Korona-aikaan julkaistiin sentään uusia kirjoja, vaikkei niitä saanutkaan kirjastosta ennen toukokuun puoliväliä. Onneksi olin varannut hyvissä ajoin Sujata Masseyn Intiaan sijoittuvan historiallisen mysteerin Satapurin jalokivi. Perveen Mistry tutkii -sarjan ensimmäinen osa Murha Bombayssa oli koukuttava ja tutustutti minut Intian ensimmäiseen naispuoliseen asianajajaan Perveen Mistryyn, joka on kuvitteellinen hahmo, mutta saanut inspiraationsa tosielämän asianajajasta Cornelia Sorabjista.
Satapurin jalokivessä Perveen Mistry saa jälleen lainopillisen tehtävän sukupuolensa takia. Tällä kertaa hän joutuu matkustamaan Bombaysta pieneen Satapurin ruhtinaskuntaan vuoristoiselle maaseudulle. Satapurin maharadža on kuollut pari vuotta sitten ja hänen alaikäinen poikansa vuosi sitten. Kuolleen prinssin nuorempi veli, vasta kymmenvuotias Jiva Rao, on tuleva hallitsija, mutta hän nousee valtaistuimelle vasta kahdeksantoistavuotiaana. Siihen asti hänen valtakuntaansa hallitsee pääministeri yhdessä englantilaisen poliittisen asiamiehen kanssa.
Asiamies on myös prinssin edunvalvoja, joka vastaa hänen sekä hänen pikkusiskonsa ja äitinsä, edesmenneen maharadžan lesken, hyvinvoinnista. Asiamiehen tehtävä on haastava, sillä häntä ei edes päästetä palatsiin. Niin Jiva Raon leskiäiti kuin hänen leski-isoäitinsäkin noudattavat nimittäin purdah-sääntöjä ja elävät eristyksissä palatsissaan. He eivät voi puhua kenenkään ulkopuolisen miehen kanssa.
Niinpä Perveen Mistry, vuonna 1921 Intian ainoa naisasianajaja, ottaa vastaan toimeksiannon brittihallinnolta. Jiva Raon äiti ja isoäiti ovat riitautuneet siitä, missä Satapurin tulevan hallitsijan tulisi käydä koulua. Äiti haluaisi lähettää pojan Englantiin sisäoppilaitokseen, isoäiti taas pitäisi pojan palatsissa yksityisopettajan opetuksessa. Perveenin tehtävä on haastatella kumpaakin maharania, tutustua poikaan ja antaa suositus pojan koulunkäynnistä brittiläisen edunvalvojan puolesta.
Perveen matkustaa junalla ja postihevosen vaunuissa vuoristoon ja majoittuu englantilaisten vierastaloon. Hänen yllätyksekseen asiamies, Colin Sandringham, on naimaton mies, ja Perveen miettii, mitä mieltä hänen vanhempansa olisivat hänen yöpymisestään poikamiehen vieraana, vaikka talossa onkin vierashuoneita pitkä rivi ja palvelijoita eri tehtäviin. Seuraavana päivänä Perveen kannetaan kantotuolissa viidakon läpi Satapurin palatsiin, jonne matka kestää pari tuntia.
Satapurin palatsissa tunnelma on ankea, sillä kaikki tuntuvat surevan vielä maharadžan ja hänen poikansa kuolemaa. Maharadža kuoli koleraan auttaessaan sairaita kyläläisiä, mutta oliko hänen poikansa metsästysretkellä tapahtunut kuolema onnettomuus vai jotain muuta? Pojan äiti on varma, ettei hänen poikaansa raadellut tiikeri tai leopardi, kuten sanottiin, vaan että hänet murhattiin. Siksikin hän haluaa lähettää nuoremman poikansa Englantiin, jossa hän olisi turvassa palatsissa vaanivalta pahalta.
Jotain pahaenteistä palatsissa on Perveeninkin mielestä, ja hän varmistuu kruununprinssiä uhkaavasta vaarasta, kun hän itse joutuu myrkytysyrityksen uhriksi. Kun kruununprinssi katoaa palatsista, Perveen kiirehtii selvittämään asiaa. Onko Jiva Rao kaapattu vai lähtenyt omille teilleen? Pahat aavistukset mielessään Perveen ratsastaa viidakkoon löytääkseen pojan, ennen kuin on liian myöhäistä, ja joutuu uudelleen hengenvaaraan. Lopussa kaikki salaperäiset tapahtumat saavat selityksensä.
