sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Sonja Lumme: Sonjan yrttitarha

Puutarhaharrastukseni on erinomaisen pienimuotoista: kukkia ja yrttejä parvekkeella. Amppeleissa, ruukuissa ja laatikoissa, ja pari monivuotista köynnöstä maahan istutettuna, kun niiden onneksi parveke on maan tasalla.




Näin alkukesästä kirjastosta tuppaa tarttumaan mukaan jokin parvekeviljelyn inspiraatiokirja. Tänä vuonna sellaiseksi osuu Sonja Lumpeen kirjoittama ja Antti Nylanderin valokuvittama Sonjan yrttitarha. Se osoittautuu mukavaksi katsella ja lueskella, valokuvat tarjoavat ideoita erilaisista istutusastioista ja teksti tietoa eri yrteistä, niiden viljelystä ja käytöstä.

Teos alkaa perusohjeilla ja -kuvituksella yrttiviljelyn aloittamisesta, siemenistä, mullasta, ruukuista ja parvekelaatikoista. Kirjailija antaa ohjeita esikasvatukseen ja taimilapsien karaisuun keväällä. Ihan uutta minulle oli siementen kylmäkäsittely jääkaapissa. Esimerkiksi rosmariini tarvitsee talvetuksen itääkseen, ja sen voi itse toteuttaa laittamalla multaan kylvetyt siemenet muutamaksi päiväksi jääkaappiin muutaman plusasteen lämpötilaan.

Kirja esittelee 29 kasvatettua yrttiä, niiden ominaisuudet, kasvuedellytykset sekä viljelyn ja antaa ideoita niiden terveyshyödyistä ja käytöstä ruuanlaitossa. Joukossa on minulle ihan uusiakin lajeja kuten sitruunaverbena ja oliiviyrtti. Ennestään tuttua on siemenestä viljely, ja ainakin ruohosipulia olen juuripaakusta jakanut, mutta enpä ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että yrttejä voi lisätä pistokkaistakin huonekasvien malliin. Menee kokeiluun!

Kasvatettujen yrttien lisäksi kirjaan on otettu mukaan lyhyesti viisi luonnosta löytyvää villiyrttiä ja joitakin kukkivia, syötäviä kesäkukkia.

Mainio ja inspiroiva yrttiviljelyn perusopus. Sain uusia ideoita yrttiöljyn tekemiseen ja yrttien säilömiseen. Kirjasta ei löydy kovin monta ruokaohjetta, mutta pestoreseptiä aion ehdottomasti kokeilla, siihen tarvittavat basilika ja persilja löytyvät sopivasti tämänhetkisestä parveketarhastani. Ja krassikapriksetkin kuulostavat säilömisen ja maistamisen arvoisilta. Vieläköhän ehtii saada satoa, jos nyt kylvää erän koristekrassia?

          Sonja Lumme: Sonjan yrttitarha, 144 s.
          Kustantaja: Tammi 2015
          Valokuvat: Arne Nylander. K
ansi: Sanna-Reeta Meilahti.


KIRJA löytyi kirjastosta. Kirjankansibingoon ruksaan ruudun "Kesä".


Tietokirjahaaste päättyy tänään sunnuntaina, ja osallistun siihen tällä kirjalla. Kirjastoluokitus on "67.3 Maanviljely. Puutarhanhoito. Hyötykasvit." Toisena kirjana luin aikaisemmin Risto Lindstedtin ja Eero Ojasen käymän sisällissotateemaisen kirjeenvaihdon 1918 - Matkoja muistin rintamilla (kirjastoluokka "92.7 Suomen historia. Itsenäisyyden aika."). 

Laitoin itselleni haasteeseen tavoitteeksi kaksi kirjaa kahdesta eri kirjaston pääluokasta, ja se toteutui. Aina tuntuu siltä, että enemmän voisi tietoa lukea, monet tietokirjat ovat ihan viihdyttäviäkin. Kiitos Klassikkojen lumoissa -blogille haasteen luotsaamisesta! 

2 kommenttia:

  1. Tykkään Sonja Lumpeesta ja katselin muutama kesä sitten hänen juontamaansa puutarhaohjelmaa telkkarista.

    Aurinkoista kesää ja lukuiloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nähnyt Sonja Lumpeen puutarhailemassa televisiossa, olisiko ollut Aamu-tv:ssä jonain vuonna.

      Sinullekin aurinkoa ja muutenkin mukavia luku- ja muita säitä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!