perjantai 11. kesäkuuta 2021

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä

Dekkariviikon maailmanympärimatka alkoi Islannista, ja tänään saavutaan toiselle etapille eli läntiseen Kanadaan. Kirjailija Louise Penny on sijoittanut melkoisen sarjan dekkareita sinne, pieneen fiktiiviseen Three Pines -nimiseen kylään, joka sijaitsee Quebecin kaupungin lähistollä Quebecin provinssissa. Aloitin kylän elämään ja ihmisiin tutustumisen sarjan ensimmäisestä osasta, joka on Suomessa saanut uusintapainoksessa nimekseen Kuolema kiitospäivänä (englanniksi Still Life).


Three Pines -kylässä kaikki tuntevat toisensa. Kenelläkään ei ole pahaa sanaa sanottavana eläkkeellä olevasta opettajasta, Jane Nealistä, kaikki pitävät hänestä. Hän viettää k
iitospäivän aattoillan ystäviensä kanssa syöden herkkuja ennakkoillallisella. Hän yllättää kaikki kutsumalla heidät kotiinsa taidenäyttelyn avajaisten jälkeen. Jane ei ole koskaan päästänyt ketään, edes läheisiä ystäviään, eteistä peremmälle, mutta ehkä se, että hän on ensimmäistä kertaa tarjonnut maalaustaan taidenäyttelyyn ja se on hyväksytty, on vaikuttanut häneen.

Kiitospäivän aamuna kaikki järkyttyvät, kun Jane löydetään syksynvärikkäästä vaahterametsästä kuolleena. Ja millä lailla kuolleena! Janen on surmannut yksi ainoa nuoli, joka on ammuttu suoraan sydämeen. Mutta mitä ihmettä Jane teki metsässä varhain aamulla ilman Lucya, koiraansa, joka oli aina mukana Janen kävelylenkeillä.

Quebecin poliisilaitokselta lähetetään rikoskomisario Armand Gamache tutkimaan Janen kuolemaa.

"... puolivälissä kuudettakymmentä, pitkän ja nyttemmin ilmeisesti paikoilleen juuttuneen uransa huipulla, hän yhä vain kummeksuu väkivaltaista kuolemaa. Mikä oli outoa rikososaston päällikölle, ja samalla ehkä yksi syistä, joiden vuoksi hän ei ollut edellyt pitemmälle Sûretén kyynisessä maailmassa. Gamache toivoi aina, että kenties joku oli erehtynyt eikä mitään ruumista ollut olemassakaan."

Jane kuoli väkivaltaisesti, mutta oliko se onnettomuus? Jousella metsästävät aiheuttavat toisinaan onnettomuuksia kotieläimille ja ihmisille, joten ehkä joku salametsästäjä ampui Janen vahingossa luullessaan tähdänneensä peuraa. Mutta kuka olisi osannut ampua juuri käytetyllä, vanhalla jousimallilla? Keillä olisi voinut olla motiivi Janen murhaan? Pojilla, jotka Jane tunnisti edellisenä päivänä, kun he heittelivät ankan lantaa bistron pitäjien päälle? Siskon tyttö, jolla oli kiire saada tätinsä perintö, vaikka Janen hyvä ystävä Clara oli varma, ettei Jane ollut tehnyt testamenttia siskontyttärensä hyväksi?

Gamache ei tyydy ilmeisimpiin ratkaisuihin, vaikka nekin on tutkittava perusteellisesti. Hän jututtaa lukuisia kyläläisiä, istuu nurmikentän laidalla katselemassa kylää ja kuuntelemassa, mitä sen asukkaat puhuvat keskenään. Syyllinen toki selviää, vaikka se viekin aikaa, ja yllättää yhden jos toisenkin.

Louise Penny kirjoittaa perinteisiä murhamysteereitä Agatha Christien tyyliin ja on luonut päähenkilön, josta on helppo pitää. Hienosti hän tuo kirjaansa myös Quebecin englannin- ja ranskankielisten väliset ristiriidat, jotka ovat usein samalla ristiriitoja protestanttien ja katolisten välillä. Olen rauhallisten ja ei-kovin-väkivaltaisten rikoskirjojen ystävä, mutta Kuolema kiitospäivänä oli alkupuolella melkein liian rauhallinen jopa minun makuuni. Kylämiljöö on kuitenkin viehättävä persoonallisine ihmisineen, ja ehdotonta plussaa on se, että kaikki tapahtuu Kanadassa, josta en ole liiemmälti kirjoja lukenut. Varmasti palaan Three Pinesin kylään toistekin.

Helmet-haaste: 31. Jännityskirja tai dekkari.

          Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä, 367 s.
          Kustantaja: Bazar 2020 (1. taskukirjapainos, kovakantinen 2019)
          Alkuperäinen: Still life, 2005; suomentaja Raimo Suominen
          Kannen suunnittelu: Perttu Lämsä

          Aikaisemmin WSOY on julkaissut kirjan suomeksi Sapo-sarjassa   
          vuonna 2008 nimellä Naivistin kuolema.

4 kommenttia:

  1. Tässä oli paljon hyvää, pidin kirjan henkilöhahmoista ja maisemakuvauksista. Tapahtumien tahti oli hieman liian rauhallinen. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tahti oli liian hidas, varsinkin alkupuolella, vaikka yleensä tykkään rauhallisista arvoitusmysteereistä. Kiinnostavaa nähdä, säilyykö kirjailijan tyyli samanlaisena seuraavissa kirjoissa. Tämä oli kuitenkin esikoisteos.

      Poista
  2. Tykkäsin tästä tosi paljon. Agatha Christien dekkarit tulivat mieleen tästä tarinasta. Jotain samaa ja jotain erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Agatha Christie minullekin tuli mieleen. Pohtivasta rikoksen tutkijasta, kylämiljööstä. Kanada on kyllä mukavaa vaihtelua dekkarissa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!