Virpi Hämeen-Anttilan dekkarisarjassa ilmestyi tänä vuonna kolmas kirja Kuka kuolleista palaa. Sisäasiainministeriön virkamies Karl Axel Björk ratkoo siinä rikosta yksityisesti ja vapaa-ajallaan, ja hänen hyvä ystävänsä Martti Ekman Helsingin poliisissa on milloin harmissaan, milloin taas hyvillään siviilin tekemistä rikostutkimuksista. Björk ja Ekman ovat tuttuja jo sarjan edellisistä osista Yön sydän on jäätä ja Käärmeitten kesä. Kirjat sijoittuvat 1920-luvun Helsinkiin. Kolmannessa osassa ollaan vuodessa 1921.
Kirjan nimi on siis Kuka kuolleista palaa, ja kuolleista siinä - tavallaan - palataan. Kalle Björkin oma isä on ollut vuosia kateissa jossain Siperiassa. Magnus Björk on entinen yliopiston opettaja ja altailaisten kielten tutkija, joka on tehnyt useita tutkimusmatkoja kauas itäiseen Venäjään. Viimeisimmältä matkaltaan hän ei koskaan palannut, vaan jäi vallankumouksen jalkoihin, ja kaikki uskoivat hänen kuolleen. Eräänä päivänä Magnus Björk kuitenkin palaa Suomeen. Isän paluusta koituu melkoinen koettelemus Kallelle, jonka suhde isään on aina ollut vähintään hankala. Nyt isä ylittää itsensä: hän uhkaa haastaa Karl Axelin oikeuteen.
Kuolleista palaa myös eräs toinen henkilö, joskin aivan toisella tapaa. Björk pääsee tutkimaan tuhopolttojen sarjaa, joista viimeisimmässä on menehtynyt tuntematon henkilö. Oliko hän palaneessa toimistorakennuksessa työskennellyt konttoripäällikkö vai aivan joku muu? Oikeuspatologilla on oma mielipiteensä asiasta. Björk ja hänen kengänkiillottaja-apurinsa Valkama etsivät tuhopolttajaa ja selvittävät, onko hän myös murhannut palaneen vainajan.
Rikosten ja isän lisäksi Karl Axel Björkiä askarruttaa sydämen asiat. Pikkuserkku Lisbet on viehättävä ja sydämellinen ja häneen on helppo kiintyä. Kihlautuako hänen kanssaan, ja jos, niin milloin...
Virpi Hämeen-Anttilan dekkarisarja paranee kirja kirjalta. Aloitusosassa henkilöitä ja tapahtumia oli runsaanpuoleisesti, mutta tässä viimeisimmässä määrä on lukijaystävällinen, vaikka juonen käänteitä siinä riittää silti kutkuttavasti. Minulle oli myös tervetulleita kirjan loppuun liitetyt kolme esseetä, jotka taustoittavat kirjan historiallista miljöötä. Yksi niistä käsittelee vuoden 1921 suojeluskuntakriisiä, jota Björk seurasi läheltä työssään sisäasiainministeri Ritavuoren kansliassa, toinen tekee selkoa prostituutiosta 1900-luvun alun Helsingissä, ja kolmas paroni tai 20-lukuisella kielellä parooni Roman von Ungern-Sternbergistä, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Hän kävi Venäjän sisällisodassa veristä ja raakaa sotaa vallankumousta vastaan. Kirjassa hänen ja Magnus Björkin isän tiet kohtasivat, tämä oli pelastanut henkensä ryhtymällä paroonin neuvonantajaksi ja tulkiksi.
Kirjailija avaa blogissaan tämän kirjan syntyvaiheita mielenkiintoisella tavalla. Ja mikä parasta, on jo keväällä aloittanut seuraavan kirjan työstämisen.
KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA kirja on luettu ainakin blogeissa Ja kaikkea muuta, Kaisa-Reetta T, Kirjakaapin kummitus, Kirjavuori, Nuoren opettajattaren kirjablogi,
Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa, 348 s.
Kustantaja: Otava 2016
Kansi: Timo Mänttäri
En ole lukenut vielä ensimmäistäkään kirjailijan kirjaa. Yhden pokkarin olen ostanut tai saanut, joten jossain välissä varmaan luen sen.
VastaaPoistaSuosittelen kyllä tätä dekkarisarjaa, erityisesti pidän sen historiallisesta ajankuvasta perusteellisen taustatyön ansiosta.
PoistaMinä pidin sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta. Tätä taidan toivoa joulupukilta. Kirjojen miljöö ja kieli tuovat mielestäni uskottavasti 1920-luvun lähelle lukijaa. Ja nuo mainitsemasi esseet kiinnostavat!
VastaaPoistaNäissä tuntuu tosiaan 20-luku, ja minusta on ukavaa, että ne ankkuroituvat sen ajan Suomen historiaan. Tämä on mukavaa luettavaa vaikka joulun ja vuodenvaihteen pyhien aikaan.
PoistaHämeen-Anttilalta olen lukenut montakin kirjaa, yhdenkään nimeä en muista! Tämän olen aloittanut juuri. Helsinki kiinnostaa... Alussa tuntuu vähän työläältä kun käydään läpi entisiä juttuja, mutta ehkä se tästä!
VastaaPoistaTarkemmin ajatellen tässäkin taisi olla paljon henkilöitä. Kuten blogissa mainitsin, määrä tässä tuntui sopivalta, mutta se varmasti johtui siitä, että suuri osa henkilöistä ja heidän tarinastaan oli tuttua aiemmista kirjoista. Loppua kohti tässä vauhti kiihtyy ja vanhat rikosjutut jää vähemmälle.
PoistaLuen kotimaisia dekkareita hyvin vähän. Yhtä Hämeen-Anttilaa kokeilin, mutta jätin kesken. Christian Rönnbacka lienee ainoita, joista pidän. Siinäkin minua viehättää tapahtumien miljöö. Pitäisi kokeilla uudelleen.
VastaaPoistaHämeen-Anttilan ensimmäisessä dekkarissa oli paljon henkilöitä ja käänteitä. Tässä kolmannessa tahti on rauhittunut tai ehkä se vain tuntuu siltä, kun osa on jo tuttuja aiemmista teoksista.
PoistaRönnbackaa en ole lukenut vielä, vaikka dekkarit ovatkin yksi mieligenreistäni.