Anthony Peardew on kirjailija, joka kirjoja on aikoinaan ostettu paljon. Viime vuosina häneltä ei ole julkaistu enää mitään, ja hän on vetäytynyt eläkkeelle. Anthony asuu talossa, jonka hän hankki neljäkymmentä vuotta aikaisemmin oman tulevan perheensä kodiksi, ja siitä ajasta muistuttaa yhä morsiamen, Theresen, istuttama ruusupuutarha ja hänen koskemattomina säilyneet tavaransa hääpuvusta alkaen. Häitä ei koskaan tullut. Hääpäivänä Therese kuoli matkalla kirkkoon.
Nuori Anthony jäi asumaan kotiin, joka oli tarkoitettu heille molemmille, eikä mennyt koskaan naimisiin. Yhteen huoneeseen hän alkaa kerätä sellaisia tavaroita, joita toiset ovat hukanneet, hyljänneet tai heittäneet pois. Ehkä hänellä on edelleen huono omatunto medaljongista, jonka Therese oli hänelle antanut ja jonka hän oli hukannut, vaikka Therese oli vannottanut häntä pitämään sen aina tallessa. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, huoneen hyllyt ovat täynnä löydettyjä tavaroita, jotka on siististi pakattu laatikoihin ja varustettu tarkoilla tiedoilla löytöpaikasta ja -ajasta. Anthonyn toive ja unelma on, että mahdollisimman moni tavaroista löytää takaisin omistajalleen. Tavarat toimivat myös inspiraationa hänen tarinoilleen, jotka julkaistaan kirjoina.
Anthony palkkaa avustajakseen Lauran, joka etsii työpaikkaa ja on monella tavalla hukassa elämässään. Ehkä kadonneiden tavaroiden vartija palkkaa hänet juuri siksi, että tunnistaa hänessä eksyneen ja uuden alun mahdollisuudet? Laura auttaa kirjeenvaihdossa ja puhtaaksikirjoituksessa ja erilaisissa kodin töissä. Kuusi vuotta myöhemmin heistä on tullut ystäviä. Anthony on saanut tietää sairastavansa ja ettei hänellä ole paljon aikaa jäljellä. Hän toivoo mielessään, että Laura jatkaisi hänen kesken jäävää työtään kadonneiden tavaroiden kotiuttamisessa omistajilleen.
Nykyaikaan sijoittuvan Anthonyn ja Lauran kohtaamisen kanssa toisessa aikatasossa, 70-luvulla, parikymppinen Eunice menee työhaastatteluun pieneen kustannusyhtiöön. Hänen tuleva pomonsa, Pommikone, palkkaa hänet niiltä sijoiltaan toimistoapulaiseksi, ja siitä alkaa vuosikymmeniä kestävä työtoveruus ja ystävyys iloineen ja suruineen. Takaumissa palataan Anthonyn ja Theresen lyhyeen, elämää suurempaan rakkaustarinaan. Aikatasoja on monta, mutta siirtymät ovat selkeitä, ja kirjailija pitää langat hyvin käsissään. Lukija osaa aavistaa, että kaksi erillistä juonikuviota kohtaavat toisensa jossain vaiheessa.
Ruth Hoganin esikoiskirja Kadonneiden tavaroiden vartija oli sopivan kevyttä luettavaa toiseen koronakevääseen. Sitä mainostetaan hyvän mielen kirjaksi, ja sellainen se olikin. Pieniä tarinoita kadonneista tavaroista ja ne kadottaneista ihmisistä, entisiä ja nykyisiä romansseja ja surua läheisten menetämisestä, humoristista sanailua ja vähän höpsöä taikaa. Erityisesti pidin kirjan sijoittumisesta kirjojen maailmaan - kirjailijan lontoolaiseen kotielämään sekä pienkustantajan toimistoon.
Luin kirjan englanniksi. Tämän lisäksi Ruth Hoganin toinenkin kirja on ehditty suomentaa nimellä Lauluja variksille (2020), ja kolmas kirja on luvassa nimellä Queenie Malonen Paratiisihotelli (kustantajan mukaan elokuussa 2021).
Kustantaja: William Morrow 2017 (paperback)
Suomeksi: Kadonneiden tavaroiden vartija, 335 s., Bazar 2020,
Suomentaja: Susanna Tuomi-Giddings. Kansi: Laura Noponen
Dekkareiden välillä tämmöisen kirjan lukeminen on vallan suositeltavaa :)
VastaaPoistaJuuri niin! Tällainen on paikallaan, jos on kohdannut pahuutta ja synkkyyttä kirjan sivuilla ja tarvitsee ihan toisenlaista tarinaa. Tämäkään ei kuitenkaan ollut vaaleanpunaista höttöä, vaan siinä oli elämän kaikkia värejä.
PoistaRoth Hogan: suoraan sanoen empien tartuin tähän hempein kansikuvin varustettuun, tavaroiden tiimoilla pyöriskelevään ja rakkaudentäyteiseksi feel good-romaaniksi tituleerattuun teokseen.
VastaaPoistaMutta kuinkas sitten kävikään? Pyörteen lailla kiepahtivat kuviot, sillä teos osoittautui mainioksi ja mielikuvitusta kutkuttavaksi sekä kekseliäästi toteutetuksi ideaksi!
Kiitos tiedosta ja sarjasta "Jos ei piikkeihin tohdi tarttua, turha hamuta ruusua" (Anna Brönten sanoin): "Queenie Malonen Paratiisihotelli" menee varaukseen:)
Kuten Maille juuri vastasin, Hoganin kirja ei ollut ihan sellaista höttöä, joksi sitä olisi voinut luulla. Siinä oli elämää laidasta laitaan, ja matkalla monen odotukset ja toiveet päätyivät pettymykseen ja suruun, niihin ruusun piikkeihin, mutta lopusta jäi kuitenkin toiveikas olo.
PoistaMinäkin laitoin nuo kaksi muuta kirjaa lukulistalle. Uteliaaksi vetää, miksi "The Wisdom of Sally Red Shoes" on saanut suomalaisessa käännöksessä nimekseen "Lauluja variksille"!