Kirjoja kirjoittamisesta

Olen lukenut joitain mainioita kirjoja kirjoittamisesta tänä vuonna. Niistä voisi kirjoittaa kokonaisen blogipostauksen kustakin, ja hyvästä syystä, mutta tyydyn nyt vain pikaiseen esittelyyn, kun on kova tarve saada vanha lukuvuosi pakettiin. Kirjoittaminen on kiinnostanut, sillä olen harrastellut luovan kirjoittamisen opiskelua reilun vuoden verran, ja se jatkuu vielä ainakin ensi syksyyn. Yksi esiin nostamistani kirjoista kuului opintoihin, ja muista kahdesta kiinnostuin muuten vain.

Anneli Kannon Kirjoittamassa on oiva kirja bloggarille, sillä kun on koottujen blogi-kirjoitusten muoto. Kirjailija piti viisi vuotta blogia kirjoittamisesta, sai kommentteja kirjoituksiinsa, ja ne sysäsivät ajatuksia eteenpäin. Niistä teksteistä ja siitä prosessista muodostui kirjan pohjamateriaali. Kanto on kirjoittanut monenmoista - ainakin historiallisia romaaneja, lastenkirjoja, näytelmiä - joten hän on kokenut kirjailija. Kirjoittamassa on helppolukuinen ja ajatuksia herättävä kumppani kirjoittavalle ihmiselle, kuin luotu luku-kerrallaan lukemiseen.

Kirjoittamassa ei ole kirjoittamisopas, siinä ei ole harjoituksia, mutta kyllä siitä monenmoista vinkkiä ja neuvoa löytää. Anneli Kanto lähestyy kirjoittamista laajasti, joten tekstin ensimmäisen version tuottaminen on vain yksi osa kirjaa. Sitä käsittelee kirjan osa, joka on otsikoitu "Ideasta kirjoitukseksi". Historiallisten kirjojen kirjoittaja tietää, mitä tarvitsee tehdä ennen kirjoittamista, ja ammentaa kokemuksestaan osaan "Taustatyö". Siitä Kanto jatkaa eri versioiden työstämiseen, mutta kirjoittaa myös julkisuudesta ja toimeentulosta sekä kirjailijan työkyvyn ylläpidosta.

Kirjan kirjoitukset toimivat inspiraationa ja vertaistukena kaikille kirjoittajille, mutta erityisesti romaanin kirjoittamista miettivät löytävät siitä monenlaista hyödyllistä pohdittavaa.

            Anneli Kanto: Kirjoittamassa, 199 s.
            Kustantaja: Reuna 2020
            Kannen taulu: Tiina Poutanen "Mäyrämieli"

            Kannen suunnittelu: Paula Heiäng

  

Tartuin kirjastossa Antti Tuurin Kuinka kirjoitan romaanin -kirjaan, ja sepä olikin kiinnostavaa luettavaa. Kirjailija ehättää heti kättelyssä sanomaan, ettei ole kirjoittamassa kirjoittamisopasta, vaan aikoo kertoa, miten hän työskentelee, kun kirjoittaa. Samalla hän kertoo paljon omista vaiheistaan kirjoittamisajankohtaan mennessä.

Olen lukenut joitain Tuurin kirjoja ja pidän hänen kirjoitustyylistään. Siksi ilahduin, kun Kuinka kirjoitan romaanin kertoo myös lukemieni Aitini suku -sarjan kirjojen Erikinpojat ja Ullan kirja syntyvaiheista. Hän kertoo hauskasti, miten matkusti Kanadaan tehdessään Uusi Jerusalem -romaanin taustatyötä (en ole lukenut vielä). Hän matkusteli pitkin poikin maaseutua siellä, minne suomalaisia oli aikoinaan muuttanut, ja etsi sopivaa paikaa, minne rakentaa kirjallisesti suomalaisten perustama ihannesiirtokunta Uusi Jerusalem. Ja niin vain löytyi autoajelulla sopva paikka ja maisema tulevan kirjan tapahtumille. Toki matka ja sillä kohdatut ihmiset tarjosivat paljon muutakin materiaalia romaaniin. 

