Olen katsonut Schindlerin listan useaan kertaan ja aina herkistynyt elokuvan loppuessa. Siksi tartuin Leon Leysonin kirjaan innostuneena, kun sen kirjastossa näin, vaikka muistankin hänet elokuvasta vain juuri ja juuri - ehkä.
Poika joka pelastui - Schindlerin listan kuopus on Leon Leysonin kirjoittama muistelmateos, jossa hän kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan aina siihen asti, kun hän 19-vuotiaana muutti vanhempiensa kanssa Amerikkaan. Kirjailijan jälkisanoissa valotetaan lyhyesti hänen vaiheitaan uudella mantereella. Leon Leyson kuoli tammikuussa 2013 saatuaan käsikirjoituksen valmiiksi. Hän ei ehtinyt kuulla, että se hyväksyttiin julkaistavaksi.
Kirjailija syntyi Leib Lejzon -nimisenä juutalaispoikana pienessä kylässä koillis-Puolassa vuonna 1929. Elämä sujui perinteiseen tapaan, ja 1930-luvun Narewka oli idyllinen paikka. Useimmat eivät olleet koskaan käyneet kylän ulkopuolella, ja tuhatkunta juutalaista eli sovussa puolalaisten kristittyjen kanssa.
Leibin isä hakeutui lasitehtaaseen töihin, ja hänestä tuli erittäin ammattitaitoinen koneenkäyttäjä. Kun tehdas muutti Krakovaan, isä muutti perässä ja säästi viisi vuotta, kunnes voi hakea perheensä luokseen. Silloin elettiin jo kevättä 1938. Kohta alkoi kuulua hälyttäviä uutisia levottomuuksista Saksassa, mutta Puolassa arki jatkui tavalliseen tapaan. Pian kuitenkin juutalaisista alkoi kulkea huhuja, ja Leibin uudet puolalaisystävät alkoivat vältellä häntä. Juutalaisten tuli istua raitiovaunujen takaosissa, kunnes heiltä kiellettiin yleisissä kulkuneuvoissa matkustus kokonaan. Juutalaislapset eivät saaneet enää käydä koulua.
Poika joka pelastui oli koskettava kirja, niin kuin kaikki holokaustista kertovat kirjat minulle ovat, mutta se ei mässäile kauheuksilla. Kurjuuden, kylmän ja nälän vastapainona kuvataan perheenjäsenten lämpimiä välejä, milloin he vain saavat olla yhdessä, ja Oskar Schindlerin, natsiliikemiehen, sankarillisuutta hänen pelastaessaan 1200 juutalaista kuolemalta riskejä ottaen ja omia varojaan käyttäen. Heistä Leib Lejzon oli nuorin.
Kirja oli mielenkiintoinen sisällöltään ja nopealukuinen ja sujuva kieleltään. Leyson ei juuri puhunut kokemuksistaan julkisesti ennen Schindlerin lista -elokuvaa, mutta sen jälkeen hän kiersi paljon kouluissa, yliopistoissa, kirjoissa ja syngogissa. Vuosien myötä hänen puheensa muotoutuivat tarinaksi, joka on kirjassa kerrottu. Helppoudesta voisi ajatella, että se on kirjoitettu juuri nuoria aikuisia lukijoita ajatellen, alkuperäinen teos on julkaistu Atheneum Books for Young Readers -sarjassa.
KIRJAN lainasin kirjastosta. Siitä on vaikututtu ja liikututtu näissä blogeissa: Amman kirjablogi, Hemulin kirjahylly ja Lillin kirjataivas; muualla lukukokemus jäi ulkokohtaiseksi, vaikka kirjaa suositeltiinkin luettavaksi kouluissa: Luen ja kirjoitan ja Mari A:n kirjablogi.
Haasteosallistus: Suketuksen Ihminen sodassa ja Elegian Hei me lusitaan!
Leon Leyson, yhdessä Marilyn J. Harranin ja Elisabeth B. Leysonin kanssa:
Poika joka pelastui : Schindlerin listan kuopus, 246 s
Kustantaja: Tammi 2014
Alkuperäinen: The Boy on the Wooden Box, 2013; suomentaja Annika Eräpuro
Kansi: Laura Lyytinen
Kirjailija syntyi Leib Lejzon -nimisenä juutalaispoikana pienessä kylässä koillis-Puolassa vuonna 1929. Elämä sujui perinteiseen tapaan, ja 1930-luvun Narewka oli idyllinen paikka. Useimmat eivät olleet koskaan käyneet kylän ulkopuolella, ja tuhatkunta juutalaista eli sovussa puolalaisten kristittyjen kanssa.
Leibin isä hakeutui lasitehtaaseen töihin, ja hänestä tuli erittäin ammattitaitoinen koneenkäyttäjä. Kun tehdas muutti Krakovaan, isä muutti perässä ja säästi viisi vuotta, kunnes voi hakea perheensä luokseen. Silloin elettiin jo kevättä 1938. Kohta alkoi kuulua hälyttäviä uutisia levottomuuksista Saksassa, mutta Puolassa arki jatkui tavalliseen tapaan. Pian kuitenkin juutalaisista alkoi kulkea huhuja, ja Leibin uudet puolalaisystävät alkoivat vältellä häntä. Juutalaisten tuli istua raitiovaunujen takaosissa, kunnes heiltä kiellettiin yleisissä kulkuneuvoissa matkustus kokonaan. Juutalaislapset eivät saaneet enää käydä koulua.
