Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia

Onkin kulunut aikaa siitä, kun olen tuonut äänikirjoja blogiin. Viimeksi olen kuunnellut Irja Virtasen 50-luvulla kirjoittaman Kenttäharmaita naisia, ja kun alkuun pääsin, levyt pyörivät auton soittimessa pari kertaa peräkkäin. Lukija on Seela Sella, ja jos koskaan olen ihmetellyt, mitä ääninäytteleminen oikein on, nyt tiedän! Hienoa, eläytyvää kuunneltavaa.

Kenttäharmaita naisia on kirja lotista ja heidän työstään rintamalla jatkosodan aikaan. Pääosassa on Ulla Rantala -niminen helsinkiläistyttö, joka liittyy työläisisänsä vastustuksesta huolimatta Lotta Svärd -järjestöön ja käy radistikoulutuksen ennen kuin lähtee rintamalle "sotahommiin", Ullan isän ilmaisua lainatakseni. On vuosi 1942, asemasodan vaihe.

Irja Virtanen kertoo romaanissa lottien arkisesta työstä ja elämästä Itä-Karjalassa kesästä 1942 alkuvuoteen 1944, jos kohta joitain tapahtumia seurataan kesän 1944 suurhyökkäykseen asti. Asemasodan aikaan oli rauhallista, mutta radiosähköttäjät tekivät pitkiä, työntäyteisiä päiviä ja asuivat puutteellisissa oloissa. Virtasen kirjassa lotat saavat äänen, ja etualalla ovat heidän elinolonsa ja keskinäiset suhteensa, vaikka poikkeusolojen suhteet miehiin saavat myös sijansa. Rintamalla lotat rakastuvat, pettyvät, kihlautuvat, viettävät häitä, sairastuvat keuhkotautiin, kuolevat, surevat. Välillä asutaan korvessa, välillä suomalaisten valtaamassa Äänislinnassa.

Yllätyksekseni äänikirjan lopussa on Lotta Svärd -järjestöä tutkineen historioitsija Tiina Kinnusen jälkisanat, joissa hän kertoo lyhyesti järjestön historiasta ja Virtasen kirjan aikoinaan 50-luvulla saamasta vastaanotosta. Kinnunen kirjoitti jälkisanansa Kenttäharmaita naisia -kirjan uusintapainokseen vuonna 2006. Tiina Kinnusen mukaan Virtasen kirja syntyi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan ja sen antaman lottakuvan vastapainoksi, osoittamaan, että lottia oli monenlaisia ja että he olivat tulleet rintamalle monista motiiveista. Rintamaoloissa Lotta Svärd -järjestön kristillis-siveelliset ihanteet ja isänmaallinen innostus löivät kättä sodan realismille, ja tätä kaikkea Irja Virtanen romaanissaan kuvaa. Kirja oli saanut ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton: toisaalta se otettiin vastaan tervetulleena lottien äänenä, toisaalta sen antama realistinen lottakuva torjuttiin.

Irja Virtanen itse oli työskennellyt radistilottana jatkosodassa, ja kirja on ainakin osaksi omaelämäkerrallinen. Pidin kirjasta sen realismin ja naisten näkökulman takia, ja minulle Tiina Kinnusen jälkisanat antoivat uutta tietoa lottien historiasta. Kannatti kuunnella.

ÄÄNIKIRJAN lainasin kirjastosta. Osallistun sillä Ihmisiä sodassa -lukuhaasteeseen ja Kiekkokaupunkien kirjakierrokselle, sillä kirjailija syntyi Helsingissä ja osa kirjasta tapahtuu siellä.


Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia, äänikirja
Kustantaja: Tammi 2007 (alkuperäinen paperikirja 1956, 1. painos)
Lukija: Seela Sella, 8 CD-levyä, yhteensä 9 t 10 min
Muualla: Kirjasampo, Kesämökin kirjahylly, Kirjava kukko ja Susan kirjasto.