sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Esa Sirén: Aunuksen terässade

Kun vuosi sitten liityin Suketuksen alkamaan sota-aiheisten kirjojen haasteeseen, asetin tavoitteekseni oman mukavuusalueeni ulkopuolelle menemisen: lukisin yhden ihan oikean sotakirjan! Sillä tarkoitan kirjaa, jossa tykit jyskäävät, kranaatit viuhuvat, konekivääri laulaa ja miehet sotivat. Sellaista en nimittäin ole koskaan lukuun asti päästänyt, vaikka aikoinaan isällä oli niitä muutama hyllyssään. Tuntematon sotilaskin on tullut pelkästään elokuvista tutuksi.


Luettavaksi valikoitui Esa Sirénin Aunuksen terässade. Nettihauilla etsin suomalaisia sotakirjailijoita ja heidän tuotannostaan erityisesti jatkosodan joihinkin tiettyihin tapahtumapaikkoihin sijoittuvia kirjoja. Sukuharrastukseni myötä olin nimittäin intoutunut tilaamaan isäni ja setäni kantakortit muutama vuosi sitten, ja niistä poimin joitain taistelupaikkoja. Sirénin kirjan esittelyssä mainitaan, että "Nietjärven taistelu on jatkosodan historiassa yhtä legendaarinen kuin Tali-Ihantala", ja se sinetöi valintani.

Aunuksen terässade kertoo suomalaisista sotilaista jatkosodan loppuvaiheissa Aunuksen rintamalla. Asemasodan aika on odottelua aivan rintamalinjassa, jossa nähdään ja kuullaan vihollisen liikkeet rajan toisella puolella ja ollaan kaikki aistit valppaina, ettei vain mikään outo ääni tai varjon häilähdys merkitse vanjan lähestymista ja tarkka-ampujan luotia. Kesällä 1944 Kannaksen suurhyökkäys alkaa, ja Syvärin maastossakin olevat sotilaat joutuvat tositoimiin ja estämään venäläisten etenemistä Suomeen Laatokan itä- ja pohjoispuolitse. 

Kirja oli sitä, mitä ajattelinkin perinteisten sotakirjojen olevan, juuri sitä tykkien jylyä, ampumista, väijytyksiä, tankkien murskaavaa voimaa, karkureita, pelkoa ja sankaritekoja. Minulle kirja oli hidas lukea, en oikein voinut ahmia kovin paljon kerralla, mutta teoksen lyhyet, vain muutaman sivun mittaiset, luvut sopivat hyvin pätkittäiseen lukuun. Kieli oli arkista ja konstailematonta, sotilaista tutuiksi tuli kersantiksi ylenevä Armas Ukkola ja hänen ryhmänsä, heidän sotataivaltaan on ilmeisesti seurattu parissa aikaisemmassakin kirjassa, mutta tämä toimi oikein hyvin näin itsenäisestikin luettuna. Jos olin odottanut jotain laajempaa näkemystä jatkosodasta, sellaista en saanut, mutta uskoakseni kirja antoi realistisen kuvan siitä, mitä sota oli tavallisille rintamamiehille, joille sota näyttäytyi juuri kunkin hetken taisteluina tai lepohetkinä.

Kirjan kansien sisäpuolella on Itä-Karjalan kartta, jolta seurasin kersantti Ukkolan ryhmän etenemistä. Kirjan jo luettuani tarkistin vielä kantakortin kopiosta taistelupaikat: Lotinanpelto, Syväri, Vitele, Nietjärvi. Juuri noilla paikoilla kirjassakin sodittiin aselevon tuloon asti. Tuollaistako se oli, noin kauheaa, tai vielä kauheampaa, ihan oikeasti?

KIRJAN lainasin kirjastosta. Osallistun sillä Suketuksen Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen. Kirjaa ei ole luettu blogeissa juuri ollenkaan, mutta Kouvolan Sanomat kirjoitti siitä tuoreeltaan, kirjailija kun on kotoisin kaupungista.

Esa Sirén: Aunuksen terässade, 336 s.
Kustantaja: Gummerus 2011

2 kommenttia:

  1. Itsekin luin juuri elämäni ensimmäisen sotakirjan. Siréniä myöskin. Tuota karttaa olisin kaivannut oman kirjani tueksi myöskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aunuksen terässateen lukemisesta on pian viisi vuotta, ja silti kirjasta on jäljellä lukumuisto sodankäynnistä. Joskus on hyvä lukea kirjoja omien suosikkilajien ulkopuolelta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!