perjantai 29. marraskuuta 2013

Aviojuonia koosteena

Innostuin alkuvuodesta mukaan Sinisen linnan kirjaston Marian järjestämään Aviojuonia-haasteeseen, jossa on luettu kaunokirjallisia avioliittoa kuvaavia teoksia. Haasteessa saattoi saavuttaa eri tasoja eli yhdellä kirjalla sai paperihäät ja yli viidellä kirjalla pääsi timanttihäihin. Luin kahdeksan kirjaa, joissa avioliitto oli tavalla tai toisella esillä, joten saavutin tuon korkeimman tason. 

Itse asiassa Aviojuonia-haaste jatkuu vielä tämän vuoden loppuun asti, mutta teen koosteen omasta haasteestani jo nyt ja päätän sen osaltani tähän. Olen listannut lukemiseni Haasteet 2013 -välilehdellä, mutta tässä vielä ryhmittelen ne avioliiton vaiheiden mukaan.


John Henry Frederick Bacon: Hääpäivän aamu (1892)
(WikiMedia)

Avioliiton arkea
seurasin useissa lukemissani kirjoissa. Pohjoiseen Suomeen sijoittuva Paula Havasteen historiallinen Kymmenen onnen Anna kertoi Annan elämäntarinan, johon sisältyi kaksi avioliittoa ja niiden arki iloineen ja suruineen. Ulla-Lena Lundbergin Jää kuvasi Ahvenanmaan Luodoille työhön tulleen pappisperheen arkea. Regina Raskin kirjassa Tänään kotona solmittiin avioliitto, jossa elettiin uusperheen arkea, kun puolisoiden edellisten liittojen lapset muuttivat mukana yhteiseen omakotitaloon. Niina Miettisen Israel-tytössä Katariinan avioliiton arkea varjosti miehen edellinen, nuoren vaimon kuolemaan päättynyt avioliitto.

Avioero
oli yhtenä teemana Riikka Alaharjan kirjassa Maihinnousu. Luin sen ennen blogin aloitusta enkä koskaan kirjoittanut siitä arviota, mutta näin tiivistin haasteen kommenttikenttään:
Päähenkilö Julie on historioitsija, joka opastaa turisteja Normandian maihinnousun maisemissa. Maihinnousun menneet tapahtumat kietoutuvat symbolisesti Julien oman elämän synkkiin vaiheisiin, tyttären sairastumiseen vakavaan sairauteen ja avioliiton hajoamiseen. Teemana siis mm. avioero. -- Ala-Harjan lyhyitten, lakonisten lauseitten tyyli vaati vähän tottumista, mutta loppua kohden se alkoi toimia. Saatan lukea häneltä jotain muutakin, joskus, mutta ihan vielä ei tyyli ollut se mun oma juttuni.
Muun aviokriisin 
syvänteisiin taas jouduttiin Gillian Flynnin jännitysromaanissa Kiltti tyttö, jossa vaimo katoaa ja etsinnästä ja takautumien kautta avioliiton vaiheista kerrotaan vuoroin vaimon ja vuoroin miehen suulla, aina yllättävään loppuun saakka.

Vastavihityt
Armi ja Olavi olivat pääosassa Orvokki Aution Viistotaival-kirjassa. Kirja kertoi heidän tutustumisestaan, avioliiton solmimisestaan ja avioliiton ensimmäisestä vuodesta Olavin äidin emännöimässä sukutalossa. TaoLin puolestaan kuvasi kansainvälisen avioliiton alkua kirjassaan Suomen taivaan alla: kiinalainen Ling muutti Suomeen mennäkseen naimisiin suomalaisen Kiinassa tapaamansa Tapion kanssa ja samalla, kun hän totuttautui elämään Suomessa, hän totuttautui avioliittoon suomalaisen miehen kanssa.

*** *** *** *** ***

Kiitos mukavasta haasteesta, Maria!

Nyt kun Aviojuonia-lukuhaaste on selätetty, ilmoittauduin tällä viikolla jo seuraavaan eli Suketuksen aloittamaan Ihminen sodassa -haasteeseen, jossa on tarkoitus lukea sotiin liittyviä kirjoja. Mutta siitä enemmän jossain myöhemmässä kirjoituksessa. 

2 kommenttia:

  1. Mukavan kuuloisia kirjoja olet löytänyt haasteeseen. :) Minäkin osallistun tähän, mutta ajattelin venyttää haastepostausta joulukuun loppuun. Eihän sitä tiedä, jos vielä joku hyvä avioliittojuoni tulee vastaan... näistä ainakin Gillian Flynnin Kiltti tyttö kiinnostaa. En ole tätä vielä ehtinyt lukemaan, vaikka sitä on niin kovasti kehuttu.

    VastaaPoista
  2. Näin koosteessa itsekin näkee, että on tullut luetuksi monenlaisista avioliitoista. Ehkä vielä jokin tulee eteen joulukuussa, mutta nyt päättyy useita haasteita, niin rytmitän niiden koosteita näin.

    Kiltti tyttö oli erikoinen kirja. Juoni koukutti, rakenne oli mielenkiintoinen, mutta jokin salakavaluus toisaalta hieman työnsi luotaan. Kannattaa lukea.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!