On kulunut aikaa siitä, kun viimeksi tartuin Mika Waltarin tuotantoon. Nyt heinäkuussa luin hänen pienoisromaaninsa Vieras mies tuli taloon johonkin lukuhaasteeseen blogien ulkopuolella. Keksin, että tässäpä kirja Klassikkohaasteeseen.
Vieras mies tulee maalaistaloon erään kevättalvisen päivän illansuussa. Hän sanoo nimekseen Aaltonen, mutta kertoo myöhemmin, ettei se ole hänen oikea nimensä. Vieras mies tulee hakemaan töitä tilanhoitajana nähtyään ilmoituksen sanomalehdestä. Talon emäntä on siinä hakenut apua, sillä talo ja maat ovat pahasti rapistuneet ja työmiehen tarpeessa. Emännän lisäksi talossa on hänen aviomiehensä, "mies, joka kamarissa asuu", mutta hän ylenkatsoo fyysistä työtä ja sen tekijöitä ja on lisäksi sairas.
Vanha Hermanni-isäntä asuu omassa kamarissaan. Hän on entinen isäntä, joka on ikääntyessään myynyt talon kaupunkilaispariskunnalle. Osana talokauppaa on tehty eläkesopimus, joka takaa Hermannille asunnon ja ruoan talosta niin kauan kuin hän elää. Hän on nykyisen emännän miehelle kaukaista sukua ja on osallistunut talon töihin, mutta nyt eivät voimat enää riitä.
Näistä lähtökohdista Waltari alkaa tarinansa, joka tapahtuu 1930-luvun loppupuolella yhden kevään ja kesän aikana. Enempää en halua juonesta kertoa, etten turhaan spoilaa sellaiselta, joka ei ole vielä kirjaa lukenut tai nähnyt sen pohjalta tehtyä elokuvaa.
Omaan lukukokemukseeni vaikutti paljon se, että olin juuri ennen Waltarin kirjaa sattumoisin lukenut F. E. Sillanpään esikoisromaanin Elämä ja aurinko (1916). Kummassakin mies tulee taloon/kylään, ja elämä muuttuu ratkaisevasti kaikille päähenkilöille. Kumpikin kirja aiheutti myös aikanaan kohua ja keskustelua uskallettuina pidettyjen sisältöjen vuoksi. Sillanpään esikoinen julkaistiin 110 vuotta sitten, Waltarin Vieras mies lähes 90 vuotta sitten, ja käsitykset siitä, mistä on sopivaa kirjoittaa, ovat kovasti muuttuneet ajan saatossa. Sekin on kirjoissa samaa, että niissä korostuu maan tärkeys ja maaseutu onnellisuuden ja rauhallisen elämän tyyssijana. Kumpikin kirjailija kuvaa ympärillä olevaa luontoa lähes lyyrisesti. Muutokset luonnonilmiöissä kuten leppeä iltarusko tai ukkonen saavat vastakaiun ihmisten tyytyväisyydessä tai peloissa.
Vieras mies tuli taloon rakentuu taitavasti kohti loppuratkaisua. Rauhallisen luonnon, ympäristön ja ihmisten kuvaamisen keskeen Waltari nostaa jonkin sanan tai eleen, joka lisää intensiteettiä lähes huomaamattomasti ja antaa lukijan uumoilla jotain väistämätöntä tapahtuvaksi. Juuri tuo pinnan alla oleva ja vähitellen kasvava intensiteetti on minulle Waltarin kertojan taituruuden ydintä. Henkilöiden mielenmaiseman ja keskinäisten suhteiden muutokset välittyvät usein sanoitta ja silti lukijalle ymmärrettävästi.
Suuri Suomalainen Kirjakerho julkaisi kaksi Waltarin pienoisromaania yhtenä niteenä. Luin tähän haasteeseen vain toisen niistä, mutta luen myös Fine van Brooklynin lähiaikoina. Kukaties kirjoitan siitäkin tänne blogiin.
Aikaisemmin olen osallistunut klassikkohaasteisiin näillä kirjoilla:
Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
Klassikkohaaste 10: Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!