"Näin heidän kävelevän kouluun aamulla, aivan kuin mikään ei olisi muuttunut, vaikka minun elämässäni kaikki oli nyt toisin. Enää en ollut se huolettoman iloinen, seikkailunhaluinen poika, joka oli odottanut pääsevänsä matkustamaan pummilla raitiovaunussa. Jollakin ihmeen tavalla minusta oli tullut Saksan maailmanherruutta haittaava tekijä." (s. 72)Leon Leyson koki juutalaisvainot, Krakovan geton ja keskistysleirit Puolassa, Saksassa ja Tsekkoslovakiassa nuorena poikana. Hän oli kymmenvuotias, kun juutalaislapsia kiellettiin käymästä koulua, ja 16-vuotiaana hän vapautui keskitysleiriltä sodan loputtua 1945. Hän, hänen vanhempansa ja kaksi sisarustaan selvisi hengissä noista järkyttävistä vuosista ja palasi Krakovaan.
"Junan jyskyttäessä kohti itää annoin itselleni luvan tehdä jotakin sellaista, mitä en ollut tehnyt vuosiin: ajatella tulevaisuutta." (s. 176)Elämä ei kuitenkaan jatkunut entiseen rauhalliseen tapaansa, vaan juutalaiset saivat kokea väkivaltaa ja vainoa kaupungin asukkaiden taholta. Näin Leysonin perhe päätti etsiä uuden kotimaan.
Poika joka pelastui oli koskettava kirja, niin kuin kaikki holokaustista kertovat kirjat minulle ovat, mutta se ei mässäile kauheuksilla. Kurjuuden, kylmän ja nälän vastapainona kuvataan perheenjäsenten lämpimiä välejä, milloin he vain saavat olla yhdessä, ja Oskar Schindlerin, natsiliikemiehen, sankarillisuutta hänen pelastaessaan 1200 juutalaista kuolemalta riskejä ottaen ja omia varojaan käyttäen. Heistä Leib Lejzon oli nuorin.
Kirja oli mielenkiintoinen sisällöltään ja nopealukuinen ja sujuva kieleltään. Leyson ei juuri puhunut kokemuksistaan julkisesti ennen Schindlerin lista -elokuvaa, mutta sen jälkeen hän kiersi paljon kouluissa, yliopistoissa, kirjoissa ja syngogissa. Vuosien myötä hänen puheensa muotoutuivat tarinaksi, joka on kirjassa kerrottu. Helppoudesta voisi ajatella, että se on kirjoitettu juuri nuoria aikuisia lukijoita ajatellen, alkuperäinen teos on julkaistu Atheneum Books for Young Readers -sarjassa.
KIRJAN lainasin kirjastosta. Siitä on vaikututtu ja liikututtu näissä blogeissa: Amman kirjablogi, Hemulin kirjahylly ja Lillin kirjataivas; muualla lukukokemus jäi ulkokohtaiseksi, vaikka kirjaa suositeltiinkin luettavaksi kouluissa: Luen ja kirjoitan ja Mari A:n kirjablogi.
Haasteosallistus: Suketuksen Ihminen sodassa ja Elegian Hei me lusitaan!
Leon Leyson, yhdessä Marilyn J. Harranin ja Elisabeth B. Leysonin kanssa:
Poika joka pelastui : Schindlerin listan kuopus, 246 s
Kustantaja: Tammi 2014
Alkuperäinen: The Boy on the Wooden Box, 2013; suomentaja Annika Eräpuro
Kansi: Laura Lyytinen
Juuri se unohdetaan usein, että keskitysleireiltä selvinneille ei suinkaan koittanut mikään ruusuinen vapaus, vaan ahdinko jatkui. Monet kuolivat kuolemanmarsiilla leiriltä jonnekin väliaiaikaiseen sijoitukseen. Jos koti oli olemassa, se oli annettu muille. Tulevaisuuden suunnittelun siinä tilassa ja ne kauhut kärsineenä on täytynyt olla todella raskasta.
VastaaPoistaJotkut pystyivät jatkamaan uutta elämäänsä vain vaieten vanhasta. Hyvä, että Leon Leyson jaksoi puhua!
Minulla on tämä kirja vielä lukematta, mutta laitan listalle.
Niin totta! Mietin lukiessani, miten paljon Leon Leysonin henkiseen selviämiseen vaikutti se, että kaiken kauhean keskellä oli Schindler, saksalainen ja natsi, joka kohteli juutalaisia työntekijöitään heidän ihmisarvoaan kunnioittaen.
VastaaPoistaNämä holokaustikuvaukset ovat saaneet minut voimaan niin pahoin kauan lukemisen jälkeen, että olen oppinut pikkuisen välttelemään aihetta. Silti: on tärkeää että asiasta kirjoitetaan...
VastaaPoistaolen kuullut ja lukenut tästä kirjasta paljon hyvää. Kiitos hienosta arviostasi!
Kiitos, Kaisa-Reetta! Tämä kirja ei todellakaan ollut sieltä pahemmasta päästä näissä holokaustin kauhujen kuvauksissa, mutta ymmärrän hyvin, jos niitä välttelee.
VastaaPoistaPaula, Schindlerin lista on todella vaikuttava elokuva ja tehty kaikella pieteetillä asiaosaisia kohtaan. Elokuva myös todistaa, että oli muitakin kuin heitä, jotka 'eivät tienneet, eivät nähneet', heitä jotka eivät myötäjuosseet kansanmurhaajien mukana.
VastaaPoistaNämä ovat tärkeitä kirjoja, sillä ei sovi unohtaa ettei vain sama ikinä enää toistuisi.
Näin juuri. Schindlerin rohkeus (ja oveluus) kulkea vastavirtaan ja ottaa riskejä vainottujen puolesta oli ihailtavaa. Näitä tarvitaan yhteisöllisenä ihmiskunnan muistina.
VastaaPoista