keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Vuosi kuvina - Toukokuu 2020

27.5.2020

Muissa blogeissa on aina silloin tällöin  harrastettu vuoden kulun kuvaamista. Viimeksi sellaisen olen bongannut Oksan hyllyltä -blogissa, jonka viime kuviin pääsee linkkiä klikkaamalla. Keväthuumassa Kirjan pauloissakin innostuttiin asiassa, joten luvassa on 12 kuvaa samasta paikasta, noin kuukauden välein.

Riiihimäellä Peltosaaren kaupunginosassa on lampi, joka saa vetensä lähellä virtaavasta Vantaanjoesta. Lampi on rautatieaseman ja keskustan lähellä, ja sen ympäri kulkee kävelypolku, jonka varrella on penkkejä, joilla lepuuttaa jalkojaan tai vain nauttia aurinkoisesta päivästä ja luonnon vedestä.

Vaikka lammen vesi on luonnon vettä, itse lampi ei ole luonnon muovaama, vaan se on kaivettu ihmisvoimin. Paikalla sijaitsi v. 1926-1956 Riihimäen ensimmäinen maauimala, uimalaitos, jossa naisten ja miesten puoli oli erotettu veden alla olevalla seinäkkeellä. (Lähde: Kartsalla/Maauimala). Uimalaitoksen toiminta lakkasi, kun uusi moderni maauimala valmistui 1956, mutta sen jälkeenkin kaupunkilaiset uivat vielä lammessa ja kävivät siinä mattopyykillä. Vähitellen lampi kävi uimakelvottomaksi. Nykyiseen asuunsa se on kunnostettu tällä vuosituhannella.

Kuvauspäivänä lammen vastarannalla kukkivat voikukat ja tuomet.

6 kommenttia:

  1. Kiva, että innostuit tähän mukaan! Oma toukokuun kuvani on vielä ottamatta, mutta huomenna olisi tarkoitus hoitaa se (ellei sada vettä koko päivää...). Sinulla on kaunis kuvauspaikka. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kuvasarjasi viimeksi tähän innostutti, joten kiitos inspiraatiosta. Näin touko-kesäkuussa (Etelä-Suomessa) luonto on kaunis, ja tuo kuvan vesimaisema on riihimäkeläisittäin harvinaisuus. Lähimmät järvet löytyvät nimittäin aivan kaupungin rajalta, yli kymmenen kilometrin päässä keskustasta.

      Poista
  2. Kaunis kesäinen kuva! Onko sähköpostini tullut perille? Voitit blogini kirja-arvonnassa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvauspäiväksi sattui (tai siis valitsin) kaunis aurinkoinen sää. Kiitos paljon arvontavoitosta. Sain sähköpostisi ja laitoin jo vastausta.

      Poista
  3. Kuulostaa kivalta idealta ja kaunis kuva! Hauskaa, että Riihimäen keskustaankin on laitettu lampi, jos siellä ei niitä kerran luonnostaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea on tosiaan napattu muilta bloggareilta. Riihimäki on harvinaisen kuiva kaupunki. Vantaa virtaa sen halki (ei ihan keskustassa), mutta on täällä alkunsa lähellä varsinkin kesällä hyvin kapoinen. Tuo lampi on nykyisessä ruopatussa asussaan viehättävä keidas, vaikkei ihan keskustassa olekaan. Ei tosin kaukanakaan siitä, noin puolen kilometrin päässä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!