keskiviikko 5. marraskuuta 2014

John Steinbeck: Helmi

Innostuin lukemaan John Steinbeckin pienoisromaanin Helmi sen jälkeen, kun olin tehnyt blogilleni oman sivun, jolla esittelin säälittävän lyhyen listan lukemistani nobelistien kirjoista. Muistin, että äidinkielenopettaja luetti meillä Helmen silloin joskus, ja sen kirjan jälkeensä jättämä tunne tuli elävästi mieleen.


Sillä Helmen jättämä tunnemuisto oli vieläkin vahva ja pohjattoman surullinen. Mitä kirjassa oikein tapahtuikaan, joka oli niin koskettavaa? Juonimuistosta en sen sijaan ollutkaan ihan varma, ja uusintaluku paljasti, että paljon oli unohtunut.

Kino on helmenkalastaja, joka elää onnellisena vaimonsa Juanan ja poikavauvansa Coyotiton kanssa sukulaisten ja muiden intiaanien ympäröimänä. Heidän kotinsa ovat risumajoja meksikolaisen La Pazin kaupungin laitamilla. Eräänä kotoisana iltana skorpioni pistää korissaan jokeltelevaa Coyotitoa. Juana haluaa, että poika viedään kaupunkiin lääkäriin, ja Kino suostuu siihen, vain todetakseen, ettei lääkäri halua edes nähdä ryysyläisiä.

Kino ja Juana menevät merelle ja rukoilevat helmen löytymistä. Kino löytääkin simpukan, jonka raollaan olevasta kuoresta välkähtelee isoin ja hienoin hänen näkemänsä helmi, jolle naapurit antavat nimeksi Maailman helmi. Sen löytymisen myötä Kinosta ja hänen perheestään kiinnostuvat niin lääkäri, pappi kuin helmen ostajatkin. Lopulta helmi tuo Kinolle ja hänen perheelleen pelkkää onnettomuutta ja suuren surun.

Helmi ei voi olla koskettamatta. Perheen ja yksilön onnen ja surun lisäksi siinä näkyy intiaanien alistettu asema valtaa pitävien yhteiskunnassa, heidän toivottomuutensa yrityksissään parantaa omaa asemaansa ja toivoa edes lapselleen parempaa tulevaisuutta. 

John Steinbeck kirjoittaa hienosti. Hän on taituri tuomaan esiin tunteita ja tunnelmia ja vangitsee lukijan samaan piiriin henkilöidensä kanssa. Pidätin henkeäni kaikkien intiaaninaapurien ja kaupungin kerjäläisten kanssa, kun seurasin, millä intensiteetillä helmestä käytiin kauppaa. Ja melkein kuulin sen laulun, joka kuului Kinon päässä ja sydämessä, milloin vahvistuen ja milloin heiketen, kun hän aisti hyvän ja pahan läsnäolon.
"Mutta Kino oli muuttunut kireäksi ja kovaksi. Hän tunsi kohtalon vaanivan, susien piirittävän häntä, haaskalintujen leijailevan hänen yllään. Hän tunsi pahan tiivistyvän hänen ympärillään, ja hän oli voimaton puolustautumaan. Hän kuuli korvissaan pahan laulun. Ja mustalla sametilla loisti  helmi, eikä ostaja voinut irrottaa katsettaan siitä." (s. 68)
Hieno kirja, helmi. Steinbeckiä voisi lukea enemmänkin.

KIRJAN lainasin kirjastosta, vaikka oma kouluaikainen kappalekin on vielä jossain olemassa. Ehkä. 

Muualla: Eniten minua kiinnostaa tie, Jokken kirjanurkka, Kirjojen lumo, Nannan kirjakimara (äänikirja).

Haasteet: Jokken kirjanurkan 14-haaste nobelisteista, jossa jatkan satunnaisena nobelisti-bloggarina, ja sheferijm-blogin Mikä minusta tulee isona? -haaste, jossa olen saavuttanut kisällin arvon, ja helmenkalastajan ammatilla lähden kipuamaan kohti mestarin arvoa.


John Steinbeck: Helmi, 118 s.
Kustantaja: Tammi 1996 (Keltainen kirjasto), 21. painos (1. suomenkielinen p. 1949)
Alkuperäinen: The Pearl, 1947; suomentaja Alex Matson
Kansi: Kyösti Varis

8 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä surullinen kirja, oi voi. Ja niin harmittavan ajankohtainen edelleen. Valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Kirjat voivat olla hienoja peilejä, jotka näyttävät sitä, mitä ei muuten näkisi, myös rosoa, rikosta ja epäkohtia.

      Poista
  2. Me luettiin myös Helmi koulussa ja se oli minusta aivan ihana. Helmen voisin hankkia ja säilyttää sitä hyllyssäni kallisarvoisena aarteena :) Tietysti haluan lukea sen aina vain uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Helmi oli ihana. En tiedä, miksi en ole lukenut sitä uudelleen ennn kuin nyt, mutta ehkei niitä koulussa luetettuja ole juuri tullut uusiksi otettua. Kannattaisi, luulen.

      Poista
  3. Totta tämä oli pohjattoman surullinen.

    VastaaPoista
  4. Minulle on Steinbeckiltä tuttuja vain Hiiriä ja ihmisiä ja Ystävyyden talo. Helmeen olisi syytä tutustua myös. Kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en taas ole lukenut noita. Tänä vuonna on ilmestynyt kaksikin suomalaista romaania, joissa Hiiriä ja ihmisiä on vahvasti mukana, joten se kaiketi olisi hyvä laittaa lukulistalle. Helmiä kyllä suosittelen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!