sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Tšingiz Aitmatov: Valkoinen laiva (Klassikkohaaste 3)


Iso valkoinen laiva kyntää Issyk-Kulin aaltoja tietämättä ollenkaan, että kaukana vuoren rinteellä sitä katselee pieni poika kiikarin kanssa. Laiva tulee aina samaan aikaan, tulee ties mistä ja menee ties minne. Poika kuvittelee muuttuvansa kalaksi ja uivansa pitkin kylmävetistä vuoristojokea ja aina valkoiselle laivalle asti. Siihen hänellä on aivan erityinen syy, sillä laivalla hän tapaa isänsä.

Poika kasvaa vartioasemalla vaarinsa kanssa. Hänen vanhempansa ovat eronneet, isä on työssä matruusina laivalla jossakin ja äiti mennyt kaupunkiin tehtaaseen töihin. Poikaa hävettää, että hänet on hylätty, mutta hyvätahtoista vaaria hän rakastaa. Mummi sen sijaan pitää häntä vieraana, vaikka mummi itse on vieras, vaarin toinen vaimo. He asuvat vartioasemalla kahden muun perheen kanssa. Lähistöllä ei ole ketään samanikäistä leikkikaveria. Naapuruston keskinäisillä riidoilla on vakavat ja surulliset seuraukset.

Tšingiz Aitmatov on sijoittanut romaaninsa Valkoinen laiva Kirgisian vuoristoon, Issyk-Kul -järven lähiseudulle. Elämä etenee verkalleen, kevään jälkeen tulee kesä ja syksy vaihtuu aikanaan talveksi. Poika pääsee kouluun ja saa sitä varten salkun. Kaikessa verkkaisuudessaan kirja on kiehtova. Kirjailija on mestari kuvaamaan henkilöidensä sisäistä maailmaa, ajatuksia ja tunteita, ja tässä teoksessa hän pukee taiturimaisesti sanoiksi lapsen ajattelun ja mielikuvituksen. 

Koillis-Kirgisian luonto näyttäytyy kirjassa kauniina, eristyneenä ja vähän villinä. Aitmatovin kirjoittaessa romaaninsa alue oli vielä Kirgiisien sosialistinen neuvostotasavalta. Vaari ihmettelee nykyistä maailmanmenoa ja kertoo pojalle satua Sarvekkaasta hirviemosta, joka kauan sitten toi kirgiisien kansan Issyk-Kulin rantamille kaukaa Siperiasta. Kirjailijan rakkaus omaan kansaansa ja sen perinteisiin näkyy tässäkin kirjassa, kuten aikaisemmin lukemissani pienoisromaaneissa Džamilja ja Punahuivinen poppelini.

     Tšingiz Aitmatov: Valkoinen laiva, 177 s.
     Kustantaja: Kansankulttuuri 1980 (4. painos; 1. p. 1972)
     Alkuperäinen: 
Белый пароход 1970 ; Suomentaja: Ulla-Liisa Heino
     Kansi: Raimo Myntti

KIRJA on omasta hyllystä, ostettu kirpputorilta.
MUUALLA kirja on luettu blogeissa Ensimmäinen ja Kirja-aitta.


HAASTEET
Osallistun kirjalla 3. klassikkohaasteeseen, jota emännöi Marile. Tälle kierrokselle suunnittelin lukevani jonkin neuvostoliittolaisen kirjailijan tuotantoa, ja pitkään luennassa oli Hiljaa virtaa Don. Kirjan yhteensä 1300 sivua jäivät vielä vaiheeseen, joten uusi kirjailijasuosikkini Tšingiz Aitmatov pääsi klassikkohaastekirjaksi.

Aikaisemmin luin
Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen

Toiseenkin lukuhaasteeseen kirja sopii, ketjukolaajan aloittamaan Leningrad - Ost-Berlin -haasteeseen.

10 kommenttia:

  1. Onpas mielenkiintoinen kirja. Kirjoitat siitä niin kauniisti, että haluaisin heti lukea sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen löytänyt Aitmatovin vasta tänä vuonna, ja hänestä on tullut suosikkini. Tämä oli sen verran kiintoisa, että varmasti luen lisääkin Aitmatovia, joskus.

      Poista
  2. Tämä kirja on yksi niistä, joita olen suunnitellut lukevani. Nyt on ollut vähän tahmeeta lukurintamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä voi kyllä suositella, kirja jää mieleen. Sitä se kesä teettää, lukeminen jää vähemmälle, kun ulkona on mukava olla ja puuhastella.

      Poista
  3. Sain kylämiä väreitä kuvauksestasi, niin hienolta tämä kirja kuulosti. Haluan lukea tämän! Kiitos tästä, Paula! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä teki mielestäni erityisen pikku pojan mieleen kurkistaminen, vaikka parin aikuisen miehenkin ajatusmaailma tuli liki.

      Poista
  4. Tämä oli minulle aivan tuntematon klassikko. Mutta kuulostaa ihanan luonnonläheiseltä kirjalta.

    Blogissani on sinulle haaste. Mukavaa, jos innostut vastailemaan:
    http://oksanhyllylta.blogspot.com/2016/08/tietohaaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli luonnonläheinen ja samalla yhteisöllinen kuin kirgiisien elämäntapa.

      Kiitos haasteesta, käynkin heti kurkistamassa.

      Poista
  5. Luin Aitmatovia joskus 70-80 luvulla, nyt kyllä luen uudelleen. Parasta, surullistakin mutta niin kaunista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Aitmatov on tämän vuden löytö, mutta hänen kaunis ja oivaltava tekstinsä on tullut lähelle.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!