Hyvää ystävänpäivää! Olen juuri lukenut kirjan, joka ei ole hempeän ruusunpunaista ystävänpäiväainesta. Se kertoo kolmesta hauskasta kaverista ja heidän omalaatuisesta yhteiselämästään sekä murhamysteeristä, joka osuu heidän lahon talorähjänsä naapurustoon. Ranskalaisen Fred Vargasin dekkari Pystyyn, kuolleet! aloittaa sarjan, joka on saanut nimen Kolme evankelistaa.
Mathias, Marc ja Lucien ovat historiantutkijoita, joiden nimet ovat sattuvasti evankeliumien kirjoittajien Matteuksen, Markuksen ja Luukaksen kaimoja. Marc on puilla paljailla, "kusessa" kuten kirja kyllästymiseen asti toistaa, kun hän löytää asumattoman ja ränsistyneen talon eräästä vanhasta Pariisin kaupunginosasta. Hän haluaa vuokrata talon, muttei pysty siihen yksin, joten hän houkuttelee kaverikseen niin ikään rahattomuudesta kärsivän Mathiaksen, joka puolestaan tuntee Lucienin. Neljäntenä vuokralaisena taloon muuttaa Marcin kummisetä, hänen enonsa, virkaheitto poliisi Armand Vandoosler.
Mathias, Marc ja Lucien ovat kukin erikoistuneet omaan historian alaansa, ja asumisjärjestelyt viisikerroksisessa talossa ovat aikajärjestyksessä. Alakerta on yhteistä tilaa, toista kerrosta asuttaa metsästäjä-keräilijä eli esihistoriaa tutkiva Mathias, hänen yläpuolellaan uppoutuu keskiaikaan Marc, neljännessä kerroksessa paneutuu suursotiin ja erityisesti toiseen maalmansotaan Lucien, ja ullakkohuoneistossa majailee nykyaika eli entinen poliisi Vandoosler.
Naapurissa - länsirintamalla, sanoo Lucien - asuu entinen, aikanaan varsin kuuluisa oopperalaulaja Sophia Simeonidis miehensä kanssa. Toisella puolella - itärintamalla - asuu Sophian ystävä Juliette veljensä kanssa. Juliette pitää ravintolaa saman kadun päässä. Eräänä aamuna Sophia näkee pihallaan nuoren pyökkipuun, joka ei ollut siinä edellisenä päivänä. Joku on sen siihen istuttanut yön aikana, ja puu hämmentää, sitten myös pelottaa Sophiaa. Hän päättää uskoutua naapuriin muuttaneille neljälle miekkoselle seurattuaan heidän remonttipuuhiaan parin viikon ajan. Onko puun alle kaivettu jotain? Naapurin miesväki kaivaa puun alta, mutta sieltä ei löydy mitään. Heitä alkaa askarruttaa ja huolestuttaa, kun eräänä päivänä Sophia on kadonnut jälkeä jättämättä. Melkein kaikki ajattelevat, että hän on lähtenyt vanhan kreikkalaisen sulhasensa kanssa Kreikkaan, mutta vieraisille tuleva sisarentytär ei sitä usko.
Piirin poliisi Leguennec, Vandooslerin vanha kollega, alkaa tutkia Sophian katoamista. Kun sitten tulipalo tuhoaa vanhan varaston ja sen raunioista löytyy palaneen naisen jäännökset ja Sophian korukivi, selvää on, että Sophia on murhattu. Kuka on tulipalon ja surman takana? Kun Sophian aviomiestä saapuu tapaamaan eräs mies, jolla on yhteyksiä kahteen kauan sitten murhattuun musiikkikriitikkoon, ja kun mies löydetään hotellinsa pihalta kuoliaaksi puukotettuna, tapaus muuttuu aina vain mutkikkaammaksi. Tarpeetonta sanoakaan, ettei se ratkeaisi ilman Vandooslerin ja kolmen evankelistan apua. Heidän erikoisosaamiselleen ja tutkijan oivalluksille ja sisukkuudelle on käyttöä. Marc tietää jotain maakerroksista ja sieltä löytyvistä esineistä ja saadessaan vainun palapelin palasista ei päästä irti, ennen kuin kuvio on hänelle selvä. Lucien saa vinkin vanhoista sota-aikana kirjoitetuista vihkoista ja niitä metsästäessään näkee kiintoisan valokuvan yhden vanhan oopperaesityksen henkilökunnasta.
Vargasin Pystyyn, kuolleet! käynnistyy hitaahkosti, mutta sen omalaatuiset henkilöhahmot ja huumori kannattelevat tarinaa siihen asti, kunnes päästään murhatutkimukseen ja murhaajajahtiin. Seuraa käänne ja toinen, epäilykset kohdistuvat milloin kehenkin. Kunnon dekkarin tapaan oikea syyllinen paljastetaan lopussa.
