25. Kirjassa ollaan saarella (Kulosaari, Viapori), 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa.

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Naisklassikkohaasteen kooste

Hyvää huomista naistenpäivää! Huomenna päättyy myös vuoden kestänyt naisklassikkojen haaste Joka päivä on naistenpäivä, jota on vetänyt Laura (Mitä luimme kerran -blogista) ja Mira. On siis aika koostaa luettua.

Tällä haastekierroksella luin sekalaisesti naisklassikkoja eli vähän kaikenlaista: brittinobelistin kissatarinoista suomalaiseen painosten kuningattareen, iki-ihanasta Anna-sarjasta kotimaiseen tasa-arvoa ajaneeseen naiseen. Kaikkiaan luettuja kirjoja kertyi kahdeksan, mukana on kaksi runokokoelmaa ja kaksi novellia/pienoisromaania. Tässä lista luetusta:

    Anne Brontë: Agnes kotiopettajatar (romaani 1847)
    Minna Canth: Agnes (novelli, 1892, selkomukautus 2019)
    Minna Canth: Kauppa-Lopo (novelli, 1889)
    Saima Harmaja: Huhtikuu (runoja, 1932)
    Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista (romaani, 1974)
    Doris Lessing: Kissoista (novelleja 2002) (Nobel 2007)
    L. M. Montgomery: Anne of the Island (nuortenkirja 1915)

Kaikki kirjat olivat mieleistä luettavaa. Agneksessa ihastelin selkokielen kykyä välittää kirjan tunnelmia ja henkilöiden tunteita. Saima Harmajan Huhtikuussa palasin teini-ikäisen minäni runoihastukseen ja Lydia Koidulan runoissa yhden Harmajan esikuvan tuotantoon. Mielenkiintoista muuten oli se, että ennen vuotta 2018 ei suomeksi ole julkaistu yhtään kokoelmaa Koidulan runoista. Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista oli todella hieno ja kiinnostava 20-luvulle sijoittuva sukusaagan aloitus, joka sai minut ihmettelemään, miksen ole lukenut enempää Joenpeltoa.


Vuosi sitten naistenpäivänä päättyi saman haasteen ensimmäinen osa. Silloin olin ottanut tavoitteeksi lukea erityisesti naisnobelistien teoksia, ja lukemistani viidestä kirjasta nobelistit olivat kirjoittaneet neljä (Buck, Lagerlöf, Morrison, Mülller). (Linkki koosteeseeni.) Tänä vuonna lukuun päätyi yksi nobelisti lisää, Doris Lessing. Tämän jälkeen valloittamista odottavat vielä seuraavat naisnobelistit: 
     italialainen Grazia Deledda (Nobel 1926)
     norjalainen Sigrid Undset (1928)
     chileläinen Gabriela Mistral (1945)
     ruotsalainen, saksaksi kirjoittanut Nelly Sachs (1966)
     etelä-afrikkalainen Nadine Gordimer (1991)
     itävaltalainen Elfriede Jelinek (2004)
     valkovenäläinen Svetlana Aleksijevitš (2015)
     puolalainen Olga Tokarczuk (2019, vuoden 2018 palkinto)

Ja näin naistenpäivän aattona voi vaikka päivitellä sitä, että vuosina 1901-1989 kirjallisuuden Nobel-palkinnon oli saanut 80 miestä ja vain 6 naista. Sen jälkeen tilanne on korjaantunut hitusen, kun jokaisella seuraavalla vuosikymmenellä palkintoja on myönnetty naiselle kolme kertaa, mutta edelleen vuosien 1901-2019 kokonaistilanne on, että miehet ovat saaneet kaikkiaan 101 palkintoa ja naiset 15.

Kiitos, Laura, haasteen vetämisestä ja houkuttelusta klassikkonaisten kirjojen äärelle!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Blogistanian Finlandia ja Globalia 2019


Tänä vuonna osallistun kahteen Blogistanian kirjapalkintoäänestykseen eli annan ääneni kotimaisen kaunokirjallisuuden ja käännöskirjallisuuden sarjoissa. Valinnat ovat jälleen vaikeita, on monta muutakin kirjaa, jotka ansaitsisivat tulla palkituiksi.

Blogistanian Finlandia 2019 -ääneni saavat:
1. Joel Haahtela: Adèlen kysymys     3 p.
2. Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet     2 p.
3. JP Koskinen: Tulisiipi     1 p.

Kun vielä mahtuisi mukaan Veteen syntyneet, Mirjami, Kunnes jalkasi kantavat...


Blogistanian Globalia 2019 -ääneni saavat:
1. Orhan Pamuk: Punatukkainen nainen     3 p.
2. Kim Thúy: Ru     2 p.
3. Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat     1 p.


Vuosi sitten äänestin vuoden 2018 Blogistanian Finlandia -äänestyksessä näin.

Annetut äänet ja äänestystulokset löytyvät näistä blogeista:
          Blogistanian Finlandia:  Amman lukuhetki
          Blogistanian Globalia:  Todella vaiheessa
          Blogistanian Kuopus:  Yöpöydän kirjat
          Blogistanian Tieto:  Kirjamies.