Anna on onnellinen miehestään ja vauvan odotuksesta. Hän ei tiedä paljonkaan miehensä menneisyydestä, ei edes sitä, missä tämä kalastusiltojaan viettää, mutta asioita alkaa selvitä, kun ohrana pidättää miehen ja hänet tuomitaan seitsemäksi vuodeksi vankilaan Tammisaareen. Eletään 30-lukua, kommunisteja otetaan säilöön, ja Annasta tulee punikin akka ja elävän leski. Anna hankkii töitä ensin vaneritehtaalta ja sitten sairaalasta, elää kodissaan, pitää yhteyttä Lassin perheeseen eikä oikeastaan odota mitään. Sitten Lassi palaa kotiin, kumaraisena ja hiljaisena miehenä. Alkaa yhteisen elämän opettelu. Vankilaan vienyt poliittinen toiminta ja sanomattomat salaisuudet veivät luottamuksen, jonka rakentaminen on työläs tehtävä.
Sirpa Kähkösen kerronta on viipyilevää, eleetöntä arkielämän ja Annan mielenmaiseman kuvausta. Arkea eletään rinta rinnan, myös Lassin perheen kanssa, ja sanoja ei paljon käytetä. Ei ihme, että kirjeystävyys Liljan kanssa, johon Anna tutustuu vieraillessaan pakkolassa Tammisaaressa, kasvaa merkittäväksi voimavaraksi ja vertaistueksi Annan yksinäisessä elämässä.
Kähkösen kirjoja on hehkutettu blogeissa, Mustat morsiamet sai 1999 Savonia-palkinnonkin. Pidin kyllä romaanista ja kirjailijan tavasta kirjoittaa, kieli on rikasta ja ajankuva aidon tuntuista, mutta en ole silti aivan vakuuttunut vielä. Seuraavaksi taidan tarttua Graniittimieheen, joka on kirjastosta varauksessa. Se taitaa sopia teemoiltaankin Mustien morsianten jatkoksi, sillä Graniittimies tapahtuu Neuvostoliitossa, jonne on paennut suomalaisia aatteen ihmisiä paremman elämän toivossa. Mustissa morsiamissa "sinne" muuttaneisiin viitattiin usein, vaivihkaa, ja joku oli karannut "sieltä" takaisin Suomen puolelle kertomaan olojen kurjasta ankaruudesta.
KIRJAN löysin kirjaston hyllyltä, jolle oli pantu esille Sirpa Kähkösen tuotantoa hänen syntymäpäivänsä kunniaksi. Osallistun kirjalla KKKK-haasteeseen, kiekkokaupunkina Kuopio/Kalpa, sekä Hei, me lusitaan! -haasteeseen, sillä pidätykset, kuulustelut ja miehen vankilassa olo ovat kirjassa sen verran merkittävässä osassa.
Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet, 288 s.
Kustantaja: Otava 1998
Muualla mm.: Pohjois-Savon muisti, Sinisen linnan kirjasto, Eniten minua kiinnostaa tie, ja Luetut, lukemattomat.
Olen vasta viime päivinä herännyt Kähköseen, hyllyissä näkyi olevan Vihan ja rakkauden vuodet, sinun lukemasi kirja tuntuu tutulle sekä Neidonkenkä, mutta en ole varma olenko lukenut mitään näistä.
VastaaPoistaMukava kuulla, että on muitakin myöhäisheränneitä, mitä tulee Kähkösen kirjoihin. Minullekin kirjojen nimet ovat tuttuja, mutta lukemaan "pääsin" vasta nyt.
PoistaMinullakin on tämä lukupinossa. Pari ensimmäistä sivua on jo luettuna, mutta vielä en ole oikein päässyt kirjaan sisälle. Kähkönen on ollut niin paljon esillä, että päätin tutustua hänen tuotantoonsa edes tämän yhden verran. Graniittimiestä en ole laittanut varaukseen, mutta paljon sitä kirjaa halutaan lukea, kun on 98 henkilön jono täällä Oulussa. :)
VastaaPoistaTähän kirjaan ei solahda sisään samalla tavoin kuin joihinkin juonivetoisiin, mutta alkuun päästyä mielenkiinto kyllä pysyi vireillä, ainakin minulla. -- Se(kin) etu on pienemmässä kaupungissa asumisesta, etteivät kirjaston varausjonot ole koskaan noin pitkiä. Tällä hetkellä Graniittimiestä odottelee 7 innokasta, kirjoja on 4. Oma kohtani jonossa on varmaan viiden ensimmäisen joukossa.
PoistaTunnustan, en ole lukenut yhtään Kähkösen kirjaa. Voisin aloittaa tästä Finlandia-palkintoehdokkaasta eli Graniittimiehestä :)
VastaaPoistaNiin kuin Ullalle kirjoitin, on mukavaa, etten ole ainoa, jolta Kähkönen on jäänyt lukematta. Nyt minäkin varmaan aloittaisin Graniittimiehestä, ellen olisi jo aikaisemmin syksyllä lainannut Mustia morsiamia.
PoistaMielenkiintoinen kirja ja kirjailiija. Itsellänikin on menossa kotimaisen kirjalliauuden kuukausi. Bloggauksesi herätti kiinnostuksen kirjailijaan. Pitänee pian tutustua..
VastaaPoistaTämä kirja sopii kyllä erinomaisesti kotimaiseen kuukauteen, siinä on paljon kovin suomalaisia teemoja ja historiallista ajankuvaa. Luen varmasti lisääkin Kähköseltä.
PoistaTiedätkö, Kähkönen on minullekin suuri tuntemattomuus! Hävettää entisenä pohjois-savolaisena edes tunnustaa moista.
VastaaPoistaPitäsi pitäisi, pitäisi!! Mietin, aloittaisinko uusimmasta, Graniittimiehestä vai sittenkin Kähkösen varhaisemmasta tuotannosta...
Kiitos hienosta jutusta! :)
Kiitos. On sentään muitakin, jotka eivät vielä ole tutustuneet Kähköseen. Huojentavaa. Kirjailijoita ja kirjoja on niin paljon, ettei millään ehdi kaikkia, hyviäkään, haukata.
VastaaPoistaGraniittimies on ymmärtääkseni aivan itsenäinen Kuopio-sarjasta, joten siitäkin voinee hyvin aloittaa. Itse odotan mielenkiinnolla, miten kirjailijan tyyli on muuttunut sitten Mustien morsiamien vai onko säilynyt samana.