maanantai 31. elokuuta 2015

Kesäkirjahaasteen melkein 6 kirjaa

Lukulamppu julisti kesän alussa kesäkirjahaasteen. Siinä haastettiin lukemaan vähintään 6 kirjaa kesän aikana siten, että jokainen kirja täyttäisi yhden 10 perusehdosta. Bonuksena 11. ehdon sai itse keksiä.

Ilmoittauduin mukaan, mutta olen osallistunut kovin passiivisesti. Katsotaan kuitenkin, mitä kesän lukulaariin on jäänyt ja löytyykö kuusi ehdot täyttävää opusta.

Haasteen 10 perusehtoa ja oma luettujen listani näyttää tältä. Kirjojen nimistä linkit vievät blogikirjoituksiini.


1. Kirja, jonka kansikuva kiehtoo.
Viimeksi kirjoitin blogissani Justin Gon esikoiskirjasta Katoava aika. Siinä on Jussi Kaakisen kiehtova kansi, joka sopii erinomaisesti kirjan kiehtovaan sisältöön.

2. Kirja, josta en arvele pitäväni.
Harvoin tartun kirjoihin, joista en arvele pitäväni edes vähän. Tänä kesänä en tarttunut yhteenkään

3. Kirja, joka tekee minulle hyvää.
Ninni Aallon ja Tuuli Hypénin sarjakuva-albumi Kas, kissa. oli ihana hyvänmielen kirja, humoristinen ja oivaltava. Pääosassa on lukuisa joukko eriluontoisia karvakeriä ja niiden nöyriä palvelijoita. Tekee hyvää jokaiselle kissanystävälle.

4. Kirja, jossa on kesä.
Virpi Hämeen-Anttilan Käärmeitten kesän tapahtumat sijoittuvat kesäiseen 1920-luvun Helsinkiin.

5. Kirja, jonka löysin luettavakseni ilmaiseksi.
Klassikkohaasteeseen luin heinäkuussa Juhani Ahon Papin rouvan, jonka latasin ilmaiseksi puhelimeeni Project Gutenberg -sivustolta. Sieltä löytyy runsaasti suomenkielisiäkin ennen vuotta 1923 julkaistuja teoksia, joita olen ladannut sekä puhelimeen että tietokoneelle.

6. Kirja, jonka nimessä on oma nimeni tai jonka kirjoittaja on etunimikaimani.
Ei osunut vielä kohdalle. Syksyllä aion lukea Paula Havasteen Maan vihat.

7. Kirja, jonka lainasin kirjastosta.
Näitä on monta, sillä luen eniten kirjaston kirjoja. Mainittakoon tässä vaikka Malalan elämäkerta, Minä olen Malala, jossa minua järkytti ja puhutteli se, että nuori pakistanilainen tyttö saa melkein maksaa hengellään sen, että haluaa käydä koulua ja haluaa, että hänen ystävänsäkin saavat käydä koulua.

8. Kirja, jonka olen ostanut tänä kesänä.
Ostin mm. Ulla-Lena Lundbergin Marsipaanisotilaan, mutta sitä en vielä lukenut.

9. Kirja genrestä, jota en yleensä lue. (Kesken)
Luen harvoin fantasiaa, enkä nytkään ehtinyt tuomaan blogiin asti Tatu Kokon nuorten kanssa kirjoittamaa Rob McCool ja Krimin jalokivi. Se on vauhdikas fantasiaseikkailu, jonka olen lukenut melkein loppuun. Se on tulossa blogiin lähiaikoina, ja silloin käyn linkittämässä sen tännekin.

10. Tiiliskivikirja eli paksu teos. (Kesken)
Aloitin klassikkohaasteeseen Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä, mutta jätin sen kesken, kun tajusin, etten ehdi lukea sitä loppuun heinäkuussa. Luen sitä syksyn kuluessa.

Kesälukuhaaste päättyy tänään, mutta syksypä vasta onkin lukuaikaa, kun tuulet ja sateet tulevat ja kirjan kanssa on mukava käpertyä sohvan nurkkaan.

#kesäkirjahaaste #Lukulamppu

4 kommenttia:

  1. Sain tähän muistaakseni 7 kirjaa, mutten inspiroitunut koosteen kirjoitteluun. Tagasin vaan kirjat fb-päivityksiin. Yllätyin miten monta kesästä kertovaa kirjaa tulikaan luettua. Minäkään en saanut luetuksi tämän kesän kirjaostoja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän siinä on, ettei omia haluttujakaan ostoksia tule useinkaan luetuksi heti? Tai edes pian. Kirjaston kirjat pitää ajallaan palauttaa, mutta ne omat, ne kyllä odottavat hyllyssä...

      Poista
    2. Minusta tuntuu yleensä etten halua hyväksi tietämäni kirjan heti loppuvan joten siksi se on pitkään lukemattomana hyllyssä :)

      Poista
    3. Tervetuloa seuraamaan blogia, Katriina Ttk! Niinhän se on, hyvän kirjan säilöö jotain erityisen sopivaa hetkeä varten, kun se on omassa hyllyssä ja sellaisen hetken tullen heti luettavissa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!