            Antti Tuuri: Kuinka kirjoitan romaanin, 151 s.
            Kustantaja: Art House 2004
            Kansi: Ville Laihonen

Kimmo Svinhuvfudin Kokonaisvaltainen kirjoittaminen on pieni ja tehokas paketti inspiroivaa asiaa. Se on  teoreettisempi kuin kaksi muuta esittelemääni kirjaa, mutta se onkin tarkoitettu muun muassa oppikirjaksi kirjoittamista opiskeleville. Se nojautuu kirjoittamisesta eri maissa tehtyyn tutkimukseen. Minusta oli varsin kiinnostavaa  esimerkiksi eri vuosikymmenten saatossa muuttunut käsitys siitä, mitä luova kirjoittaminen on sekä miten sitä voi oppia ja opettaa. 

Svinhufvudin kirja tarjoaa paljon vinkkejä ja joitain harjoituksia kirjoittajille. Koin hyödyllisenä erityisesti jaksot kirjoittamisen vaiheista sekä palautteen merkityksestä kirjoittavalle ihmiselle, sen antamisesta ja vastaanottamisesta.

            Kimmo Svinhufvud: Kokonaisvaltainen kirjoittaminen, 165 s. (3. uud. p.)
            Kustantaja: Art House 2016

KIRJAT ovat kirjastosta.

Helmet-haaste: Svinhufvudin kirja menee kohtaan 8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi, sillä se kuului kurssikirjallisuuteen.

Shiwu: Kaivoin lammen kuuta varten

Juuri lukemallani kiinalaisella runo- ja mietelmäkirjalla on mielestäni ihana nimi, Kaivoin lammen kuuta varten. Kun elämässään on päässyt siihen, että maineen tai omaisuuden kartuttaminen ei merkitse mitään ja päivät täyttyvät arkisesta aherruksesta, yksinäisyydessä mietiskelystä ja itsestään tyhjentymisestä, silloin voi kaivaa lammen ihan vain kuuta varten. Kirjan alaotsikkona on Ajatuksia vuorilta.

Teoksen kirjoittaja Shiwu ("Kivimaja") eli vuosina 1272-1352. Parinkymmenen ikäisenä hän meni vuoristotemppeliin ja alkoi opiskella mestarin alaisuudessa. Kolmen vuoden jälkeen hän sai dharmanimen Qinggong ("Puhdas jalokivi"), ja joskus hänestä käytetäänkin koko nimeä Shiwu Qinggong. (Dharma merkitsee buddhalaisuudessa Buddhan ja muiden valaistuneiden oppia, opetusta.) Tämän jälkeen Shiwu opiskeli muitten chanbuddhalaisten mestarien opetettavana ja vietti aikaa luostarissa, mutta vetäytyi myöhemmin erakoksi vuorille, jossa hän eli vuosikymmeniä yksinkertaisesti ja köyhyydessä.

Kaivoin lammen kuuta varten -teoksen runot tai mietelmät on jaettu kahteen osaan. "Vuorilla majailua" kertoo arkisesta, raskaastakin työstä ja sen vastapainona oleilusta ja laiskuudesta, pilvien ja vuorten katselusta sekä vieraiden vastaanottamisesta. Tämän osan runoista löytyy myös omaelämäkerrallinen jakso sekä pohdiskelua erakkouden oloista ja eduista - tai syrjäilyn, kuten käännös sen sanoittaa.

     "Kuokka tarjoaa ravinnon,

     vettä ja puita riittää vuodesta toiseen.

     Vuoret rauhoittavat silmiäni,

     huolet eivät kalva mieltäni.

     Harhaileva usva kastelee kaislat läpimäräksi,

     sammalpolku nousee mutaisia askelmia.

     Kaiken hyväksyminen säästää voimiani,

     ei tarvetta järjestellä yhtikäs mitään."

Toinen osa on "Valikoima hymnejä", niistä monet on osoitettu jollekulle munkille, apotille, valvojalle, ystävälle tai muulle henkilölle, joille Shiwu tahtoo kertoa jonkin viestin, mutta toiset taas kuvaavat vuorilla elävän munkin elämää ja pyrkimystä vapautua kaiken maallisen vetovoimasta. Kirjoittajan ajatuksista välittyy rauhallinen asettuminen tähän hetkeen, oli elämän anti sitten millainen tahansa, ja huumorikin.

     "Jumalaksi tai buddhaksi ryhtyminen on helppoa,

     mutta vaikeinta on olla munkki.

     Väsyttää jatkuvasti eikä ehdi levätä riittävästi:

     jos ei polttopuita tai vettä, temppelitehtävien hoitamista."

