sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja


Heli Laaksosen kirja Sylvia, Tuija ja laulava patja on hauska luettava. Seitsemänkymppinen äiti- ja mummoihminen Tuija täyttää vuosia ja ilmoittaa suvulle, ettei halua perhejuhlia. Pitkäaikaisen hyvän ystävänsä Sylvian kanssa hän linnoittautuu nuorisoseurantalon näyttämölle. Sinne kannetaan ilmapatja Tuijan lekoteltavaksi, ja Sylvia hommaa muut tykötarpeet. Siitä viis, että lukitun oen ulkopuolella
Ryskeen pitävät ovet, joita sukulaiset tempovat. Lapsen ääni kiirii postiluukusta "Mamma, avaa, mamma!"
Kirja on kaunokirja, niin on teoksen alkuun präntätty. Erikoinen alkuasetelma selitetään alkusanoissa: Kirjailija mietti vakavasti alanvaihdosta "lähihoitajaks, kuarma-autonkuljettajaks ... taik syrjäytyneeks", kun hän elämänsä viimeiseksi aiotulla kirjakauppakeikalla tapasi näyttelijä Marjatta Rinteen, joka "käsk kirjotta jotta esitettävä hänel ja kaverilles, semmosen kamarinäytelmän-sorttisen kahrel seittemänkymppisel". 

Sellainen kirjasta syntyi. Tuijan ja Sylvian vuoropuhelu on hersyvää ja saa minut paikoin ääneen nauramaan. Dialogi on kirjoitettu Länsi-Suomen murteella ja selitykset ja ohjeet näyttämöesitystä varten "pitkällä suomella", kuten Heli Laaksonen sanoo. Tuija ja Sylvia ovat varanneet pinon runokirjoja mukaansa, ja niistä he valikoivat runoja aivan tiettyä tarkoitusta varten: 
SYLVIA: Näin se sähköpostitti: "Nuorisoseuran satavuotisjuhlan runokavalkadi, kootkaa omalla teatteriporukalla. Kesto: puolisen tuntia. Tyyli: sopiva, kyllä te tiedätte." 
TUIJA: Toi hänen "sopiva". See tarkotta varma sitä mitä ennenki? 
SYLVIA: Mää luulen juu. Pelkkä helilaaksost. Johtaja o senpäiväne fani. 
TUIJA: Tiätyste. Se on nii naivi ihmine. Mut mikäs täsä, meil o aikka plarata.
Runojen plarauksen ohessa jutustellaan seitsemänkymppisille tärkeistä asioista: menneistä työvuosista, miehistä, lapsista ja lapsettomuudesta, vanhuudesta ja kuolemasta. Ja ennen kaikkea ystävyydestä. Välillä nauretaan, välillä vakavoidutaan, välillä pyydetään anteeksi ja ollaan ystäviä hamaan tulevaisuuteen. Ja aina välillä luetaan runoja.

Sylvia, Tuija ja laulava patja on riemastuttava hyvän mielen kirja kenelle tahansa, joka ei pelkää murretta. Minulle tämä on ensimmäinen lukemani Heli Laaksosen kirja, ja vaikkei länsisuomalainen puheenparsi olekaan minulle tuttu, proosatekstissä se oli helppo ymmärtää.

         Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja, 95 s
          Kustantaja: Kynälä 2016

          Kansi: Heli Laaksonen

KIRJA on kirjaston hyllyltä. MUUALLA kirja on luettu vaikka missä. Katso vaikka Elinan, Jonnan, Kirsin, Kristan, LinneanMain ja Tuijan blogeja. Kirsi on nähnyt kirjaan perustuvan kamarinäytelmänkin.

HAASTEET: Helmet -lukuhaaste 2017 (39. Ikääntymisestä kertova kirja), 100 suomalaista kirjaa (no 17)

6 kommenttia:

  1. Tämä oli tosi kiva kirja ja vieläpä kirjailijan kuvittama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan niin. Ulkonäöltäänkin mukava kirja, runot painettu punaisella musteella, ja lukujen alut ihan omanlaisiaan!

      Poista
  2. Heli Laaksosen runoja hänen itsensä lausumina olen tajunnut aika hitaasti, niin että muut ovat jo ennättäneet nauraa. Saattaa tosiaan olla, että proosateksti sopisi minulle tässä tapauksessa paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tässä ymmärtämistä auttaa sekin että välissä on niitä näyttelemisen ohjeita ja taustatietoja ihan yleiskielellä. Kannattaa kyllä kokeilla.

      Poista
  3. Hyvän mielen kirja tämä tosiaan on. Riemastuttavan hersyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hersyvä on hyvä sana kuvaamaan kirjaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!