keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Enni Mustonen: Unikkoja ikkunassa JA kesälukumaratonia päin

Koskivuori-sarjassa olen edennyt viimeiseen osaan ja 1960-luvulle. Unikkoja ikkunassa -kirjan pääosissa ovat sarjan edellisestä kirjasta Metsäkukkia asvaltilla tutut Eeva ja Sirkka, nyt kymmenkunta vuotta vanhempina. Toinen heistä on jäänyt toistamiseen leskeksi ja toinen eronnut, kumpikin palaa takaisin Koskivuorelle.


Eeva on heittelehtinyt elämässään, ja viimeksi miesystävä on lähtenyt ja jättänyt. Eeva palaa kotiinsa Koskivuoren kartanoon, hän kirjoittaa lehdille artikkeleita ja reportaaseja ja haluaa nyt työrauhaa romaanin kirjoittamiseen. Sirkka puolestaan on myynyt vaateliikkeen Helsingissä ja perustaa kutomon, mitä varten hän on vuokrannut kunnalta tyhjillään olevan vanhan Koskivuoren kartanon koulun. Muista sarjan osista poiketen tässä kirjassa kertojina on Eevan ja Sirkan lisäksi myös nuoremman polven naisia. Sirkan teini-ikäinen tytär Maria muuttaa vastahakoisesti maalle ja koettelee äitinsä hermoja, mutta sopeutuu vähitellen. Viimeistään siinä vaiheessa asuinpaikka on siellä missä pitääkin, kun kartanon sukulaispoika Immu tulee soittamaan Flippers-yhtyeensä kanssa työväentalolle ja yöpyy keikan jälkeen kartanossa. Marian pikkuserkku Sanna, Sirkan Hanna-serkun tytär, taas tulee näppäräksi työntekijäksi kutomolle äitinsä kanssa. Kolmas nuori tyttö on Koskivuoren omistajan Annan tyttärentytär Satu, joka tulee Helsingistä Koskivuoreen lukemaan, koska reputti ylioppilaskokeitten ainekirjoituksessa.

Aika on muuttunut. aikaisemmin kartanon väki johti ja omisti, torpan väki palveli ja teki ruumiillista työtä. Nyt 60-luvulla Sirkasta tulee menestyvän kutomon vaatesuunnittelija ja johtaja, Eeva auttaa häntä toimiston puolella ja hoitelee kirjeenvaihtoa ulkomaisten asiakkaiden kanssa. Kartano joutuu uuteen aikaan, kun sen isäntä ja kalustetehtaan johtaja kuolee ja Eevan veli Pauli palaa Lontoosta hoitamaan asioita. 

Romantiikka on tässä osassa suuremmassa roolissa kuin aikaisemmissa, ehkä siksi, että kertojina oli kahden sijasta viisi naista ja kullakin heistä omat sydämenasiansa ja mielitiettynsä, jos toki pettymyksensäkin. Myös teemat olivat uudempia: alkoholismi, maaltamuutto, siirtolaisuus, parisuhdeväkivalta, syöpä, vaikka mitään niistä ei käsitelty sen syvällisemmin.

Ihan kelpo kirjasarja kevyempään lukemiseen, historiaa, ajankuvaa, viihdettä. Aikaisemmat osat viehättivät minua enemmän kuin tämä viimeinen, niissä historia tuntui olevan enemmän läsnä.

Enni Mustonen: Unikkoja ikkunassa, 284 s
Kustantaja: Otava 2002

Kirjan lainasin kirjastosta. Tässä vielä linkit koko Koskivuori-sarjaan:

1. Verenpisara ikkunalla 1998
2. Ruiskukkaseppele 1999
3. Kielon jäähyväiset 2000
4. Metsäkukkia asvaltilla, 2001
5. Unikkoja ikkunassa, 2002



Ja seuraavaksi jotain muuta. Päätin osallistua Annamin blogin emännöimään Kesälukumaratoniin 19.6. Aloitan huomenna torstaina töitten jälkeen ja lopetan, kun on aika lähteä juhannuskokolle. Luettavaksi olen varannut vaikka mitä, jotta on jotain joka lukutuulta varten. Uutuuksista odottelevat Kultarinta ja Neljäntienristeys. Sarjakuvista Muumi ja Jane Eyre. LaNu-kirjoista Tiinoja ja Anne of Green Gables. Dekkaristeista Lang, Vargas, Jokinen, Vala, Hiekkapelto. Eiköhän jotain mieltä kiehtovaa löydy.


4 kommenttia:

  1. Mustonen on minulle jokseenkin tuntematon tekijä. Voisipa olla mukavaa kesäluettavaa...

    Toivotan sinulle ihanaista juhannusaikaa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustonen on mukavan viihteistä, kun sellainen luetuttaa. Vähän romantiikkaa, ihmissuhdekoukeroita, tavallista elämää, historiaa. Tässä viimeisessä oli vähän rajumpaa ja rosoisuutta, muut kovasti kilkkejä.

      Hyvää juhannusta sinullekin.

      Poista
  2. Minä olen lukenut kaikki nuo Mustosen menneille vuosikymmenille sijoittuneet sarjat ja ne ovat mielestäni ihan parhaita viihderomaaneja! Uudesta sarjasta ensimmäinen osa, Paimentyttö, on nyt lainassa kirjastosta, joten pääsen senkin kohta aloittamaan :)

    Tsemppiä maratoniin, aloitin omani tänään kahdelta ja käyn välillä kurkkimassa mitä muille maratoonareille kuuluu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo paimentyttö ja Lapsenlikka kiinnostavat minuakin, joitain muita Mustosen sarjoja olen lukenut ennen blogiaikaa.

      Täytyypä käydä katsomassa, mitä olet omalla maratonillasi lukenut. Toistaiseksi on mennyt lähes kommentoimatta, siis omien lukemisten parissa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!