Barbara Nadel on kirjoittanut runsaasti poliisiromaaneja, joissa istanbulilainen rikoskomisario Çetin İkmet polttaa ketjussa, naukkailee estottomasti konjakkia työaikanaan tulematta humalaan ja ratkoo visaisia rikoksia työtovereineen. Pohjoismaisia fiktiivisiä kollegoitaan hän muistuttaa siinä, että työn imu on sellainen, ettei oman ulkonäön kohentamiseen tai terveelliseen elämään juuri jää aikaa tai kiinnostusta, mutta toisin kuin nämä, hän ei ole sinkku, eronnut eikä leski, vaan varsin onnellisesti naimisissa Fatmansa kanssa, joka odottaa heidän yhdeksättä lastaan tämän ensimmäisen kirjan alussa.
Sillä Belsassarin tytär aloittaa Komisario İkmet -sarjan, jossa on jo 17 osaa, niistä neljä ensimmäistä on suomennettu. Istanbulin juutalaiskorttelissa surmataan julmasti 90-vuotias Leon Meyer, joka on elänyt varsin yksinäistä juopon elämää. Surmapaikan seinälle on maalattu hakaristi, joten pian epäilykset kohdistuvat natsisympatioistaan 1940-luvulla tunnettuun saksalaissyntyiseen Reinhold Smitsiin, jonka palveluksessa Meyer aikoinaan oli, kunnes sai lähtöpassit juutalaisuutensa takia. Juonikuviota monipuolistaa Leon Meyerin historia: nuoruudessaan hän oli juutalaissyntyinen bolshevikki, joka pakeni Venäjältä, Permistä Uralin takaa, vallankumouksen maininkien keskeltä vuonna 1918 ja päätyi Istanbuliin mukaansa ottaman Marian, varakkaan venäläisperheen tyttären, kanssa.
Mutta mitä tekemistä on Marialla sekä hänen venäläisen aristokraattisesti kasvatetuilla lapsillaan ja lapsenlapsillaan Leon Meyerin surman kanssa? Tai Istanbulissa englantia opettavalla britillä, Robert Corneliuksella, joka on nähty Meyerin asunnon lähistöllä surmatyön aikoihin ja johon İkmet törmää tuon tuosta rikosta selvitellessään? Kirjassa historialliset tapahtumat Venäjällä 1918 ja Saksassa 1940-luvulla kietoutuvat yhteen ottomaanien valtakunnan ja Turkin historian kanssa, ja kaiken taustalla on monivärinen ja valloittava Istanbulin kaupunki, jonka kirjailija tuntuu tuntevan varsin hyvin.
KIRJAN lainasin kirjastosta. Alkuperäinen englanninkielinen kirja ilmestyi jo vuonna 1999, mutta suomennos julkaistiin vasta 2010. Sen on arvioinut mm. Dekkarihylly. Sopivasti Aino alkoi sheferijm-blogissa Idän pikajuna -lukuhaasteen, johon tämä dekkari sopii Istanbulin aseman suoritukseksi.
Barbara Nadel: Belsassarin tytär, 470 s.
Kustantaja: Moreeni 2010
Alkuperäinen: Belshazzar's Daughter, 1999; suomentaja Anna Rantanen
Minä tykkään tosi paljon tästä Nadalin sarjasta. Ikmet on mainio, eikä epäuskottavuudetkaan ole minua haitanneet. Päinvastoin, eipähän ole mikään tusinadekkari. :) Minulla on uusin suomennos vielä lukematta, ja sen ajattelin tämän vuoden aikana lukaista.
VastaaPoistaTusinadekkariksi tätä ei voi kyllä mitenkään sanoa! Mielenkiintoista nähdä, miten paljon on variaatiota sarjan eri kirjojen välillä, vai alkaako Nadel toistaa itseään. Tai Ikmen...
PoistaOlen lukenut Nadelin Ikmet-sarjaa ainakin puolentusinaa englanniksi. Niissä on aika osuvaa istanbulilaista kaupunkikuvaa, toisinaan rajua liioittelua :). Pidän kovasti siitä, että sekä poliiseissa että patologissa ja muissa kirjoissa esiintyvissä henkilöissä kuvastuu se uskontojen ja kansallisuuksien kirjo, mikä on istanbulilaista todellisuutta, unohtamatta vanhan ottomaanivaltakunnan "aatelisia". Monissa on käytetty aineksia viimeaikaisista todellisista tapahtumista. Pelkään kuitenkin että minulle on tapahtumassa sama kuin aikoinaan Donna Leonen Brunetti-sarjalle: Nadel alkaan toistaa liikaa itseään ja sitten lakkaan lukemasta...
VastaaPoistaOsuvia luonnehdintoja, jotka sopivat tähän sarjan ensimmäiseen kirjaan. Minullekin on käynyt joidenkin dekkarisarjojen kanssa, että kirja on alkanut tuntua liian samanlaiselta kuin edeltäjänsä. Joskus asiaa on auttanut lukutahdin hidastaminen siihen alkuperäiseen kirjoittamisvauhtiin. Vuodessa ehtii unohtua paljon!
PoistaOi, Istanbuliin sijoittuva rikosromaanisarja, tähänhän on pakko tutustua!
VastaaPoistaOlen jo jonkn aikaa mietiskellyt, että pitäisi tutustua eri maiden dekkaristeihin.Tosin tämä taitaa olla brittituotantoa, mutta paikallinen kulttuuri puskee varmasti tässäkin hyvin esille (niin kuin tekstissäsi kerrotkin).
Suosittelen tutustumista tähän! Kirjailija on britti, mutta Istanbulin kaupunki on vahvassa roolissa. Minulla on käynyt samanlaisia mietteitä eri maiden dekkaristeista, kun viime vuonna löysin ranskalaisen Vargasin, ja varmaan joitain uusia tulee hiljakseen blogiinkin. Jännä nähdä, keitä tutustuttavia sinä löydät.
Poista