Ilmassa on romantiikkaakin, ainakin melkein, kun Perveen ja komea Colin Sandringham ovat kiinnostuneita toisistaan. Mutta voi, Perveenhän on jo naimisissa, kuten Murha Bombayssa -kirjan lukeneet tietävät. Vaikka hän asuu erossa miehestään eivätkä he tule enää palaamaan yhteen, Perveen ei tule saamaan avioeroa. Parsinaiset saavat eron vain, jos heidän miehensä ovat pahoinpidelleet heitä niin tuntuvasti, että he ovat menettäneet esimerkiksi jalkansa tai silmänsä. Kirjan loppu enteilee kuitenkin orastavalle romanssille jatkoa. Näin mikäli Jiva Raon äidin suunnitelmiin on luottamista.
Satapurin jalokivi on kiehtovan eksoottinen lukukokemus, joka sijoittuu 1920-luvulle, Intian viidakoihin ja palatseihin. Enpä tiennyt juuri mitään Intian historian siitä ajasta, jolloin britit hallitsivat osaa siitä, ja kirjan hahmoissa henkilöityvät erilaiset suhtautumistavat eurooppalaisiin hallitsijoihin ja heidän asiamiehiinsä.
Sujata Massey: Satapurin jalokivi : Perveen Mistry tutkii, 407 s.
Kustantaja: Gummerus 2020
Alkuperäinen: The Satapur Moonstone 2019
Suomentaja: Maija Heikinheimo ; Kansi: Anja Reponen
KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA: Kirjavinkit/Marja-Liisa, Ruusun nimi
Osallistun kirjalla kirjablogien dekkariviikkoon, jota vietetään parhaillaan. luetut.net -blogista löytyy luettelo viikkoon ilmoittautuneista blogeista.
Helmet-haasteessa kirja sopii kohtiin 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 41. Kirjassa laitetaan ruokaa, 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja.
Satapurin jalokivessä Perveen Mistry saa jälleen lainopillisen tehtävän sukupuolensa takia. Tällä kertaa hän joutuu matkustamaan Bombaysta pieneen Satapurin ruhtinaskuntaan vuoristoiselle maaseudulle. Satapurin maharadža on kuollut pari vuotta sitten ja hänen alaikäinen poikansa vuosi sitten. Kuolleen prinssin nuorempi veli, vasta kymmenvuotias Jiva Rao, on tuleva hallitsija, mutta hän nousee valtaistuimelle vasta kahdeksantoistavuotiaana. Siihen asti hänen valtakuntaansa hallitsee pääministeri yhdessä englantilaisen poliittisen asiamiehen kanssa.
Asiamies on myös prinssin edunvalvoja, joka vastaa hänen sekä hänen pikkusiskonsa ja äitinsä, edesmenneen maharadžan lesken, hyvinvoinnista. Asiamiehen tehtävä on haastava, sillä häntä ei edes päästetä palatsiin. Niin Jiva Raon leskiäiti kuin hänen leski-isoäitinsäkin noudattavat nimittäin purdah-sääntöjä ja elävät eristyksissä palatsissaan. He eivät voi puhua kenenkään ulkopuolisen miehen kanssa.
Niinpä Perveen Mistry, vuonna 1921 Intian ainoa naisasianajaja, ottaa vastaan toimeksiannon brittihallinnolta. Jiva Raon äiti ja isoäiti ovat riitautuneet siitä, missä Satapurin tulevan hallitsijan tulisi käydä koulua. Äiti haluaisi lähettää pojan Englantiin sisäoppilaitokseen, isoäiti taas pitäisi pojan palatsissa yksityisopettajan opetuksessa. Perveenin tehtävä on haastatella kumpaakin maharania, tutustua poikaan ja antaa suositus pojan koulunkäynnistä brittiläisen edunvalvojan puolesta.
Perveen matkustaa junalla ja postihevosen vaunuissa vuoristoon ja majoittuu englantilaisten vierastaloon. Hänen yllätyksekseen asiamies, Colin Sandringham, on naimaton mies, ja Perveen miettii, mitä mieltä hänen vanhempansa olisivat hänen yöpymisestään poikamiehen vieraana, vaikka talossa onkin vierashuoneita pitkä rivi ja palvelijoita eri tehtäviin. Seuraavana päivänä Perveen kannetaan kantotuolissa viidakon läpi Satapurin palatsiin, jonne matka kestää pari tuntia.
