Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

Mistä kirjailijat oikein keksivät näitä nimiä kirjoilleen? Viimeksi ihastelin Pihkatapin sisältöön sopivaa nimeä, mutta kutkutus tuli siitä, että vasta kirjan loppusivuilla minulle paljastui, miten hyvin nimi kuvasi romaanin - no, sisäistä motivaatiota. Viimeksi lukemani Laura Lähteenmäen kirja on myös nimetty osuvasti. Kunnia siitä annetaan Uuno Kailaalle ja hänen säkeelleen "sen ikkunat yöhön päin". Osa runoa on alkulehdellä, mutta pidin jälleen siitä, että säe löytyi tekstistä vasta sivulta 199, jolloin nimi tuntuikin oikein passelilta juuri tälle kirjalle.

Ikkunat yöhön on sukuromaani, jonka henkilöitä liittää toisiinsa tavalla tai toisella sukutila, Niitty, vaikkei osa heistä ole koskaan asunutkaan siellä. Nyt metsätilaa asuu ikääntyvä Asta yksin, istuttaa taimikkoja, kuljettaa kaatuneet rungot metsästä pois. Astan isoäiti, tilan vanhaemäntä, ja isä, isäntä, ovat kuolleet pois, ja tila on edelleen jakamatta perillisten kesken. Astan poika Roope vierailee aina joskus, samoin Arja-siskon tytär Hanna. Arja ei ole tullut enää sen jälkeen, kun vuosia aikaisemmin lähti riidan jälkeen viimeisen kerran. Hänen toinen tyttärensä Riikka, runoilija, ei tule hänkään. Sattumoisin hänen kustannustoimittajakseen tulee nainen, joka on Roopen tyttöystävä.  Ja joka kieltäytyy ottamasta Riikan uutta runokoelmaa julkaistavaksi. Sitten on Elsi, Astan ja Arjan äiti.

Niin kuin monissa viime aikoina ilmestyneissä sukuromaaneissa, tässäkin on monta sukupolvea, ja kerronta etenee niin tässä ajassa kuin takautumien kautta rakentaen suvun tarinaa. Yhtenäisestä suvusta ei voi kuitenkaan puhua, pikemminkin vaikenemaan tottuneista ja kovaan työhön pakenevista ihmisistä, jotka sukusitein liittyvät toisiinsa ja välttelevät toisiaan. Kirja muodostuu lyhyehköistä luvuista, jotka on otsikoitu sen henkilön nimellä, jonka äänellä luku kerrotaan. Näkökulmat ja aikatasot vaihtelevat. Riipaiseva synnytyksen jälkeinen masennus. Tutkimustyöhön uppoutuva äiti. Pelottava täti, jonka hyväksyntä on työllä ansaittava ja joka kuitenkin on se, joka huolehtii. Suvun vaietut salaisuudet, joiden avautuminen lukijalle kutoo kirjan tarinan ja selittää henkilöitä. Rikos.

Laura Lähteenmäen kieli on kaunista ja puhuttelevaa, ja pidän sukuromaaneista. Nykyajan ja takautumien vaihtelu on sekin kiinnostava. Mutta, mutta. Tämä kirja olisi pitänyt lukea uppoutuen ja keskittyen, varsinkin alkuun isompina kimpaleina, kuin minulle oli mahdollista. Nyt kirjan alku tuntui sirpaleiselta. Lukujen aluissa jouduin muistuttelemaan itseäni siitä, kuka kertoja oli, mikä hänen suhteensa muihin kertojiin ja mistä aikaperspektiivistä asioita katsottiin. Kirjan loppupuolella lukeminen helpottui, kun henkilöt olivat käyneet tutummiksi.

Lisäksi minua jäi kaivelemaan, kun se kirjan rikos jäi ratkaisua vaille. Toki, eihän Ikkunat yöhön ollut jännityskirja, vaan sukuromaani, ihmissuhdedraama, kirja vaietuista salaisuuksista ja niiden siirtymisestä uusille sukupolville. Mutta kun se jännärimäinen prologi olisi tällaisen dekkarin ystävän mielessä vaatinut kunnon selvittelyn. Kyllähän syyllinen ja motiivi lukijalle näinkin selvisi, mutta selvisivätkö ne myös Niityn väelle? Vai jäikö minulta jotain huomaamatta?

KIRJAN lainasin kirjastosta. Sitä ovat lukeneet mm. Jonna Kirjakaapin kummitus -blogissa, jossa vielä huomenna vappuna voi osallistua yhden Ikkunat yöhön -kirjan arvontaan, ja Suketus Eniten minua kiinnostaa tie -blogissa. Molemmilta löytyy linkkejä muiden arvioihin.


Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön, 269 s.
Kustantaja: WSOY 2014
Graafinen suunnittelu: Anna Makkonen