Kirjaa täydentää suomentaja Miika Pölkin, Itä-Aasian tutkijan, artikkeli Shiwu Qinggongista, hänen runoudestaan ja buddhalaisuudesta. Kiinassa on vuosisatoja harrastettu vuoristoelämärunoutta, ja Pölkin mielestä "runoilijana Kivimaja selvästi ylittää edeltävät vuorimiehet lämpimien sutkautustensa sekä yllättävien oivallusten läpäisemillä säkeillään".

Minulle Shiwun runot avautuvat jollain tapaa. Tekstien kieli on selkeää, ja suomentaja on lisännyt loppuun listan selityksiä joihinkin termeihin ja nimiin, jotka eivät ole tuttuja suomalaiselle lukijalle. Runot, mietelmät sisältävät monta helmeä, kuten tuo kokoelmalle nimen antanut säe. Nautin niiden luontokuvista ja rauhallisesta rytmistä. 

     "Möllötän yksin hiljaisuuden ja pimeyden vallitessa,

     eikä täällä tule mitään mieleen.

     Lakaisen lehdet portailta länsituulen laannuttua,

     valmistan polun kuun kumotukselle."

Suomennos soljuu hyvin, vaikka hieman vierastankin joitain nykykielen sanoja kuten tuota syrjäililyä tai möllöttämistä (mietiskelyharjoitusta). Sanoissa ei ole sinänsä mitään vikaa, ne vain kuulostavat niin tämän vuosikymmenen sanoittamilta, että minun mieleni on hankala sijoittaa niitä 1300-luvulla kirjoittaneen erakkomunkin suuhun. Tai hänen siveltimellä piirtämikseen. Runoihin syvemmälle uppoutuminen vaatisi parempaa perehtymistä kiinalaiseen ja buddhalaiseen ajatteluun. Silti tällaisellakin lukemisella kokoelma on kiinnostava ja asettuu mielessäni oivasti aikaisemmin lukemieni muiden itäaasialaisten runojen, japanilaisen ja vietnamilaisen runokirjan, rinnalle. 

             Shiwu: Kaivoin lammen kuuta varten, 163 s.

             Kustantaja: Art House 2018

             Suomentaja ja toimittaja: Miika Pölkki

             Kansi: Satu Kontinen

KIRJAN lainasin kirjastosta. 
MUUALLA: Exlibris, Kirjapiisku, Kirja vieköön!, Mummo matkalla

Helmet-haasteessa kirja sopii kohtiin 28. Kirjan kannessa on kuu, 36. Kirjassa ollaan yksin, 37. Pienkustantamon julkaisu.
Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Eksotiikka".
Heinäkuussa Kuukauden kieli on kiina.

Louisa M. Alcott: Pikku naisia sekä haastekooste

Kauniista vaatteista, juhlista ja ylellisyydestä haaveileva 16-vuotias Meg. Kirjoitteleva ja aina seikkailuun valmis poikatyttömäinen 15-vuotias Jo. Auttamattoman ujo, herkkä ja musiikkia rakastava 13-vuotias Beth. Sivistyssanoja viljelevä, taitavasti piirtävä ja turhamainen kuopus, 12-vuotias Amy. Kun tyttökatraan sijoittaa asumaan vaatimattomaan pikkutaloon amerikkalaisen pikkukaupungin laitamille, antaa äidiksi tavattoman viisaan ja lempeän rouva Marchin ja lähettää isän taistelemaan urhoollisesti sisällissotaan pohjoisvaltioiden joukoissa, on perusainekset koossa klassikoksi yltävään tyttökirjaan Pikku naisia. Sitä luetaan ja rakastetaan ja siitä otetaan uusia painoksia vielä 150 vuotta ensijulkaisemisensa jälkeen.

Yhdysvaltalaisen kirjailijan Louisa May Alcottin (1832-1888) Pikku naisia kertoo yhdestä vuodesta Marchin tyttöjen elämässä. Siitä tulee merkityksellinen ja tapauksekas vuosi, jonka aikana tytöt tutustuvat naapureihinsa, varakkaaseen, ystävälliseen ja toisinaan kärttyisään vanhaan herraan, joka asuu yhdessä orvoksi jääneen pojanpoikansa Laurien kanssa. Yksinäisen pojan elämä muuttuu, kun hän tutustuu naapurin sisaruksiin, ja hienokäytöksisestä pojasta löytyy pinnan alta melkoinen kepposnikkari, joka innostaa ikäisensä Jon aina uusiin kommelluksiin. Vuoden aikana perhettä kohtaa myös isot huolet, kun isä sairastuu sotatantereella vakavasti ja joutuu sotasairaalaan Washingtoniin. Samaan aikaan yksi tytöistä saa tulirokon, joka saa kaikki, lääkärinkin, hyvin vakaviksi.

