Vera Valan kolmas Arianna-dekkari alkaa siitä, mihin edellinen, Kosto ikuisessa kaupungissa, niin kutkuttavan jännittävästi päättyi. Tällä kertaa yksityisetsivää tarvitsee varakkaan perheen äiti Katia Levrini, jonka sisaren Arianna oli kouluaikoina tuntenut. Nyt Katia on pienen pojan äiti ja kärsii synnytyksenjälkeisestä masennuksesta. Kaikki ei ole hyvin, sillä hän on alkanut saada uhkauskirjeitä ja pyytää Ariannaa selvittämään niiden lähettäjän. Onko hän tai hänen perheensä todellisessa vaarassa?
Merkillistä on, että Katian miehen, Lorenzon, ensimmäinen vaimokin alkoi saada uhkauskirjeitä saatuaan ensimmäisen lapsensa, ja ne ajoivat hänet itsemurhaan. Hän, Giulia, epäili kirjeitten lähettäjäksi Katiaa, joka kuului perheen ystäväpiiriin.
Toimeksiantonsa kautta Arianna törmaa ikivanhaan mithra-kulttiin, joka on säilynyt salassa tuhansia vuosia, mutta elää ja voi hyvin. Mitä tekemistä Katian ja Lorenzon perheellä on mithra-kultin kanssa, miten mithra-kultti liittyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja rahanpesuun, entä liittyykö pankinjohtajana työskentelevä Lorenzo rikollisuuteen tai liittyykö hänen ja Giulian jo aikuistunut poika Roberto? Ariannan päässä pyörii monia vastausta vailla olevia oletuksia ja kysymyksiä. Kun Katia löytyy hukuttautuneena, poliisi pitää tapausta itsemurhana, mutta Arianna ei ole vakuuttunut.
Käsi kädessä työn arvoitusten kanssa Ariannan oman menneisyyden peittävää verhoa raotetaan. Muistaakseni ensimmäistä kertaa kirjasarjassa hän käy vanhempiensa luona syömässä, ja lukija pääsee kurkistamaan hänen lapsuuden perheeseensä. Lisäksi Arianna on usein ollut tuskainen ja ahdistunut niiden kolmen vuoden tähden, joiden ajalta hänen muistikuvansa ovat hauraita, häilyviä ja pelottavia, mutta nyt löytyy henkilö, joka osaa kertoa, mitä kaikkea tuolloin tapahtui. Kun myös Ariannan miesystävän, ulkoministeri Bartolomeon, menneisyys alkaa avautua, kirjaa on vaikea laskea kädestään. Vera Vala taitaa cliff hangerin käytön kirjojensa lopussa - taas en voi olla miettimättä, mihin suuntaan Ariannan elämä seuraavaksi kääntyy, sillä varmastikaan se ei voi jatkua samanlaisena.
Villa Sibyllan kirous oli edellisten Valan kirjojen tapaan viihdyttävä ja mukaansa tempaava dekkari. Kirjan puolivälin jälkeen silmä pysähtyi harmillisen monta kertaa tarpeettomiin kirjoitusvirheisiin ja toistoihin. Kirjaa olisi mielestäni voinut myös vähän tiivistää, sillä nyt teemoja oli mielestäni aika lailla alkaen Ariannan omista henkilösuhteista ja päätyen antiikin kulttiin ja rikosliigojen soluttautumiseen maailman valta- ja talouseliittiin.
KIRJA on arvostelukappale, kiitos Blogat. Tätä on luettu paljon blogeissa, ja arvioita löytyy kirjailijan blogista kirjan omalta sivulta.
Vera Vala: Villa Sibyllan kirous, 426 s.
Kustantaja: Gummerus 2014
Kannen kuvat: ISTOCK
Teemoja tosiaan riitti tässä kirjassa. Minullekin olisi riittänyt hieman vähempi, mutta olipahan ainakin tapahtumia. :) Kaikkia juonilankoja ei tosin meinannut lopussa oikein muistaakaan.
VastaaPoistaNiin, kun ajattelen sitä näin jälkeenpäin, oli vaikea muistaa, mikä juonilahka liittyi Ariannan omaan elämään tai Bartolomeon ja mikä meneillä olevaan etsiväntyöhön, kun ne risteilivät ja alkoivat liittyä toisiinsa.
PoistaOlen lukenut enimmäisen osan tästä dekkarisarjasta ja tykkäsin siitä kovasti! Ihanaa luettavaa silloin, kun tahtoo todella irrottautua arjesta ja vaikka tästä suomen loskaisesta tammikuusta.
VastaaPoistaMuistaakseni Vala osaa kuvata Italiaa niin hyvin, että luulisi hänen olevan syntyperäinen italialainen.
Italian ja näissä parissa viimeisessä Rooman tuntemus on ehdotonta plussaa kirjoille. Vaikken ole koskaan siellä käynytkään, maa tulee iholle, ja kun Ariannakin on puoleksi suomalainen, hänen asennoitumisensa ja kahden maan vertailunsa tulee liki. Näitä voi tosiaan suositella arjesta irrottautumiseen.
Poista