maanantai 26. helmikuuta 2018

Louisa M. Alcott: Pikku naisia sekä haastekooste


Kauniista vaatteista, juhlista ja ylellisyydestä haaveileva 16-vuotias Meg. Kirjoitteleva ja aina seikkailuun valmis poikatyttömäinen 15-vuotias Jo. Auttamattoman ujo, herkkä ja musiikkia rakastava 13-vuotias Beth. Sivistyssanoja viljelevä, taitavasti piirtävä ja turhamainen kuopus, 12-vuotias Amy. Kun tyttökatraan sijoittaa asumaan vaatimattomaan pikkutaloon amerikkalaisen pikkukaupungin laitamille, antaa äidiksi tavattoman viisaan ja lempeän rouva Marchin ja lähettää isän taistelemaan urhoollisesti sisällissotaan pohjoisvaltioiden joukoissa, on perusainekset koossa klassikoksi yltävään tyttökirjaan Pikku naisia. Sitä luetaan ja rakastetaan ja siitä otetaan uusia painoksia vielä 150 vuotta ensijulkaisemisensa jälkeen.

Yhdysvaltalaisen kirjailijan Louisa May Alcottin (1832-1888) Pikku naisia kertoo yhdestä vuodesta Marchin tyttöjen elämässä. Siitä tulee merkityksellinen ja tapauksekas vuosi, jonka aikana tytöt tutustuvat naapureihinsa, varakkaaseen, ystävälliseen ja toisinaan kärttyisään vanhaan herraan, joka asuu yhdessä orvoksi jääneen pojanpoikansa Laurien kanssa. Yksinäisen pojan elämä muuttuu, kun hän tutustuu naapurin sisaruksiin, ja hienokäytöksisestä pojasta löytyy pinnan alta melkoinen kepposnikkari, joka innostaa ikäisensä Jon aina uusiin kommelluksiin. Vuoden aikana perhettä kohtaa myös isot huolet, kun isä sairastuu sotatantereella vakavasti ja joutuu sotasairaalaan Washingtoniin. Samaan aikaan yksi tytöistä saa tulirokon, joka saa kaikki, lääkärinkin, hyvin vakaviksi.

Kirjassa on viehättävä tunnelma, perheen jäsenet rakastavat lämpimästi toisiaan, jos kohta nuorten välille syntyy kiistojakin. Tytöillä on ystäviä ja maltillisia huvituksia. Ajan tapaan kirjassa on selkeä opettava elementti, ja niinpä siinä käydään usein keskusteluja työnteon, rehellisyyden ja muiden hyveiden tärkeydestä. Kirjojakin Pikku naisissa luetaan, Wakefieldin kirkkoherraa ja eri toten Bunyanin Kristityn vaellusta. Pieni annos orastavaa romantiikkaa maustaa teosta, niin kuin tyttökirjaan sopii.

Kirjailija Louisa M. Alcott ei ollut varma kirjansa menestyksestä, sillä hän päätti teoksensa sanoihin
"Niin ovat ryhmittyneet Meg, Jo, Beth ja Amy, kun väliverho laskeutuu. Pikku naisia -nimisen kotoisan teatterikappaleen ensimmäisen näytöksen suosio ratkaisee, nouseeko verho vielä jonakin päivänä."
Menestystä tuli roppakaupalla, ja kirja sai jatkoa, ensin tuli Pikku naisia II, sitten Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat. Jostain kumman syystä en ole lukenut yhtään Alcottin kirjaa aikaisemmin, jos oikein muistan, vaikka L. M. Montgomeryn Vihervaaran Annasta ja Runotytöstä tuli suosikkejani. Pikku naisia on viehättävä kirja Yhdysvaltain 1860-luvulta, mutta Marchin tytöistä ei kukaan syrjäyttänyt Annaa tai Emiliaa suosikkiasemastaan. Ymmärrän hyvin, miksi siitä on tullut tyttökirjaklassikko ja miksi sitä yhä luetaan. Se on herttainen, lämmin, ja kirjan eri henkilöissä ja heidän yksilöllisissä luonteissaan on ajatonta samaistumispintaa. Vanhahtavalta sen sijaan tuntuu tarkoituksellisen opettava ote, joka nykykirjoissa taidetaan kätkeä paremmin lukijan itse oivallettavaksi.