Viihdyn tarinan ja evankelistojen matkassa, nautin huumorista ja neljän velmun kaverin yhteiselosta vanhassa talossaan. Viikkojen kuluessa he ärsyyntyvät toistensa maneereista ja kummallisuuksista, mutta ystävyys lujittuu, ja yksi heistä pelastaa toisen kuolemasta, jonka julma murhaaja - peto, sanoo Vandoosler - on virittänyt. Syyllistä en osannut aavistaa, ennen kuin se selvisi kirjan sivuilta. Sen verran hauskoja talorähjän asukkaat ovat, että luulen jatkavani heidän seurassaan vielä toisenkin kirjan verran. Kolme evankelistaa -sarjaa on suomennettu kaksi muuta osaa, Muistoksi käynnistäsi (julkaistu ensimmäisen kerran suomeksi 2019) ja Ei takkaa, ei tupaa (julkaistu suomeksi 2003 ja uudelleen tämän vuoden tammikuussa).
Aikaisemmin olen lukenut Komisario Adamsberg -sarjaa: Sinisten ympyröiden mies, Kuriton mies nurin
Fred Vargas: Pystyyn, kuolleet!, 299 s.
Kustantaja: Gummerus 2019 (3. painos; 1. p. 2002)
Alkuperäinen: Debout les morts, 1995; suom. Marja Luoma
Ulkoasu: M-L. Muukka
KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA blogeissa Kirja vieköön!, Mummo matkalla, Valopolku
Helmet-haasteessa kirja sopii ainakin kohtiin 7. Kirjassa rikotaan lakia, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 38. Kirjan kannessa on puu.
Pariisi-Dakar -kirjaralli (Pariisi)
Mathias, Marc ja Lucien ovat kukin erikoistuneet omaan historian alaansa, ja asumisjärjestelyt viisikerroksisessa talossa ovat aikajärjestyksessä. Alakerta on yhteistä tilaa, toista kerrosta asuttaa metsästäjä-keräilijä eli esihistoriaa tutkiva Mathias, hänen yläpuolellaan uppoutuu keskiaikaan Marc, neljännessä kerroksessa paneutuu suursotiin ja erityisesti toiseen maalmansotaan Lucien, ja ullakkohuoneistossa majailee nykyaika eli entinen poliisi Vandoosler.
Naapurissa - länsirintamalla, sanoo Lucien - asuu entinen, aikanaan varsin kuuluisa oopperalaulaja Sophia Simeonidis miehensä kanssa. Toisella puolella - itärintamalla - asuu Sophian ystävä Juliette veljensä kanssa. Juliette pitää ravintolaa saman kadun päässä. Eräänä aamuna Sophia näkee pihallaan nuoren pyökkipuun, joka ei ollut siinä edellisenä päivänä. Joku on sen siihen istuttanut yön aikana, ja puu hämmentää, sitten myös pelottaa Sophiaa. Hän päättää uskoutua naapuriin muuttaneille neljälle miekkoselle seurattuaan heidän remonttipuuhiaan parin viikon ajan. Onko puun alle kaivettu jotain? Naapurin miesväki kaivaa puun alta, mutta sieltä ei löydy mitään. Heitä alkaa askarruttaa ja huolestuttaa, kun eräänä päivänä Sophia on kadonnut jälkeä jättämättä. Melkein kaikki ajattelevat, että hän on lähtenyt vanhan kreikkalaisen sulhasensa kanssa Kreikkaan, mutta vieraisille tuleva sisarentytär ei sitä usko.
Piirin poliisi Leguennec, Vandooslerin vanha kollega, alkaa tutkia Sophian katoamista. Kun sitten tulipalo tuhoaa vanhan varaston ja sen raunioista löytyy palaneen naisen jäännökset ja Sophian korukivi, selvää on, että Sophia on murhattu. Kuka on tulipalon ja surman takana? Kun Sophian aviomiestä saapuu tapaamaan eräs mies, jolla on yhteyksiä kahteen kauan sitten murhattuun musiikkikriitikkoon, ja kun mies löydetään hotellinsa pihalta kuoliaaksi puukotettuna, tapaus muuttuu aina vain mutkikkaammaksi. Tarpeetonta sanoakaan, ettei se ratkeaisi ilman Vandooslerin ja kolmen evankelistan apua. Heidän erikoisosaamiselleen ja tutkijan oivalluksille ja sisukkuudelle on käyttöä. Marc tietää jotain maakerroksista ja sieltä löytyvistä esineistä ja saadessaan vainun palapelin palasista ei päästä irti, ennen kuin kuvio on hänelle selvä. Lucien saa vinkin vanhoista sota-aikana kirjoitetuista vihkoista ja niitä metsästäessään näkee kiintoisan valokuvan yhden vanhan oopperaesityksen henkilökunnasta.
Vargasin Pystyyn, kuolleet! käynnistyy hitaahkosti, mutta sen omalaatuiset henkilöhahmot ja huumori kannattelevat tarinaa siihen asti, kunnes päästään murhatutkimukseen ja murhaajajahtiin. Seuraa käänne ja toinen, epäilykset kohdistuvat milloin kehenkin. Kunnon dekkarin tapaan oikea syyllinen paljastetaan lopussa.
