Enni Mustonen: Kielon jäähyväiset

"Kielon jäähyväiset! Niinpä tietysti! Kartanon yläsalissa oli vanha gramofoni ja muutamia äänilevyjä..."

"Kun tulin pussin kanssa takaisin, radiossa soi tuttu valssi. Se oli se kielovalssi, jota Paavon orkesteri oli aikoinaan soittanut joka ilta."

"Polvet notkahtivat, kun ne alkoivat soittaa sitä vanhaa kielovalssia."

Enni Mustonen: Kielon jäähyväiset, 302 s.
Kustantaja: Otava 1999
Kansikuva: SA-kuva

Koskivuori-sarjan kolmannessa osassa Kielon jäähyväiset eletään sotavuosia, ja sarjan tuttuun tapaan tapahtumista kertovat kaksi eri yhteiskunnallisessa asemassa olevaa naista, Kristiina ja Hanna. Pääosassa eivät ole sotilaat ja taistelut, vaan naiset ja lapset sodan jaloissa.

Kristiina, Koskivuoren kartanon tytär , on lotta ja muonittamassa linnoittajia Kannaksella ennen talvisotaa. Hän palaa kotiin saatuaan pahoja palovammoja tapaturmassa. Kristiinan äiti Saara oli kertojana Enni Mustosen sarjan ensimmäisessä kirjassa Verenpisara ikkunalla ja sisarpuoli Anna toisessa kirjassa Ruiskukkaseppele. Talvisodan aikaan Koskivuorelle tulee evakkoja Karjalasta, ja kartanon väentupaan perustetaan välirauhan aikana toipilaskoti haavoittuneille miehille.

Samaan aikaan Hanna on Helsingissä tarjoilijana ravintolassa, kunnes loukkaantuu pahasti pommituksessa ja palaa toipumaan Koskivuorelle. Hannan äiti, Vappu, Koskivuoren kartanon Koivikon torpan tyttö, oli toinen kertoja kirjasarjan ensimmäisessa osassa, Vapun nuorempi sisar Elina taas toisessa osassa. Talvisota tuo lapsuudenystävät taas yhteen, kun he molemmat vuorollaan kiipeävät ilmavalvontatorniin Koskivuorella laskeakseen vihollisen lentokoneita ja tarkkaillakseen maastoa desanttien varalta. Pääseepä yksi desantti ampumaankin Hannaa tämän poistuessa tornista lepotauolle.

Jatkosota vie niin Kristiinan kuin Hannankin lotan tehtäviin Karjalaan ja aina Äänislinnaan (Petroskoi) ja Seesjärvelle asti. He ovat muonitus- ja kanttiinitehtävissä. Elämä tuo lähipiirissä eteen monenmoista. Äänislinnassa Hanna törmää keskitysleiriin, jonne suomalaiset joukot ovat sulkeneet venäläisiä siviilejä. Hannan ansiosta Vera lapsineen vapautetaan, ja rauhan jo tultua selviää, että tuo teko oli koitunut yhden suomalaisen sotilaan pelastukseksi. Seesjärvellä naisten mustikkaretki on kohtalokas, kun venäläiset partisaanit sieppaavat heidät. Mitä olisikaan voinut tapahtua, ellei yksi aikoinaan Suomesta rajan taakse siirtynyt kommunisti olisi ilmestynyt sopivasti paikalle. Seesjärven koulun oppilaan vakavasti sairas äiti osoittautuu vanhaksi tutuksi Koskivuorelta.

Rakkaus tuo onnea ja surua. Vietetään kihlajaisia ja häitä, niin kotona kuin Itä-Karjalassakin. Kielon jäähyväisiä kuunnellaan ravintolassa Viipurissa, lottakanttiinissa Seesjärvellä ja häävalssina siellä jossakin. Mutta sota on sotaa. Yksi sulhanen kaatuu rintamalla, ja häiden sijaan vietetään hautajaisia. Ajan myötä löytyy uusi toveruus ja rakkaus. Silti rauhan viimein tullessa ei mikään ole niin kuin ennen.

Koskivuori-sarjan edellisten osien tapaan tämä oli viihdyttävä ja nopealukuinen kirja. Itselleni oli erityisen mielenkiintoista juuri tuo naisten, arkisen ruokahuollon, käytännön töiden ja lasten tilanteen kuvaus.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Osallistun sillä Lukuiloa kukkien keskellä haasteeseen.


Enni Mustosen Koskivuori-sarja:
1. Verenpisara ikkunalla 1998
2. Ruiskukkaseppele 1999
3. Kielon jäähyväiset 2000