Kirjassa on viehättävä tunnelma, perheen jäsenet rakastavat lämpimästi toisiaan, jos kohta nuorten välille syntyy kiistojakin. Tytöillä on ystäviä ja maltillisia huvituksia. Ajan tapaan kirjassa on selkeä opettava elementti, ja niinpä siinä käydään usein keskusteluja työnteon, rehellisyyden ja muiden hyveiden tärkeydestä. Kirjojakin Pikku naisissa luetaan, Wakefieldin kirkkoherraa ja eri toten Bunyanin Kristityn vaellusta. Pieni annos orastavaa romantiikkaa maustaa teosta, niin kuin tyttökirjaan sopii.

Kirjailija Louisa M. Alcott ei ollut varma kirjansa menestyksestä, sillä hän päätti teoksensa sanoihin

"Niin ovat ryhmittyneet Meg, Jo, Beth ja Amy, kun väliverho laskeutuu. Pikku naisia -nimisen kotoisan teatterikappaleen ensimmäisen näytöksen suosio ratkaisee, nouseeko verho vielä jonakin päivänä."

Menestystä tuli roppakaupalla, ja kirja sai jatkoa, ensin tuli Pikku naisia II, sitten Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat. Jostain kumman syystä en ole lukenut yhtään Alcottin kirjaa aikaisemmin, jos oikein muistan, vaikka L. M. Montgomeryn Vihervaaran Annasta ja Runotytöstä tuli suosikkejani. Pikku naisia on viehättävä kirja Yhdysvaltain 1860-luvulta, mutta Marchin tytöistä ei kukaan syrjäyttänyt Annaa tai Emiliaa suosikkiasemastaan. Ymmärrän hyvin, miksi siitä on tullut tyttökirjaklassikko ja miksi sitä yhä luetaan. Se on herttainen, lämmin, ja kirjan eri henkilöissä ja heidän yksilöllisissä luonteissaan on ajatonta samaistumispintaa. Vanhahtavalta sen sijaan tuntuu tarkoituksellisen opettava ote, joka nykykirjoissa taidetaan kätkeä paremmin lukijan itse oivallettavaksi.

        Louisa M. Alcott: Pikku naisia, 293 s.

        Kustantaja: Art House 2004, suomentaja Sari Karhulahti

        (1. painos: WSOY 1916, suomentaja Tyyni Haapanen)

        Alkuperäinen: Little Women 1868
        Kansi: Jukka Murtosaari

KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA kirja on luettu ainakin blogeissa Jokken kirjanurkka, Lumiomena, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Oksan hyllyltä ja Yöpöydän kirjat.
HAASTEET: Helmet-lukuhaaste kohta "32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan", Yhdysvallat-lukuhaaste "Pikkukaupunkiin sijoittuva kirja" - ilmeisesti kirjan tapahtumat sijoittuvat kirjailijan omaan lapsuusajan ympäristöön Massachusettsin osavaltiossa - sekä

Ajattomia satuja ja tarinoita 2 -lukuhaaste, joka päättyy parin päivän kuluttua 28.2. 

Luin haasteeseen kaikkiaan 7 klassikkoa, joista yksi on Topeliuksen tunnettu satu ja muut romaaneja. Mukana on Anni Polvan Tiina-sarjan kaksi viimeistä osaa, yksi muumikirja, nyt lukemani yhdysvaltalainen Pikku naisia sekä kaksi ranskalaisen Jules Vernen seikkailukirjaa. 

Kirjoista ei mikään noussut erityiseksi suosikikseni, vaikka jokainen tuotti omanlaistaan hupia ja viihdytystä lukemisen tai kuuntelemisen hetkellä. Parhaiten mielessä on Koivu ja tähti -satu sekä viimeksi lukemani Pikku naisia. Äänikirjoina kuuntelemieni Vernen seikkailujen vetävyys yllätti.

Tässä lukemani kirjat linkkeineen:

       Louisa M. Alcott: Pikku naisia 
       Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

       Anni Polva: Tiina vauhdissa

       Anni Polva: Taitaa olla rakkautta, Tiina

       Zacharias Topelius: Koivu ja tähti (satu)
       Jules Verne: Tsaarin kuriiri
       Jules Verne: Kavaltajan loppu

Kiitos antoisasta haasteesta, Niina T ja Yöpöydän kirjat -blogi! 
Päivitys 28.2. Tässä vielä linkki koko haasteen koosteeseen.