Viihdyn tarinan ja evankelistojen matkassa, nautin huumorista ja neljän velmun kaverin yhteiselosta vanhassa talossaan. Viikkojen kuluessa he ärsyyntyvät toistensa maneereista ja kummallisuuksista, mutta ystävyys lujittuu, ja yksi heistä pelastaa toisen kuolemasta, jonka julma murhaaja - peto, sanoo Vandoosler - on virittänyt. Syyllistä en osannut aavistaa, ennen kuin se selvisi kirjan sivuilta. Sen verran hauskoja talorähjän asukkaat ovat, että luulen jatkavani heidän seurassaan vielä toisenkin kirjan verran. Kolme evankelistaa -sarjaa on suomennettu kaksi muuta osaa, Muistoksi käynnistäsi (julkaistu ensimmäisen kerran suomeksi 2019) ja Ei takkaa, ei tupaa (julkaistu suomeksi 2003 ja uudelleen tämän vuoden tammikuussa).
Aikaisemmin olen lukenut Komisario Adamsberg -sarjaa: Sinisten ympyröiden mies, Kuriton mies nurin
Fred Vargas: Pystyyn, kuolleet!, 299 s.
Kustantaja: Gummerus 2019 (3. painos; 1. p. 2002)
Alkuperäinen: Debout les morts, 1995; suom. Marja Luoma
Ulkoasu: M-L. Muukka
KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA blogeissa Kirja vieköön!, Mummo matkalla, Valopolku
Helmet-haasteessa kirja sopii ainakin kohtiin 7. Kirjassa rikotaan lakia, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 38. Kirjan kannessa on puu.
Pariisi-Dakar -kirjaralli (Pariisi)
Kiitos kirjan esittelystä. Olen lukenut Vargasilta Kalmankuoriaiset ja pidin siitä paljon. Eli voisin laittaa tämänkin lukulistalle. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaOle hyvä vain. Vargasilla (tai hänen kustantajallaan) on myös taito laatia erikoisia kirjan nimiä kuten tuo mainitsemasikin.
PoistaSinulle myös hyvää viikonloppua!
Hyvää ystävänpäivää näin jälkikäteen. Fred Vargas kiinnostaa kovasti, joten kiinnostava lukuvinkki.
VastaaPoistaVargas kirjoittaa erilaisia dekkareita. Jos kaipaa vaihtelua skandidekkarien samanoloisiin poliisipäähenkilöihin, Vargas voi tarjota sopivaa vaihtelua.
PoistaMinä tykkään Vargasista kovasti! Luin hänen dekkareitaan espanjaksi ennen blogiaikaa :) Sekä nämä evankelistat & Adamsberg ovat vallan hurmaavia, hyvää huumoria eikä liikaa väkivaltaa.
VastaaPoistaVargasilla on kyllä taito rakentaa persoonallisia henkilöhahmoja, joiden seurassa viihtyy. Ja luulen, että kirjailijalla oli hauskaa näiden evankelistojen kanssa. Arkeologina ja keskiaikaisiin löytöihin erikoistuneena hän on varmaan huvitellut luodessaan historiantutkijatyyppejä.
PoistaVargas on todella taitava ja vangitseva kirjailija.
VastaaPoistaVekkuli huumoritrio vahvistettuna äreähköllä ukko Vandooslerilla valloitti heti alkusivuilla.
Vargas pureutuu oivasti myös tutkijaluonteen syvimpiin sielunpiirteisiin ja -maisemiin: intensiivistä paneutumista, ihastuttavaa ja raivostuttavaa, joskin ajoittain vaikeaselkoista. Teos vei mennessään, enkä minä vikissyt:)
Taitava ja vangitseva, juuri niin, ja älykkäästi humoristinen. Taitaa muuten olla ensimmäinen lukemani dekkari, jossa rikoksia ratkoo historiantutkija, eikä vain yksi, vaan kolme samalla kertaa.
PoistaTämä on kyllä tosi kiva dekkari, tykkään ihan älyttömästi näistä Vargasin evankelistoista. Ovat niin sympaattista joukkoa koko sakki. :) Mahtavaa, että tästä tuli nyt uusi painos - olen hankkinut tämän itsellenikin, vaikka luin kirjan joskus vuosia ennen blogiaikaa.
VastaaPoistaSympaattisia, kyllä! Ehkä evankelistat saivat uuden elämän uuden painoksen myötä, kun Adamsberg-sarjaa on suomennettu ja luettu ja kehuttu niin kovasti. Olen ymmärtänyt, että aikoinaan Evankelista-sarjasta ei suomennettu toista osaa, vain ensimmäinen ja kolmas, ja nyt sitten saatiin tuo puuttuvakin osa suomeksi.
Poista