Johanna Sinisalo: Linnunaivot

Johanna Sinisalo on kirjailija, joka on jäänyt minulla lukukatveeseen. Ei mitenkään tarkoituksellisesti, mutta en ole vain sattunut tarttumaan hänen teoksiinsa. Ehkä olen luokitellut hänen kirjoittamisensa genreen, josta en niin kovasti välitä. Niin tai näin, tänä syksynä tlanne muuttui. Ensin sain Linnunaivot kotiini Bookcrossingin kautta. Sitten huomasin kirjaston ilmoituksen Sinisalon kirjailijavierailusta. Päätin alkaa lukea ensimmäistä sinisaloani ennen vierailua.

Vierailu peruttiin, niin kuin näinä aikoina tuppaa usein käymään, mutta sainpas luettua Linnunaivot! Se oli mahtavan hyvä kirja, joka jäi mieleen kummittelemaan ja pohdituttamaan vielä viimeisen sivun jälkeen. Juoni on lyhykäisesti tämä:

Heidi on Lapissa työmatkalla ja tapaa illalla Jyrkin, joka työskentelee hotellissa baarimikkona. He alkavat harvakseltaan pitää yhteyttä Heidin palattua Helsinkiin. Jyrki kertoo aikomuksestaan lähteä puolen vuoden patikointimatkalle Australiaan ja Uuteen Seelantiin, ja Heidi haluaa mukaan. Valtaosa kirjasta kertoo heidän vaelluksistaan Oseaniassa, kaikkein eniten Tasmaniassa, jonne he päätyvät lähes sattumalta. 

Kirjan rakenne on kiintoisa: teksti koostuu vuorottelevista Heidin ja Jyrkin monologeista, jotka paljastavat heidän ajatuksensa matkanteosta ja toisistaan. Hehän tunsivat toisiaan varsin vähän ennen matkaa. Jyrki näyttäytyy luonnon ja ympäristön puolestapuhujana, joka paasaa siitä, etteiivät ihmisjätökset kuulu puhtaaseen luontoon. Hän noudattaa pilkuntarkasti omaksumiaan periaatteita ja on minusta ärsyttävän itsekeskeinen vaatiessaan samaa  Heidiltä, joka puolestaan on tottunut taipumaan ja tottelemaan ja olemaan pahoittamatta toisen mieltä, vaikka vaatimukset tuntuvat välillä mielettömiltä vaelluksen käytännöissä.

Tasmanian luonto esittelee niin kauniit kuin karut ja haavoiittuvatkin puolensa. Pieninä juoneen istuvina istutuksina Jyrki selvittää, mitä vahinkoa Australiaan aikoinaan muuttaneet eurooppalaiset ja sittemmin turistit ovat aiheuttaneet maan luontaiselle floralle ja faunalle. Vaelluskuvaukset ovat herkullisia kaikkine yksityiskohtineen ja paljastavat Heidin ja Jyrkin suhteen muuttuvaa dynamiikkaa. Jyrki, kokenut patikoija, haluaa tehdä yhä pitempiä päivämatkoja, sillä miksi tuhlata edes yhtä iltapäivää lepäämällä hiekkarannalla, kun voi vaeltaa pitemmälle tai nopeammin kuin kukaan muu aikaisemmin. Heidi puree hammasta ja paarustaa sinnikkäästi samat matkat samaa vauhtia, kunnes hänelle riittää.

Johanna Sinisalo kirjoittaa eloisasti, nautittavasti ja uusia ilmaisuja käyttäen. Viehätyin esimerkiksi sanasta "myrkkyisä" (myrkkyisä käärme). Hän rakentaa juoneen monia tasoja - luonnon ja ihmisen suhde, ympäristökysymykset, Jyrkin ja Heidin suhteen kehittyminen - ja tuo siihen viittauksenomaisesti kummankin päähenkilön taustaa, joka vaikuttaa nykyisyyteen. Välillä on kursiivilla kirjoitettuja tekstejä, joista lukija saa päätellä, kuka niiden minäpuhuja on. Lukujen väleihin on ripoteltu lainauksia Joseph Conradin teoksesta Pimeyden sydän, ja luulen, että ne olisivat puhutelleet enemmän, jos olisin Conradia lukenut. Näinkin ne käänsivät ajatuksia tehokkaasti pimeyden suuntaan. Linnunaivojen loppu on huikean jännittävä ja jää sillä tavoin avoimeksi, että se sekä harmittaa että saa mielikuvituksen rakentelemaan vaihtoehtoisia skenaarioita.

Hieno, ajatteluttava, taidokas. Sinisaloa on luettava lisää.

            Johanna Sinisalo: Linnunaivot, 331 s.
            Kustantaja: Teos 2008
            Kansi: Miika Immonen

KIRJAN sain Bookcrossingin kautta.

MUUALLA: Amman kirjablogi, Kirjavinkit, Tarukirja

Helmet-haasteessa kirja sopii vaikka kohtiin 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja, 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja, 25. Kirjassa ollaan saarella.