        Louisa M. Alcott: Pikku naisia, 293 s.
        Kustantaja: Art House 2004, suomentaja Sari Karhulahti
        (1. painos: WSOY 1916, suomentaja Tyyni Haapanen)
        Alkuperäinen: Little Women 1868

KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA kirja on luettu ainakin blogeissa Jokken kirjanurkka, Lumiomena, Matkalla Mikä-Mikä-MaahanOksan hyllyltä ja Yöpöydän kirjat.
HAASTEET: Helmet-lukuhaaste kohta "32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan", Yhdysvallat-lukuhaaste "Pikkukaupunkiin sijoittuva kirja" - ilmeisesti kirjan tapahtumat sijoittuvat kirjailijan omaan lapsuusajan ympäristöön Massachusettsin osavaltiossa - sekä


Ajattomia satuja ja tarinoita 2 -lukuhaaste, joka päättyy parin päivän kuluttua 28.2. 

Luin haasteeseen kaikkiaan 7 klassikkoa, joista yksi on Topeliuksen tunnettu satu ja muut romaaneja. Mukana on Anni Polvan Tiina-sarjan kaksi viimeistä osaa, yksi muumikirja, nyt lukemani yhdysvaltalainen Pikku naisia sekä kaksi ranskalaisen Jules Vernen seikkailukirjaa. 

Kirjoista ei mikään noussut erityiseksi suosikikseni, vaikka jokainen tuotti omanlaistaan hupia ja viihdytystä lukemisen tai kuuntelemisen hetkellä. Parhaiten mielessä on Koivu ja tähti -satu sekä viimeksi lukemani Pikku naisia. Äänikirjoina kuuntelemieni Vernen seikkailujen vetävyys yllätti.

Tässä lukemani kirjat linkkeineen:
       Louisa M. AlcottPikku naisia 
       Tove JanssonMuumipapan urotyöt
       Anni PolvaTiina vauhdissa
       Anni Polva: Taitaa olla rakkautta, Tiina
       Zacharias Topelius: Koivu ja tähti (satu)
       Jules VerneTsaarin kuriiri
       Jules VerneKavaltajan loppu

Kiitos antoisasta haasteesta, Niina T ja Yöpöydän kirjat -blogi! 
Päivitys 28.2. Tässä vielä linkki koko haasteen koosteeseen.

6 kommenttia:

  1. Pikku naisia kuuluu teinivuosieni suosikkikirjoihin ja luinkin sen moneen otteeseen. Jatko-osista olen lukenut vain Pikku naisia II. En tiedä miksi jatko-osat eivät ole juuri kiinnostaneet, vaikka Pikku naisia onkin ollut minulle tärkeä kirja. Olisi mukava lukea tämä uudelleen vuosien tauon jälkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä vanhat klassikot kestävät hyvin uusintalukuja moneen kertaan, niihin on mukava palata, kun kaipaa tuttua vanhaa maailmaa. Pikku naiset ovat kuuluneet monen susikkeihin, vaikka minä olen onnistunut ne ohittamaan tähän asti.

      Poista
  2. Pikku Naisia on hyvä kirja, kuten jatko-osatkin. Filmin, jossa Susan Sarandon, Winona Ryder ja Gabriel Byrne pääosailevat, on myös tuttu, ja hyvä filmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tainnut elää ihan takapajulassa, mitä Pikku naisiin tulee, sillä en ole lukenut kirjoja enkä muistaakseni katsnut elokuvaversioitakaan. Mutta kirj tosiaan oli hyvä.

      Poista
  3. Viehättävä, kirjan henkeen kauniisti sopiva kirjoitus. Opettavainenhan tämä on, mutta sellaisena myös aikansa kuva.

    Anna ja Emilia ovat minullekin ne rakkaimmat, mutta kyllä pikku naiset ovat armaita myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Kyllä vain tuo opettavaisuus kertoo kirjojen kirjoittamisajasta. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä nykyisistä lasten ja nuorten kirjoista kirjoitetaan sadan vuoden kuluttua ja miten ne ylipäätään nähdään.

      Poista

Kiitos kommentistasi!