maanantai 11. heinäkuuta 2016

Lars Pettersson: Koutokeino, kylmä kosto

Luin rikoskirjan, joka vei mukanaan toiseen maailmaan: keskikesän vehreydestä ankariin talvipakkasiin, eteläsuomalaisesta kaupungista Norjaan Koutokeinoon ja tuntureille, tavallisesta suomalaisesta lomaolemisesta saamelaisten poronhoitajasukujen elämäntapaan ja oikeuskäsityksiin.


Anna Magnusson on tukholmalainen apulaissyyttäjä, ruotsalaisen isän ja saamelaisen äidin tytär. Nyt Koutokeinossa oleva suku tarvitsee hänen apuaan, ja hän ottaa muutaman lomapäivän matkustaakseen Pohjois-Norjaan. Annan serkkua, Nils Mattisia, syytetään rikoksesta, johon tämä - ja suku - väittää hänen olevan syytön.

Koutokeinossa Anna tunnetaan Ottilian Anna Marjan Annana, vahvan isoäitinsä ja sukunsa jättäneen, Ruotsiin opettajaksi opiskelemaan lähteneen äitinsä tyttärenä. Kylä ja isovanhempien koti ovat Annalle lapsuudesta tuttuja. Nyt hän kohtaa suvun syytökset siitä, miten äiti on jättänyt heidät muut hoitamaan suvun perintöä, porolaumaa, ja on itse paennut vastuuta. Äidin huono omatunto on Annalle tuttua, ja nyt hän huomaa pohtivansa, vastasiko hän suvun avunpyyntöön jo kuolleen äitinsä saamien syytösten takia.

Anna käy tottunein ottein selvittämään, onko Nils Mattisin saama syyte oikeutettu vai onko serkku syytön. Annalla ei ole Norjan puolella oikeutta toimia puolustusasianajajana, joten hän on neuvonantaja. Kun hän päätyy siihen, että Nils Mattis on kiistatta syyllinen, hän joutuu painiskelemaan kahden eri arvomaailman välillä: noudattaako pohjoismaista oikeuskäsitystä, jota laki ja oikeuslaitos suojelee, vai odottaako suku, että hän pelastaa sen jäsenen syytöksistä, jotta tämä voi välttyä vankilalta ja jatkaa heille kaikille elintärkeätä poronhoitoa. Saamelaisten perinteinen oikeuskäsitys perustuu suvun puolustamiseen ja asioitten sopimiseen eri sukujen kesken ilman viranomaisia. Eikä asia olekaan ihan yksinkertainen, jos paikallinen pliisipäällikkö sattuu olemaan sen toisen osapuolen sukua.

Annan oleskelu Koutokeinossa venyy, hän joutuu ajamaan tunturien yli milloin Altaan, milloin Tromssaan. Se, jota vastaan Nils Mattis on rikkonut, löytyy kuoliaaksi jäätyneenä. Anna selviää samanlaisesta tilanteesta nipin napin neuvokkuutensa ja sinnikkyytensä ansiosta. Kummankin tielle hyytyneen auton bensatankista löytyy muovipussi ja vettä.

Käänteitä ei puutu Lars Petterssonin esikoiskirjasta Koutokeino, kylmä kosto. Se tuntuu suorastaan eksoottiselta tällaiselle eteläsuomalaiselle lukijalle, joka ei osaa haistella eikä kuunnella tuulta ja lunta. Tavattoman mielenkiintoinen on Annan pohdinta sukulaistensa saamelaisesta elämäntavasta, arvoista ja oman äitinsä historiasta. Vasta nyt hänelle selviää, miksi äiti aikoinaan lähti Koutokeinosta.

Kirjan lopussa Anna palaa työhönsä Tukholmaan, mutta ounastelee, että lähtisi Koutokeinosta vain lyhyeksi aikaa. Hän on ehtinyt kiinnittyä äitinsä sukuun ohuin, mutta sitkein säikein, eikä ihan merkityksetön taida olla sekään tunne, jonka on nostattanut paikkakunnalle Etelä-Norjasta muuttanut nuori, hiihtävä poliisi.

Sen verran mainio dekkari tämä oli, ettei ole ollenkaan ihme, että kirjailija Lars Pettersson voitti siitä Ruotisn dekkariakatemian esikoiskirjapalkinnon. Suomeksi on ilmestynyt jo seuraavakin suomennettu Koutokeinoon sijoittuva teos Verijäljet lumessa.

       Lars Pettersson: Koutokeino, kylmä kosto, 382 s.
       Kustantaja: Minerva 2014

       Alkuperäinen: Koutokeino, en blodig kniv, 2012. Suomentaja: Salla Korpela
       Kansi: Taittopalvelu Yliveto oy.

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA kirja on luettu ainakin blogeissa Kirjabrunssi, Leena Lumi, Lukuvuosi, Rakkaudesta kirjoihin 

HAASTE: Aloitan tällä kirjalla vihdoin Kansojen juurilla -lukuhaasteen, jossa luetaan alkuperäiskansoihin liittyviä kirjoja. Yhden kirjoista tulee liittyä saamelaisiin, joten se on nyt tämä - ja mahdollisesti myöhemmin jokin muukin.

4 kommenttia:

  1. Saamelaismiljöö dekkarissa oli upouutta ja Pettersson avaa mainiosti saamelaisuuden, sen omaleimaisen kulttuurin ja tapojen sekä Finnmarkin sisäisten lakien ja porotalouden erityispiirteitä. Taidokasta luonto- ja ympäristökuvausta Lapin sinisävyisistä pakkasista. Itse juoni ei päätä huimaa, mutta kirjailijan varsin vahva kerronta säväyttää tällaista Lapinkävijää:) Viehko teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan luonto- ja ympäristökuvaus oli tosiaan mahtavaa, kylmä huuru aivan henki sivuilta. Olen kirjan juonesta samaa mietä, mutta saamelaiskultuurin kuvaus korvasi puutteita.

      Poista
  2. Ooh, kiinnostavaa! Laitetaanpa harkintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kirjaa. Ei aivan perinteinen dekkari, ei sellaista poliisi-ratkaisee-murhan -meininkiä, vaan enemmän paikallisen elämän ja ajattelun kuvausta ja syy- ja seuraussuhteita.

      Poista

Kiitos kommentistasi!