Satapurin palatsissa tunnelma on ankea, sillä kaikki tuntuvat surevan vielä maharadžan ja hänen poikansa kuolemaa. Maharadža kuoli koleraan auttaessaan sairaita kyläläisiä, mutta oliko hänen poikansa metsästysretkellä tapahtunut kuolema onnettomuus vai jotain muuta? Pojan äiti on varma, ettei hänen poikaansa raadellut tiikeri tai leopardi, kuten sanottiin, vaan että hänet murhattiin. Siksikin hän haluaa lähettää nuoremman poikansa Englantiin, jossa hän olisi turvassa palatsissa vaanivalta pahalta.
Jotain pahaenteistä palatsissa on Perveeninkin mielestä, ja hän varmistuu kruununprinssiä uhkaavasta vaarasta, kun hän itse joutuu myrkytysyrityksen uhriksi. Kun kruununprinssi katoaa palatsista, Perveen kiirehtii selvittämään asiaa. Onko Jiva Rao kaapattu vai lähtenyt omille teilleen? Pahat aavistukset mielessään Perveen ratsastaa viidakkoon löytääkseen pojan, ennen kuin on liian myöhäistä, ja joutuu uudelleen hengenvaaraan. Lopussa kaikki salaperäiset tapahtumat saavat selityksensä.
Ilmassa on romantiikkaakin, ainakin melkein, kun Perveen ja komea Colin Sandringham ovat kiinnostuneita toisistaan. Mutta voi, Perveenhän on jo naimisissa, kuten Murha Bombayssa -kirjan lukeneet tietävät. Vaikka hän asuu erossa miehestään eivätkä he tule enää palaamaan yhteen, Perveen ei tule saamaan avioeroa. Parsinaiset saavat eron vain, jos heidän miehensä ovat pahoinpidelleet heitä niin tuntuvasti, että he ovat menettäneet esimerkiksi jalkansa tai silmänsä. Kirjan loppu enteilee kuitenkin orastavalle romanssille jatkoa. Näin mikäli Jiva Raon äidin suunnitelmiin on luottamista.
Satapurin jalokivi on kiehtovan eksoottinen lukukokemus, joka sijoittuu 1920-luvulle, Intian viidakoihin ja palatseihin. Enpä tiennyt juuri mitään Intian historian siitä ajasta, jolloin britit hallitsivat osaa siitä, ja kirjan hahmoissa henkilöityvät erilaiset suhtautumistavat eurooppalaisiin hallitsijoihin ja heidän asiamiehiinsä.
Sujata Massey: Satapurin jalokivi : Perveen Mistry tutkii, 407 s.
Kustantaja: Gummerus 2020
Alkuperäinen: The Satapur Moonstone 2019
Suomentaja: Maija Heikinheimo ; Kansi: Anja Reponen
MUUALLA: Kirjavinkit/Marja-Liisa, Ruusun nimi
Osallistun kirjalla kirjablogien dekkariviikkoon, jota vietetään parhaillaan. luetut.net -blogista löytyy luettelo viikkoon ilmoittautuneista blogeista.
Helmet-haasteessa kirja sopii kohtiin 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 41. Kirjassa laitetaan ruokaa, 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja.
Kiinnostuin tästä sarjasta jo Murha Bombayssa -kirjan postauksestasi. Olen pitänyt Sujata Masseyn Japaniin sijoittuvista dekkareista, ja näissä uusissa intialainen ympäristö 1900-luvun alussa ja Perveen Mistryn henkilöhahmo kuulostavat kiinnostavilta.
VastaaPoistaKiitos kommentista, vaikka vastaankin nyt vasta. Masseyn intialainen sarja on tosiaan kiinnostava ajankohtansa ja ympäristönsä takia. En muista lukeneeni aikaisemmin romaania ajasta, jolloin britit hallitsivat vielä Intiaa, vaikka niitä on varmaan julkaistu pilvin pimein englanniksi. Ja Perveen on ihan sympaattinen ja sopivan napakka sankaritar.
PoistaMulla oottaa tää hyllyssä. Eka osa oli kyllä tosi hyvä, ni ootan, että tääki on.
VastaaPoistaSinulla on ihan kiinnostava lukurupeama edessäsi. Edellisen osan suurkaupunki on vaihtunut maaseutuun ja viidakkoon, joten tämä on vähän erilainen kirja. Hyvä niin.
Poista